Vauva syö

poika syö1.jpg

poika syö2.jpg

poika syö3.jpg

poika syö4.jpg

poika syö5.jpg

poika syö6.jpg

Sunnuntaina vauva täytti kunniakkaat neljä kuukautta, ja nykysuositusten mukaan ihmislapso voi siitä lähtien alkaa maistella muutakin kuin äidinmaitoa tai D-vitamiinitippoja.

Ja tästä otettiin kaikki irti!

Tosin nyt kun ajattelin kertoa teille tästä aiheesta, en oikeastaan löydä mitään erityisen kiinnostavaa sanottavaa siitä. Minulle hetki oli vallankumouksellinen, taianomainen ja täysin käänteentekevä. Tähdet avaruudessa räjähtelivät ja enkelkuoro soitti suurella pasuunalla ylistysvirttä. Mutta jos asetan itseni blogin lukijan asemaan, en oikein löydä syytä, miksi jaksaisin lukea aiheesta.

Oli luomubataatti, se kuorittiin, paloiteltiin, keitettiin ja soseutettiin. 98 prosenttia siitä pakastettiin ja yksi lusikallinen laitettiin vauvan suuhun. Vauvan naamalle ilmestyi täysin uudenlaisia ilmeitä: ”Whtatta fackery?” ja sitten ”Mmm, onko tämä askel kohti kulinarismin ja ruokakulttuurin eeppistä maailmaa?”

Kun kerroin Raisalle seuraavana päivänä, että aion taas ottaa yhden jääkökkäreen sulamaan ja jatkaa syöttämisharjoituksia, Raisa kommentoi:

”Mikä oli lapsen ensimmäinen ruoka? 

Jääpala.”

(Tarkoitan siis bataattijääkökkärettä, sillä ei ajateltu kuitenkaan johdattaa poikaa kohti anoreksian maailmaa.)

Ja nyt kun ollaan päästy vavvankasvatuksen coreen, eli syömiseen, niin kiinnostaisi tietää kaikkia hyviä vinkkejä siihen, miten vavvan saa syömään, mitä sille kannattaa syöttää ja onko jotain muita hyviä niksejä tähän hommaan. Suunnitelmana olisi: tällä viikolla bataatti, ensi viikolla peruna, seuraavalla viikolla porkkana. Baby steps.

Kulinaristinen ruokamatka jatkuu!

 

 

Kommentit (28)
  1. Onnea uudelle kulinaristille! 😀

    Peruna ei uppoa Fridalle vieläkään, johtuu ilmeisesti liisterimäisestä koostumuksesta. Kesäkurpitsa, porkkana ja bataatti oli ensimmäisiä maisteluita. Meni monta viikkoa ennen kuin näistä päästiin eteenpäin, kun aina tuli jotain vatsavaivoja. Sitten kukkakaalia, parsakaalia, myskikurpitsaa, munakoisoa, maissia, hernettä. Teillä on ihana aloittaa ruokailut, kun kohta on kaikki uuden sadon suomalaiset kasvikset tarjolla!

    Kvinoa, amarantti ja hirssi on meillä myös kovassa käytössä. Kun kasviksista pääsee eteenpäin. Niin ja Bonne hedelmäsoseet on hirmu käteviä kotikäytössä!

    1. Oo! Tässä tuli vaikka mitä uusia hyviä idiksiä! Kiitos! Nyt tulee pojalle oikea makujen kesä 🙂

      1. Hyvä hyvä! Ideat vaan jakoon, helposti jää jumittamaan vauvankin ruokien kanssa 😀

        Niin ja hei ihanat marjat! -Varaudu sotkuun ja osta niitä hihallisia ruokalappuja…

  2. KissanMinttu
    10.6.2016, 09:52

    Onnea pikku kulinaristille soseruokien maailmaan! Paras vinkki, mitä tällä soseilukokemuksella voin antaa, on: Tee sosetta ihan törkeän paljon kerralla; pakkasessa se pysyy hyvänä, ja kohta bebe syö enemmän kuin sinä ehdit keittämään ja soseuttamaan. Kannattaa myös uusia vahvempia makuja opetellessa sekoittaa niitä pieni määrä jo tuttuihin makuihin. Meidän neiti 8kk syö parsaa, parsakaalia, munakoisoa, pujoa sekä tietysti kaikkia perinteisiä ”helppoja kasviksia”, ylipäätään kaikki samat vihannekset, mitä meidän kotikeittiössä käytetään, on jo tähän mennessä tuttuja vauvalle. Lisäksi kannattaa mauan, rakenteen ja ravintosisällön vaihtelevuuden nimissä kokeilla muitakin valmistustapoja kuin keittämistä. Vihannekset voi myös höyryttää tai paistaa uunissa märkään leivinpaperiin käärittynä. Myös kalan höyryttäminen (sitten kun lihasoseet tulevat ajankohtaisiksi) onnistui hyvin, ja fisu pehmeni niin huolella, että sen sai haarukalla muussattua vauvalle maistuvaksi.

    Vaikka kotiruoka onkin työläämpää kuin kaupan piltit, kannattaa silti, jos vain jaksaa, tehdä edes osa vauvan ruoista itse. Kaupan soseet ovat niin tasaisia, etteivät ne oikein kouli lapsen suuta käsittelemään erilaisia tekstuureja, ja suurin osa niistä on joka tapauksessa vettä. Kannattaa ihan koemielessä seurata, miten vaipan sisältö muuttuu, jos lapsi saa pääasiassa kotiruokaa tai kaupan purkkiruokaa.

    1. Hahaa, ihan älyttömän hyviä vinkkejä! Oon nimittäin vielä vähän semmosten neuvolan Valio-lärpäkkeiden varassa tämän asian kanssa, niin esimerkiksi toi, että voi tehdä muutenkin kuin soseuttamalla, on tosi jees!

      Ja yritän toki tehdä mahdollisimman paljon itse. Tosin joskus laiskuus voittaa mun piheyden. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *