Vinkit lapselle lukemiseen

Lapselle lukeminen. Äärimmäisen tärkeää, lasta kehittävää, sanavarastoa laajentavaa, empatiaa lisäävää, hyvää vanhemmuutta – ja toisinaan niin jumalattoman, piinallisen tylsää.

Eilen Hesarissa oli lapsille lukemisesta juttu, jossa oli omasta arjestani irtaantunut neuvo: ”Viitseliäs aikuinen paneutuu kirjaan ennen ääneen lukemista ensin itse, jotta hän osaa äänenpainoillaan mukailla tarinan teemoja ja kykenee myös varautumaan lapsen kysymyksiin.”

Ikävä kyllä itse en ole tarpeeksi viitseliäs, kun en ole jaksanut paneutua esimeriksi 3, 2, 1 – Aja! -kirjaan ennen kuin luin sen ensimmäistä kertaa Alpulle. Olen toki lukenut sen noin 17 000 kertaa sen jälkeen, joten jonkinlaista paneutumista on tapahtunut. Ehkä äänenpainotkin on nyt opittu.

Nyt on niin, että minun mielestäni lapsille lukeminen on hyvin usein hyvin tylsää. Kauneinkin kuvitus, nerokkaimmatkin tavat vääntää suomen kieltä ja hullunkurisimmat juonenkäänteet muuttuvat tylsiksi, kun niitä lukee illasta toiseen. Koska lapseni rakastaa toistoa.

Ja olisikin niin, että lapsi haluaisi, että sille luetaan juuri niitä kulttuurikodin hipsteri-lastenkirjoja, joita lukemalla äidin pää täytyy omahyväisyyden hyrskäyksestä: tässä sitä sivistämme lastamme. Ei todellakaan. Meidän lapsemme haluaa, että hänelle luetaan mahdollisimman idioottimaisia kirjoja, jotka ovat täynnä anglismeja (koska ehkäpä google translator on ne kääntänyt?) ja joiden juoni on hyvin sekava.

Kun ennen kirjoista tehtiin elokuvia, niin nykyään piirretyistä elokuvista tehdään kirjoja sillä menetelmällä, että otetaan screen shotit leffasta ja muokataan ne kirjaksi. Joskus juoni vähän hyppii, mutta se ei menoa haittaa.

Mutta koska rakastamme lastamme, kestämme tämän ja luemme niitä saastaisia kirjoja illasta toiseen. (Ja yritämme esittää, ettemme suhtaudu niihin tällä inholla. Paitsi joskus sanon ihan suoraan, että nyt en suostu lukemaan Autot-kirjaa, vaan tänään luetaan vähän tällaista Etana editionin ihastuttavaa opusta.)

Okei, se ränttäyksestä. Olen ratkaisukeskeinen ihminen, joten olen kehitellyt selviytymiskeinoja, joilla kestän nämä luku-urakat. Minusta Hesari olisi voinut julkaista nämä vinkit jutussa, jossa kerrotaan lapselle lukemisesta.

Prosenttilasku

Katson aina aluksi, kuinka pitkä kirja on. (Lastenkirjat joissa ei ole sivunumeroita – keskuskuoppaan.) Jos kirja on vaikka 80 sivua, niin viihdytän itseäni prosentti- ja jakolaskulla. Nämä ovat tällaisia ”älyllisiä hupailuja” tylsyyden erämaassa. Kun olen lukenut 5 sivua, laskeskelen, että jo noin 6 prosenttia on takanapäin. 20 sivua, niin jo 25 prosenttia. Kun ollaan yli 75 prosentin, helpotuksen tuulet jo tuivertavat mielessäin.

Omat ajatukset

Siinä, että lukee samaa uudestaan ja uudestaan, on se etu, että kirjan oppii aika lailla ulkoa. Sitten voi ihan eläväisesti lukea kirjaa mutta samalla zounaa omat ajatukset aivan jonnekin muualle. Joskus käy niin, että olen ajatuksissani onnistunut lukemaan koko kirjan ilman, että minulla on muistijälkeä lukemisesta. Tältäkö unissasyöjistä tuntuu?

Elämäni murmelina -ennakointistrategia

Ikävä kyllä joudun kuitenkin usein olemaan kognitiivisesti läsnä näissä lukutilanteissa, sillä lapseni haluaa vuorovaikuttaa (sekin vielä!). Hänellä on tapana kysyä aina samoissa kohdissa samat asiat. Richard-Fakin-Scarryn Iloisessa autokirjassa aina: ”Äiti, miksi tuo auto on pullon muotoinen?” ”Äiti miksi tuo on törmännyt?” (Sitä sietää muuten miettiä, onko se Iloinen autokirja kuvaus siitä, mitä tapahtuisi jos ei olisi minkäänlaisia promillerajoja. Ne ajelevat siellä tuhannen tuiskeessa milloin järveen, milloin jyrällä muiden autojen yli. Vai onko kyse huumekuskeissa? Sitä pitäisi kysyä Richardilta.) Joka tapauksessa, olen alkanut ennakoida näitä kyselyitä ja alan ennen kysymystä jo kertoa, että ”näetkö muuten, tuo auto on pullon muotoinen siksi, että tuo myy limsaa siitä autosta!”

Jätän parin virkkeen kokonaisuuksia pois.

Kun kirjan osaa ulkoa, tietää mitä lauseita voi jättää pois ilman, että juoni kärsii. Eismerkiksi kaikenlaisia kuvailevia lauseita. Ja siis noissa sekoilu-Scarry-kirjoissa voi surutta jättää kokonaisia aukeamia lukematta, juoni ei kärsi millään lailla. Tosin joskus tästä jää kiinni, kun käy ilmi että Alpulla on lempilauseita kirjoissa. ”Äiti, sä unohdit sanoa freesi!” (Alppu semmoisessa Madapaskar-kirjassa (Madakaskar) semmosesta yhdestä kohdasta, jossa freesataan esitystä.)

Muuttelen virkkeitä

Jos haluaa virikettä itselleen, voi muokkailla jotain pieniä yksityiskohtia. ”Hän meni käymään kaupassa isän kanssa” vaihtuu ”äidin kanssa.” Tosin tämä saattaa villitä lasta, kun hän bongailee epäloogisuuksia, mikä taas ei toimi iltanukutuksessa.

Vertaistuki ja analyysi puolison kanssa

Tämä on kaikkein tärkein keinoni selviytyä näistä lukusessioista. Kun ennen minä ja Tiki puhuimme laatuelokuvista, nykyään analysoimme enimmäkseen lastenkirjojen juonia ja sävyjä. On mahtavaa kuulla Tikin pohdintoja aiheesta. ”Siinä kohdassa, kun autokorjaamolla sanotaan, että puolan johto on vaihettava, niin mietin aina, että totta Puolassa on huono hallinto, se tulisi vaihtaa.”

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin olen viime aikoina aika lailla joustanut luku-urakasta, sillä olen imettänyt vauvaa tainnokseen sillä aikaa, kun Tiki lukee. Eli minä olen saanut lukea BookBeatista omia kirjojani, ja Tiki on joutunut lusimaan. Mutta pitää kuitenkin muistaa, että minä olen pusertanut molemmat lapset ruumiistani ulos, joten kyllä Tikinkin pitää jotain tämän vanhemmuuden eteen tehdä.

Sisällytän encore-kirjan settiin

Jos olen päättänyt lukea kolme kirjaa, sanon kahden kirjan jälkeen, että nyt ei enempää. Sitten kun tulee mankumista, että vielä yksi, niin sitten armeliaasti suostun tähän encoreen, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Haluan toivottaa voimia ja vertaistukea kaikille kanssavanhemmille, jotka urhoollisesti painatte illasta toiseen Tatun ja Patun pikkupränttejä, Mauri Kunnaksen loputtomalta tuntuvia horinoita ja ennen kaikkea Disney-elokuvista tehtyjen kirjojen sekavia selostuksia.

Muistakaa tuntea omahyväisyyden tunteita siitä, että tässä sitä kasvatetaan lapsista niitä empaattisia, sanavarastoltaan ansioituneita ja joka jumalan tavalla kehittyneitä yksilöitä.

(Ja kiitos omille vanhemmilleni, jotka luitte lapsuudessa, nyt tiedän millaisia uhrauksia se vaati.)

Jos jollakulla on jotain muita selviytymisvinkkejä, niin niitä otetaan kernaasti vastaan!

Lue myös:

Mikä tämä on, Babar? Se on sovinismia.

Missä Puppe piileksii? Queer-kulttuurin pyörteissä.

Katso minua, Sami. KATSO MINUA!

Kommentit (44)
  1. Me naurettiin puolison kanssa ääneen tuolle Hesarin viitseliäiden vanhempien vinkille! Aika heikko sisälukutaito saa olla, jos ei lastenkirjojen sisältöä handlaa ilman esilukemista. Ja tosiaan, niitä toistoja tulee kyllä varmasti lisää, kun lapsi haluaa AINA lukea samat kirjat.

  2. Lasketaanko riittäväksi kirjaan tutustumisensi, jos kirjastossa suorittaa noin 5 sekunnin sivujen selailun, ennen kuin päättää lainataanko kyseinen teos?

    Jaan osan tuskastasi Iloisen autokirjan suhteen.. Meilläkin sitä on nyt reilu vuosi luettu vähintään kolmesti viikossa. Positiivista toki, että sitä kirjaa lapsi kuuntelee enemmän kuin muutaman sivun. Mut voishan sitä joskus muutakin lukea.

    Toisto on toki parasta ja uudelle lämmetään hitaasti, niinpä kirjaston kirjoja yleensä kieltäydytään kuuntelemasta ensimmäiset kolme viikkoa, ja kun laina-aika päättyy, innostus on vasta iskenyt. ’Onneksi’ yleensä onnistuu uusiminen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *