Ladataan...
Juliaihminen

Niin se on, että blogien lukeminen kannattaa. Mietittiin viime sunnuntaina Tikin kanssa, että mihin tehtäisiin sellainen mukava perheretki. Satuin lukemaan Annan blogista Mustavuoren ulkoilualueesta aamulla, ja niin me iltapäivällä hypättiinkin metroon ja suunnattiin kohti Vuosaarta ja siitä bussilla Mustavuorta. Tämä oli minulle uusi kohde, ja siksi erityisen kiva.

Oli ihanaa!

Tutkimuksen mukaan ihmisen mieliala paranee, kun hän viettää metsässä vähintään viisi tuntia kuukaudessa. Metsästä saa myös hyviä mikrobeja, joten siellä kannattaa mellastaa ihan antaumuksella. Metsä rauhoittaa ja lieventää stressiä.

Nämä tulokset eivät ole mitenkään yllättäviä. Kyllä sen itsekin huomaa, että metsässä käymisen jälkeen olo on aina paljon parempi. Asuin lapsuuteni metsän ja pellon keskellä, niin että kesät käytännössä vietettiin metsässä. Huomaan tämän siinä, että olen suht ketterä liikkumaan kallioita ja kiviä pitkin, sellainen tietty tasapaino ja kehonhallinta luonnossa liikkumiseen on aika vahva.

Nyt kun itse asun kantakaupungissa, niin metsään pitää varta vasten lähteä. Onneksi Alppu rakastaa metsässä sekoilemista, koska siellä saa aika lailla riehua rauhassa. On niin ihanaa, kun ei tarvitse koko ajan pelätä, että auto ajaa lapsen yli.

Toki tuntemattomassa metsässä voi olla rotkoja ja muita pudotuksia, ja esimerkiksi Mustavuoressa on nimenomaan näitä. Siellä on myös iso luola, jossa ilmeisesti jotkut nuorisolaiset pitävät juhliaan kesäisin. Tästä syystä Alpun perään piti vähän katsoa, mutta aika surutta tuolla sai mennä.

Viimeiset viikot ovat olleet aivan super kiireisiä ja melko stressaavia. Tähän metsässä käyminen on aivan ehdottoman hyvä lääke. Pitää yrittää vähän talvellakin käydä!

 

Vinkatkaa kivoja metsäretkikohteita pääkaupunkiseudulta (tai miksei muualtakin Suomesta)!

 

Lue myös:

Vauvelit syysmökillä

Lapsen luontosuhdetta kasvattamassa

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Joskus ajat ennen lasta olin Mondon juttumatkalla erään valokuvaajan kanssa. Hänellä oli kaksivuotias lapsi kotona, ja kysyin, että ikävöikö hän lasta matkalla. Hän vastasi, että aluksi ei, koska ei anna itsensä ajatella lasta. Mutta sitten matkan loppuvaiheessa, kun ajatukset jo vaeltavat lapseen, se tuntuu samalta kuin ikävöisi jotain ihastusta. Samaan aikaan valtava kaipuu toisen luo ja tunne siitä, että kotona odottaa jotain hykerryttävän ihanaa. 

Nyt, kun minulla on tuollainen kaksivuotias kotona, niin ymmärrän tämän kuvauksen täysin. Lapsi on sellainen hahmo, johon on koko ajan ihastunut. Sitä kaipaa, kun on muualla, ja kun sitten on läsnä, niin lapsi tuntuu aivan huumaavan ihastuttavalta. 

Olen puhunut ennenkin näistä ihastumisen kausista, ajoista, jolloin kaikki mitä lapsi tekee ja sanoo tuntuu pakahduttavan suloiselta. Alppu on viime aikoina alkanut jutella paljon, ja sieltä tulee niin suloista kamaa ulos. 

On niin suloista, kun yhtäkkiä ukkeli alkaa laulaa päiväkodissa opittua laulua hennolla äänellä: "Pyölät ne pyölivät ympääli, ympääli.." (Tuntuu sairaalta, että lapsi osaa laulun!)

Alpun luotto siihen, että äiti voi korjata kaiken, on upea. Kerran kun hän oli kylvyssä pitkään, sormien iho rypistyi. Alppu tuli näyttämään sormiaan ja pyysi: "Äiti kojjaa." 

On niin hellyyttävää, kun lapsi oma-aloitteisesti kaipaa syliä, pusuja ja haleja.

"Aliii!" meidän pieni (ranskalainen?) lapsonen huutaa ja ryntää syliin kädet ojossa. Sekä: "Putu! Putu!"

Aina kun Alppu osaa jotain, se on niin ylpeä: "Minä onnistuin!"

Lapsi osaa myös maanitella nykyään aivan omalla tavallaan. Alppu haluaisi, että lukisin hänelle iltaisin sellaista aivan superärysttävää Lentskarit-kirjaa (olemme lukeneet sitä kaksi kuukautta). Hän ottaa naamalleen sellaisen veikeän hymyilevän ilmeen ja tulee ihan mun kasvojen lähelle ja sanoo mairealla äänellä: "Äiti lutee. Äiti lutee lentokonekirjaa." Siihen on todella vaikea sanoa ei.

Myös Alpun väärinkäsitykset sanoista ovat hauskoja. Hän esimerkiki ajattelee, että aina jos ketä tahansa sattuu, niin pitää pyytää anteeksi. Esimerkiksi tuossa Lentskarit-kirjassa on kohtaus, jossa jumbojetti kone huutaa (tuskaisen näköisenä). Alppu kehotti mua yksi päivä: "Lentokonetta tattuu! Äiti pyytää aateeksi." Yritin selittää, että äiti voi lohduttaa, mutta ei äidin tarvitse pyytää anteeksi, kun ei äiti ole loukannut jumbojettiä, mutta tämä ei auttanut. Piti halata ja pyytää anteeksi. 

Lapsen kanssa leikkiminen on mielestäni edelleen suht tylsää, mutta välillä, kun Alppuun sa yhteyden ja pientä naurattaa mun vitsailut, leikkiminenkin on tosi palkitsevaa. Tai jos saan itse inspiraation ja rakentelen jotain (kuten kuvassa näkyvä kaupunkisuunnittelun huipentuma puukerrostalokaupungista). 

Ylipäänsä on suloista katsella, miten lapsi on nykyään niin oikea lapsi. Ruokapöydästä se lähtee ja sanoo: "Haluan mennä leikkimään." Jotenkin tuntuu edelleen käsittämättömältä, että miten minun lapseni osaa leikkiä?! Siitä tuli taianomaisesti tuollainen normaali lapsi, jolla on mielikuvitus ja joka tykkää leikkimisestä.

Hehe, itse asiassa yhtenä päivänä kesällä oltiin pihalla, ja Alppu osoitti pusikkoa: "Tuolla on dinoTAULUS!" (Alpulla on tapana painottaa sanojen loppuosia.) Minä olin vain, että "Ei siellä mitään dinosaurusta ole, ei meillä ole leludinosaurusta pihalla mukana." Kunnes naapurimme (jolla on vanhempia lapsia) käyttäytyi kuten normaali ihminen käyttäytyy ja sanoi: "Oo, onpa hieno dinosaurus!" (Olin täysin unohtanut sen vaihtoehdon, että lapsella tosiaan on sellainen asia kuin mielikuvitus. Ilonpilaajana yritin tuhota sen.)

Nykyään, kun Alppu laittaa kaksi autoa yhteen ja sanoo: "Minä syön sämpylää" hyväksyn jo tämän mielikuvitukseksi enkä ala korjata, että EI SE MITÄÄN SÄMPYLÄÄ OLE.

Myäs lapsen ystävyyssuhteet muihin lapsiin ovat hirmu suloisia. Einosta, Viidasta, Taimista, Puupesta, Lillistä, Pihlasta ja Pipalista puhutaan meillä usein, ja he saattavat nousta aivan yhtäkkiä vain mieleen. Toki enimmäkseen leikkiminen on edelleen sitä, että itse haluaa sen minkä toisella on, mutta paljon inhimillisempää menoa saa nykyään katsella. 

Jotenkin vain kaikki, mitä 2,5-vuotias puuhailee (lukuunottamatta satunnaisia uhmakohtauksia) on taianomaista seurattavaa. Hyvää viihdettä, ja samalla siitä tulee jotenkin ylpeä olo. "Inanaa, inanaa!" kuten Alppu tapaa sanoa. Ihanaa!

 

 

Lue myös:

Kahden vuoden ihastus

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 
 
 

Ladataan...
Juliaihminen

Minua pyydettiin avaamaan Kaikki rahasta -kirjan sisältöä blogissa, joten täältä tulee vanha kunnon kirjaesittely.

Vaikka kirjan alaotsikko on "Näin säästin kymppitonnin vuodessa", kirja ei keskity pelkästään säästämiseen. Sen sijaan se kertoo siitä, miten monenlaisilla tavoilla voi saada rahaa säästöön niin, että tilille jää aiempaa enemmän rahaa, kun sitä osaa käyttää oikein. Ihan vain jo pelkkä tieto yleensä säästää rahaa: miten luottokortit toimivat, millainen asuntolainan maksutapa olisi itselleen sopiva ja miten sitä jäljelle jäävää rahaa kannattaa sijoittaa niin, että saa lisää rahaa elämäänsä. 

Toisaalta kirjassa paneudutaan seikkaperäisesti myös siihen, miten omasta palkkakehityksestään voi pitää huolta pitkin uraa ja miten kannattaa valmistautua palkkaneuvotteluihin. Minua kiinnosti valtavasti myös parisuhde ja rahat: vaikka Suomi on suht tasaveroinen maa, niin useissa suhteissa raha-asiat hoidetaan yllättävän konservatiivisella tavalla, eivätkä naiset aina hyödy tästä – joskus toki hyötyvät.

Summa summarum: asiat kietoutuvat sen ympärille, miten rahaa jää lyhyellä ja pitkällä aikavälillä enemmän käteen, vaikkei sitä suoranaisesti säästämällä säästäisi.

Kirjassa on paljon tietoa ja erilaisia asiantuntijahaastatteluja, mutta koska raha-asiat esitetään mielestäni usein melko puisevasti, pyrin tuomaan tekstiin kepeyttä, huumoria ja paljon vertaistukea, jotka toimivat usein myös hyvinä esimerkkeinä. Niinpä aloitan monet luvut omilla kokemuksillani kyseisestä aiheesta. Kerron, miten itse olen tehnyt, tosin en väitä, että muiden kannattaisi tehdä samalla tavalla kuin minä teen. 

Kuten aiemmin täällä on keskusteltu, niin kirja on tietyllä tapaa melko keskiluokkainen. Ylivelkaantumisesta ja erilaisten tukien hakemisesta puhutaan, mutta ennen kaikkea kohderyhmäksi muodostui sellainen perus pulliainen, joka opiskelee tai jolla on jo työpaikka. Suomen yleisin palkkahan on 2500 euroa kuussa, jos tienaa sitä enemmän, tienaa enemmän kuin suuri osa suomalaisista. 

En tiedä miksi keskiluokkaisuutta pidetään niin suurena kirosanana, kun Suomessa keskiluokka on kuitenkin niin suuri. Tietenkin pyrin esimerkiksi muiden kommenttien avulla tuomaan esiin myös pieni- ja suurituloisten ihmisten arkea, mutta mitään sellaisia "tässä kolme halpaa perusruokaa" -vinkkejä ei kirjasta löydy ja toisaalta siellä ei myöskään neuvota, millainen salkku kannattaa rakentaa, jos käteistä on tilillä 200 000 euroa.

Yritin saada kirjaan samanlaista sävyä kuin tämän blogin postauksissa ja kommenteissa on: ymmärtäväistä muttei lässyttävää, älykästä muttei kuitenkaan besserwisseröintiä ja paremmin tietämistä.

Toivottavasti onnistuin tässä!

Oli myös siistiä haastatella ihailemiani julkkiksia kirjaa varten. Mietin, keiden vastauksia haluaisin kuulla, ja sitten soittelin ihmisille tai tapasin heitä. Suomessa toimittajana on melko helppo saada ihan kuka vain vastaamaan, jos kysymyksen perustelee tarpeeksi hyvin. Tästä syystä kirjasta löytyy esimerkiksi Erkki Liikasen asuntolainamuisteloa (liikuttava lapsuudenkuvaus!), Rosa Meriläisen hyviä ja huonoja kokemuksia rahan hoitamisesta parisuhteessa sekä Vappu Pimiän puskurirahaston määrä.

Sijoituslukuun halusin satsata paljon, ja yritin tehdä siitä mahdollisimman simppelin ja helpon, jotta kenellekään ei jäisi sen luettuaan epäselväksi, miten ihminen voi alkaa sijoittaa rahojaan, ja miten rahastot, osakkeet tai sijoitusasunnot toimivat. Kiitos tämän blogin, innostuin erityisesti tutkimaan ja penkomaan vastuullista sijoittamista. Tiivistin siitäkin selkeät listaukset helpottamaan sijoituspäätösten tekemistä.

Sijoitusluvusta karsittiin paljon kamaa myös pois, ja veikkaan, että hyödynnän sitä vielä erikseen täällä blogissa postauksissa. 

Ennen kaikkea kirjan pointti on motivoida ihmistä ottamaan omat raha-asiansa täysin hanskaan. Minulle raha-asioiden hoiteleminen on jo vuosia ollut suorastaan nautinto. Tykkään (omituisen) paljon seurata tililtä, kun asuntolaina(t) vähenevät kuukausittain ja sijoitukset nousevat. Siitä tulee sellainen olo, että ainakin tämä asia on elämässä kunnossa, vaikka moni muu homma olisikin sekaisin tai kaaoksessa.

Usein nimittäin tiedon ja motivaation avulla rahan käsittelemisestä tuleekin helppoa ja sillä saa itseluottamusta myös muihin elämän osa-alueisiin. 

Tässä mainospuhetta kerrakseen! Ostakaa, lainatkaa kirjastosta tai lukekaa BookBeatista tai Storytellistä!

 

Saa kysyä mitä vain kirjasta tai kirjoittamisesta! 

 

Kuvat: Olen saanut sellaisen käsityksen, että kuva kirjasta muuttuu kauniimmaksi, jos siinä on vähän rehuja.

 

Lue myös:

Näin kirjoitusprosessi eteni

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Varoitus: Tämä kirja-arvio ei sovi herkälle sielulle.

Olen salliva persoona, ja mielestäni lapsen tulee altistua kaikenlaiselle kulttuurille. On hyvä lukea erilaista kirjallisuutta jo nuoresta pitäen, jotta ymmärtää, että maailmassa on muutakin kuin oma kokemusmaailma.

Mutta herran tähden, ei nyt sentään tällaista kammottavaa kauhua tarvitse 2-vuotiaan joutua todistamaan!!! 

Hervé Tulletin The Game of Finger Worms (Les Jeux 2011) ei ole tavallinen lasten kirja. Siinä on melko vähän sanoja, mutta sitäkin graafisempaa kuvastoa. 

Käsittääkseni kyse on dystopiasta, jossa valtavat madot, niin kutsutut Finger Wormsit (sormimadot) ovat vallanneet planeetan. Ne ovat tunkeutuneet flooraan ja faunaan ja imeneet isäntäeliönsä kuiviin. Aluksi kuvataan kukkasia, joissa madot luikertelevat. Tämä on vielä hyväksyttävää ja ymmärrettävää; kyllähän luonnossa kaikenlaisia loiseliöitä tapaa olla.

Sitten siirrytäänkin esihistorialliseen aikaan. Kirja tarjoaa uuden näkökulman sille, miksi dinosaurukset katosivat planeetta Maalta. Kyse ei ehkä ollut suuri meteoriitti, jääkausi tai tulivuoren purkaus – vaan kohtaloista kauhein: Sormimadot söivät dinosaurusten aivot ja ohjailivat isäntäeläimien hermostoa päästä käsin. 

Kirja esittää, että tämän jälkeen sormimadot katosivat maan päältä ja sukelsivat vuosituhansiksi luikertelemaan syvänmeren eläinten seuraan, niin sanotusti sleeping with the fishes.

Mutta ei aikaakaan, kun vastenmieliset sormimadot löysivät tiensä takaisin maan pinnalle. Mikä lie aiheuttanut tämän? Mielestäni kirja sanoo selvästi, että ilmastonmuutos, ehkäpä ihminen on itse vastuussa tästä? Ehkä meret ja järvet lämpenivät kriittiseen pisteeseen, jolloin sormimadot tiesivät aikansa tulleen. Oli aika hyökätä.

Merten syvyyksistä madot sitten luikertelivat irvokkaasti ensin ihmisten elintarvikkeisiin...

...ja sitä kautta ihmisiin. Jälleen kerran nämä viheliäisen ovelat loiset valloittivat isäntänsä, mupelsivat näiden pään sisällön ahnaasti ravinnokseen ja alkoivat ohjailla ihmislajia niin sanotusta komentokeskuksesta käsin.

Näky on häkellyttävän roisi: Ollaan ikään kuin iloisessa talvimaisemassa viettämässä onnen hetkeä lumihiutaleiden putoillessa, mutta todellisuudessa ihmisen päästä kasvaa niljakas ikiaikainen otus, joka on ottanut oikeudet omiin käsiinsä, vai sanotaanko, sormiinsa?

Ymmärrän hyvin Tulletin pointin: Hän haluaa varoittaa ihmiskuntaa siitä, mitä tuleman pitää, jollemme ryhdy toimiin. Toivoisinkin, että mahdollisimman moni päättäjä lukisi tämän pysäyttävän teoksen. 

Luettuani tätä itselleni useaan ottaaseen olen herännyt öisin omaan huutooni: Tämäkö on minun tulevaisuuteni? Tämäkö on lapseni tulevaisuus? 

Vaikka haluan ehdottomasti opettaa luonnonsuojelua, kulutuskriittisyyttä ja poliittista retoriikkaa lapselleni, niin olen sitä mieltä, että kaksivuotiaan mieli on tällaisen informaation vastaanottamiseen vielä aivan liian nuori.

On odotettava.

Tiedostan tosin kyllä, että kukaan ei voi sulkea ilmastonmuutokselta silmiään. Tästä syystä en heitä tätä kauhujen dystopiaa pois, mutta piilotan sen lapseltani. En halua, että hänen psyykeensä murenee kuin kuiva keksi – sormimadon alla.

 

Oletteko löytäneet lapsen ikätasolle sopivaa luettavaa ilmastouhkista?

 

Lue myös:

Mikä tämä on, Babar? Se on sovinismia.

Missä Puppe piileksii? Queer-kulttuurin pyörteissä.

Katso minua, Sami. KATSO MINUA!

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Ladataan...
Juliaihminen

Tämä on ollut hieno ja jännittävä viikko, sillä tietokirjani julkaistiin, ja olen päässyt antamaan siitä paljon haastatteluja. Itse asiassa, jos kiinnostaa, niin tässä muutamia juttuja:

Olin Yle Puheella juttelemassa Pörssipäivässä (yksi suosikki podcasteistani, suosittelen kuuntelemaan!) toimittaja Mikko Jylhän ja talousvalmentaja Nina Nordlundin kanssa säästämisestä ja sijoittamisesta. Jälkikäteen minua taas hävetti, että pitikö sitä alkaa horisemaan näin arvovaltaisessa ohjelmassa kännisijoittamisesta, mutta no, en voi itselleni mitään, etenkään silloin, kun vähän jännittää.

Kerroin Vasabladetille, mitä mieltä olen siitä, että jengi ylivelkaantuu (ja kenen vika se on).

Me Naiset tekivät kirjasta jutun, jossa kutsuivat sitä talousraamatuksi. Olen tästä ikuisesti ylpeä! (Lisäksi lehti poimi Antti Holman hauskan sitaatin kirjasta, ah, minä niin pidän Antti Holmasta, mutta kuka ei pitäisi?)

Taloussanomat teki kirjasta myös jutun, joka ilmeisesti on herättänyt ihmisissä suurta ärsyyntymistä. Mielestäni tuo juttu on ihan ok, mutta jos sitä päättää lukea kuin piru raamattua, niin sitten vaikuttaa siltä, että olen täysi taukki, joka kuvittelee, että ihan oikeasti keittämällä kahvin kotona kymppitonni säästyy automaattisesti. Juttu siis yksinkertaistaa kirjan sanomaa, mutta niin lehtijutut usein tekevät. Jos 320-sivuisen kirjan pystyisi selittmään täydellisesti yhdessä lehtijutussa, niin kirjaa ei ehkä olisi kannattanut kirjoittaa.

Ensi viikolla pääsen antamaan lisää haastatteluja. Olen todella otettu siitä, miten monia medioita kiinnostaa tämä aihealue, eli rahasta ääneen ja avoimesti puhuminen sekä sen käyttämisen opettelu. Ensi viikosta tulee kiva!

maanantaina:

Annan haastattelun yhdellä kertaa yhdeksään eri sanomalehteen aina Keski-Suomalaisesta Savon Sanomiin ja Etlarista Karjalaiseen. Pitää yrittää vähän skarpata haastattelua antaessa, sillä nyt lähdetään valtaamaan maakuntien sydämiä! (Ei saa siis kuulostaa ylimieliseltä helsinkiläiskantturalta, vaan pitää yrittää esimerkiksi painottaa omaa turkulaisuutta.)

Maanantaina käyn myös taas Noin Viikon Studio -aloituspalaverissa ja on pari muutakin ihan oikeaa työtapaamista. (Elämästäni ei kuitenkaan ole tullut vain parrasvaloissa paistattelua.) Pitää kirjoittaa myös seuraava Kirkko ja kaupunki -kolumni. En aio puhua siinä rahasta yhtään. Hehe. 

Illalla menen juhlimaan ystäväni Laura Kangasluoman läksiäisiä. Laura siirtyy Trendi-lehdestä Optioon. Siinä on yksi parhaista editoreista, joita on koskaan tullut uralla vastaan, ja toivon kovasti, että pääsisin tekemään lisää töitä Lauran kanssa. (Hehe, en vähiten sen takia, että fiilistelen Optiota lehtenä suuresti.)

tiistaina:

Menen kymmenestä yhteentoista Yle Puheeseen Sari Valton ohjelmaan juttelemaan (sijoittajaidolini) Merja Mähkän kanssa rahahommista. Meitä yhdistää Merjan kanssa asenne kuluttamiseen, ja veikkaan, että keskustelusta tulee kiinnostava.

Iltapäivällä annan myös Apu-lehteen haastattelun, jee! (Olen aiemmin ollut töissä siellä, on hauskaa päästä nyt haastateltavaksi.)

Ja sitten muskariin!

keskiviikkona:

NVS-hommia sekä Tabulalandin hallituksen kokous. (Se oli nettitaidekauppa, jonka osakkaaksi ja hallitukseen pääsin muutama vuosi sitten. Harmi kyllä viime vuonna lopetimme toiminnan, ja nyt pitää vielä vähän siivoilla hommia. Parasta kuitenkin on se, että tutustuin siellä mm. Aiju Salmiseen, supersiistiin graafikkoon ja kuvittajaan, jolta on muuten tullut tytöille suunnattu Bändin käsikirja. Vink vink, siinä hyvää joululahjamatskua.)

Illalla menen OPn Sijoittajakoulun Nollapäästöpäivän tapahtumaan puhumaan vastuullisesta sijoittamisesta.

torstaina:

Menen Ylelle suunnittelemaan podcastia, jota alan ihan pian tehdä. Iltapäivällä on myös Noin Viikon Studion kuvaukset.

Iltaa odotan, sillä silloin menen Aalto Women In Business -verkoston takkailtaan juttelemaan sijoittamisen aloittamisesta. Veikkaan, että tästä tulee tosi kivaa, sijoittamisesta jutteleminen on yllättävän hauskaa silloin, kun ihmisiä kiinnostaa.

torstaina:

Aamulla käyn viestintätoimisto Manifestolla pitämässä esityksen vaikuttajamarkkinoinnista (jännittävää!) ja loppupäivän aion lööbailla. On vielä auki, mennäänkö tänä viikonloppuna Turkuun vaiko Tampereelle, mutta jonkinlainen perheretki on suunnitelmissa.

viikonloppu:

Suunnittelematonta lööbausta, Alpun kanssa hengailua (sillä tällä viikolla tulee nähtyä aika vähän). 

 

Kuvat: Alppu ja Frida rilluttelivat toissaperjantaina mielivaltaisesti Amos Rexin katolla. Kauhistuttavaa ja toisaalta ihailtavaa, millainen rohkeus noilla pienillä ukkeleilla on. 

 

Lue myös:

Kirja lähtee maailmalle, jännittää!

Ihanat kirjanjulkkarit!

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages