Ladataan...
Juliaihminen

Älkää surko, en aio tällä kertaa paasata ilmastonmuutoksesta (vaikka tuolla otsikolla voisi päästä niihinkin tunnelmiin), vaan sellaisesta hyvin tärkeästä aiheesta kun ryyppääminen ja rällääminen.

JVG:n ansiokkaassa kappaleessa lauletaan: "Huominen on huomenna, vaik oltais jo sen puolella."

Näin oli minunkin elämässäni ennen. Sitä pystyttiin juomaan jatkoilla laatudrinkkejä (eli screw drivereitä) ja katselemaan auringonnousua Halkolaiturilta. Bailando oli tiukkaa, ja seuraava päivä oli yhtä ihana: kutsuimme sitä aikoinaan Trendi-lehdessä (kiitos Taika Mannilan) nimellä crapulé. Kun oli biletetty kunnolla, täytyi myös palkita itseään antaumuksellisesti ja helliä fyysistä ja henkistä kohmelon tilaa.

Mutta ei ole näin enää. JVG:lle sellaiset terveiset, että Huominen on tänään. Helvete sentään, huominen on mielessä suurin piirtein ensimmäisestä skumppuhörpystä saakka. Huomisaamu siintää jokaisen viinilasin kohdalla ajatuksissa.

Tilanne alkoi olla vaativa jo joskus 25-vuotiaana, kun keho ei kestänyt enää alkoholia samalla tavalla kuin opiskeluvuosien kulta-aikoina. Krapulat muuttuivat monipäiväisiksi, ja maanantaisin työpaikkaruokalassa saattoi ottaa lounaaksi vain pari palaa kurkkua.

Silloin kuitenkin antoi välillä itselleen luvan pitää kunnolla hauskaa, koska kerran sitä vain elettiin!

Mutta sen jälkeen, kun sain lapsen niin se vasta onkin ollut mielessä, että kerran tässä nimenomaan eletään, ja en pysty mitenkään enää uhraamaan aamua daruden tiloissa enkä yhtäkään seuraavaa yötä liskodiskon jytkeessä. Pelko tällaisesta on koko ajan läsnä.

Lisäksi sellainen vastuun tunne on koko ajan läsnä. Vaikka lapsi olisi toisessa kaupungissa isänsä luona, on koko ajan sellainen olo, että kolmea viinilasia enempää ei voi juoda, koska mitä jos jotain tapahtuu ja pitää ööö... en tiedä mitä. Ja sittenkin, vaikka tietäisi että lapsi tulee kotiin vasta sunnuntaina ja koko lauantai olisi aikaa rötvätä ja makoilla kotisohvalla, niin jotenkaan sitäkään aikaa ei voi hukata krapulaan, vaan pitää tehdä jotain arvokasta, kun kerran omaa aikaa on tarjolla.

En ole Alpun syntymän jälkeen ollut perushumalassa kertaakaan, en vaikka lapsi täyttää pian kolme! (Okei, viime kesän Sideways on poikkeus, heh heh.) Ennen saatoin olla sellaisessa pikkutuubassa kerran viikossa. Siksi tämä herättää ihmetystä. Että miten sitä voikin tavat muuttua näin paljon.

Tuolloin aina ajattelin, että "sitten kun saan lapsen, niin alkoholin käyttö vähenee". Naisellahan riskiraja on seitsemän annosta viikossa, ja minulla se kyllä paukkui silloin tällöin. Voiko siis sanoa, että lapsi pelasti minut piilevältä alkoholismilta? Vai olisinko seestynyt kolmekymppisenä joka tapauksessa, oli lasta tai ei? Paha sanoa.

Osa minusta haluaisi taas vetäistä oikein pitkän kaavan kautta semmosen huppeloseikkailun, mutta suurempi osa minusta pelkää sellaista kuollakseen. Ja siksi ei sitten oikein enää kolmen tai neljän annoksen jälkeen voi enää jatkaa meininkejä, ja valvominenkin on ongelmallista. Kyllä sitä nyt ihmisen pitää olla nukkumassa viimeistään kello yhdeltä, muuten pahoja asioita tapahtuu.

Tilanne on vähän harmillinen, koska humpuuttelussa on oikeasti välillä todella suuret hyvät puolet: onhan se nyt aivan sairaan hauskaa tampata kavereiden kanssa lattiaa ja laulaa Kaija Koota antaumuksellisesti. Edes silloin tällöin, edes kerran tai kaksi vuodessa. Vähän höllätä kontrollia.

Mutta uskon, että tämä saattaa olla pikkulapsivaiheen ohimenevä ongelma. Kuten olen monesti sanonut, odotan nelikymppisyyttä, silloin juhalt ovat varmasti parhaimmillaan: humallutaan vain hyvistä viineistä, keskustellaan vain kiinnostavista aiheista ja lauletaan karaoketaksissa vain hyviä biisejä. 

 

Miten teidän juhlakäyttäytymisenne muuttunut eri ikävuosina?

 

Kuvat: Viime kesän Flow-etkoilta (en mennyt itse festareille, mutta etkot oli upeat!)

 

Lue myös:

Ensimmäinen crapulé vauvan jälkeen

Äiti ottaa oluen

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: Plan Suomi

Ihanaa tyttöjen päivää! Sitä vietetään taas tänään 11.10. torstaina! 

Olen viettänyt vuodesta 2012 tyttöjen päivää joka vuosi hauskoilla tavoilla. Yhtenä vuonna olin Helsingin Tyttöjen talolla ystäväni Ainon kanssa rakentamassa unelmakarttoja yläasteikäisten tyttöjen kanssa (heillä oli aivan upeita unelmia, yksi halusi esimerkiksi oppia saamen kieltä), toisena vuonna taas join skumppaa ja söin sushia ystäväni Katariinan kanssa. (Juhlimme tyttöyttämme ja suunnittelimme samalla seuraavan kesän häitämme.)

Tänä vuonna juhlin tyttöjen päivää osallistumalla Planin ja eduskunnan Tyttöjen oikeudet ja kehitys -ryhmän aamiaiselle, jossa kerrotaan, mitä suomalaiset tytöt ajattelevat tyttöjen oikeuksista ja niiden puolustamisesta. Tyttöjen päivän muuten sai YK:n kalenteriin juurikin Plan, eli vietän aamun juuri oikeassa seurassa.

Tällä viikolla IPCC-raportti on taas järisyttänyt ihmisten maailmaa aika tavalla (myös omaani, vaikka käytännössä mikään ei tullut yllätyksenä). Sekään tuskin tulee yllätyksenä, että ilmastonmuutoksesta kärsivät ensisijaisesti heikoimmassa asemassa olevat ja ne, joilla ei ole yhteiskunnassa niin paljon sanavaltaa: siis tytöt ja naiset. Ilmastonmuutoksen tuoma kuivuus vaikuttaa esimerkiksi Pohjois-Thaimaassa ja monissa muissa paikoissa tyttöjen arkeen siten, että he joutuvat käyttämään veden hakemiseen entistä suuremman osan päivästään. 

Toisaalta näiden samojen tyttöjen auttaminen myös ehkäisee ilmastonmuutosta: Kun tytöt pääsevät kouluihin, he pääsevät palkkatöihin sekä osallistumaan päätöksentekoon, jolloin köyhimmät yhteiskunnat vaurastuvat. Koulutetut naiset hankkivat vähemmän lapsia, ja heidän lapsensa ovat myös terveempiä. Lapset hankitaan myös usein myöhemmin, toisin sanoen: koulutus vähentää myös lapsiäitiyttä.

Mitä vähemmän ihmisiä, sitä vähemmän päästöjä. Vaikka inhoan ajatusta siitä, että "lapsen hankkimatta jättäminen on ilmastoteko" (kuka muka jättää nimenomaan siksi hankkimatta lapsen, ihmisarvoa ei voi mitata hiilijalanjäljellä), mutta koulutetuille naisille on yleensä mahdollista hankkia vähemmän lapsia, koska ehkäisyneuvonta tavoittaa heidät.

Planin tyttöjen päivän teema on: Jokainen tyttö voi muuttaa maailmaa. Ja sehän pitää täysin paikkansa. Tytöille pitää vain antaa mahdollisuus, ja yksi keino tähän on lahjoittaa tyttöjen koulutukseen ja hyvinvointiin. Tämä on erinomainen tapa juhlia tyttöjen päivää! Vaikkapa kympin tai parin kertalahjoitus on erinomainen kädenojennus maailman tytöille.

Kertalahjoituksen voi tehdä kätevästi Planin kautta. Tai jos oikein innostuu, niin voi liittyä kuukausilahjoittajaksi, eli tyttösponssiksi, kuten itse olen tehnyt.

 

Upeaa tyttöjen päivää!

 

Lue myös:

Tyttösponssaaja auttaa tyttöjä pääsemään kouluun

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kirjoitin viime maanantaina siitä, miten Ylen toimittaja Heidi Sullström kysyi minulta kriittisen kysymyksen nykyajan rahapuheesta. Aiheesta virisi blogiin mielestäni hyvä keskustelu, jota lopuksi ehkä ennemminkin vain seurasin kuin enää kommentoin, mutta kaikki kommentit olivat erinomaisia. 

Nyt Sullströmin juttu on julkaistu, ja se kertoo siitä, miten naiset ovat alkaneet sijoittaa enemmän tai ainakin kiinnostuneet aiheesta. Tähän mennessä epäsuhta on ollut ilmeinen: jutun mukaan naiset omistavat alle viidenneksen kaikista kotitalouksien omistamista osakkeista. Tehdessäni omaa kirjaani, törmäsin tutkimuksiin joiden mukaan naiset käyttävät enemmän rahaa perheeseen, kun taas miehet sijoittavat niitä omissa nimissään. Tämä ei ole tasa-arvoista.

Olen siis aidosti ilahtunut tästä ilmiöstä, että naiset ovat alkaneet kiinnostua pörssistä. Tällä voi olla kauaskantoisia tasa-arvoseurauksia. Luin esimerkiksi viimeisimmästä Arvopaperista aika pahalta kuulostavan uhkakuvan siitä, miten vuonna 2016 syntyvän ihmisen eläkekertymien käy. Jutun kaikki haastateltavat kehottivat ihmisiä sijoittamaan itselleen ainakin jonkinlaista ekstraeläkettä, vaikka noin yleisesti eläkejärjestelmään uskottiinkin. 

Ja vaikka nyt ei olisi puhe eläkkeestä (monia ihmisiä varmasti kammoksuttaa tai vähintäänkin pitkästyttää ajatus eläkkeestä), niin kyllä sitä ihan vaikka kymmenen vuoden päähänkin voi olla oikein fiksu säästää ja sijoittaa rahejansa. Koska sitä mä ennen kaikkea ajattelen sijoittamisen olevan: säästämistä. En niinkään kikkailua pörssissä tai ostamista ja myymistä, vaan ihan sellaista automatisoitua "ostan sitä ja sitä rahastoa kuussa 100 eurolla" -säästämistä, johon ei tarvitse kiinnittää arjessa juurikaan huomiota.

Yle loi myös hyvän korkoa korolle -laskurin, josta saa helposti pontta omille pienillekin säästöpyrkimyksille.

No, uusi IPCC-raportti tul juuri, ja ei kyllä näytä hyvältä. Tulee vähän sellainen fiilis, että kannattaako tässä sijoittaa eläkkeitä varten, kun tulevaisuus näyttää siltä, että tässä mennään jyrkänteeltä alas seuraavan sadan vuoden kuluessa.

Pessimismiin ei kuitenkaan kannata täysin vaipua, vaan laittaa raha sinne, missä se voi auttaa ehkäisemään ilmastonmuutosta. Yksi fanittamani mujer, Ilmarisen vastuullisen sijoittamiseen perehtynyt senioranalyytikko Tiina Landau (kannattaa seurata Twitterissä) linkkasi juuri erinomaisen sivun Climetricsin, joka pisteyttää rahastoja ilmastovaikutusten perusteella. Siellä huomioidaan mys rahastojen hallinnointi eikä pelkästään omistuksia. Tuolla on siis erinomainen listaus kaikenmoisia hyviä rahastoja, joihin voisi alkaa tuuppaa omaa rahaa ja saada tuottoa.

Menin heti tsekkailemaan, mitä niistä löytyy esim Nordnetistä (kaikkea ei todellakaan ole tarjolla), ja löysin ihan muutamia kiinnostavia. Hassu juttu muuten: Jotkut Climetricsin viiden lehden reitaut rahastot saivat Morningstarilta vain yhden vastuumaapallon. Nämä eivät ole mitenkään erityisen simppeleitä hommia, ja pitää jaksaa vähän kaivella, jotta voi muoostaa käsityksen siitä, mikä olisi oikeasti hyvä rahasto. 

Mutta mitä tuottoihin tulee, niin 90 prosenttia 2200 akateemisesta tutkimuksesta viittaa siihen, että hyvä ESG-reittaus vaikuttaa vähintään neutraalisti tai jopa positiivisesti tuottoihin. Eli tuotoista ei tarvitse luopua, vaikka haluaisikin sijoittaa ilmastoystävällsiesti.

Jos et vielä sijoita, mutta rahaa saattaisi olla ylimääräistä, niin tämä Ylen juttu kertoo kivasti ja simppelisti homman perusteet. Ja jos juuri nyt rahatilanne ei anna myöten, niin sitä ehtii hyvin myöhemminkin. Elämä on pitkä.

Pakko mainostaa jo nyt: olen tekemässä Ylelle raha-aiheista podcastia, joka näillä näkymin alkaa tämän kuun lopussa. Wuhuu! Sijoittamisesta, ja erityisesti vastuullisesta sijoittamisesta tullaan puhumaan varmasti.

 

Sijoitatko? Miksi tai miksi et?

 

Kuvat: Raha-aiheisia postauksia on aina aivan jäätävän vaikea kuvittaa, mutta hah hah, olen ratkaissut tämän tunkemalla oman kirjan kanttani näihin postauksiin. Kirjassa on myös listaukset siitä, miten löytää vastuullisia rahastoja ja osakkeita sijoituskohteiksi.

 

Lue myös:

Vastuullisen sijoittamisen perushommia

Tämä on säästösuunnitelmani eläkettä varten (lol!)

Eläkeläinen, katse pois omasta navasta

Korkoa korolle tuonee puoli miljoonaa (tai enemmän!)

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 
 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Aikamoista syysangstailua tuossa perjantain postauksessa, jotenkin kuvittelin, että  syyskuussa olin vain jossain horteessa. Mutta sitten muistin, että kyllähän sitä kivojakin juttuja tehtiin!

Esimerkiksi ystäväni Inka ja Peksi pitivät aivan älyttömän ihanat Elojuhlat meille talonsa yhteistilassa. (Tällaiset upeat yhteistilat ovat muuten yksi syy sille, miksi välillä unelmoin uudesta asunnosta, jos ne on tyylillä suunniteltu ja sisustettu, ne on upea jatke omalle kodille.) Tosin tällaisia yhteiskäyttötiloja saa kyllä hakea, en ole nähnyt missään muualla kuin Jätkäsaaressa näin hienoja puitteita.

Menuun kuului alkumalja, kurpitsakeitto, foccacio, crepes kanttarelleillä, juustolautanen hedelmineen sekä herkullinen juustokakku. Ja tajunnan räjäyttävät viinit tietenkin. 

Tällaisina hetkinä kyllä tulee sellainen omahyväinen olo, että hitto vie kun on mukavaa, ettei ole enää opiskelija, jolloin hienot illalliskutsut tarkoittivat sitä, että tehdään yhdessä tortillaa ja jokainen tuo mukanaan yhden täytteen. (Toki tällä mentaliteetilllä tehdään edelleen ruokaa kavereiden kanssa, mutta silloin kyseessä ei ole ns fancy dinnerit.)

Että siitä tulee onnelliseksi, kun istuu pimenevässä syyskuun illassa ystävien ympäröimänä ja keskustelee muun muassa siitä, voiko menneisyyden ihmistä tuomita vai onko se vain anakronistista (ja kirjoittaa toki myöhemmin keskustelun lopputulemasta kolumnin Kirkko ja kaupunki -lehteen). 

Olen tuntenut tämän ystäväpiirin nyt kymmenisen vuotta, piirin naiset ovat Kirjakerhomme jäseniä, jota kautta olen kaikkiin alun perin tutustunut. Viimeisen parin vuoden aikana kirjakerho on erinäisten lisääntymisoperaatioiden vuoksi ollut vähän hiljaisempi, mutta onneksi tämän illan jälkeen muistin taas, miten mahtava koko Kirjakerho on ja päätin seuraavan kirjan ja kutsuin ystävät kuukauden päähän meille. (Otettiin Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.)

Oli kertakaikkisen upeaa, että Inka ja Peksi järkkäsivät tämän loisteliaan illan jo toistamiseen, viime vuonna oli niin ikään ihanat juhlat. Tällaisista tulee sellainen olo, että pitäisi nyt laittaa lapsi hoitoon ja emännöidä taas itsekin juhlia! (Ennen Alppua olin kunnon juhlamaakari, nyt olen laiskistunut kamalasti, mutta se on korjattava!)

Kyllä elonkorjuuta nyt täytyy juhlia, ja ystävyyttä ja tulevia ihania juttuja!

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Katselin tuossa kuvia kesältä ja tulin niistä valtavan iloiseksi. Että sitä jaksoi tehdä koko ajan ystävien kanssa jotain, myös silloin, kun oli ensin kasista neljään töissä. Töiden jälkeen ehti ihan hyvin mennä uimaan, puistoon, syömään, tekemään kaikenlaista. 

Olin koko ajan hirveän hyvällä tuulella, koska mitä enemmän näen ystäviä sitä enemmän pidän elämästäni. 

Syyskuun lopulla tajusin, etten ollut koko kuukautena juurikaan nähnyt kavereitani. Olen vain tehnyt töitä pitkään, paitsi lapsen hakuvuoroina, jolloin olen enimmäkseen mennyt kotiin Alpun kanssa. On vain väsyttänyt kovasti, ja päivät ovat muuttuneet ikään kuin suorituksiksi, joista on selvittävä. Sitten olen ollut vähän kipeänä myös.

Jopa viikonloput ovat olleet jotenkin huonolla tavalla epäorganisoituja, etten ole nähnyt paljon ketään tai tehnyt mitään. Viime viikonlopun sentään olin Turussa täysihoidossa äidin ja hänen miehensä luona ja sain rentoutua, mutta muuten viikonloput ovat vain menneet salakavalasti ohi.

Onneksi meillä on edes tiistaisin perinne Niinan ja Ainon kanssa, että mennään syömään muskarin jälkeen (yleensä Kallion Skifferiin). Ja keskiviikkoiset illat Paavalin kirkolla euron annosten äärellä ovat myös helpottaneet. Jotain sosiaalista elämää!

Olin Mirjan ja Marian kanssa sunnuntaina lenkillä pitkästä aikaa, ja oikein parahdin, että syyskuu on ollut aika shaibainen kuukausi. Paljon hyviä asioita on tapahtunut (kuten kirjan julkaiseminen), mutta aika nopeasti olen taas huomannut, että tällaiset saavutukset eivät tunnu juuri miltään, jos välillä ei voi ajatella ihan muita juttuja ja vain löysäillä. Suorittaminen ei lopulta ole kovinkaan palkitsevaa, se pitäisi vain muistaa.

Tuntuu, että ystävillä on ollut ihan yhtä lailla kiire, joten en ota tätä täysin omaksi syykseni, etten ole tullut järjestäneeksi hauskoja asioita. Mutta niin se vain on, että mitä enemmän jaksaa järkkää, sitä hauskempaa on. Viimeisin superkiva viikonloppu oli mökillä Turussa, ja siitä on jo reilusti yli kuukausi. 

Ei olla jotenkaan Tikinkään kanssa jaksettu järjestää mitään megahauskaa, vaikka satunnaiset metsäretket ovat olleet kivoja. Ne eivät kuitenkaan ole sellaisia koko viikonlopun kestäviä ilottelun karnevaaleja, joita kipeästi kaipaan.

Niinpä olen nyt päättänyt vähän virkistäytyä ja ottaa ohjia omiin käsiini. Tänään aion varata loppusyksylle naisten viikonloppuretken Hankoon, siitä tulee varmasti ihanaa. Ja meillä on muutenkin lista kaikesta kivasta, mitä on suunnitteilla: pitäisi mennä saunomaan Kaurilan saunaan, käydä uimassa Altaalla, mennä testaamaan uusi ravintola Harju 8 ja käydä leffassa katsomassa ainakin Tyhjiö, mielellään myös Raja.

Kaikkea kivaa voisi siis tehdä, kunhan vain tekisi!

Mikä siinä on, että kesällä kaikkeen tällaiseen on niin paljon energiaa? Toki kylmyys ja pimeys vaikuttavat, mutta eivät ne nyt kaikkea voi selittää. Kyllä sitä pimeässäkin kaikenlaista tekemistä löytyy: voi kokata yhdessä, käydä museoissa ja lasten tapahtumissa, syödä ravintolassa ja niin edelleen.

Usein lokakuussa tai viimeistään marraskuussa sitä vain vaipuu johonkin kummalliseen horrokseen, jossa elämä muuttuu sellaiseksi "tämäkin päivä on nyt hoidettu" -meiningiksi sen sijaan, että joka päivä olisi jotain mahtavaa odotettavaa.

No, ei auta väninä, täytyy vain järjestää! (Mutta joskus saa vähän vänistäkin. Mielestäni lokakuussa se on ihan ok.) Tänään on onneksi perjantai, eli minun ja Alpun vapaapäivä, ja ajateltiin hengailla Lotan ja Sofian kanssa kolmen siskon voimin Helsingin iloissa. Kyllä tämä varmasti tästä taas!

 

Onko teillä alkanut puhti hiipua vai menettekö vielä ihan täydellä liekillä?

 

Kuvat: Voi että miten ihana oli esimerkiksi tämä Porvoon-retki viime heinäkuussa Raisan, Antin, Fridan, Mannen ja Alpun kanssa!

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Pages