Verotietokateus – miksen mää tienaa noin paljon?!

auringonkukat.jpg

auringonkukka.jpg

Aaaargh! Tänään kun luin Hesaria, mulle iski kamala verotietokateus. Miksen mä saa verojen jälkeen kuussa 51 000 euroa niin kuin Töysän apteekkari Elina Järvenpää?! Pitkin päivää katselin kaikenlaisten muiden alojen ihmisten verotietoja. Kateus vain syveni. Miksi mä olen valinnut itselleni tällaisen kurjan humanisti-yhteiskuntatieteilijän osan?! On hyvin todennäköistä, etten tule koskaan tienaamaan erityisen hyvin. En välttämättä edes pääse koskaan yli keskipalkan, (joka on yksityisillä aloilla 3503 euroa). 

Jotta pääsisin riivaavasta kateuden karkelosta eroon, mun piti puhutella itesäni kuin vanha kunnon Hannes Hynönen konsanaan

”Julia”, mä sanoin itselleni. ”Mitä sä sitten tekisit niillä rahoilla, jos tienaisit 50 000 euroa kuussa?”

Ensinnäkin. Tilaisin meille kotisiivoojan, joka kävisi joka viikko. Ostaisin pelkästään suomalaisten pienten laadukkaiden merkkien aikuisten ja lasten vaatteita. Matkustaisin ykkösluokassa lentokoneessa (tämä on yksi mun suurimpia unelmia: matkustaa jonain päivänä ykkösluokassa!). Ostaisin pelkästään luomuruokaa. Joisin yli 15 euron viinejä. Kävisin hierojalla joka viikko. Ajaisin talvisin pelkästään taksilla. (Kesäisin edelleen pyörällä.)

Ja toiseksi, tämä on perustavanlaatuisempaa: Tuntisin olevani turvassa. Jos mä tai Tiki menetettäisiin työmme, jos jompikumpi loukkaantuisi, jos Alpulle kävisi jotain. Jos me ei saadakaan eläkettä Suomen valtiolta vanhoina, niin sitten elintaso olisi kuitenkin suojattu.

”Julia”, mä puhuttelin itseäni jälleen. (Omalla nimelläni, totta kai. Joka muuten lausutaan kahdella uu:lla, vaikka kirjoitetaan yhdellä. Jostain syystä edes mun parhaat ystävät eivät ole sisäistäneet tätä seikkaa.) ”Nuo asiat, mitä toivot, ovat jo nyt saavutettavissa.”

Ja tottahan se on. Jos mä haluaisin tosi tosi paljon, voisin matkustaa jo nyt Thaimaahan ykkösluokassa. Sitten ei olisi ehkä rahaa syödä siellä Thaimaassa, mutta kuitenkin. Ja olisi mulla kotisiivoojaan varaa sitten, kun menen töihin. (Ja luultavasti silloin aionkin sellaisen tilata.) Ja kyllä mulla on kohtuullisen turvallinen olo, koska vaikka voin menettää työni, niin mulla on aina koulutus ja talentti (fy fan mikä sana, mutta tästä Unna Lehtipuu puhui ihan järkevästi lauantaihesarissa).

Mä olen todella todella etuoikeutettu, koska mulla on mahdollisuus tehdä näitä valintoja. Mä valitsen olla vähän pihi ja laittaa rahaa säästöön. Mun elämä ei ole kädestä suuhun -meinikiä. 

Jostain syystä vertaan itseäni vain mua paremmin tienaaviin. ”Se johtuu siitä, että sitä ajattelee olevansa jotenkin poikkeuksellisen etevä ihminen ja siksi ärsyttää, jos omasta mielestä itseään tyhmemmät tienaavat enemmän”, mun ystäväni Alina analysoi. Hehehe, se on oikeassa. (Enkä siis tarkoita, että tuo apteekkari olisi mua typerämpi, hell no!) Mutta on paljon paljon ihmisiä, jotka saavat mua vähemmän. Niihin ei vain tee mieli vertailla itseään, tietenkään.

”Jullu”, vaihdoin jo vähän tuttavallisempaan sävyyn. ”Jos tienaisit 50 000 kuussa, niin sun elämä olisi aika erilaista. Saattaisit olla hilppasen stressantuneempi kuin nyt. Sulla olisi kamalasti velvoitteita. Ei sulla olisi aikaa käydä hierojalla joka viikko. Olisit ihan eri ihminen. Etkä sä halua olla eri ihminen.”

Se on totta.

”Ja Julia hyvä”, vaihdoin taas virallisempaan, vähän sellaiseen tätimäiseen rekisteriin. ”Jos saisit määrättömästi rahaa, niin sitten elämästä saattaisi kadota ponnistelun tarve, ja se saattaisi tehdä olon merkityksettömäksi, jopa onnettomaksi. Olet kuitenkin semmonen pieni suorittaja-hiiri pohjimmiltasi, myönnä pois.”

Voi olla. Ja on oikeastaan aika mukava huomata, että vaikka saisin paljon paljon rahhoo, niin en muuttaisi elämässäni kamalasti mitään. En luultavasti muuttaisi mihinkään, koska rakastan meiän kotia. Jatkaisin työn tekemistä, koska tykkään siitä tosi paljon. (Joskin tekisin sitä ehkä vähän vähemmän, koska tykkään myös tosi paljon laiskottelusta.) Jatkaisin saman miekkelin kanssa, hengaisin samojen ystävien kanssa. Ehkä tarjoaisin niille useammin lounaan. Tai sitten musta tulisi pihi mulkku, käpertyisin itseeni ja mun sielu kuivuisi kokoon. Kuka tietää.

Tämän skitsofreenisen vuoropuhelun jälkeen sain jonkinlaisen mielenrauhan. 

Joskin kyllä mä vielä vähän jäin nurisemaan itselleni, että olisi se kiva saada vähän lisää rahaa! Ahne kun olen.

 

Kuva: Jos mulla tosi paljon rahaa, ostaisin joka viikko tuoreita kukkia kotiin.

 

 

Mitäs te tekisitte, jos tienaisitte 50 000 euroa kuussa? Muuttuisiko elämänne?

 

 

Ps. Jos haluatte todellista itselleen puhuttelua, niin lukekaapa täältä, miten Hannes Hynönen on puhutellut itseään. <3

 

 

Kommentit (16)
  1. Kotisiivojaa ja ykkösluokka <3 Melkein ainoita asioita mistä unelmoin. Eli vastaan myös ne! 

  2. Nyt olen pettynyt sinuun. Itse olen lakimies, tienaan about keskituloisen verran ja mieheni opiskelee. Herään lähes joka yö kylmässä hiessä sydämen hakkaamiseen koska olen vastuussa ihmisten elämästä, tai vaikka sairaanhoitajan koko elämänsä säästöillään ostamasta talosta. Todellakin lopettaisin työni jos voittaisin Lotossa ihan koska eliniänodotteeni nousisi siitä paljon. Ei ole kyse siitä haluaisiko kolmion sijaan kartanon.

    1. Huh! Jännää, kun en koskaan ajattele, että totta tosiaan, lakimiehellä saattaa olla hilppasen stressiä siitä vastuun määrästä, minkä duuni tuo. Sivusta seuraajana vain ajattelee, että ”ne on niitä jotka tienaa hyvin ja näyttää tyylikkäissä jakkupuvuissaan”. (Eli siis pohjatiedot perustuvat Ally McBealiin.) Toimittajana en kauhean usein herää öisin mokien pelkoon (no joskus tietty), mutta ne mokat eivät (tavallisesti) tuhoa kenenkään elämää tai ole hengenvaarallisia (vrt lääkäri). 

      Pointti siis: en koskaan ajattele muiden duunien huonoja puolia, vaan näen vain ne hyvät.

      1. Saman kokenut
        2.11.2016, 15:07

        Nyt täytyy kyllä kommentoida, että alkuperäisen kommentin kirjoittaja taitaa olla töissä pienessä asianajotoimistossa, jossa hommaa on paljon ja palkka on pieni. Itsekin aloitin lakimiehenä aa-toimistossa, mutta vaihdoin hetken työnkuvaa kauhisteltuani julkiselle puolelle. Palkka nousi heti ja on noussut kuuden vuoden sisällä tasaisesti sinne 5000 euron tuntumaan, pyöräilen farkuissa töihin (pidän tätä merkittävänä työsuhde-etuna) ja työt ovat useimmiten kivoja (joskus toki tylsiä), haastavia, mutta eivät mahdottomia. En heräile hikisenä öisin kuin muutaman kerran vuodessa. Eli sinä ahdistunut lakimies, Suomessa on monta mukavaa virastoa ja ministeriötä, vaihda työpaikkaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *