Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku

Kun Food Market Herkku avattiin viikko sitten keskiviikkona, kaverini kirjoitti Facebookiin:

"Kävikö nyt sit kuitenkin niin, että uudesta Herkusta tulikin aika hyvä? Muistelen tässä vaan sitä itkemisen määrää,minkä uudistus- ja ostouutiset aikoinaan aiheuttivat."

Heh heh, en itse kuulunut ääneen itkijöihin, mutta kyllä minä ehkä suhtauduin hienoisella epäilyksellä siihen, että perinteikäs Helsingin keskustan Stockan Herkku remontoidaan ja alkaa toimia S-ryhmän alla. Pelko oli se, että siitä tulee semmonen perus marketti.

Oli myös kummallista huomata, miten vahva oma tunneside tuohon paikkaan on. Olen käynyt siellä läpi lapsuuden eiralaisen mammani kanssa ostamassa herkkuja aina silloin, kun tultiin viearilulle Helsinkiin. Helsingissä asumiseni ajan olen suunnannut tuonne silloin, kun jotain kivaa on ollut luvassa, kuten piknik Espalla tai mun ja Tikin vuosipäivä (silloin on haettu aina Stockan Herkun paistopisteen beigeleitä ja Pihladephia-juustoa).

Siksi tuntuikin yhtäkkiä tärkeältä, että paikka säilyy kivana! 

Toiveeni alkoivat pikkuhiljaa nousta, kun Food Market Herkun instassa alkoi ennen avajaisia olla kaikenlaisia tiiseripostauksia: Alkoi näyttää tyylikkältä!

Ja kun sitten pääsin avajaisiin, niin toiveet lunastettiin täysin. Uusi Herkku on todella onnistunut ruokakauppa. Ensimmäisenä silmiin pisti se, että käytävät ovat tilavat ja koko paikka tuntuu ylipäänsä sisustukseltaan rauhalliselta. Kala-, liha- ja muut tiskit on suunniteltu valtavan kauniiksi, seinien kaakelit ja fontit ovat kuin berliiniläisiltä metroasemilta. Juustoseinästä tuli mieleen joku ihana maalaiskauppahalli. Vihannes- ja hedelmähyllyillä oli esillä satokausituotteita, eli täältä on helppo hakea satokausityydytystä.

Tuotevalikoima vaikutti tosi kattavalta, sellaiselta, että lukipa mitä tahansa hipsterireseptikirjaa, niin täältä löytyy ainekset.

Olin myös liikuttunut esimerkiksi valtavasta öljyhyllystä, jossa öljyihin suhtaudutaan samalla pieteetillä kuin viineihin: Neuvotaan, mikä sopii minkäkin kanssa (en tiennyt esimerkiksi, että pähkinä- ja manteliöljyjä kannattaa käyttää salaatteihin ja ruokien viimeistelyyn) ja jopa samanlaisia kuvauksia öljyjen alkuperistä kuin viineissä on.

Todellista hifistelyä siis!

Ilahduin myös siitä, miten uusi Herkku ottaa ruokahävikin huomioon. Kuulemma merkittävä osa aiemman Stockan Herkun tappiosta (ja sehän oli harmillisen tappiollinen loppuaikoinaan) syntyi ruokahävikistä. Uudessa konseptissa aiotaan siksi tehdä paljon, jotta sitä ei tulisi. Tämä on paitsi taloudellisesti fiksua, niin luonnollisesti myös ihan ympäristöteko. 

Hävikkiä vähennetään esimerkiksi sillä, että asiakasprofiilia tutkitaan tarkemmin analytiikan avulla (mikä menee ja mikä ei mene), perustuotteiden hinnat ovat aiempaa edullisemmat ja toisaalta ruokaostosten tekijöitä houkutellaan paikalle kiinnostavilla kauden tuotteilla ja sellaisilla tuotteilla, joita ei saa muualta Suomesta. 

Lisäksi tuolla on käytössä zero waste -laput, mikä tarkoittaa sitä, että laputetusta tuotteesta saa ison alennuksen, koska viimeinen käyttöpäivä tai parasta ennen -päiväys on lähestymässä. Mä olen vanha lappuruokien ostaja (syinä sekä lompakko että ympäristö), usein tulee kokeiltua uusia ruokia juuri silloin, kun löytää jotain laputettua kamaa. 

Paistopisteen ja salaattivitriinin tuotteet olivat minulle ne tärkeimmät, ja molemmista löytyi erinomainen valikoima. Niin odotan kesää, kun voi hakea Herkusta take away -salaatin ja mennä Espalle istuskelemaan sen kanssa.

Tuolla oli myös erinomaiset bissevalikoimat, ilahduin kassojen vieressä olevasta kiinnostavien oluiden hyllystä, jossa on vaihtuvia puteleita kausien mukaan. Sinne pitää siis suunnata aina kaupassa käymisen lopussa katsomaan, onko tarjolla jotain kiinnostavaa.

Ensimmäisen vierailun perusteella Food Market Herkku vakuutti täysin, ja veikkaan, että alan käydä tuolla nyt entistä useammin. 

 

Kutka on ehtinyt käydä jo tuolla? Tykkäsittekö? 

 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kirjamessuviikonloppu oli juhlia, hauskoja tapaamisia, esiintymisiä ja skoolauksia täynnä. Perjantain Ruotsin suurlähetystön kirjailijakutsut sekä lauantain Gummeruksen kirjamessukirjailijaillallinen olivat ihania tilaisuuksia, ja oli älyttömän kiva jutella hauskojen kirjailijoiden kanssa. Viikonlopusta jäi mieleen, että Pajtim Statovci, Vera Vala ja Minna Rytisalo ovat sympaattisia ja hauskoja kirjailijoita, Sisko Savonlahden ja Anniina Tarasovan hauskuuden tiesin jo entuudestaan. 

Iloinen yllätys oli myös se, että kirjani Kaikki rahasta voitti Helsingin Kirjamessujen Tietokirjaraadin(!!!). Jaetulla ykkössijalla oli minun kirja sekä Mari Mannisen Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä, jotka vaativat kumoamista. (Mannisen Yhden lapsen kansa oli upea kirja, joten hänen kanssaan voiton jakaminen tuntuuu mielettömältä.)

Oli kiinnostavaa hengailla viikonloppu kirjailijoiden kanssa, jotka todella tuntuivat elävän ja hengittävän kirjamaailmaa ja kirjailijuutta. Itse olen kirjoittanut vain tietokirjan, ja näiden tyyppien rinnalla tuli vahva fiilis, että kyllä se on fiktio, joka on kuningaslaji, ja tietokirjan kirjottaminen on asia erikseen. En siis mitenkään väheksy tekemisiäni, mutta huomasin kokevani ulkopuolisuutta kirjailijaskenessä. 

Tämä on varmaankin aika yleinen ja inhimillinen puolustautumiskeino: silloin kun en koe oloani täydellisen renotutuneeksi jossain viitekehyksessä, asetan helposti itseni vähän ulkopuoliseen asemaan. Kirjailijoiden seurassa ajattelen olevani ennen kaikkea toimittaja, sama pätee siinäkin, kun hengailee menestyvien bloggaajien kanssa. Kelailen, että "bloggaaminen on harrastus ja oikea ammattini on toimittaminen".

Hehheh, toimittajien kanssa ei sitten ole pakotietä. Mutta toisaalta toimittajat nyt ovat jotenkin samanlaista nössykkää jengiä kuin itsekin olen, että siinä ei tarvitse miettiä identifioitumiskysymyksiä, sitä vain puuhastelee omia hommiaan. (Oma juttunsa on sitten sankaritoimittajat, mutta heitä mulla ei ole juurikaan kaveripiirissä.)

Tietyllä tapaa tällainen itsensä ulkopuoliseksi tarkoituksella asettaminen on vähän ylimielistä. Ikään kuin annan itselleen luvan ajatella, että "en minä yritäkään tässä parastani, en minä oikeastaan kuulu tähän joukkoon, kunhan vähän hengastelen". Vaikka voi olla, että oikeasti olen yrittänyt paljonkin, mutta sitten vain mieli keksii pakokeinoja siihen, miksei tarvisisi esimerkiksi vaikka kadehtia tosten menestystä, kun voi ajatella alun perinkin, etten ole kisassa mukana. En siis kadehdi kenenkään menestystä, mutta ehkä se johtuu juurikin tästä, että ajattelen, että "kirjan kirjoittaminen oli hauska pikku projekti, mutten ole ammatiltani kirjailija".

Olen ylipäänsä aina haalinut elämääni monia eri vaihtoehtoja, vähän sellaisella ajatuksella, että jos tämä kosahtaa, niin minulle jää muutakin. Silloin voi olla suht rennosti yrittämättä niin paljon. Minulla on aina ollut muutama eri kaveripiiri, ja on ollut huojentava ajatus, että jos joku huomaakin yhtäkkiä mun suuren mulkvistmaisuuteni, niin sitten voin siirtyä hengailemaan enemmän toisten ystävien kanssa. Ei mikään ole koskaan kosahtanut, mutta ihan vain jo tieto siitä, että ulospääsy on, tekee mielestä levollisemman. (Okei, Hesarissa kerrottiin kerran, että avioparieillä on yleensä mielessä muitakin puolisoehdokkaita, että jos tulee ero, niin on jo seuraava, jota voi lähteä riiuustelemaan. Oma varautumiseni ei ole mennyt ihan näin pitkälle.)

Toisaalta on kuitenkin olennaista, etten koe aina ja kaikkialla ulkopuolisuutta, vaan esimerkiksi perheen tai parhaiden ystävien seurassa ihan sellaista tiukkaa joukkoon kuulumisen tunnetta. Se pelastaa monelta ja antaa juuret omalle toiminnalleen.

Ulkopuolisuuden tunteella ei ole oikeastaan tekemistä sen kanssa, etteivätkö tapaamani ihmiset olisi mukavia ja toivottaisi minua tervetulleeksi (päinvastoin, tunsin tässä räävittömässä ja humaltumiseen taipuvaisessa jengissä itseni hyvin kotoisaksi), vaan ihan siitä, että sitä vähän pelkää asettaa itsensä alttiiksi jollekin, tyyliin julistaa, että tässä sitä ollaan kirjailijoita. 

Voi myös olla, että olen vain vähän uupunut rankan viikonlopun jälkeen, ja ulkopuolisuus syntyy ihan vain siitä. Tikillä on usein tapana etenkin pikku kohmelossa toistella V. A. Koskenniemen runoa: "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin."

Heh heh.

 

Asetatteko itseänne koskaan tarkoituksella ulkopuoliseksi?

 

Lue myös:

Viiden kuukauden yksinäisyys

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Eikö tuo nainen ikinä lopeta? Saattaa joku kysyä. No ei tietenkään. Kun kerran on alkanut puhua rahasta, niin puhutaan sitten ihan kunnolla. 

Olen ihan mielettömän tyytyväinen siitä, että pääsen tekemään haaveilemani rahapodcastin juuri Ylelle. Raha on nimittäin aihe, josta haluan voida puhua suoraan ja puolueettomasti – miettimättä jonkun kaupallisen tahon intressejä. Ja siksi Yleisradio on tälle juuri oikea paikka. Tässä podcastissa ei mainosteta mitään, ei vältetä kritisoimatta mitään tai kumarreta mihinkään suuntaan. Yle antoi super hyvän tuottajan (Kaisa Kirves, olet paras) sekä hyvin vapaat kädet. Julia Thurén: Melkein kaikki rahasta -podcastin ensimmäinen jakso on ulkona.

Ensimmäinen jakso käsittelee palkkaa ja sitä, miten sen kehityksestä voi pitää huolta – ja toisaalta sitä, että mitä tapahtuu, jos lähtee tavoittelemaan vain ja ainoastaan hyvää liksaa. Juttelen siinä kirjailijan ja entisen toimitusjohtaja Anniina Tarasovan parhaista palkkanikseistä ja siitä, mitkä ovat pehmeän tason ja kovan tason neuvoja palkkaneuvotteluihin.

Vaikka olisit lukenut kirjani Kaikki rahasta, niin ensimmäinen jakso ja ylipäänsä koko podcastkausi tarjoaa myös uutta tietoa. Kirjaan ei mitenkään mahtunut kaikkea ja sen kirjoittamisen jälkeen olen tehnyt kaikenlaisia uusia oivalluksia, eli tuore ote säilyy.

Jokaisessa jaksossa on myös tarkkaan valittu vieras, jolla on asiantuntemusta ja substanssia mutta myös rento ote talouteen. Olen viimeisen vuoden aikana haastatellut yli 50 taloustyyppiä, ja podcastin vieraiksi kutsutaan timanttisimmat.

Nauhoitan loppusyksyn mittaan lisää jaksoja, ja aiheiksi on valikoitunut ainakin: Miten raha-asiat hoidetaan parisuhteessa? Mistä asioista säästämisellä on iso vaikutus sekä lompakkoon että omaan hiilijalanjälkeen? (Lupaan, ei syyllistystä tai hurskastelua!) Sijoittamisen alkeet JA sijoittamisen jatko, eli miten voi sijoittaa rahansa vastuullisesti? Ystäväpiirin rahaongelmat, perinnön saaminen ja jättäminen, mikä lapsen hinnaksi tulee, miten voi tehdä sivutöillä rahaa sekä tietenkin sellainen jakso, jossa toivotetaan pikavippifirmat syvälle helvetin lonkeroihin. (En tiedä, onko helvetissä lonkeroita.)

Teen jokaista jaksoa varten myös Ylen nettisivulle aihetta liippaavan artikkelin jostain itseäni kiinnostavasta näkökulmasta. Voin siis sanoa, että teen tällä hetkellä juuri sellaista työtä, mikä on itselleni kaikkein kiinnostavinta. Ja toivottavasti teidänkin mielestänne!

Nyt toivon, että kuuntelette podcastin ensimmäisen jakson Yle Areenasta ja sitten luette jutun siitä, miksi on niin hiton kiusallista kysyä esimerkiksi ravintolaillallisella viinipullon hintaa tai edes tilata sitä halvinta lasia (on tullut tilattua aika usein se toiseksi halvin!).

Jutussa sosiologi, teologi ja psykologi vastaavat siihen, mikä rahassa oikein hävettää. Miksi rahajutut ovat vähän kuin vessajuttuja? Sellaisia että ei niistä oikein tohdi puhua. Etenkin teologin kanssa päästiin todella syville urille, lapsuuden riittämättömyyden kokemuksiin. 

Kuunnelkaa ja lukekaa! Ja vastatkaa kysymykseeni, niin minä laitan hihat heilumaan:

 

Mistä aiheesta haluaisit kuulla jakson?

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 
 
 

Ladataan...
Juliaihminen

Nyt on taas se hetki vuodesta, kun kesäkaipuu ja meren kaipuu ovat yltyneet suuriksi. Viime kesästä on jo melko pitkä aika ja seuraavaan kesään aivan älyttömän pitkä aika. Meidän pikku h-veneemme on nostettu talviteloille (uusille pukeille, satsattiin Oton kanssa!), joten ei auta muuta kuin ihastella viime kesän kuvia ja meininkejä.

Viime kesän iloisin yllätys oli se, että Alppunen viihtyi tosi hyvin purjeveneessä. Tehtiin sen kanssa vain päivämatka, mutta ensi kesänä voisi vetäistä kyllä kunnon yöveneretken ja nukkua kajuutassa (sinne mahtuu kolme tai kolme ja puoli ihmistä). 

Airiston vesi oli niin lämmintä (ja sinileväntöntä!) että siellä pystyi löllymään köyden päässä niin pitkään kuin jaksoi. Kukaan ei palanut kertaakaan, ja harjoittelimme spinnun käyttämistä. 

Omat purjehdustaitoni ovat vähän sellaiset, ettei tulisi mieleenkään kokeilla spinnua itsekseni, mutta pikkuveljeni Otto on maailman paras opettaja. 

No, tämä on nyt tällaista tiistai-illan todellisuuspakoa. 

Nyt on nimittäin ehkä lokakuun kiireisin viikko. Torstaina tapahtuu kaksi hienoa juttua: Minun rahapodcastini ensimmäinen jakso julkaistaan Yle Areenassa (aion kyllä rummuttaa sitä huomenna anataumuksellisesti - jakso käsittelee palkkaa!) ja lisäksi esiinnyn elämäni ensimmäistä kertaa Kirjamessuilla!

Esiinnyn torstaina kello 16-17 Hakaniemi-lavalla, ja minua haastattelee ihailemani (ja no, vähän myös pelkäämäni) Maria Pettersson. Onneksi kyse on paneelista, ja paikalla on pari muutakin rahamujeria, eli Pauliina Jokinen (Kortinvatijan kirjoittaja) sekä Saara Henriksson ja Aino-Maija Leinonen (Railakas rahakirja -kirjan kirjoittajat). Uskon, että tunnin paneelista tulee hyvä! (Olen valmistuatunut siihen muun muassa julistamalla omalla Facenook-seinälläni, että inhoan paneeleita ja kysymällä, miten niistä voisi tehdä jotenkin järkeviä. Nyt on lukuisten toimittajien neuvot takataskussa!)

Elämäni toinen Kirjamessuesiintyminen onkin sitten sunnuntaina kello 10.30-11, kun haastattelen lapsuuteni idolia Mauri Kunnasta. (Hehehe, tämä työkeikka tipahti syliin kivana yllätyksenä!)

Niin että tuulta purjeisiin vain ja kohti Kirjamessuja ja muita hurvituksia. Jos aika kuluu näin nopeasti, kesä on ovella ennen kuin sitä ehtii huomatakaan.

 

Onko joku tulossa Helsingin Kirjamessuille?

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Vietimme Lotan, Sofian ja Oton, eli sisarusteni kanssa "Petollisten Tureeneiden viikonloppua" viime viikonloppuna. (Tuo nimitys on teiniajoilta, jolloin eräs poika kerran tuomitsi "kaikki Thurénit petollisiksi", otimme sen ylpeydellä vastaan.)

Viikonloppu oli laitettu kalenteriin jo kesällä, ja Otto ja Sofia suunnittelivat ohjelman täydelliseksi. Erityisen onnistuneen viikonlopusta teki Oton kehittämä Sisaruuspeli. Siinä oli kymmenittäin pieniä lappuja, ja jokaisessa lapussa oli yksi kysymys. Tarkoitus oli kerätä neljästään mahdollisimman monta pistettä, ja yhdestä kysymyksestä pystyi saamaan neljä pistettä. Jokainen nosti vuorollaan maljakosta lapun.

Otto oli keksinyt aivan eeppiset kysymykset. Tässä muutama:

"Nimeä itse keksimä laulu." (Tähän saatiin helposti neljä pistettä, meidän lapsuus oli täynnä hassuja itse kyhättyjä lurituksia.)

"Omituisimmat lelut. Huom! Ei saa sanoa Kiikka." (Kiikka oli kieltämättä lapsuutemme omituisin "lelu". Se oli sellainen puuhalko, jota roudattiin kaikkialle ja me kuviteltiin sen olevan elollinen otus ulkoavaruudesta. Tämä leikki kesti käsittääkseni vuosia - meidän äiti teki aiheesta jopa videodokumentin, jossa minä selitän 10-vuotiaan vakavalla naamalla, mitä Kiikka tykkää syödä. You can't make this shit up.)

"Mitä samaa haluaisit omille lapsillesi omasta lapsuudestasi." (Ah, tähän keksittiin vaikka mitä, mutta ainakin rymistelyretket ja se, että askarreltiin tosi paljon.)

"Muisto isästä." (Isämme ei ole siirtynyt mitenkään ajasta iäisyyteen, mutta oli hauska kuulla sisarusten erilaisia suloisia muistoja.)

"Muisto äidistä." (Tämäkin keskustelu päättyi sellaiseen eeppiseen ylistykseen siitä, miten kaikesta, mitä äbä meille tekee, paistaa loputon rakkaus meitä kohtaan.)

"Muisto Kapukapujen kanssa." (Kapukaput olivat minun paras ystävä Katarina ja Sofian paras ystävä Karolina, joiden kanssa me hengattiin koko lapsuus. Kaikilta löytyi mahtavia muistoja näistä tyypeistä.)

"Muisto Pasista." (Kaikilla oli paljon hauskoja anekdootteja Lotan aviomiehestä, itse muistelen edelleen olutvanukasta kaiholla.)

"Mitä olet aina halunnut sanoa sisaruksillesi." (Dear lord, Lotta sanoi meille niin kauniita asioita, että niiden avulla jaksaa koko syksyn. Se oli nimittäin mietiskellyt jokaisesta kolme asiaa, millä se kuvailisi tuntemattomalle ihmiselle sisaruksiaan. Minun kolme olivat niin kauniit, etten ikinä unohda niitä.)

"Ala-asteen parhaat bileet." (Venäläinen posti, pullonpyöritys, kaikkea harrastettiin ilman alkoholia!)

Pelattiin peliä pitkin viikonloppua, ja siitä tuli hirmu hyvä mieli. Aina välillä kun sisarukset kokoontuvat, tekee mieli vänistä jostain epäoikeudenmukaisista lapsuuden kokemuksista (sitä varten sisarukset ovat!), mutta tämä viikonloppu osoitti, että kaikilla oli älyttömän myönteiset ja kultaiset muistot lapsuudesta ja sisaruudesta. Taustalla oli aina tunne siitä, että nämä tyypit pitävät minun puoliani jokaisessa tilanteessa, eikä se ole vieläkään kadonnut.

Harmillisesti ei ehditty pelata läheskään kaikkia kysymyksiä. Muun muassa tällaisia jäi jäljelle:

"Mikä on parasta meidän porukassa"

"Kerro raamatullinen yksityiskohta lapsuudenkodista"

"Kerro lapsuudenmuisto, jossa olit ylpeä sisaruksestasi"

"Hauskin perinne"

"Ala-asteen rehtori - sana vapaa" 

Jos joskus päädyt pitämään sisaruusviikonloppua tai vanhojen ystävien kanssa viikonloppua, niin voin ehdottomasti suositella tämän pelaamista (vaikka olen tavallisesti vanha pelien vihaaja). Tämä on nimittäin peli, jossa aivan kaikki voittavat.

 

Lue myös: 

Lotta, Sofia ja Otto, itsetuntoni kulmakivet

Sofia ja Sampo muuttivat samaan taloon!

Pysy aina Otto-veljenä

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages