Vihdoin painosta: Lapsiperheen parisuhdekirja

lapsiperheen parisuhdekirja ja legot.jpg

Silloin, kun vanhempani erosivat, että he horisivat meille neljälle lapselle jotain siitä, miten ”tämä ei ole mitenkään teidän vikaanne, me rakastamme teitä ihan yhtä paljon kuin ennenkin”. Olin kahdeksanvuotias ja ajattelin, että blaablaa, sitä on luettu joku kasvatusbrosyyri, jossa sanotaan, että lapsille pitää sanoa näin. (Olin pikkuvanha mulkku.) Olin katsonut tarpeeksi paljon kaikenlaisia Blondi tuli taloon ja muita Kauniita ja rohkeita, jotta tiesin, että nämä kliseiset sanat kuuluu sanoa lapsille erossa.

Ajattelin nimittäin: ”Miksi hitossa se OLISI minun vikani?!! Härregyyd, en minä ole osa teidän ihmissuhdettanne, minä olen täysin erillinen ihminen, eikä tulisi mieleenkään, että teidän eronne syy voisi olla minussa! Minähän olen muutenkin oikein mukava ihminen.” (Oli myös hyvä itseluottamus jo tuolloin.)

Hah hah hah. Vähänpä tiesin. Nykyään, kun olen miltei kolmevuotiaan lapsen äiti, vitsailen välllä kavereilleni, että jos joskus eroan, niin kerron lapselleni, että ”meillä oli tosi kiva suhde, mutta sitten sinä tulit”.

lapsiperheen parisuhdekirja ja legot2.jpg

Tämä on tietenkin erittäin synkkää huumoria, enkä ole eroamassa Tikistä tai ikinä sanoisi noin lapselle (etenkin kun olen itse päättänyt haluta lasta, eli käytännössä siis ihan kyllä oma vika olisi silloinkin). Ylipäänsä, kuten eilen kirjoitin, lapsen saaminen on yksiselitteisesti ihaninta mitä minulle on koskaan tapahtunut. 

Mutta. On sanottava, että on tämä vanhemmuus tehnyt välillä aika tiukkaa parisuhteelle. Ihan toisenlaisilla tavoilla kuin ennen lasta kuvittelin. Aiemmin luulin, että vauvan vanhemmat ovat vain univajeisia, ja siitä syystä pinna on kireällä – mutta muuten hommat jatkuisivat ihan samalla tavalla kuin ennen lastakin. Eivät jatkuneet, koko suhde piti luoda uudestaan.

Vielä vuonna 2015 me olimme kaksi melko itsenäistä ihmistä, jotka tykkäsivät hengailla yhdessä, mutta jotka saivat mennä ja tulla miten sattuu. Suhteemme oli hyvin tasa-arvoinen. Neuvotteluja käytiin siitä, mihin mennään kesälomalla matkalle ja tuleeko toinen toisen vanhempien luo käymään viikonloppuna (yleensä ei tullut).

Viimeisen kolmen vuoden aikana olemme Tikin kanssa riidelleet varmaankin enemmän kuin koko sitä edeltävän seitsemän vuoden suhteen aikana. Yhtäkkiä meihin iskeytyi hämmentävät uudet roolit: kotona olevana äitinä minä koin olevani vastuussa suurimpaan osaan kotiin liittyvistä asioista (huom, tämä oli subjektiivinen kokemukseni, ei objektiivinen totuus). Tikistä taas tuli ”perheen elättäjä”. Tuli sellainen olo, että elämme 1950-luvulla.
 
Onneksi Tiki jäi puoleksi vuodeksi hoitamaan Alppua, mikä käänsi meidän roolimme ja yhdisti kokemusmaailmaa. Ilman tätä jaksoa meillä ei luultavasti menisi niin hyvin kuin nyt menee. Mutta ei tämäkään ihan kaikkea ratkaissut.
 
Nimittäin nykyään meidän pitää sumplia ja neuvotella valtavasta määrästä asioita. Ensin piti sopia perhevapaiden jakamisesta ja rahasta. Nykyään keskustelemme omasta, yhteisestä ja toisen ajasta viikottain. Neuvotella täytyy myös siitä, miten lasta kasvatetaan ja paljonko lapsi on vaikka hoidossa. Ja olemme myös opetelleet riitelemään paremmin kuin aikaisemmin. 
 

lapsiperheen parisuhdekirja ja legot3.jpg

lapsiperheen parisuhdekirja ja legot4.jpg

Onneksi vauvavuoden aikana minulla oli Raisa ja joukko muita äitejä. Välillä oli sellainen olo, että olen maailman ainoa ihminen, joka on muuttunut irrationaaliseksi ihmishirviöksi kumppaniaan kohtaan, että eikö tämän pitänyt olla onnen ja autuuden aikaa. (Ja sitä se olikin, kaikilla muilla tasoilla paitsi parisuhteen kannalta!)

Raisalla oli parisuhteessaan aivan samanlaisia ongelmia kuin minulla. Hän yritti löytää kirjaa, jossa ilmiötä selitettäisiin ja parhaimmillaan siihen saisi jotain työkaluja. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt mistään. Kaikki vanhemmuuskirjat käsittelevät vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Meitä kiinnosti kahden vanhemman välinen suhde. 

”Kirjoitetaan itse se kirja”, Raisa sanoi. Ja sitten me istuimme Helsingin kahvipaahtimoon ja teimme kirjaan sisällysluettelon. 

Puhuttiin silloin, että ainakin näihin kysymyksiin pitäisi vastata kunnolla:

– Miten molemmat olisivat odotuksessa aidosti mukana, ei vain äiti?

– Miten nämä perhevapaasysteemit saataisiin järkevämmäksi?

– Raha! Raha raha raha, aivan järjettömän tärkeää, miten se kannattaa jakaa, kun toinen jää kotiin?

– Miksi niin usein äidit muka osaavat hoitaa lasta paremmin?

– Seksi! Mitä sille tapahtuu? Ooo, sillehän saattaa tapahtua hyviäkin juttuja! (Ja koko maailma todellakin ansaitsee kuulla estrogeenivoiteesta, miksi sitä ei ole äitiyspakkauksessa?!!)

– Kotityöt aiheuttavat katkeruutta suuntaan ja toiseen, miten tämä ratkaistaan?

– Miten omaa aikaa saisi tarpeeksi? Miksi tuntuu, että toisella on sitä enemmän?

– Miten voisi riidellä paremmin kuin nyt? Olisi kiva, jos ei tekisi mieli haistatella toiselle ja paukutella ovia.

– Entä sellaiset ongelmat, joita ei voi ratkaista näppärällä pikku opuksella vaan niihin tarvitsee oikeasti ulkopuolista apua (synnytysmasennus, parisuhdeväkivalta, alkoholismi)?

– Miten saa pidettyä romantiikkaa yllä? Entä mistä revitään yhteinen aika?

– Miksi hitossa juuri silloin tekee mieli kiukutella, kun puoliso saapuu kotiin – vaikka olisi ollut ihan kiva päivä vauvan kanssa?

– Vauva-ajan yksinäisyys, tätä pitää avata.

– Vauva täytti vuoden, miksei tämä nyt helpotakaan?

– Pitäisikö yrittää toista lasta ja jos, niin milloin? Kestääkö suhde sellaisen?

– Entä jos me erotaankin?

– Ja ylipäänsä: Miten meistä tulisi parisuhteessa parempia neuvottelijoita?

lapsiperheen parisuhdekirja ja legot5.jpg

lapsiperheen parisuhdekirja ja legot6.jpg

Ja niin meillä oli valmis sisällysluettelo kasassa. Lähetettiin se syksyllä 2017 muutamiin kivoihin kustantamoihin, ja iloksemme moni kiinnostui. Valittiin lopulta Otava. 

Siinä kävi sillä lailla hassusti, että samalla hetkellä Gummerus otti minuun yhteyttä ja pyysi minulta rahakirjaa. Yritin saada Raisan siihen messiin, mutta hänen mielestään olisi hulluutta kirjoittaa kahta kirjaa yhtä aikaa, joten ei lähtenyt. Raisa oli ihan oikeassa, se oli hulluutta, mutta samalla myös ihan sairaan hauskaa. Mutta tällä kokemuksella voin sanoa, etten mitä luultavimmin aio enää kirjoittaa kahta tietokirjaa vuodessa. (Tai oikeastaan puoltatoista, koska tuo Lapsiperheen parisuhdekirja on puoliksi minun.)

lapsiperheen parisuhdekirja ja legot7.jpg

lapsiperheen parisuhdekirja ja legot9.jpg

Kun alettiin kirjoittaa Lapsiperheen parisuhdekirjaa, meillä oli muutama tavoite: Nimetä lapsiperheen parisuhdetta haastavat ilmiöt, tarjota niihin vertaistukea sekä mielellään myös käytännöllisiä neuvoja. Kirjan tarkoitus on myös edistää tasa-arvoa, sellaista josta on hyötyä sekä äideille että isille. Toivoisimme myös, että mahdollisimman monet isät lukisivat sen, sillä myös miesten kannattaa vihkiytyä esimerkiksi tunnetyön tekemiseen. Lisäksi puhuttiin monesti siitä, että kirjassa pitää vaikeista aiheistaan huolimatta olla kepeä, kiva ja mielellään myös paikoittain humoristinen sävy – vanhemmuus on kuitenkin myös aivan mielettömän siistiä ja ollut itsellemme elämän ihanin juttu.

Lisäksi oli tärkeää, ettemme tuomitse ketään tai mitään. Kirjassa ei ole sellaisia ”älä tee näin” -ohjeita, mutta kaikenmoisia ”tällaista voi harkita” -harjoituksia kyllä löytyy. Sellaisia, jotka voivat toimia omalla kohdalla tai jos eivät toimi, niin sitten no worries.

Pieni hankaluus oli siinä, että olisimme halunneet tehdä kirjasta mahdollisimman sukupuolineutraalin, mutta tosiaan, monissa kohdissa (kun kyse oli kulttuurisista sukupuoleen liittyvistä odotuksista, joita haluamme purkaa, laista tai vaikka siitä, miten neuvola kohtelee eri sukupuolta olevia ihmisiä), puhumme isistä ja äideistä. Onneksi monissa kohdissa pystyimme puhumaan myös ihan vain vanhemmista, sillä meille on ilmiselvää, ettei perhe tarkoita automaattisesti äitiä, isää ja biologista lasta. 

Koska olemme molemmat tehneet jo yli kymmenen vuoden uran aikakauslehtitoimittajina, oli luonnollista haastatella kirjaa varten paljon asianuntijoita, lukea sitä varten taustatietoa ja tutkimuksia sekä jutella lukuisten äitien ja isien kanssa siitä, mitä ongelmia heillä on parisuhteessa ollut – ja mitä ratkaisuja he ovat niihin keksineet.

Olikin ihan friikkiä, miten kirja vei minut vaikka keskelle espoolaista kaunista lähiötä tuntemattoman perheen kotiin juttelemaan hyvätuloisen pariskunnan kotityöjaosta (ja sen ongelmista) tai toiseen samanmoiseen kotiin keskustelemaan, mitä asioita kannattaa huomioida, jos päätyy eroamaan. 

Olen ammentanut myös lukuisia tämän blogin postauksissa käytyjä keskusteluja kirjassa aihetasolla. Kiitos teille rakkaat lukijat niistä.

lapsiperheen parisuhdekirja ja legot10.jpg

Kirjan tekeminen on ollut hyvin hauskaa ja hyvin antoisaa. Yhteistyö Raisan kanssa on ollut helppoa (Raisa on niin ahkera, fiksu ja joustava tyyppi). 

Tuntuu myös, että olen saanut tästä paljon työkaluja sitä varten, kun meille syntyy toukokuussa uusi lapsi. Uskon, että se ei tule tekemään yhtä tiukkaa parisuhteelle kuin ensimmäinen. (Hah hah, Noin viikon studion työkaverini ovat kertoneet, että ihmisen elämän hirveintä aikaa on toisen lapsen ensimmäinen vuosi, mutta toivossa on hyvä elää.) 

Sanoisin kuitenkin, että tämän kolmen vuoden aikana meistä on hitsaantunut Tikin kanssa aiempaa vahvempi tiimi. Molemmat ovat joutuneet luopumaan suuresta annoksesta itsenäisyyttä, mutta samalla olemme saaneet tilalle paljon. Me täydennämme toistemme puutteita ja otamme vastuuta silloin, kun toinen ei vaikka jaksa tai ehdi. Me jaamme tätä juttua yhdessä tavalla, jolla kukaan muu ei sitä voi jakaa. (Juuri eilen illalla itkin Tikin sylissä lohduttomasti, kun tuli sellainen olo, että Alppu itsenäistyy liian nopeasti. Lol, puhun tästä myöhemmin.)

Totta kai edelleen on hankalaa toisinaan, mutta nykyään helpompaa kuin vauvavuoden ensimmäisinä kuukausina. Olemme alkaneet kasvaa uusiin rooleihin, ja 1950-luvun tuulahdukset on niistä karkoitettu pois. Rakkautta on paljon edelleen, nyt se on ehkä vain vähän eri muotoista.

Mutta näillä myyntipuheilla kehotan: Jos aihe kiinnostaa, niin lukekaa kirja! Sitä löytyy kirjakaupoista, kirjastoista, kirjojen suoratoistopalveluista ja niin edelleen. 

Ja hei, jos satutte olemaan torstaina 17.1. klo 15 Helsingin keskustassa, niin tervetuloa kirjan julkkareihin Aleksanterinkadun uuteen Suomalaiseen kirjakauppaan! Tapahtuma löytyy Facebookista

 

Ja muuten, jos joku mainitsemista aiheista kiinnostaa, niin voin myös käsitellä sitä tässä blogissa lisää! 

 

Lue myös: 

Käsittämättömimmät riidat lapsen isän kanssa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit (25)
  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja tarpeelliselta kirjalta! Meillä on nyt 9kk ikäinen vauva ja tunnistan kyllä samoja haasteita. Eniten puhututtaa ajankäyttö ja kummankin mahdollisuus tehdä välillä omia juttuja.

    Kiitos myös kivasta blogista ja onnea kevätvauvan odotukseen!

    1. Kiitos! <3 

      Ajankäyttö on kyllä täällä kanssa edelleen suurin neuvottelun kohde. Ollaan koko ajan kyllä parannettu systeemiä, pitää jakaa meidän kikka kolmosia vielä lisää täällä blogissa.

  2. Pauliina / A la Helvetia
    14.1.2019, 08:34

    Onnea kirjasta, vaikuttaa huippujutulta! Ja onnea myös toisesta lapsesta!

    Meillä on yksi lapsi ja olen sisäisesti aivan varma, että toisen lapsen syntymä olisi suurempi kriisi kuin ensimmäisen 😀 Yhden kanssa resursseja on vielä kuitenkin kohtalaisesti, eikä vain taloudellisesti vaan esimerkiksi niin, että yhtä avutonta otusta kohden on kaksi aikuista käsiparia. Yhden lapsen kanssa elämää voi jatkaa aika pian kuten ennenkin, lentoliput eivät maksa maltaita, koko porukka mahtuu yhteen hotellihuoneeseen, on vain yhden lapsen sairastelut järjestettävissä molempien töiden lomaan, kumpi tahansa vanhempi pärjää arki-illan tai kokonaisen viikon yksin lapsen kanssa toisen menojen tai työmatkojen ajan ja sitä rataa. (Ennen kaikkeahan tämä kertoo kuitenkin siitä, että meillä ei ole sitä palavaa halua toiseen lapseen – ainakaan nyt.) Tosin olen myös sitä mieltä, että ”ensimmäisen vuoden jälkeen helpottaa” on suurta huijausta – eka vuosihan on helpoin 😉

    1. Kiitos! <3

      Tarkoitin siis ihan parisuhteen kannalta, en niinkään muun elämän kannalta. Jotkut jopa sanoo, että toka lapsi helpottaa suhdetta, kun molempien on käytännössä pakko osallistua yhtä paljon eikä kumpikaan voi enää släkkää 😀

      1. Hyvä tarkennus! Mä olen miettinyt paljon tätä, miten puhumme lapsenhoidon rankkuudesta. Kyllä, tavallaan se on rankinta mitä on, ja uskon että joidenkin aspektien suhteen se toisen lapsen tulo perheeseen on järjettömän rankkaa.

        Toisaalta samaan aikaan ainakin mulle (ja samaahan sanot Julia usein) lapsi on ihan tajutonta onnea.

        Kun joku kahden lapsen vanhempi puhuu siitä miten raskasta on, mä mietin väistämättä sitä, että miten iso onni olisi saada se määrä lapsia kuin itse toivoo. Ja toisaalta tiedostan itse sen, että mä sain kuitenkin lapsen, mikä oli mun suuri haaveeni, eikä kaikki saa sitä yhtäkään. Koetan siis muistaa sen kiitollisuuden ja onnen tunteen ja muistuttaa itseäni enemmän siitä kuin siitä että välillä on raskasta. Vaikka pitäähän siitäkin saada puhua, että on raskasta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *