Ladataan...
Juliaihminen

On aika jatkaa Kysy minulta mitä vain -postauksen kysymysten purkamista. (Niistä riittää settiä koko syksylle!)

Tällä kertaa tartun Rahkamuijan erinomaisiin kysymyksiin. Näin välihuomautuksena on sanottava, että Rahkamuija eli Anni on mun ehdoton sosiaalisen median idoli. Siinä on nainen, jonka kanavalla on kaksi miljoonaa tilaajaa, eikä muijalla ole noussut millään lailla urea päähän. Päinvastoin, hän on ehdottomasti yksi sydämellisimmistä (ja hauskimmista) ihmisistä kenet olen kuuna päivänä tavannut. Kun vuosi sitten alettiin jubailla Tubeconissa ajattelin, että ei minulla ole mitään asiaa horinoida tuon kokoluokan staralle, mutta myöhemmin kävi ilmi, että yhteistä asiaa löytyi paljonkin. 

Mutta jo riittää siirappisuus, mennään aiheeseen, eli Annin tärkeisiin kysymyksiin. 

 

Juontaisitko mieluiten Kymppitonnia, Haluatko Miljonääriksiä vai Onnenpyörää?

Ehdottomasti Onnenpyörää! Ensinnäkin rakastan siitä pyörästä kuuluvaa ratatatatata-ääntä ja toiseksi, olisi upeaa päästä legitiimisti käyttämään sanaa rrrrosvosektori omassa arjessaan. Nyt ei oikein ole tarjoutunut tilaisuuksia käyttää tuota upeaa sanaa.

Mikä on pohjoisin paikka Suomessa, missä olet käynyt?

Kilpisjärvi! Olin Kilpisjärven biologisella asemalla tammikuussa 2011 graduretriitillä. Meitä oli leirikeskuksessa vain kaksi: minä ja teoreettisesta fysiikasta graduaan tekevä mornomimiekkonen. Tuo oli yksi elämäni ihanimpia viikkoja. Siellä me vain kiipesimme Saana-tunturille ja lumikenkäilimme Kilpisjärven jäällä. Ja teimme gradujamme. (Ja yritimme olla ajattelematta Hohto-elokuvaa.)

Aiotko tänä vuonna mennä Tubeconiin?

Ikävä kyllä en mennyt. Mutta ehkä saan tänä vuonna elvytettyä tubekanavani, jolloin ensi vuonna voisi taas mennä!

Asioitko koskaan Lidlissä?

Ai asioinko?! Asioin siellä aina kun voin. Lidlin paistopiste, m m mmm!

Oletko koskaan huolissasi, että lapsestasi tulee tuhlaajapoika?

Vain siltä näkökantilta, että hän olisi sellainen kerskakuluttaja, joka rälläisi menemään ympäristöstä piittaamatta. Tulhatkoon mihin tuhlaa, kunhan olisi onnellinen. 

Mikä on kaikkien aikojen paras urheiluhetkesi? (Oma tai jonkun muun!)

Omani se, kun juoksin ensimmäisen kerran puolimaratonin. Oli upea tunne, kun tajusin, että kroppani ihan oikeasti pystyy tähän. Tämän jälkeen niitä on tullut juoksenneltua enemmänkin, tykkään juosta niitä. Muiden se, kun Mika Häkkinen ajoi formuloita. Mika ei sinällään kamalasti kiinnostanut (vaikka minulla onkin tallessa leikekirja hänen urotöistään). Sen sijaan se, että katsoin formuloita isän kanssa oli ihanaa. Joskus hän herätti minut aamukuudelta katsomaan yhdessä kisoja, jotka järjestettiin toisella puolella maapalloa.

Taistelisitko mielummin yhtä hevosen kokosta ankkaa vastaan vai sataa ankan kokoista hevosta vastaan?

Dramaturgisesti sata ankan kokoista hevosta olisi upeampi ilmestys, mutta käytännön syistä valitsen hevosen kokoisen ankan. 

Jos BB-talosta tehtäisiin Suomen bloggaajat-edition, kuka voittaisi? Osallistuisitko itse?

Veikkaan, että WTD:n Nata. Siinä on niin kunnianhimoinen, mutta samalla vilpitön ja mukava tyyppi, ettei häntä äänestettäisi ulos. Osallistuisin itse ilman muuta, mutta häviäisin melko pian, sillä kaikenlaisest äänineuroosini tulisivat luultavasti nopeasti pintaan. Jos joku esimerkiksi hyräilisi tai naputtaisi hermostuneena sormillaan pöydän pintaa (saati maiskuttaisi syödessään), saisin luultavasti sellaisen Leave Britney Alone -tyyppisen hysteerisen itkukohtauksen, jonka jälkeen minut saatettaisiin ulos.

Entäpä mihin tosi-tv-sarjaan voisit osallistua, jos BB-talo ei maistu?

Ystäväni Joonas sanoi 30-vuotisjuhlissani, että mökkijuhlani muistuttavat Non-Temptation Islandia. Eli pelkkää punavihreää mussutusta, jossa on yhtä paljon seksiä kuin peruskalliossa. Eli sinne!

Huonoin blogiyhteistyöehdotus?

Varmaan joku näistä "lähetämme testattavaksi meikkejä, mikäli kirjoitat niistä positiivisesti". Naistenlehtitoimittajana ilmaiset meikit eivät paljon sielua hivele. Sen sijaan kukaan ei ole vielä tarjonnut bluetoothkaiutin-löylykiulua!

Jos olisit nyrkkeilijä niin mikä biisi soisi kun astelisit rinkiin ja mikä olisi sun nyrkkeilijälempinimi?

Joe Espositon You're the Best Around. Pikkuveljeni Otto on opettanut, että sitä kannattaa kuunnella mahdollisimman usein. Nimeni olisi Julma-Juulia, sillä tällä nimellä minua kutsuttiin lasena Kakskerran Kovanaamat -jengissä.

Luetko koskaan Aku Ankkaa?

Nyt en ole hetkeen lukenut, mutta koko lapsuus sitä tilattiin ja heti, kun Alppu oppii lukemaan, se tilataan meille. 

Kuinka vanhaksi aiot elää?

100-vuotiaaksi.

 

Kiitos mahtavaista kysymyksistä! Toivoisin kovasti, että itse Rahkamuija, ja oikeastaan te muutkin voisitte vastata noihin tai vähintäänkin valita yhden, johon vastaisitte!

 

Kuva: Minä ja Anni edustamassa.

 

Lue myös:

Kysy mitä vain

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Helsinki on saarten kaupunki. Olen tänä kesänä vieraillut Suomenlinnassa ja Uunisaaressa, aiempina kesinä olen nauttinut Vallisaaresta, Pihlajasaaresta ja Seurasaaresta.  

Käytiin pari viikkoa sitten ystäväni Marian ja meidän lastemme kanssa Mustasaaressa. Se oli ihan älyttömän ihana paikka, ja suosittelen ehdottomasti pientä päivävisiittiä sinne. Tämä postaus tulee nyt vähän myöhässä, sillä Mustasaari on sulkeutunnut yleisöltä tämän kesän osalta, mutta laittakaa vinkki korvan taakse ensi kesää varten.

Saareen pääsee helposti Taivallahden rannasta, ja matka vesibussilla sinne kestää noin vartin. Aikataulut kannattaa tsekata täältä. Vaunut voi ottaa vaivatta saareen mukaan. 

Mustasaari on Helsingin seurakuntien omistama saari, ja tämä voi kuulostaa hassulta, mutta sen huomaa tunnelmasta. Olen aina ollut vähän sellainen leiri-friikki, kävin lapsena kaikenlaisilla seurakunnan leireillä (muun muassa shakkileirillä!) ja partioleireillä, ja noin yleisesti tykkään leirikeskusten tunnelmasta. (Ironista kyllä, inhosin rippileiriä sydämeni pohjasta, mutta se ei onneksi tuhonnut mun leirifiilistelyä.)

Seurakunnan leirikeskuksissa on sellainen seesteinen, harras ja inasen verran ajaton tunnelma (sillä lailla, että siellä voi helposti olla jotain 1970- tai 1990-luvun vieraskirjoja, viiriaskarruksia, vaakunoita tai muita muistoja menneistä kesistä esillä). Seurakunnan työntekijät ovat yleensä vilpittömiä ja hyväntuulisia hahmoja, joista huokuu hyväksymisen kulttuuri. (Voi olla, että oma käsitykseni on täysin väärä, sillä olen kuullut myös, että seurakunnissa esiintyy myös työpaikkakiusaamista. En tosin tiedä, onko tämä vain juoruilua, ja toisaalta, missäpä ei esiintyisi.)

Kyse on varmasti paljon siitä, mihin on tottunut lapsuudessaan, mutta tällainen tunnelma tekee olostani hyvin kotoisan, ja siksi Mustasaari oli erityisen miellyttävä vierailukohde.

Saaren kahvilasta saa lounasta ja muuta purtavaa tosi edullisesti, siellä on uimaranta sekä kanoja, lampaita ja pupuja, joista Alppu erityisesti tykkäsi. Ensi kesänä haluan käydä Mustasaaren sunnuntaibrunssilla. Saaressa on myös kappeli, jossa emme tällä kertaa ehtineet käydä (koska kun lapset nukkuivat, me lööbasimme kahvilassa ja keskustelimme lapsista ja yrittäjyydestä).

Tuli ylipäänsä sellainen olo, että haluan mennä ensi kesänä jollekin leirille lapsen kanssa. Tykkään paitsi leirikeskuksista, myös siitä, että joku on suunnitellut päivääni ohjelman, saan lämimän ruuan eteeni tiettynä kellonaikana ja voin hengailla koko päivän luonnon keskellä.

Yksi ystäväni vinkkasi, että Luontoliitto järjestää kivoja perheleirejä. Pitää tsekkaa myös Helsingin seurakuntien leirit, josko siellä olisi jotain perheile tarjolla. 

Suosittelen siis käymään!

 

Millaisia uusia päiväretkikohteita olette löytäneet tänä kesänä?

 

 

Lue myös:

Omahyväisyyden hyrskäyksiä Seurasaaressa

Suomenlinna on erityisen ihana syksyllä ruskan aikaan

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: OPn sijoittajakoulu

Minua pyydettiin kesäkuussa Osuuspankin Sijoittajakouluun puhumaan lempiaiheestani, vastuullisesta sijoittamisesta. Olen ehtinyt kirjoittaa tänne blogiin aiheesta vasta pari postausta, vaikka siitä on paljon ammennettavaa. Niinpä ilahduin, kun pääsin juttelemaan sijoittamisen vastuullisuudesta podcast-jakson verran OPn ESG-yksikköpäällikkö Elina Rinnan sekä piensijoittaja ja OPn toimituspäällikkö Tuomas Rajalan kanssa. (Aion toki kirjoittaa aiheesta blogiinkin vielä lisää.)

Kuuntelin nyt jälkikäteen tuon vastuullisen sijoittamisen jakson. Yleensä minua nolottaa kuunnella omia jorinoitani, mutta nyt olen kerrankin ihan tyytyväinen sanomisiini. Tätä helpotti se, että Elina Rinta oli hyvin perillä vastuullisuusasioita. 

OPn tyypit kysyivät jälkikäteen, haluaisinko vinkkaa Sijoittajakoulun jaksoista eteenpäin. Olen nyt kuunnellut ne kaikki podcasteina (osa jaksoista on myös YouTube-videoina), ja voin suositella ihmisiä kuuntelemaan tai katsomaan nuo. Jaksoissa käydään aika kivasti läpi sijoittamisen perushommia. Niitä houstaa Tuomaksen lisäksi Ida-Liina Huurtela, jonka innostus sijoittamista ja raha-asioita kohtaan välittyy erinomaisesti.

Kaikki jaksot listataan täällä, ja niistä omat suosikkini olivat seuraavat (oman jaksoni lisäksi, tietenkin):

ETF-rahastot

Minulla meni pitkään ennen kuin tajusin kunnolla, mitä ETF-rahastot ovat ja miten ne eroavat muista osakerahastoista. Tässä jaksossa kerrotaan ETF-sijoittamisen plussat ja miinukset, ja sivutaan myös paljon puhuttuja Smart Beta -rahastoja. Nykyään kuukausisäästän itse yhden indeksirahaston lisäksi kahteen vastuulliseen ETF-rahastoon.

Tunnusluvut tutuiksi

Ostin itse ensimmiäset osakkeeni niin, etten tiennyt hölkäsen pöläystä yritysten tunnusluvuista. P/E, osinkosuhde, ROI, ketä kiinnostaa? Mielestäni tämä oli ihan ok strategia, koska en olisi koskaan uskaltanut ostaa ensimmäistäkään osaketta, mikäli olisi pitänyt tietää kaikesta kaikki ja osata tehdä vielä analyysiä perään. Ostin vakavaraista yhtiötä, Konetta, ja nuo osakkeet ovat maksaneet minulle hyvää osinkoa aina siitä lähtien, eikä kurssikaan ole kovasti heilunut (taitaa olla nyt plussalla). Ensimmäinen osakeostos toimi porttiteorian tavoin: kiinnostuin aiheesta ja aloin ottaa selvää, mistä näissä hommissa on kyse. Nykyään minulla on kuuden eri yrityksen osaketta, ja joka kerta kun olen ostanut uutta, olen opiskellut yhden uuden tunnusluvun. 

Tässä jaksossa avataan tärkeimpiä tunnuslukuja, ja se kannattaa oikeastaan katsoa videoversiona, sillä kuunneltuna nuo tunnuslukujen selitykset menevät liian nopeasti ohi. Videolla ne on vielä avattu tekstin muodossa selvästi, mikä auttaa hahmottamaan, mistä on kyse.

Voittojen kotiuttaminen ja sijoitusten verotus

Tämä on vähän hassua, mutta en ole vielä koskaan myynyt mitään sijoituksiani. Olen kunnon hordaaja, eli osta ja unohda -muija. Lempisijoittajani, Merja Mähkä, onneksi puhuu jaksossa siitä, miten sijoituksia ei välttämättä kannatakaan myydä. Jos joku on hyvä, niin turha siitä on luopua. No, okei, itselläni on esimerkiksi aika suurella miinuksella olevia Pihlajalinnan osakkeita tällä hetkellä salkussani. Niiden myymistä voisin harkita, mutta vielä haluan katsoa, mihin tämä sotesekoilu menee, enkä siksi myy vielä. (Pihlajalinnalla on myös mallikkaasti oma verojalanjälkensä esillä, pidän tätä siis vastuullisena yrityksenä.) Tappiot voi sitten vähentää verotuksesta, Merja selittää aisaa selkeämmin jaksossa.

Nämä ovat jaksosuositukseni ovat ehkä vähän edistyneemmille sijoittajille. Voi myös kuunnella koko sarjan läpi, siellä esiintyy myös toinen ihailemani sijoittaja, Lilyssäkin nykyään bloggaava Jasmin Hamid.

On kyllä hauskaa, miten pienet sijoituspiirit ovat. Olen tavannut Jasminia ja Merjaa kuluneen vuoden aikana monissa tapahtumissa, ja myös haastatellut heitä muun muassa pian julkaistavaan rahakirjaani.

Okei, mun puhelin näyttää siltä kuin 2-vuotiaani olisi katsonut sillä vähän liian innokkaasti Ryhmä Hauta. Todellisuus on kuitenkin se, että olen ihan itse rikkonut näyttöni!

Kuuntele tai katso OPn sijoittajakoulua YouTubesta tai Soundcloudista.

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Ystäväni oli seissyt kavereidensa kanssa Ruisrockissa taksijonossa. He olivat alkaneet kuunnella vieressä seisovien nuorempien mimmien keskustelua.

Yksi noin 18–20-vuotiaista tytöistä oli kysynyt kavereiltaan mieltä painavasta asiasta: "Mitä mieltä olette, kun harrastin seksiä yhden pojan kanssa, ja sitten tämä ihan yhtäkkiä sanomatta mitään laittoikin peniksensä kakkoseen. Niin onko se niin kuin ihan ok? Että saako sellaista tehdä?"

Kaverit olivat siinä sitten pohtineen asiaa, ja miettineet ääneen, että ei se kyllä oikeastaan ole kovin hyvä juttu. Ystäväni ja hänen kaverinsa olivat sitten liittyneet keskusteluun (tilanne oli sellainen, että se oli luontevaa) ja vahvistaneet tälle mimmille, että ei se kyllä ole ok. Että noin ei saa tehdä, jos ei kysy ensin lupaa. Vaikka oltaisiin jo keskellä seksiä ja ilmassa olisi yhteinen suostumus, niin silti kuuluu aivan ehdottomasti kysyä, jos aikoo esimerkiksi tuupata yhtäkkiä peniksensä toisen anaaliin.

Juttelin kesälomalla ystäväni kanssa tästä, ja tajusimme, että ei näistä hommista kyllä ole vieläkään puhuttu läheskään tarpeeksi. Vasta sitten, kun jokainen tyttö ja jokainen poika tajuavat kirkkaan selvästi, että tuollaisessa tilanteessa asiasta keskustellaan ennen tekoa, voidaan sanoa, että nyt asiasta on puhuttu sopivasti – eikä senkään jälkeen haittaa, vaikka keskustelu jatkuisi. (Ylipäänsä jorinat siitä, että jostain asiasta on puhuttu liikaa on aina vähän kyseenalaisia ja ajavat usein jonkun toisen ihmisen etua kuin niin sanotun altavastaajan.)

Puhuttiin ystäväni kanssa siitä, miten oltiin molemmat jotenkin ajateltu näin milleniaaleina, että meidän jälkeen tuleva z-sukupolvi, eli 1990-luvun puolivälin tai 2000-luvun jälkeen syntyneet, olisivat jotenkin näissä asioissa paljon meidän sukupolvea fiksumpia ja eivät tekisi samoja virheitä, mitä itse olemme tehneet. Olimme ajatelleet, että massiiviset #MeToo-keskustelut ja valistuksen parantaminen olisivat tavoittaneet kaikki ja että ihmisille olisi itsestään selvää että seksiin tarvitaan aina suostumus.

Mutta tämä keskustelu palautti meidät maan pinnalle. On olemassa paljon nuoria ihmisiä, jotka ovat aivan yhtä pihalla näissä asioissa kuin mitä me oltiin tuon ikäisinä. 

Olen ollut ystäväni kanssa ala- ja yläasteella sekä lukiossa, ja ruvettiin oikein muistelemaan sitä, minkälaista valistusta itse saimme aikoinaan. Molemmat muistivat, että seksivalistus oli aivan älyttömän kaukana omasta elämästä. Se oli kuin olisi kuunnellut fysiikan kaavoja, joita ei osaa yhdistää omaan arkielämään.

Muistimme "seksi on hauskaa selvinpäin, kännissä teet sen väärinpäin" -musiikkivideon näyttämisen jollain terveystiedon tunnilla ja sen, kun opettaja laittoi kondomin banaaniin. En tiedä montaa ystävääni, jotka eivät olisi harrastaneet seksiä noihin aikoihin nimenomaan humalassa, joten videon viesti ei sitten ihan tavoittanut.

Banaanikondomi taas ei millään lailla kuvannut konkreettisesti sitä hetkeä, kun tyttö ja poika ovat pussailleet tovin ja asiat etenevät siihen pisteeseen, että yhdyntä saattaisi olla kyseessä. Ongelma näissä tilanteissa on usein se, miten ottaa puheeksi, että by the way, käytetäänkö kondomia. Kun puhun melkein kenen tahansa ystäväni kanssa, kaikilla on jaettu kokemus siitä, että on ollut tilanteita, joissa ei ole kehdannut sanoa, että kortsu esiin. Tai toinen ospauoli on vängännyt niin päättäväisesti, että ei käytetä, jolloin korstu on jäänyt laittamatta. Aivan sairaan monet naispuoliset ystäväni ovat ottaneet jälkiehkäisypillerin (joka muuten ei edes toimi, jos ovulaatio on juuri silloin kohdillaan).

Seksivalistuksessa pitäisi pureutua juuri tähän henkiseen puoleen: Jutella auki se, että toinen saattaa painostaa kumittomuuteen tai "unohtaa" sen, mutta sen vaatimisessa ei ole itse aisassa mitään noloa vaan päinvastoin, se vain kertoo siitä, että arvostat omaa vartaloasi. (Meni juttu kumminpäin: yhtä lailla miesten kuin naisten pitää vaatia sitä kortsua.) Pitäisi kehdata keskustella konkreettisista tilanteista eikä jättää hommaa ylätasolle. Jotenkin pitäisi saada ihmiset voimaantumaan ja ajattelemaan, että olen keholleni velkaa sen, että pidän siitä huolta näissä tilanteissa.

Olen kyllä sitä mieltä, että valistus on parantunut. MeToo on purrut ja asioista puhutaan yhä enemmän niiden oikeilla nimillä. Olen ollut itsekin Demi-lehdessä töissä, jossa näistä asioista kirjoitetaan ymmärrettävästi ja rohkeasti (toki usein vain tytöt lukevat Demiä, myös pojat pitäisi saavuttaa tällä asialla). En myöskään ajattele, että koulun pitäisi olla tästä kokonaan vastuussa (olen ylipäänsä allerginen sille, että koulua syytetään milloin mistäkin).

Oma suunnitelmani on keskustella näistä hommista lapseni kanssa sitten, kun hän ymmärtää aiheesta, mutta kuitenkin tarpeeksi ajoissa. Tiedän, että se saattaa olla hänelle kiusallista, mutta itselleni ei kyllä ole. Heheh, monta vuotta nuortenlehessä työskentely on avannut valistushanat niin, että mikään ei enää hävetä!

 

Oletteko osanneet sanoa aina tarvittaessa ei?

 

 

Lue myös:

Flirttailun ja ahdistelun ero

Me myös, aletaan huutaa!

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Suutuin Tikille tuossa yhtenä päivänä niin paljon, että aloin pitää eroamista varteenotettavana vaihtoehtona. (Minulla on tapana välillä vähän draamailla.) Aloin siinä sitten miettiä, mitä eroaminen tarkoittaisi käytännössä. Menin niin pitkälle, että laskeskelin, olisiko minulla varaa lunastaa Tiki pois meidän yhteisestä asunnosta. Kävi ilmi, että ei todellakaan olisi. Minun pitäisi ottaa noin 300 000 euroa lainaa omiin nimiini, mikäli haluaisin jatkaa itsekseni kodissamme asumista. Kävi ylipäänsä ilmi, että eroaminen olisi melko kallista, ja johtaisi meidän molempien kannalta tilanteeseen, jossa elintaso laskisi ainakin hetkellisesti aika paljon.

Saatan kuulostaa hieman kylmältä ihmiseltä, mutta joskus minua auttaa se, että niin sanotusti tiedän faktat. Siksi saatan käyttää aikaani tällaisiin pikku laskuoperaatioihin. 

Olen lueskellut toki teoriatasolla juttuja siitä, miten kallista avo-/avioeroaminen on, mutta en ollut koskaan miettinyt, miten asia menisi omalla kohdallani. No, oma raivonpuuskani laantui noin 15 minuutissa, enkä enää sen jälkeen ole miettinyt eroamista.

Mainitsin tästä pikku episodista kuitenkin, kun olin käymässä Me Naisten toimituksessa, ja ne oli sitä mieltä, että aiheesta kannattaa kirjoittaa juttu, koska eroamisen taloudellinen vaikeus koskee niin monia. Niinpä kirjoitin, ja se löytyy netistä. Tuolla on vähän tarkemmin avattu, mitä kaikenlaisia maksuja ja rahareikiä avioerosta seuraisi omalla kohdallani: erotessa rahaa menisi enemmän paitsi asumiseen, myös ruokaan, kalastamiseen, lomiin ja niin edelleen. (Haastattelin juttuun myös asiantuntijoiota, eli kyse ei ole vain minun oman napanöyhtäni kaivelusta.)

Omissa laskelmissani positiivista oli se, että kyllä sitä taloudellisesti pystyisi eroamaan, jos sellainen pakkorako tulisi eteen. Tämä vain vaatisi eron jälkeen ajanjaksoa, jolloin pitäisi elää tosi säästellen, jotta alkaisi tajuta, mitä uusi budjetti elämässä mahdollistaa ja etten ylivelkaantuisi heti alussa. Näin kuulemma käy helppsti eronneelle ihmisille juuri siinä alkuvaiheessa, kun elämä on muutenkin niin sekaisin.

Tämä ei tietenkään ole enää mikään hassuttelun aihe, koska niin moni ihminen myös eroaa ja nimenomaan joutuu tällaiseen tilanteeseen. Siinä mielessä tällainen ajatusleikki kuulostaa typerältä, sillä joillekin tilanne on juuri nytkin täyttä totta. Mutta toisaalta, kyllä se voisi olla täyttä totta myös omalla kohdallani.

Mitä talouteen ja rahaan tulee, olen vähän sellainen varmistelija. Kuten olen kertonut, pyrin pitämään tililläni jemmarahaa aina 5000 euron verran. Itse asiassa nykyään, kun olen yrittäjä, olen nostanut tuon summan 10 000 euroon. Tämä johtuu ihan siitä, että jos vaikka jalka menisi poikki enkä voisi tehdä töitä tyyliin kolmeen kuukauteen, selviäisin tuosta ajasta (maksan kyllä YEL:iä sen verran, että saisin myös sairauspäivärahaa). Yhtä lailla tällainen jemmarahatili auttaisi silloin, mikäli tulisi ero.

Näiden jemmarahojen säästämiseen on mennyt pitkän aikaa, ja se on onnistunut ehkäpä juuri siksi, että olen niin hyvässä asemassa, että olen parisuhteessa, jossa kulut laitetaan puoliksi. Eli en yhtään ihmettele, ettei useimmilla ihmisillä ole mitään viiden tonnin jemmarahoja tileillään lojumassa.

Tietenkään kaikki eivät pysty säästämään omaa jemmarahaa, ja ehkä vielä harvempi ihminen pohtii tällaisia erolaskuja huvikseen. Kuitenkin haastateltuani Marttojen Erkki Ukkolaa, tulin siihen tulokseen, että ei ole huonompi idea säästää nimenomaan omalle tilille jemmarahaa mahdollisten henkilökohtaisten katastrofien jälkeen. Ero on kurja juttu, ja taloudellinen epävarmuus tekee siitä vielä ikävämmän. 

Samalla nuo laskelmat taas osoittivat sen epäoikeudenmukaisen asian, mikä on monissa tutkimuksissakin todettu: Tietyllä tapaa onni kasaantuu. Pariskunnilla on enemmän rahaa käytössään kuin sinkuilla, 1 + 1 on enemmän kuin 2. On myös taloudellisesti etuoikeutettua olla naimisissa tai asua yhdessä seurustelukumppaninsa kanssa. Toisaalta tuo samainen tutkimus osoittaa myös sen, että ihmisellä, joka on ollut koko ajan sinkku tai asunut yksin, menee taloudellisesti paremmin kuin ihmisellä, joka on mennyt naimisiin mutta sitten eronnut. 

No, kuten tuossa Mimmien jutussakin totesin, on helpottava tieto, että minun ei tarvitse rahan takia olla yhdessä Tikin kanssa. Että ihan rakkaudesta tässä yhdessä ollaan! (Ja lisättäköön vielä, että en ole mikään erolla uhkailija, ja kysyin Tikiltä etukäteen, onko hänelle ok kirjoittaa aiheesta.)

 

 

Te kutka asutte yhdessä puolisonne kanssa, oletteko koskaan miettineet käytännön tasolla, mitä eroaminen tarkoittaisi?

 

 

Kuvat: Oltiin Tikin kanssa treffeillä Herttoniemen mainiossa Il Farossa. Olemme tulleet siihen tulokseen, että treffeihin törsääminen tulee lopulta edullisemmaksi kuin se, että ei käy treffeillä. Höhöhöhö.

 

Lue myös:

Säästötililläni on aina 5000 euroa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages