Ladataan...
Juliaihminen

Oli synkkä ja myrskyinen yö (eli siis kello oli jo yli neljä yhtenä lokakuisena sunnuntaina), kun me haettiin Tikin kanssa äitiyspakkaus Sturenkadun Valintatalosta.

Tietenkin avattiin se heti, mutta koska aattelin, että pikkukamun vauvakirjaan pitää laittaa siitä semmosia idyllisiä riemukuvia, ja sysimusta tausta sekä mun myrskyn kalmastamat kasvot eivät näyttäneet tarpeeksi hyviltä, pakotin Tikin larppaamaan sen äitiyspakkauksen avaamishetken eilen (kun paistoi aurinko) uudelleen. 

Kas näin se kävi:

Tämän vuoden äitiyspakkauksen sisältö löytyy kokonaisuudessaan täältä. Mun suosikkejani on nuo raidalliset body ja housut, keltaiset vaatteet ja sitten tuo makuupussi ja ulkoiluhaalari. Mutta mää niin rakastin ihan kaikkea, mitä sieltä putkahteli esiin! Niin söpöjä! Niin tyylikkäitä! Niin osa sukupolvien katkeamatonta ketjua! 

Ja miten ihanaa, että siellä on jopa vauvalle sopivat kynsisakset, kuumemittari, lämpömittari ja hammasharja! Mun vatsassa on tällä hetkellä joku, jonka suuhun voin laittaa jonain päivänä hammasharjan, käsittämätöntä.

 

Näitä hipelöidessä ajauduin ihan johonkin tiloihin! Maailman siisteintä, että Suomen valtio toivottaa meidän bebeton tervetulleeksi maailmaan tällaisella lahjalla.

 

Jotenkin tämä hetki tuntui jopa epätodelliselta, koska olen pitkään jo aina haaveillut (siis vuosikymmeniä, ellei jopa satoja!) siitä, että jonain päivänä mullekin tulee tuo äitiyspakkaus. Ja nyt se päivä oikeasti koitti. Friikkiä!!!

 

Toki Tikikin hiplaili noita kamoja mun kanssa ("Mikä tää on?" "Emmää tiedä." "Entä tää?" "Mistä mää tietäisin!"), mutta se ei halunnut näihin riemukarkelokuviin jostain syystä. 

Nyt on tietenkin semmonen ongelma, että mihin hittoon me tuo iso pakkaus oikein tungetaan. No, tällä hetkellä se on sijoitettu Tikin man caveen.

 

 

Ai niin, mä aion aloittaa huomenna täällä mun blogissa Hyvän mielen absurdin joulukalenterin. Siinä pointtina on esitellä joka päivä jotain, mistä tulee ihmiselle hyvä mieli. Se jotain ei välttämättä liity jouluun, kalentereihin tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan mitenkään.

Mutta voin paljastaa, että huomisesta luukusta aukeaa Jorma Uotisen naama! 

STAY TUNED!

 

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Onnistuneen niskapoimu-ultran kunniaksi mun kaverit Ella ja Ida tarjosivat Sedun Hernessaaren terassibaarissa alkoholittoman mojiton, joka oli muuten harvinaislaatuisen herkullinen. Ensi kesänä aion samassa paikassa vetää alkoholillisen mojiton. Tai kaksi.

 

Loppumaton tarina raskauden eri vaiheista etenee! Nyt ollaan jo viikolla 13, jolloin käytiin ensimmäisessä ultrassa, eli niin sanotussa niskapoimu-ultrassa.

 

Mua jännitti np-ultraan meneminen ihan sikana (siis sillee en-saa-koko-viikkoon-unta-tyylisen paljon). Heinäkuun lopulla meillä oli Kätilöopistolla se virallinen ensimmäinen ultra (kun sitä ekaa ei sitten laskettu).

Siellä kävi ilmi, että mies* voi hyvin.

 

Meidän kätilö oli semmonen vanhempi, superihana ja pätevän oloinen nainen. Tällä kertaa ultraus kesti ainakin vartin, kun se teki kaiken niin perusteellisesti. Sitä paitsi edellisellä kerralla ei oikein ollut paljon mitä ultrailla, koska hahmo oli vielä niin pieni. Nyt oli asiat toisin!

Kätilö näytti meille yksi kerrallaan jokaisen raajan, pään, selän ja pepun. Kehui sydämen sykettä kauniiksi.

(Jo nyt olen vaipunut semmoseen mama-moodiin, että jos mun lapsen sydämen sykettä kutsutaan kauniiksi, tunnen pakahduttavaa ylpeyttä syömessäin. Vaikka kysehän on siis normaalista ruumiintoiminnosta.)

Sitten se kehui myös, että se lapsi on hyvin ponteva ja reipas! Koska se vähän niin kuin hypiskeli siellä. Tai siis se makoili selällään, mutta kyllä siitä näki, että se vähän pomppi pyllyllään ylös alas. Taas sai mama-to-be olla ylpeä! (Vaikka kyseessä on refleksinomaiset liikkeet, koska tässä vaiheessa sen aivot eivät säädelleet erityisemmin sen lihaksistoa.)

Mutta ei sinne mitään raajoja oltu tultu kattomaan, vaan tietenkin sitä, millainen NISKAPOIMUTURVOTUS sillä on. (Sana, joka aiemmin olisi tuonut mulle mieleen lihavan kaljun miehen niskamakkarat, olikin nyt tärkeintä, mitä kuvitella saattoi.)

 

Koko sen ultraamisen aikana kätilö ei sanonut siitä mitään, joten mä aloin aatella, että kyllä, se on vakavasti vammautunut. Hengittäimen alkoi ahdistaa ja aattelin, että oispa tämä tilanne jo ohi!

Kammottavin hetki oli se, kun kätilö yhdessä vaiheessa katsoi monitoria mietteliäänä ja sanoi: "Oho!"

Kävi ilmi, että sen hiiressä oli pölyä, niin kursori ei liikkunut kunnolla. Mutta että mää meinasin kuolla siinä kohdassa.

 

Ultrauksen jälkeen oli pieni keskusteluhetki, jossa kätilö kertoi, että np-luku on 0,8 millimetriä. Sydän taas hyppäsi kurkkuun, kun olin kuullut, että luvun pitäisi olla alle KOLME. Ajattelin, että jaahas, sitten jatkotutkimuksiin. Mutta sitten kävi ilmi, että se on tosiaan kolme, ei nolla pilkku kolme. Eli 0,8 < 3. Eli luku oli tosi hyvä ja kaikki oli kunnossa.

Viikkoa myöhemmin saatiin kotiin vielä kirje, jossa oli laskettu yhteen mun veriarvot + np-luku + mun ikä = kaikki on NORMAALIA. (Mikä ihana sana!)

 

Ultran jälkeen oltiin tosi iloisia Tikin kanssa. Hän kertoi, että siellä kohdussahan oli selvästi mies*. No, vielähän mitään sukuelimiä ei pysty siitä erottamaan, mutta jos kerran Tiki sanoo, niin miksei. (Ja kyllä, ei mikään poika, vaan luonnollisesti mun vatsassa on tällä hetkellä mies.) Mulla ei ole niinkään väliä, onko se mies vai tyttö. (En sentään suostu ajattelemaan, että mun vatsassa olisi nainen, se menee jo sairaaksi.) No, tämän jälkeen tyyppiä on kutsuttu välillä mieheksi.

Mutta joo, semmonen 6,5-senttinen hahmo siellä reippaana ja kauniin sydämen sykkiessä killui. Enkä olisi voinut olla onnellisempi.

Opin: Nauti siitä ultrasta äläkä niin kamalasti panikoitse!

 

Oispa muuten taas kesä ja terassi ja ulkoruokinta. Tässä kamuni Ida ja minä. (Idalla on kyky näyttää aina hyvältä, multa tämä kyky puuttuu.)

 

 

Ps. Raskaussaaga kokonaisuudessaan:

Raskausviikot 0–6

Raskausviikot 7–9

Raskausviikot 9–12

Raskausviikko 13 eli ensimmäinen ultra

Raskausviikot 14–17 

Raskausviikot 18–19 

Raskausviikko 20: rakenneultra

Raskausviikot 2125

Raskausviikot 26-30

Raskausviikot 31–35

Raskausviikot 36–39

Synnytyskertomus

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Olin viikonloppuna Tallinnassa toteamassa, että Viro on monissa teknologisissa asioissa Suomea huomattavasti edellä. Enää ei ole kauheasti varaa pitää Viroa ”hassusti puhuvana pikkuveljenä”, tai jos näin haluaa aatella, niin tämä pikkuveli on huomattavasti ketterämpi ja kekseliäämpi versio Suomen byroslaviasta.

Olin Elisa Akatemian järjestämällä opintomatkalla. Se on semmonen Elisan (se operaattori) organisoima teknologiaorientoituneille toimittajille suunnattu ryhmä, joka kokoontuu aika ajoin kuuntelemaan kaikkea kiinnostavaa ja innostavaa tech-juttua. Lähden niistä tilaisuuksista aina ihan inspiratsuunia täynnä, ja aattelin, että nyt voin jakaa teille parhaat palat tältä retkeltä.

Nämä jutut mä opin e-Estoniasta, eli Viron techi-meiningeistä.

Garage48 eli paikallinen startup-sauna oli ihan Tallinnan keskustassa, ja siellä oli rento sisustus ja ölperiä tarjolla.

 

1. Virossa on eniten menestyneitä startup-yrityksiä suhteessa väkilukuun.

Tiesittekö esimerkiksi, että Skype on on lähtöisin Virosta? Tutustuttiin Tallinnan paikalliseen ”startup-saunaan”, Garage48:iin, jossa oli vähintään yhtä dynaaminen fiilis kuin Otanimenen startup-saunalla.

Matkalla kuultiin monista kiinnostavista startupeista, kuten personoituja anteeksipyyntöjä välittävästä Sorry as a Servicestä, überin haastaja Taxifystä ja valuuttaa halvalla liikuttavasta TransferWisestä (josta mun pitää tehdä vielä joskus oma postaus!).

 

2. E-kansalaisuus helpottaa bisnestä.

Syksyllä 2014 virolaiset keksi semmosen jutun kuin e-kansalaisuus. Nyt sen on hankkinut jo tuhannet ihmiset ympäri maailmaa. Virossa aikaa ei uhrata niin kamalasti byrokratiaan, vaan siellä tehdään. (Tosin siellä on vain 1,3 miljoonaa asukasta, eli hommat rullaa simppelimmin.)

Kuka tahansa ympäri maailmaa voi anoa Viron e-kansalaisuutta. Kun sen saa, saa e-kansalaisuuskortin, jolla voi esimerkiksi lainata virolaisesta kirjastosta kirjoja tai perustaa Viroon pankkitilin. Suurin hyöty tästä on firmoille, jotka haluavat tehdä bisnestä Virossa, koska se avaa pääsyn maahan. Kuitenkin myös moni tavallinen Virossa paljon matkaava tyyppi on hankkineet e-kansalaisuuden. Mä tai sä voitaisiin hankkia Viron e-kansalaisuus netin kautta kolmessa viikossa (maksaa 50 euroa).

 

 

3. Sähköinen henkilökortti eli e-ID helpottaa elämää.

Kaikille virolaisille tarjotaan sähköinen henkilökortti, joka toimii puhelimen avulla. Sitä ei ole pakko ottaa, mutta koska se on tarjottu jengille, ei ole syrjimistä, jos tiettyjä palveluita ei voi saada millään muulla konstilla kuin käyttämällä e-ID:tä. Sillä voi allekirjoittaa dokumentteja, hoitaa pankkijuttuja, matkustaa ilmaiseksi Tallinnassa ja äänestää netin kautta.

Miksei Suomessa ole tällaista?

 

 

4. Virolaiset miehet on tyylikkäitä

Hitto ne kaikki julkisen ja yksityisen sektorin miekkelit pukeutuivat hyvin! On puku, mutta siinä on joku hauska pikku twisti, kuten ruudulliset housut tai ”poolokauluspaita”* (en tiedä mikä on oikea termi tälle), ja usein vaatteet on jonkun pienen designerin käsialaa.

 

Tallinnan e-showroom oli siisti mesta, siellä esiteltiin kaikki sähköiset keksinnöt. Kuvissa X-roadia tekevä Heiko Vainsalu ja e-Recidencyn ohjelmointijohtaja Kalev Pihl.

 

5. Netin kautta äänestäminen (iVoting) on 16 kertaa halvempaa kuin tavallinen.

Viro on ainoa maa, jossa valtion vaaleissa pystyy äänestämään netin kautta tällä hetkellä. Noin kolmasosa kansasta äänestää sähköisesti. Sen turvallisuutta on kritisoitu paljon, ja meille oli puhumassa tästä Viron talous- ja viestintäministeriön osastopäällikkö Taavi Kotka (todella karismaattinen hahmo, btw), joka vaikutti melko kyllästyneeltä näihin turvallisuuskritiikkeihin.

Homma toimii siis siten, että äänestyssaitille kirjaudutaan e-ID:n ja pin-koodin avulla. Sitten valitaan ehdokas ja äänestetään. Jujuna on se, että viiden päivän aikana pystyy äänestämään niin monta kertaa kuin haluaa. Jos joku sun kotona pakottaa sut vaikka aseella uhaten äänestämään jotakuta, niin sä voit myöhemmin käydä äänestämässä uudelleen haluamaasi tyyppiä. Vain viimeinen annettu ääni lasketaan. Joku mummeli oli kuulemma äänestänyt 640 kertaa yksissä vaaleissa. Sen kotiin oli lähetetty poliisit, kun epäiltiin että se yrittää häkkää sen systeemin, mutta kävikin ilmi, että se ei vain osannut päättää.

No, kaiketi tätä pidetään vielä liian turvattomana Suomeen, mutta koko ohjelman pystyisi käytännössä kopioimaan Suomeen vaikka saman tien.

 

 

6. Perinteiden puuttuminen on kilpailuetu.

Se Taavi Kotka oli joskus sanonut, että kaikki julkisen sektorin järjestelmät pitää uusia 11 vuoden välein, toimi ne tai ei toimineet. Tästä jengi tietenkin suuttui, mutta pointtina oli se, ettei muodostuisi huonoja perinteitä. Viron kilpailuetu on just se, että ne aloitti kaiken sähköisen toiminnan vasta Neuvostoliiton kaaduttua, joten ne pystyi tekemään kaiken puhtaalta pöydältä – toisin kuin Suomessa, jossa on miljoona eri sähköistä ohjelmaa, jotka kaikki pitäisi saada synkronoitua keskenään valtavan hallintohimmelin syövereihin. Siksi esimerkiksi meidän terveydenhuollon potilastietojärjestelmät on niin hiton kankeita.

7. X-road tulee Virosta Suomeen.

Virossa sen nimi on X-road, Suomessa seksikkäästi Palveluväylä. Pointtina on se, että kansalaisten erilaiset tiedot kulkisivat smoothimmin. Viro ja Suomi kehittää tätä yhdessä, mikä on mainio juttu.

 

Elisan tyypit olivat valkanneet meidän hotlaksi uuden Estoria-hotellin (Virun vieressä), jossa oli niin törkeän hyvät sängyt, että mun oli hyvin vaikea lähteä breikin jälkeen illalliselle.

+1 Meidän baby taitaa fiilistellä startupeja.

Se mellasti ja puski noiden esitysten aikana niin jumalattomasti, että kävi mielessä, josko sillä olisi joku hyvä startup-idea ja se yritti tunkea suoraan mun vatsan läpi pitchaamaan sitä. Luotto hänen bisnesvainuunsa on kova jo nyt (molemmat vanhemmat tämmösiä humanitsi-yhteiskuntatietelijöitä).

Haluaisin vielä kertoa vähän siitä, mitä opin Naton kyberturvallisuusohjelmasta, mutta pakko jättää se seuraavaan kertaan, koska tästä tekstistä taisi tulla nyt vähän pitkä!

Kävin myös leikkaamassa hiukset mun vakkaripaikassa, vanhankaupungin Pikk40-kampaamossa. (Sinne voi varata ajan netistä etukäteen, ja naisten hiustenleikkaus maksaa 26 euroa.)

 

Tämä teksti saa mut kuulostaamaan siltä kuin olisin ollut jossain tech-herätysjuhlilla. No, semmonen olo mulla vähän onkin. Wow!

Kaiken kaikkiaan ihan huippu reissu, ja pitää vielä erikseen kiittää Elisa Akatemian Taru Jussilaa ja Sanni Jokista sen järjestämisestä. 

 

 

*edit: Trendi-lehdestä tultiin heti kertomaan, että kyseessä on kilpikonnakaulus.

 

Ladataan...
Juliaihminen

 

Mun preggoilu-saaga sen kuin vain etenee. Nyt aion horista ensimmäisen kolmanneksen viimeisistä viikoista. Edelleen, älä lue, jos et ole raskaana, tämä on siinä tapauksessa mielestäsi tylsää höpinää!

 

RV9 Varhaisraskauden ultra  - P A R A S T A !

Varhaisraskauden ultra oli taianomainen kokemus. Mentiin Kätilöopistolle, koska "virallisten laskelmien" mukaan tyypin olisi pitänyt olla jo jotain 14 viikkoa. (Olin harkinnut jo yksityisellä varhaisultrassa käymistä, mutta öö 200 euroa siitä, joomoro.) Ultrassa kävi kuitenkin ilmi, että bebe olikin vasta viikolla 9+3. Näin ollen oli vielä liian varhaista millekään niskapoimu-mittauksille.

Mutta oli niiiin ihanaa nähdä, että siellä tosiaan on semmonen pienen pieni 25-millinen tyyppi kellumassa! Ja se pieni sydämen syke siellä! Kyyneleet tuli pakostakin silmiin. Saatiin uusi laskettu aika: 9.2. (Ystäväni Raisa oli tästä kovin iloinen, koska silloin on Raisanpäivä!)

Lopuksi kun kätilö kysyi, onko mitään kysyttävää, olo oli kuin työhaastattelun lopussa, että jotain pitäisi kysyä, muttei tullut mitään mieleen. Tiki sitten vain sanoi: "No, meitä nyt kiinnostaa se, että kaikki on niin kunnossa kuin tässä vaiheessa voi sanoa" johon se vastasi: "Kyllä, kaikki näyttää hyvältä. Lapsivettä on, sydän lyö."

Lähdettiin onnellisina ja mentiin Sävyyn kahville pitämään kokemastamme loppubriiffi. Ja aloittelemaan lattemamaelämää.

Opin: Kättärillä on ihanat kätilöt.

 

Näihin aikoihin mun suosikkiruokaa oli vuohenjustosalaatti: salaattia + kurkkua + päärynää + uunissa paistettua vuohenjuustoa real-leivän päällä. Salaatinkastikkeeksi balsamicoa ja leipien päälle hunajaa. Nam!

 

RV10 Syöminen on a biatch

Huomasin, että loppujen lopuksi ruuan välttely on huomattavasti vaikeampaa kuin alkoholin välttely. Kaikissa mun lempiruuissa on juustoa. Ravintolassa käyminen muuttui tympeäksi, työpaikkaruokalassa syöminen hankalaksi.

Aloin pikkuhiljaa myös kertoa ystäville raskaudesta, kun kerran oli nähty, että siellä oli oikeasti pikku tyyppi olemassa! Ihmiset reagoivat tosi ihanasti. Vaikka se kertominen tuntui joka kerta yhtä luonnottomalta, koska, no, alapään toiminnoistahan siinä puhutaan. Lisäksi tähän liittyvä terminologia on musta hassua. Vaikkapa sana "perheenlisäys" ei mitenkään kuulu mun sanavarastoon. Siitä tulee mieleen joku hallintohimmelin metku.

Opin: Jätä mieluummin syömättä kuin syö jotain arvelluttavaa, jälkeenpäin tulee kuitenkin huono omatunto.

 

 

Kolmen kuukauden kunnioitettavassa iässä sikiön omaisuus on tässä. Tosin tuo neuvolakortti on kyllä mun. Ei se lapsi sitä kuitenkaan halua. Omituista, jos sitä kiinnostaisi esimerkiksi mun paino raskauden aikana. Tai se, että mulla ei ole seksitauteja. Tai siis hyvä sille, että mulla ei ole seksitauteja. Mutta se on vielä liian nuori tietämään niistä hommista!

 

RV11 Kuvottaa, kuvottaa

Tämä oli ehkä huonon voinnin kulminaatiopiste. Koko ajan etoi vähän, ja kaikki makean syöminen teki olosta yököttävän. Myös ensimmäisen kerran tuntui siltä, että vatsa olisi saattanut ihan pikkiriikkisen kasvaa (tai sitten kyse oli edelleen vain kaasusta – miten ihanaa).

Bebelle alkoi myös kertyä omaisuutta. Mun äbä lahjoitti vihreän potkupuvun, joka mulla oli päällä silloin, kun lähdin itse vastasyntyneenä Tyksistä heinäkuussa 1987. Isosiskoni Lotta lähetti postitse pikkuruiset sukat, ne oli itse asiassa bebben eka omaisuus. <3

Opin (vasta myöhemmin): Pian huono olo helpottaa!

 

Kahdennellatoista viikolla kävin kesäloman alun kunniaksi kaverin kanssa päiväretkellä Porvoossa. Hypistelin ihania lastenvaatteita ja päätin, että palaan näihin pikkuputiikkeihin ennen joulua, mikäli bebe on edelleen todellisuutta. Ja miten fantastista, että se on! 

 

RV12: Ensimmäinen kolmannes - check!

Hei, nyt kaikki rummut soikoon! Viikko 12 on kaikkien sovellusten sun muiden mukaan se hetki, jonka jälkeen keskenmenoriski putoaa huomattavasti. Ja kun saavutin tämän maagisen etapin, olin ikionnellinen.

Lisäksi saman tien, kun mun kesäloma alkoi, kaikki huonovointisuus häippäsi kokonaan. Eikä ole tullut sen jälkeen takaisin.

Opin: Lepääminen raskaana on oikeasti aika järkevä juttu.

 

Missä vaiheessa te antauduitte ostamaan babyllenne ensimmäisiä juttuja?

 

Ps. Raskaussaaga kokonaisuudessaan:

Raskausviikot 0–6

Raskausviikot 7–9

Raskausviikot 9–12

Raskausviikko 13 eli ensimmäinen ultra

Raskausviikot 14–17 

Raskausviikot 18–19 

Raskausviikko 20: rakenneultra

Raskausviikot 2125

Raskausviikot 26-30

Raskausviikot 31–35

Raskausviikot 36–39

Synnytyskertomus

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Koska olin niin tohkeissani mun perhevalmennusasusta, halusin ikuistaa sen aamulla luonnollisesti silloin, kun meidän olisi pitänyt olla jo ulkona ovesta. Käskin Tikin ottaa musta valokuvia, mutta koska en ollut tyytyväinen omiin ilmeisiini niissä, riehuin sille oman aikani (heitin mm. dramaattisesti sen sateenvarjon katuun), ja näin ollen matkassa kesti.

Koska tultiin myöhässä, jouduttiin hipsimään takariviin. Kävi kuitenkin ilmi, että se oli voitto! Nyt mun ei tarvinnut tehdä syväanalyysiä siitä, kenen läheisyyteen menisin istumaan, vaan kohtalo kertoi sen mulle. Ala-asteeltahan on jo opittu, että takarivissä istuvat nimenomaan coolit hahmot. Ja siellä takarivissä sattui olemaan just yksi tosi kivan näköinen nainen, josta heti aattelin, että toi.

Ja sitten, uskokaa tai älkää, kävi ilmi, että se asuu meidän kanssa samassa talossa!!! Ja sillä on laskettu aika kolme päivää ennen mun Los Angelesia (oon päässyt tähän vitsailun makuun, tajuutteko L.A.? Hehehehe!) Se nainen ei tiedä sitä vielä, mutta siitä niin tulee yksi mun new best mama friendsseistä! Näen jo silmissäni semmosen elokuvamontaasin, jossa me kävellään maireat hymyt huulillamme vaunuinemme päivinemme vehreässä Hermannissa ja Arabianrannan niityillä meren kimallellessa kevätauringossa, taustalla soi Playing with the boys (niiden lapsi on poika, ehkäpä meidänkin lapsi on!), välillä meillä on tyylikkäät lattekupit kädessä, välillä kuva hidastuu ja jompikumpi meistä naurahtaa päätään nyökytellen toisen uskomattoman hauskalle ulosteaiheiselle (siis vauvan uloste) kaskulle. Siitä tulee fantastista! 

Perhevalmennuksen alussa oli semmonen kymmenen minsan juttelutuokio, jossa jakauduttiin kuuden ihmisen (kolmen pariskunnan) joukkoihin kertomaan omista tuntemuksistaan. Se mun new bff pohdiskeli vähän hämmentyneenä mm. sitä, kun neuvolassa oli sanottu, että tässä vaiheessa aletaan luoda omia mielikuvia siitä vauvasta. Vauvan synnyttyä siitä mielikuvasta opetellaan pois, kun luultavasti se ei olekaan samanlainen kuin oli ajatellut. Tämmönen kuulemma edistää kiintymistä siihen bebetoon.

Mä kerroin, että tähän mennessä mulle on syntynyt meidän vauvasta sellainen mielikuva, että sillä on pää ja ainakin muutama raaja, koska mä pystyn tuntemaan ne välillä aika hyvin tämän vatsan läpi. Mutta mä kyllä toivon, että mun ei tarvitse opetella luopumaan näistä mielikuvista sen syntymän jälkeen.

Tämän jälkeen Perhevalmennukseen saapui semmonen sympaattinen nuori perhe kertomaan niiden arjesta kolmen kuukauden ikäisen Julius-pojan kanssa. Ne oli tosi suloisia! Ne kertoivat elämästään letkeästi, ei mitenkään rehvastellen etevyydellään vaan kannustavasti: "Muistakaa, että sekä synnytys että tämä vauva-aika voi mennä tosi hyvin." Se oli hyödyllistä ja lohdullista.

Myös ne kaksi neuvolan mimmiä, jotka pitivät sitä valmennusta, olivat tosi kivoja ja leppoisia.

Ainoa asia, mikä musta siellä oli vähän weirdoa, oli se, että siitä kahden tunnin valmennuksesta noin 40 minsaa katsottiin YouTubesta imetysvideota. Se oli kuin paluu yläasteen terveystiedon tunnille, jossa valistusvideo kertoi, miten "Seksi on hauskaa selvin päin, kännissä teet sen aina väärinpäin!" (Mikä ei kyllä mielestäni edes pidä paikkaansa. Ja miten seksin voi tehdä väärinpäin?!)

No, niillä melko luokattomasti (mikä valkobalanssi? mikä rajaus?) tehdyillä videoilla näytettiin lukuisia ja lukuisia nännejä semmosen "eteenpäinvievän heleän musiikin" soidessa. Sitten imettäjien miehet horisivat joidenkin Askosta ja Iskusta ostettujen huonekalujensa keskellä: "Kyllä se niin on, että biologiakin sen sanoo, että nainen imettää. On hyvä olla nämä roolit! Minun rooli on tuoda vaimolle lehti." 

Toki oli järkevää ja hyödyllistä kuulla oikeanlaisesta imetysotteesta, mutta hei, mä joudun tekemään nuo perhevalmennuksen takia missaamani työtunnit takaisin, joten mieluummin kattelen YouTube-videoita himassa kuin jossain luokassa 20 muun ihmisen kanssa. Toisaalta, ehkä tämä oli yhteiskunnan salajuoni pakottaa myös Tiki katsomaan läpi ne kaikki kymmenet erimuotoiset rinnat ja imetysvoivottelut, jolloin se tulee sitten arvostamaan mun imetyspyrkimyksiäni entistä enemmän!

Joka tapauksessa, tuo Perhevalmennus oli oikein hyvä kokemus, ja arvostan todella paljon, että yhteiskunta järkkää tuleville vanhemmille tuollaisia. Pian aion rohkaistua ja lisätä mun uuden bff:n fb-kaveriksi! (Toivottavasti se ei koskaan lue tätä tekstiä, koska veikkaan, että tällaisen hullun naisen omituisten fantasioiden lukemisen jälkeen se saattaisi vaihtaa paitsi asuinpaikkaansa myös salata uudet osoitetietonsa.)

 

Kuva: Arabianrannan niityistä, joilla mä ja mun uusi bff ensi keväänä sitten montaasinomaisesti nauretaan elämän pienille hassuille sattumuksille

 

 

Pages