Viimeinen Jedi on askel kohti täydellisempää maailmaa

Juliaihminen

Kävin katsomassa Star Wars VIII: Viimeinen Jedi -elokuvan jouluviikolla siskoni Sofian kanssa. (Iltaelokuvat ovat saapuneet elämäämme: kun molempien lapsosten isät voivat laittaa beebelit ysiltä nukkumaan, me voidaan hypätä ratikkaan ja käväistä Kinopalatsissa tai Rivierassa nauttimassa elämästä!) 

No niin, kaikki tästä eteenpäin sisältää valtavan määrän spoilereita, joten jos et ole nähnyt elokuvaa mutta ajattelit mennä katsomaan: lopeta lukeminen nyt. Lisäksi postauksen viimeiset kappaleet sisältävät uskomatonta feminististä ränttäystä, jossa yllytän itseni hieman liian suuren kiihkon valtaan. 

Viimeinen Jedi on saanut kriitikot puolelleen sekä Suomessa että maailmalla. Minäkin viihdyin elokuvan parissa, mutta oli sillä kyllä ongelmansakin. Elokuva kestää 2h 32 minuuttia, mikä on sen luokan pituus, että leffan täytyy olla järjettömän hyvä onnistuakseen pitämään katsojan otteessaan. Tässä Viimeinen Jedi ei onnistu. Ensin elokuva ei oikein millään tahtonut alkaa – ja sitten se ei oikein millään tahtonut loppua. Tai kyllähän se loppui, mun mielestä noin 17 kertaa, ja sitten tuli aina uusi käänne, jonka jälkeen eeppinen taistelu jatkui. Lisäksi minua häiritsi se, että elokuva sijoittui suurelta osiin avaruudessa lentäviin aluksiin, jotka ovat visuaalisesti tylsiä. Tämä oli juonen kannalta olennaista, mutta kyllä mua silti puudutti tämä kliinisessä ympäristössä uniformut päällä tepastelu. (Minä jouduin vain katsomaan kaksi ja puoli tuntia arvaruuslaivoissa seilaamista, voi vain miettiä, miltä vastarinnan tyypeistä tuntuu, he joutuvat viettämään aluksissa vuosia! Voi näitä ihmis- ja droidiraiskoja!)

Toisaalta leffassa oli huomattava määrä hyvin viihdyttäviä kohtauksia. Rakastin Finnin ja Rosen riekkumista kasinoplaneetta Canto Bightillä, kasino ja sen pelaajat sekä vedonlyöntieläinten vapauttaminen oli ilahduttavaa katsottavaa. Tykkäsin myös Luke Skywalkerin ironisesta huumorista Reytä kohtaan, Reyn valomiekkasekoilut olivat niin ikään hauskoja.

Puhumattakaan Ben Solosta alias Kylo Renistä (Girls-sarjan Adam Driver!) ilman paitaa. M m mmmmmmmm!

Ensin mietin, että on tietyllä tapaa epäfeminististä sanoa tuota viimeistä lausetta: että on mukavaa objetivoida ketään tuolla lailla, eli fiilistellä hyvännäköistä miestä, joka heiluu ilman paitaa valokankaalla. Mutta sitten taas mietin, että oikeastaan mun mielestä on ihan ok suhtautua hahmoon tai näyttelijään hetkellisesti objektina, kun kohtaus on selvästi tarkoitettu luettavaksi näin.

Ongelma vain on läpi elokuvahistorian ollut se, että objekteiksi on miltei aina asetettu juuri vähäpukeiset naiset. Ja se, että näiden naisten ainoa tehtävä on olla seksiobjekti. Kylo Renillä on paljon muitakin tehtäviä, ja minun katseeni objektina oleminen oli niistä vain yksi. Lisäksi kyse on vallasta: Kylo Renillä on valtaa, joten hänen objektiutensa ei ole niin ongelmallista kuin jonkun sivuhahmobaben objektivoiminen.

Feministinen paatos ei loppunut tähän. Elokuvan jälkeen riemuittiin Sofian kanssa siitä, että on upeaa, että meidän lapset kasvavat sellaisessa maailmassa, jossa on ihan normaalia eikä erityisen alleviivattua, että elokuvan pääosassa voi olla cool nainen, sen merkittävissä sivuhahmoissa voi olla cooleja naisia, jopa pahis voi olla nainen (Captain Phasma!). Tuossa elokuvassa esiteltiin uusia naishahmoja sieltä sun täältä ilman, että olisi tuotu erikseen esiin, että tämä on nyt sitten nainen, huomatkaa! Viimeisessä Jedissä naishahmoilla oli monenlaisia ulottuvuuksia. Toisin sanoen, naishahmo täytti kaikki sellaiset kriteerit, jotka mieshahmoilla on aikojen saatossa aina ollut. 

Maskuliinisuutta taas ei esitetty enää samalla tavalla vain hienona ja sankarillisena, kuten aiemmissa Star Warsseissa uhkarohkeus, uhmakkuus ja itsepäsyys on kliseisesti esitetty. Päinvastoin, kuten tässä erinomaisessa analyysissa pointataan, nyt kyse oli myrkyllisestä maskuliinisuudesta (toxic masculinity), joka ei edistä yhteistä hyvää.

Muistan, kun vielä kymmenisen vuotta sitten yliopistolla mediatutkimuksen luennoilla oikeasti keskusteltiin siitä, miten elokuvissa on mieshahmoja enemmän kuin naishahmoja siksi, että "miehet eivät osaa samastua naisiin, mutta naiset ovat emotionaalisesti niin lahjakkaita, että he osaavat kyllä samastua mieshahmoihin, eli tässä mielessä on järkevää käyttää enemmän mieshahmoja". What the actual fuck? Ei! 

Lähtökohtaisesti ihmisten pitäisi kyetä samastumaan ihmisiin, eikä miettiä tuollaista sukupuoli-bullshittiä. Mutta viime aikoina olen huomannut itsessäni sellaisen ärsyyntyneen kantturan piirteen, etten enää jaksa kuluttaa kulttuurintuotteita, joissa on pääosassa pelkkiä mieshahmoja. Katselin esimerkiksi jouluna äidin luona kirjahyllyssä Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset -kirjaa (2014), ja tulin siihen tulokseen, että on luotaantyöntävä ajatuskin tarttua romaaniin, joka kertoo kahdesta ukkelista, jotka soutavat Kustavista Hailuotoon ja jorisevat siinä samalla. Hoh hoijakkaa! 

Ehkäpä jonain päivänä taas voin kuluttaa kulttuuria miettimättä näitä sukupuoliasioita, mutta tällä hetkellä en jaksa katsoa yhtäkään mieselokuvaa tai lukea mieskirjaa. Jos hahmojen kavalkadista puuttuu nainen, mua alkaa tympiä. Tämä mun hulluus on mennyt jopa niin pitkälle, etten välillä edes jaksa tarttua vaikkapa johonkin Imagen tai Hesarin artikkeliin tai esseeseen, jossa mies kirjoittaa siitä, millaista miehisyys on / miten joku mieskirjailija on ollut vaikuttava / miten mies juoksee jossain. Olen saanut miehisyyden kuvauksesta tai miesten mielenmaiseman kerronnasta hetkellisen yliannostuksen, ja tähän on päädytty. Tiedostan itsekin, että tämä alkaa olla jo aika kohtuuntonta, ja nyt pyrin parantamaan tapojani.

Olisi nimittäin idioottimaista sulkea yhtäkkiä kaikki miesten tekemä pois omasta vaikutuspiiristään. Tekisin vain itselleni hallaa, sillä siinä menettäisin huomattavan määrän loistavaa kulttuuria. Mutta samaan hengenvetoon sanon, että yhtä lailla ihmisten, jotka haluavat kuluttaa pelkästään miesten tekemiä näyttelemiä, tekstejä tai lauluja, kannattaa miettiä, että mitä siinä menettää.

Eläköön naiset valkokankaalla, eläköön miehet valkokankaalla! 

 

Onko kukaan muu kyllästynyt miesten ylivaltaan kulttuurintuotteissa?

 

Kuvat: Pressikuvia / Lucasfilm Ltd

 

Lue myös:

Sukupuolittuneiden ammattinimikkeiden vaihtaminen on nerokasta

Mies, vie peniksesi toisaalle

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Kommentit

lallati_lallati (Ei varmistettu)

Kyllä. Erittäin kyllästynyt miesten jorinaan noin ylipäätään kulttuurin saralla. Tosin katsoin juuri syyskuisen Jay-Z:n The New Yorker haastattelun joka oli tasa-arvo ja esikuva ja platformin omaaman julkkiksen äänen käyttämisen kannalta virkistävä vaikka olikin miesjorinaa pahimmillaan tietyllä tavalla. Mutta vahva suositus sille.

Lisää ränttäystä vaan peliin Julia, kiitos. :)

Ninneri (Ei varmistettu)

Sama täällä, just muutama viikko sitten sanoin poikaystävälle miten mua ei vois enää vähempää kiinnostaa katsoa yhtään leffaa missä on pääosassa/kaikissa rooleissa vain miehiä. On muuten tullut aika hemmetin vaikeeta löytää hyviä leffoja elokuvailtoihin sen jälkeen kun tää mun nais-rooli-kriteeri otettiin käyttöön -.-

Juliaihminen
Juliaihminen

Sepä! Ja sitten vielä sekin, että #metoo-kamppiksen jälkeen ihan törkeän monet elokuvat tuntuvat eltaantuneilta ja vanhentuneilta. Esimerkiksi jos elokuvassa tai tv-ohjelmassa on vaikka raiskauskohtaus, niin tosi harvoin sitä pystytään perustelemaan kauhean järkevästi juonen kannalta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minua taas kyllästyttää koko sukupuolijorina, jossa lasketaan jonkun leffan, tv-sarjan tai kirjan hahmoja ja sitä millaisia toimijoita he ovat. Minulle ne ovat vain tarinoita eikä minulla ole edes tarvetta samastua päähenkilöihin olivat he mitä sukupuolta tahansa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kuulostaa aika ohuelta ja epäanalyyttiseltä kulttuurin kuluttamiselta, mutta tapansa kullakin! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ai jos ei analysoi sukupuolirooleja ja etsi samastumiskohteita? Tapansa tosiaan kullakin; ehkä olen jo aikanani tehnyt tuota analysointia tarpeeksi ja nyt on mukavaa vain nauttia tarinasta ja ehkä analysoida jotain muita tekijöitä, jos sillä hetkellä sattuu kiinnostamaan. Miksi sukupuoli ja miesten ja naisten lukumäärä olisi ainoa asia mikä merkitsee tai mikä pitää huomioda jokaisen kulttuurikokemuksen jälkeen. Miksi esim. kirjailijan sukupuoli on merkitsevä tekijä? Olen aina ihmetellyt, kun monille miehille se tuntuu olevan, mutta näköjään joillekin naisille se on yhtä tärkeää.

Ninneri (Ei varmistettu)

Vastaan tähän omasta perspektiivistäni: kirjailijan, ohjaajan, näyttelijöiden tai tällä hetkellä vaikka muusikon sukupuolella on mulle väliä, koska naiset ovat edelleen altavastaavia kyseisillä aloilla. Siksi haluankin omilla pienillä valinnoillani viestittää, että naisten tekemälle kulttuurille on kysyntää (kovin usein yksi peruste sille, miksei naisia ole ko. frameilla esillä on, ettei heidän tekemille jutuille ole tarpeeksi kysyntää). Haluankin tällä hetkellä priorisoida rajallista vapaa-aikaani juurikin naisten tuottaman kulttuurin kuluttamiseen: jos aion kuitenkin viettää lauantai-illan kirjaa lukien, voin samantien valita jonkun naisen kirjoittaman hyvän kirjan ja laittaa naisista koostuvan bändin musiikkia taustalle -voin täten yrittää pienillä teoilla vaikuttaa tasa-arvon edistymiseen.

Toinen syy on tuossa samaistumisessa: liian usein monet miesten tuottamat leffat/ miesten kirjoittamat kirjat ja myös miesten tekemä musiikki (huom ei kaikki, ainoastaan liian monet) asettaa miehet keskiöön ja naiset sivuun/objektin asemaan, ja mä oon vaan ihan tosi-tosi kyllästynyt siihen. Mä en vaan jaksa enää käyttää aikaani yhteenkään leffaan tai kirjaan, joka vahvistaa tätä kaavaa. Mä en valitettavasti enää pysty nauttimaan tarinoista vaan tarinoina, vaan mun tulee automaattisesti analysoitua millaista viestiä mikäkin tarina tästä maailmasta välittää, oli kyse sitten sukupuolten, etnisten ryhmien tai minkä tahansa muun "valtaväestön vs. marginaaliryhmän" välisestä epätasa-arvosta.

Luonnollisesti sukupuoli ei kuitenkaan ole ainoa valintakriteeri: ihan yhtä hyvin voin valita miehen kirjoittaman kirjan, jos tiedän jo etukäteen että kyseessä on teos joka muuten vastaa omia mieltymyksiäni. Ja ihan yhtälailla jätän naisten tekemän leffan väliin, jos tarinan pääosassa on joku vatuloiva mies, ja ainoan naisen osaksi jää olla ko. vatulin henkisen kasvun tuki.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahaha, rakastan kaikkea tässä kommentissa, etenkin tuota järjettömän tuttua juonikuvausta elokuvista, joiden pääosissa on vatuloiva mies ja naisen osa on juurikin tämän vatuloivan ukkelin tukemista :D

Johannainen (Ei varmistettu)

Hei Julia! Onko Justin Baldoni sinulle tuttu? Hän puhuu miehisyydestä tavalla, jonka uskoisin kiinnostavan sinua:

"Justin Baldoni wants to start a dialogue with men about redefining masculinity -- to figure out ways to be not just good men but good humans. In a warm, personal talk, he shares his effort to reconcile who he is with who the world tells him a man should be. And he has a challenge for men: "See if you can use the same qualities that you feel make you a man to go deeper," he says. "Your strength, your bravery, your toughness: Are you brave enough to be vulnerable? Are you strong enough to be sensitive? Are you confident enough to listen to the women in your life?""
https://www.youtube.com/watch?v=Cetg4gu0oQQ

Kommentoi