Vauvani sijoitussuunnitelma

Kaupallinen yhteistyö: Danske Bank

Juu ei, vauvamme ei ole vieläkään syntynyt (tänään RV 41+4!). Tämä tarkoittaa sitä, että minulla on hyvin aikaa keskittyä kirjoittamaan niinkin tärkeästä seikasta kuin lapselle sijoittamisesta. On tullut nimittäin ihan älyttömän paljon kysymyksiä ja pyyntöjä, että voisitko tehdä podcast-jakson aiheesta. Tuohon 20 jakson Melkein kaikki rahasta -podcastsarjaan ei harmi kyllä mahtunut tätä lapselle sijoittamista. Siksi olin iloinen, kun minut pyydettiin sijoittamisesta ja rahasta bloggaavan Jasmin Hamidin ja Dansken sijoitusasiantuntija Kaisa Kivipellon Taloudellinen mielenrauha -podcastiin puhumaan lapselle sijoittamisesta.

Parasta tässä on tietenkin se, että tällä kertaa minulta kyseltiin asioita, joten sain paasata syömeni kyllyydestä siitä, miten sijoitan lapselleni, miksi homma ei ole mielestäni täysin ongelmaton mutta miksi olemme Tikin kanssa kuitenkin päätyneet perustamaan lapselleni sijoitussalkun.

Kun kuuntelin tuota vasta ilmestynyttä jaksoa äsken, huomasin, että minulle on muodostunut muutama selkeä sääntö, jotka lapselle sijoittamiseen liittyy:

  1. Säästän ja sijoitan itselleni ensin, ja vasta sitten lapsille. On tärkeämpää, että minulla itselläni on rahaa käytettävissä nyt ja eläkkeellä kuin että onnistun kerryttämään lapsilleni rahaa. Tällä hetkellä (nyt kun olen vielä tällä vähän isommalla vanhempainpäivärahalla enkä esim hoitovapaalla) sijoitan 300 euroa kuussa erinäisiin rahastoihin omissa nimissäni. Ylipäänsä ajattelen, että etenkin naisten pitää olla raha-asioissa piirun verran nykyistä itsekkäämpiä, sillä usein kuulee tarinoita heteroperheistä, joissa nainen käyttää rahansa perheeseen ja lapsiin ja mies sijoittelee menemään omiin nimiinsä.
  2. Jos kuitenkin on niin hyvässä tilanteessa, että lapselle sijoittaminen ei ole pois perus arjesta, niin se on taloudellisesti järkevää. Siinä saa pitkästä sijoitushorisontista niin ison vivun rahan kerryttämiseen. Kun aloittaa lapselle sijoittamisen nyt, korkoa korolle -efekti ehtii rullata ainakin sen 18 vuotta ennen kuin rahuleita nostetaan pois. (Ehkä enemmänkin.)
  3. Molemmille lapsille laitetaan yhtä paljon rahaa kuukaudessa, me olemme päätyneet 40 euroon kuussa, koska 80 euroa pystymme irrottamaan yhteensä niin, ettei se vaikuta rahan riittämiseen perus arjessa.
  4. Sijoitusten pitää olla vastuullisia, eli ei mihinkään kivihiili- tai halpavaatefirmoihin, sillä tällöin lapsen tulevaisuuden parantamiseksi tehdyt sijoitukset lopulta vain huonontaisivat sitä – ja samalla kaikkien muidenkin lasten tulevaisuutta.
  5. Lapsille pitää opettaa sitten aikanaan kunnolla, mikä on rahan arvo, miten sitä käytetään ja myös se, mitä sijoittaminen tarkoittaa. Tässä hommassa uskon eniten mallioppimiseen: Emme Tikin kanssa ole mitään suuria rahan hassaajia ja elämme aika säästeliäästi, joten toivon mukaan lapsoset oppivat tällaisen mallin myös kotoa. …mutta eipä sitä koskaan tiedä!

Suosittelen kuuntelemaan tuon Taloudellinen mielenrauha -jakson, koska siinä on myös Jasminilta ja Kaisalta hyviä pointteja. Olen muuten tuntenut Jasminin miltei pari vuotta (tutustuimme luonnollisesti sijoittajapiireissä), ja hän on yksi innostavimpia tyyppejä, mitä tulee rahasta puhumiseen. Aina kun olen jutellut hänen kanssaan, minulle tulee jotenkin sellainen kepeä ja hauska fiilis, että vaikka sitä sijoittaisi ihan tosissaan, niin homma voi silti olla rentoa ja kivaa, ei mitään tuskaista hampaat irvessä opiskelua.

Sama fiilis sijoittamisen suhteen menee läpi tuon koko podcast-sarjan, olen nimittäin kuunnellut tietenkin kaikki tähän mennessä tulleet jaksot siitä. Suosittelen kuuntelemaan ainakin kakkosjakson eli Uskallanko sijoittaa sekä kolmosjakson eli Naiset sijoittajina ja vaurastuminen, sillä molemmissa on suosikkisijoittajatyypejäni.

Sijoittamisen aloittamisjaksossa jutellaan Merja Mähkän kanssa. Rakastan Merjan käytännöllistä ja mutkatonta, mutta samalla kuitenkin kriittistä tyyliä puhua sijoittamisesta. Jos et vielä sijoita mutta tekisi mieli, niin tuon jakson kuunneltua se on helppo aloittaa. Siinä käydään nimittäin kaikkia niitä juttuja läpi, jotka hommassa epäilyttää. Vaikkapa: Mikä on hyvä aika aloittaa sijoittaminen? Eikö juuri tällä hetkellä kannattaisi odottaa, että tapahtuisi se kuuluisa pörssin laskeminen, kun kerran sitä povataan? Ei, vaan kannattaa aloittaa saman tien, koska kukaan ei tiedä, koska pörssi droppaa, mutta pitkäjänteinen sijoittaminen on ollut historiallisesti kannattavaa. ”Hyvin harva aloittaa silloin laskukauden pohjalla”, Merja sanoo. ”Tärkeintä on hajauttaa myös ajallisesti.”

No entä eikö se riitä, että maksaa vain kiukulla oman asuntonsa lainaa ja kerryttää näin omaisuuttaan? ”Täällä pääkaupunkiseudulla asuntojen arvo on noussut, mutta ei kaikkialla. Sitä paitsi silloin kaikki on se yhden asunnon varassa. Jos sitten tarvitsee yhtäkkiä rahaa, niin sitä ei saakaan irti. Olisikin ihan järkevää pitää ne erillään”, Merja sanoo. Ja tärkein pointti: ”Sijoittaminen on säästämistä. Siinä laitetaan rahaa syrjään ja sitten odotellaan.”

Toinen mainio jakso on Naiset sijoittajina ja varuastuminen, jossa taas juttelee Mimmit sijoittaa -blogin Pia-Maria Nickström. Hän on myös ihan suosikkisijoittajiani, sillä Pia-Marialla on ilmiömäinen kyky selittää asiat selkokielellä. Jaksossa käydään läpi vähän naisten ja miesten eroja sijoittamisen ja varallisuuden suhteen. Tutkimusten mukaan naiset ovat esimerkiksi yleisesti ottaen jopa parempia sijoittajia kuin miehet: Naiset on kärsivällisiä eikä hötky, myy ja osta, mikä on yleensä pörssissä kannattamatonta. Taitoa siis on, mutta itseluottamus puuttuu.

Odotan erityisesti tulevista jaksoista kasijaksoa, joka käsittelee asumista ja asuntojen hintakehitystä, ysijaksoa, jossa puhutaan eläkkeistä (tämä nyt vain on tällä hetkellä yksi eniten mietityttäviä aiheita, sillä mielestäni tässä asiassa poliitikot vain laittavat päätään pensaaseen) ja kymppijaksoa, jossa puhutaan kattavasti vastuullisesta sijoittamisesta yksityissijoittajan kannalta.

Kiinnostavia hommia siis luvassa!

Vauva, säästäminen ja sijoittaminen- jakso sekä muut podcast-jaksot löytyvät Suplasta ja Spotifystä. Suosittelen kuuntelemaan sekä oman jaksoni että myös nuo muut!

Kuvat: Alppu ei osaa sanoa vielä edes euro, mutta tästä se rahakasvatus alkaa. Öhöhöhö.

Kommentit (6)
  1. Mua niin ärsyttää (omassa elämässä) että meidän asunnon etsintäprojekti venyy ja vanuu. Koska markkinat on sellaiset meidän hoodseilla, että jos (kun, please) asunto löytyy, olisi rahat oltava siihen laitettavissa asap (ihan siitä syystä, että oman asunnon kaupat tehdään vasta sen jälkeen kuin uusi on ostettu). Niinpä ei sit kannata paljon sijoitella, vaan rahat venailee pankissa. Ja se jos joku onkin ärsyttävää (että please nyt se meidän uusi koti markkinoille pian!). Toki varmaan sijoittamista voisi tehdä on the side, mutta kun Helsingin kämppien hinnat on mitä on ja uuden ja nykyisen kämpän hintaero tulee olemaan haarukassa 200-300ke, niin just nyt ei tunnu siltä että voisi ottaa mitään riskejä pääoman pienenemisestä (toki oikeastihan sijoittamattomat rahat hupenee inflaation tahtia, mutta sen kanssa pystyn elämään). No mutta ehkä pitäisi nyt lopulta alkaa sijoittaa lapsen rahoja, so far niidenkin suhteen ollaan laiskoteltu ja se vasta hölmöä hommaa on, koska niiden rahojen käyttö on vasta jossain 15 vuoden päässä aikaisintaan…

    1. Mun mp on, että tuo asunto Helsingistä on juuri näiden hintojen nousun takia niin hyvä sijoitus, ettei siitä tartte ottaa ollenkaan stressiä että nyt ei sijoita muualle vähään aikaan. Sen rahen arvo tulee kyllä nousemaan. Lapselle voi toki alkaa laittaa johonkin indeksirahastoon, mikäli juuri niitä rahoja ei aio itse käyttää, mutta ei nämä ole päivän päälle tietenkään.

      Ja pörssissä musta se ”pidä sijoituksessa vähintään 7 v” sääntö on kyllä ihan kelvollinen. Kattelin tässä omia osakesijoituksiani (en sitä jaksa joka kk tehdä), niin nyt ne on esim pari tonnia alempana kuin vain yksi kuukausi sitten. Ja mulla on pörssisijoituksessa alle 20k rahaa, eli prosentuaalisesti paljon laskua. Tämmönen vain osoittaa, ettei pian ostettavaan asuntoon varattuja rahoja kannata todellakaan sijoittaa.

      No, nyt kun mun precious osakkeet oli alhaalla, ostin tietenkin lisää, eli tässä sitä ihan ovelana pörssihaina yritetään uiskennella. 😀

  2. Rahasto ennen muovikrääsää
    16.5.2019, 14:35

    Olipa kiinnostava jakso, ja minulla ei ole edes lapsia, kiitos vinkkauksesta!

    Olen miettinyt, että perustaisin kummilapsille arvo-osuustilit ja hoitaisin jollain pienillä rahasto-ostoksilla tulevat xx vuotta synttäri- ja joululahjoja. Ei tulisi ostettua mitään turhaa paskaa, niin kuin joku viisas on joskus sanonut 😉

    1. Erinomainen idea! Arvo-osuustilin avaaminen on suht helppoa (ja rahastoja varten ei välttämättä tarvitse edes olla arvo-osuustiliä, pelkkä pankkitilikin saattaa riittää). Siihen tarttee vähän lasten vanhempien apua ja allekirjoituksia, mutta homma on tosi nopea hoitaa.

      Lapsi tarvitsee arvo-osuustiliä varten vastintilin (eli pankkitilin) ja sitten sen arvo-osuustilin. Olen taannoin avannut aihetta vähän konkreettisemmin täällä:
      https://www.lily.fi/blogit/juliaihminen/lapselle-sijoittaminen-nain-teen-sen-kaytannossa/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *