Viisi kirjasuositusta (eli älä ainakaan tätä skeidaa lue)

Punkaharjun lomalla yksi elämän suurista funktioista oli täydellinen lööbaaminen, ja siksi jokaisella oli kirja mukana. Hotellissa oli aivan ihana rentoutumiseen tarkoitettu veranta keinutuoliriveineen, ja niinpä lauantaiaamuna aamiaisen jälkeen kävimme vieri viereen lukemaan kukin omaa kirjaansa. Mutta millaisia kirjoja! Tein pienen ratsian ja kysyin, että suositteletteko. Osa suositteli, osa ei todellakaan. Aloitan itsestäni.

Julian tuomio: Suosittelen, varauksella

Mia Kankimäki: Asiat jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013)

Kuuntelin joulun alla Mia Kankimäen toisen teoksen, Naiset joita ajattelen öisin ja pidin siitä, myös varauksella. Kankimäen esikoisteos on hyvin samankaltainen: tietokirjaa yhdistettynä  kertojan omiin matkakokemuksiin. Varaus tulee siitä, että välillä kerronta tuntuu jotenkin liian minään kääriytyneeltä, ikään kuin ”itsensä löytäminen” olisi maailman tärkein asia ja vaatisi aina matkustamista eri maihin, toisin sanoen länsimaalainen hyväosaisuus ärsyttää hetkittäin (tosin mikä minä olen aiheesta vänisemään).

Kankimäen esikoisteoksessa keskitytään vain yhteen historian hahmoon, tuhat vuotta sitten eläneeseen japanilaiseen hovinaiseen ja kirjailijaan Sei Shonagoniin. Lähtökohta on tuore ja herkullinen. Kirjan ihanuus piilee siinä, että siinä on oivaltavia ja sympaattisia listoja tuhannen vuoden takaa ja nykyajasta (eli sekä Sein että Mian kirjoittamia). Sitä lukiessa tekee mieli alkaa listailla kaikenlaisia juttuja, kuten asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Mariannan tuomio: Suosittelen

Nina Wähä: Testamente (Norstedts Agency 2019)

”Ruotsalaiskirjailijan teoksesta on povattu seuraavaa August-palkinnon saajaa Ruotsissa. Kirja sijoittuu 1980-luvun Tornionjokilaaksoon ja kertoo synkistä salaisuuksista 12-lapsisessa Toimin perheessä, jossa isä on väkivaltainen. Kuulostaa raskaalta, mutta teksti on tosi koukuttavaa!”

Raisan tuomio: En suosittele

Oskari Saari: Aki Hintsa – voittamisen anatomia (WSOY 2015)

”Olemme lukeneet tätä lukupiirissä, ja siellä ihmiset tykkäsivät. Itse tykkään vähemmän. Mutta oli kiinnostava tutustua Hintsan elämään ja ajatuksiin.”

Mirjan tuomio: En suosittele

Franklin Veaux ja Eve Rickert: Kahta kauniimmin – Opas eettiseen polyamoriaan (Basam Books 2019)

”Tyyli on jotenkin ihan kamala, vähän niin kuin toi kansikin. Monogamianormin kyseenalaistamiseen on tietenkin teemana super tärkee!”

Marian tuomio: Suosittelen!

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita (Gummerus 2019)

”Luin BookBeatista Tulenarkoja asioita, joka on pitkään aikaan koukuttavin kirja, jonka olen lukenut. Se kertoo äitiydestä, suurkaupungin ja pikkukaupungin elinpiirien eroista sekä lähtemisestä ja jäämisestä monella eri tasolla. Juoni etenee älyttömän hyvin ja asioissa on monenlaisia sävyjä.”

Me kaikki: Suosittelemme!

Lukuhetki Punkaharjulla, taivaallista!

Okei okei, tuossa verannalla oli niin kirkasta, että siirryimme aika pian toiseen lukusoppeen, jossa sitten itse röhnöttelinkin toista tuntia. Itse asiassa luinkin lopulta hyllystä löytynyttä Alice Munroa, koska siellä oli novellikokoelma, jota en ollut vielä lukenut. Myös Munrolle suuri suositus.

 

Muita kirjasuosituksia:

Kauneinta, mitä olen aikoihin lukenut

Ystäväni Natalia, seksistä kiinnostavasti

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

15 x kirjasuositus

Kommentit (4)
  1. Kiitos vinkeistä, ja hei olipa hauska idea, kun olit kuvannut kirjojen aiheuttamia fiiliksiäkin vähän 🙂

    Tuo Hintsan voittamisen anatomia on ollut jo pidempään listalla mulla. Mutta tuo Tulenarkoja asioita on mulle uusi, ja luulenpa, että sitäkin pitää kokeilla 🙂

    Oletteko muuten kokeilleet elisa-äänikirjoja?
    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/parhaita-tarinoita-luureihin-kokeile-kuukausi-ilmaiseksi/

    Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua!
    Ida

    1. Ajattelin kanssa lukea seuraavaksi tuon Tulenarkoja asioita, suuri luotto nimittäin Marian makuun!

      Ja Elisan äänikirjoja voisi kanssa testata, kiitos!

  2. Sama fiilis jäi Kankimäestä! Jotenkin jäi ärsyttämään se itseen käpertyminen. Se on ok silloin kun se on jollain tasolla itseironista tai hauskaa (niin kuin David Sedaris, itseensäkäpertyjien mestari) mutta Kankimäki oli ihan turhan vilpittömän oloinen. Äh. Olisin halunnut tykätä kirjasta mutta ei kyllä innostanut.

    1. Hei joo, todella hyvä pointtaus! Juuri tästä minullakin taisi kiikastaa: jos ollaan liikaa minussa itsessään, niin kaipaan jonkinlaista itseironiaa ja huumoria höysteeksi, jottei mene liian pateettiseksi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *