Vielä kerran: Kulttuurinen omiminen

omenapuiden alla5.jpg

Mun mielestä ehdottomasti yksi vaikeimpia tällä hetkellä julkisessa keskustelussa pyöriviä aiheita on kulttuurinen omiminen eli kulttuurinen appropriaatio. Se on aivan sairaaaaaan hankala homma. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä varovaisemmaksi mä tulen. On monia asioita, joita olisin voinut tehdä (ja teinkin) vielä vuosi sitten, mutta joita en enää todellakaan nyt tekisi:

– Ripustaisi kotiini roikkumaan jostain krääsäliikkeestä ostettua unisiepparia

– Pitäisi Indiskasta ostettua Buddha-patsasta telkkarin vieressä (terveisiä mun opiskelijakämpästä!)

– Laittaisi bindiä otsakoristeekseni, koska se on niin cool

– Kehystäisi lapseni seinälle söpöä julistetta eskimolapsista

– Asettaisi intiaanipäähinettä päähäni suorassa tv-lähetyksessä (tai missään muuallakaan)

Kulttuurinen omiminen tarkoittaa sitä, että hallitsevan kulttuurin edustaja ottaa käyttöön vähemmistökulttuurin osia, vaikkapa vaatteita tai asusteita, yleensä väärässä yhteydessä ja niin, ettei alkupeärisestä kulttuurista tiedetä juuri mitään, eikä varsinkaan olla kiinnostuttu ottamaan siitä selvää.

Tässä ei ole kyse vain vaatteista tai kodin sisustuksesta vaan ihan puhtaasta syrjinnästä. Useimmat vähemmistöjen edustajat, kuten monien maiden alkuperäiskansat, eivät edelleenkään ole tasavertaisessa asemassa valtaväestön kanssa. 

Koska minä kuulun Suomessa valtaväestöön, minun voi olla todella vaikea ymmärtää, miltä tuntuu, kun joku tulee ja pöllii kulttuurista jonkun osan ja käyttää sitä hubaillakseen vaikka kännissä festareilla, naamiaisissa tai ihan vain ulkonäkönsä somisteena siksi, että se on ”just nyt trendikästä”. 

Siihen ei auta, että sanon ylimalkaisesti, että mielestäni intiaanipäähine on ”hieno visuaalinen elementti” tai että minähän tässä kunnioitan Amerikan alkuperäiskansoja. En kunnioita. Siihen ei auta myöskään, että sanon minulla olevan ”paljon Somaliasta kotoisin olevia ystäviä, joiden mielestä tällainen on tosi hauskaa läppää”. Voi olla että on, voi olla että ei ole, mutta eivät he voi antaa kenellekään lupaa kertoa rasistisia vitsejä. Siihen ei todellakaan auta se, että alan mussuttaa siitä, että ”kaikenlaisia mielensäpahoittajia täällä sitä taas on liikkeellä” ja että ”minun ilmaisuvapaus on nyt tässä pahasti uhattuna”.

Pari syytä, miksi kulttuurinen omiminen on huono homma:

Eurooppalaiset ovat vuosisatoja riistäneet eri alkuperäiskansoja: Amerikoissa intiaaneja, Australiassa aborginaaleja tai Pohjoismaissa saamelaisia. Alkuperäiskansojen tavoille, kulttuurille, uskonnolle ja kielelle on naurettu, niitä on häpäisty ja tehty täysin näkymättömäksi. Nyt sitten nämä yhtäkkiä kelpaavatkin meidän muotikuvastoon. Vaikka juuri minä yksilönä en ole käynyt 1960-luvulla kieltämässä saamelaisia puhumasta omaa kieltään, niin minulla on silti vastuu nyt kunnioittaa heitä ja heidän kulttuuriaan.

Myös raha on iso ongelma. Yleensä feikkien rihkama-asusteiden tuotot eivät todellakaan mene alkuperäiskansoille, vaikka myytävä esine on syntynyt heidän kulttuurissaan. En aiemmin edes tiennyt tätä, mutta haastateltuani saamelaisen kulttuurin opettaja Sigga-Marja Maggaa Oulun yliopistosta, kävi ilmi, että saamelaisten kielessä ei ole olemassakaan mitään ”neljän tuulen lakkia”, vaan se on turisteja varten keksitty termi, jolla voidaan myydä rihkamaa.

omenapuiden alla.jpg

Sanoin alussa, että kulttuurinen omiminen on vaikea aihe. Se on! Koko termi ja aihe on suomalaisessa keskustelussa niin uusi, ettei kukaan oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua, mitä se on ja mitä ei ole.

Jopa (Suomessa koko termin kunnolla läpi lyönyt) Koko Hubarakin kirjoittaa Ruskeissa tytöissä (2017) rap-musiikkia käsittelevässä luvussaan:

”Sen lisäksi, että hiphop on minulle laastari ja sanasto, se on myös appropriaatiota. Vaikka hiphop on minulle keino yrittää rakastaa ja ymmärtää itseäni, eikä keino vain vihata itseäni ihan vain vähemmän, se tulee aina olemaan lainattua ja siksi se tulee aina jäämään etäiseksi.”

Tällä Hubara tarkoittaa sitä, että vaikka hän ihailee, kunnioittaa ja rakastaa hiphoppia, rap-kulttuurin juuret ovat pohjimmiltaan ”brutaalisti irti revittyjen, Afrikasta Yhdysvaltoihin kuljetettujen orjien suullisessa historiassa, esi-isien shoutouttaamisessa ja kaipuussa kotiin ja vapauteen”. Ja koska Hubaran tausta ei ole tällainen, hiphop-kulttuuri ei ole pohjimmiltaan hänen kulttuuriaan.

Mikä on kulttuurisen omimisen ja lainaamisen ero? Onko ok fiilistellä mahtavaa räppiä, tatuoida kauniita kiinankielisiä merkkejä käteensä, pukeutua Ruisrockiin leihin tai harrastaa afrotanssia? Onko ok, että mulla on edelleen kirjahyllyssäni Tansaniasta suoraan tansanialaiselta käsityöläiseltä ostamani eebenpuupatsas, joka esittää afrikkalaista naista? Mä en tiedä. Mä vasta opettelen.

Mutta sen mä tiedän, että näissä asioissa en todellakaan lähde mussuttamaan kenellekään, että ”sinä loukkaannuit väärin perustein”. Ja pyrin varovaisuuteen, koska hyvin etuoikeutettuna ihmisenä se on vähintä, mitä minä voin tehdä.

 

Millaisia ongelmia olette kelailleet kulttuurisen omimisen suhteen?

 

 

Lue myös:

Näin saat yhdellä kysymyksellä ihmisen tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi

Tunnista etuoikeutettu asemasi. Käyttäydy sen mukaisesti

Perustavanlaatuinen ylemmyys

Lue myös Emmi Nuorgamin hyvä teksti:

Mistä puhumme, kun puhumme saamelaisten oikeuksista?

 

 

// JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA //

 

 

Kommentit (79)
  1. Tämä on kyllä aihe, josta en mielelläni sano yhtään mitään. Mutta sanonpa silti!

    En nyt voi verrata tätä mitenkään esimerkiksi alkuperäiskansojen kokemaan, mutta yksi ”hauska” kulttuurin omimisen muoto on mun mielestä underground-metallibändien visuaalisen estetiikan tuominen osaksi jonkinlaista hipstermuotia – juurikin tajuamatta, mistä oikeasti on kyse. Black metal -t-paidat tuntuivat olevan ainakin pari vuotta sitten jonkinlainen muoti-ilmiö ja muistan Sidewaysissa naureskelleeni erään tytön päällä olevaa Burzum-paitaa. Tai en tiedä, ehkä se tyttö halusi Sidewaysissa kantaa sellaisen bändin paitaa, joka on avoimesti väkivaltaisen nationalismin ja rotuoppien kannalla? Tai sitten se oli vain hieno paita, jonka viestistä kyseinen tyttö ei tiennyt mitään.

    1. Musta tuo sun vertaus on itse asiassa aika nerokas! Tietenkään se ei kerro siitä, miltä tuntuu, kun joku on alistanut väkivaltaisesti vuosisatoja ja sitten vie tuhkatkin pesästä, mutta siitä se kertoo oikeastaan aika oivaltavastikin, että miltä tuntuu, kun joku asiasta mitään tietämätön alkaa rippaa jotain pienen piirin juttua ”koska ollaan trendikkäitä”.

      Nämä keskustelut on musta tosi hyviä, koska ne opettavat mulle siitä, miten kannattaa maailmassa toimia. Jos nyt ei kaikesta tarvitse tietää kaikkea, niin ainakin kannattaisi olla lähtökohtaisen kiinnostunut. Jos laittaisin päälleni Burzum-paidan, niin kyllä nyt ainakin voisi vaikka yhden Wikipedia-artikkelin puhelimella lukaista aihetta, kun kyllähän sitä nyt kannattaa tietää, mitä tässä omalla olemuksellaan mainostaa.

    2. Ja joo, munkin mielestä tämä on aihe, josta en mielelläni sano mitään, koska tosi usein siinä menee vähän vikaan tai on ihan täys urpo. Mutta toisaalta, sitten kun heittäytyy keskusteluun mukaan suht avoimin mielin, joku saattaa sanoa jotain, mistä opin jotain. (Kuten vaikka Burzumista. En tiennyt bändin taustoista mitään tätä ennen 😀 )

  2. Tää on hyvä ja haastava aihe! Oon koko viikonlopun miettinyt tätä, kun näin Facebookissa ystäväni raivoamisen Stella McCartneyn afrikkalaishenkisestä mallistosta. En tajunnut yhtään, mutta tekstisi myötä sain vähän enemmän ymmärrystä aiheeseen. Itse olisin otettu, jos mun kulttuuri sais jonkinlaista nostetta länsimaisessa maailmassa. Toisaalta, olen sekarotuinen, joten en pysty identifioimaan itseäni täysin mihinkään alkuperäiskulttuuriin. Jotenkin sitä vaan haluis, että kaikki tulis toimeen kaikkien kanssa!

    P.S. oon JUST niitä tyyppejä, joka käyttää bändipaitoja tuntematta yhtyettä. Kerran sain poikaystävältä White Snake -paidan ja yhdellä Googlettelulla paita sai vihreää valoa. Sen verran symppiksen näköisiä rokkareita tuli kuvahaussa! 😀 PEACE & LOVE!

    1. No just näin! Tuo on tosi hyvä pointti, että sitä saattaa myös tuntea ylpeyttä siitä, että oman kulttuurin tuotteet kiinnostavat vaikkapa populaarikulttuurissa. Vaikka jos  Stella McCartneyn mallistossa olisi jotain Suomi-hehkutusta, niin olisihan se aika siistiä. 😀 Ja sitten taas saattaisi se ärsyttääkin, jos siinä olisi jotain ihan megastereotypisiä vaaleahiuksisia Elovena-muijia. En mä tiedä, hankalaaaaaa! 😀

      Mutta nimenomaan, peace & love! <3

      1. Olisko kyse siitä, että suomalaisuudesta on harvemmin haittaa. Päinvastoin, suomalaisella passilla on maailman helpointa matkustaa jne. Tällöin Suomi-viittaukset populaarikulttuurissa ovat harmittomia ja tuntuvat ihan kunnioittavilta. Tilanne voi olla eri näiden Stella McCartneyn afrikkalaishenkisten vaatteiden kanssa (Huom, en ole perehtynyt tähän keissiin sen tarkemmin, kuin mitä näistä kommenteista ymmärsin). Toisaalla ihminen ei voi mennä afrikkalaistyylisissä vaatteissa työhaastatteluun tai asuntonäyttöön ja tulla kohdelluksi asiallisesti ja tasa-arvoisesti valkoisten työnantajien ja asunnonomistajien toimesta. Ja samaan aikaan toisaalla valkoisille kelpaavatkin yhtäkkiä nämä samat vaatteet, kun niillä voi saada mainetta ja rahaa omalle valkoisten porukalle. Ymmärrän hyvin, jos tämä tuntuu loukkaavalta. Ja toki siis tässä väännettynä rautalangasta kuvio hyvin yksinkertaisesti, en tiedä juuri Stella McCatneyn keissistä.

        1. Afrikassa on kylläkin maita, joissa omaa perinteistä muotia on sekoitettu länsimaisen muodin kanssa. Ehkä Stella on tästä saanut itselleen vaikutteita. Globaalissa maailmassa vaikutteita saadaan puolin ja toisin. Voisi jopa ajatella, että Stellan näytös voisi myös luoda kysyntää näille afrikkalaisille muotisuunnittelijoille.

          1. Olen ehkä tässä hieman samoilla linjoilla kuin aiempi kommentoija (tosin nojaten ainoastaan omaan tuntumaan, ilman asiaan syvempää vihkiytymistä). Kun Stella McCartneyn malliston aiheuttamaa kritiikkiä lueskelee, on helppoa kauhistella mukana suunnittelijan ajattelemattomuutta. KUITENKIN pidän eri asiana, jos omitaan kulttuurista erityisen merkityksellisiä ja pyhiä symboleja. Toki pukeutuminenkin on osa kulttuuria, mutta esim. printeistä saatua inspiraatiota on vaikeampi suojata ja omia tiettyyn kulttuuriin. Äh, vaikeaa pukea sanoiksi.

            Monet kommentoijat naureskelevat, että muodin mekassa (heh) Pariisiss esitellään muotia, joissa afrikkalaiset tädit ovat pesseet pyykkiä jo vuosia. En ole siinä asemassa, että voin ottaa tähän yksiselkoisesti kantaa, mutta jollain tavalla tämän voisi ajatella kehuna ja ihailuna.Sen sijaan, jos printeissä käytetään esim. pyhiä symboleja, vaan koska ne näyttävät kivoilta, on tilanne toinen. Toivoisin kuitenkin, että myös mallistossa tunnustetaan, mistä inspiraatio on saatu, eikä omita designia itselleen – ikään kuin kiellettäisiin selkeä yhteys Afrikkaan ja sitten myydään kauniita printillisiä leninkejä tuhansilla dollareilla valkoisille etuoikeutetuille jenkeille. Monet perään kuuluttivat myös mustia malleja – ehkä Afrikka yhteys tulisi vahvemmin esille, jos mallit olisivat etnisesti eri taustoista, mutten haluaisi ajatella, etteikö perinteisiä tiettyyn kulttuuriin kuuluvia käsityötaitoja voisi ihailla ja kunnioittaa myös tällainen vitivalkoinen suomalainenkin.

      2. Mitä jos wet t-shirt -kilpailussa mallit olisivat pukeutunuut rippialboihin? Tai lehdistössä leviäisi kuvia, jossa julkkis bailaa festareilla mutaisessa t-paidassa, jossa lukee ”Levolle laske luojani”?

        Maallisena suomalaisena on vaikea keksiä kulttuuristamme tosi henkilökohtaisia asioita ja merkityksiä, mutta kyllä niitäkin on. Osa uskonnollisia, osa ei. Ja sitten jos ne irrotetaan täysin yhteydestä, onhan se outoa. Vaikka alba symboloi tärkeää elämänvaihetta, sukua, aikuisuutta… Ja sen pukee päälleen vaan kerran… Niin olisi se outoa!

        1. Olis hyvä läppä 😀 Nehän on vaan yks kaapu ja lause. En tykkää ajatella että esineillä on mitään arvoa symboleina. Ja tuo olis vaan sellasta kuittailua uskonnon suuntaan, niin kuin vaikka Darwin-kala, joka on ihan loistava. Olis kiinnostavaa nähdä joku taideprojekti tästä. Suomalaisen kulttuurin halventaminen.

          1. Toki ymmärrän, että aihetta on helppo lähestyä pyrkimällä tuomaan sen lähelle: mitä suomalaisen kulttuurin omiminen olisi. Pitää kuitenkin muistaa, että todennäköisesti se tuntuu olevan ”Hyvä läppä”, koska suomalaiset on, valkoisina eurooppalaisina, globaalissa mielessä valtaapitäviä. Kulttuurilliseen omimiseen kuuluu käsittääkseni juuri se, että valtaapitävä osa vie jotain jo valmiiksi sorretuilta. Siksi se ei ole hyvä läppä, vaan vituttaa aika paljon.

            1. Kipeimmistä asioista syntyy se paras huumori. Ilman itseironiaa elämä on kurjaa ja jos on samalla sorrettu, varmasti vielä kurjempaa. Vakavalla paasauksella ei pääse mihinkään, vaikka asia vakava olisikin. Kuten olen itsekin huomannut 😀

          2. Tässä taas näkee kuinka ihmiset pitää eri asioita tärkeinä. Vaikka nuo on sulle hyvää läppää, niin ei välttämättä kaikille. Vaan mäkään ymmärrä kaikkia kulttuuriseen omimiseen liittyviä juttuja. Mun mielestä nimenomaan kaikkia uskontoja ja muita arvomaailmoihin liittyviä juttuja pitää kunnoittaa, toki kunhan ne eivät ole esim. vastoin lakeja. Onhan rippialba vain vaatekappale, mutta olisihan se tahditonta jos sellaisella mentäisiin jonnekin wet shirt -kilpailuihin. Tuo toinen esimerkki tuntuisi jo pilkkaamiselta, siis että virren tai vaikka Raamatun osia käytetään tahallisesti yhteyksissä joihin ne ei mitenkään päin kuulu. Uskonnon vuoksi kokemani irvailu ja pilkka vaikuttaa pakostakin siihen kuinka helposti ottaa itsensä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *