Ladataan...
Juliaihminen

Joululoman ensimmäinen viikko on ollut sitä varten, että mietin kulunutta vuotta ja sitä, mitä kaikkia kivoja juttuja silloin olen tehnyt. Mä olen 10-vuotiaasta saakka kirjoittanut joka päivä kalenteriini, mitä olen kyseisenä päivänä puuhannut (dataa on siis 20 vuodelta), ja tästä syystä on taas helppo käydä tämän vuoden kohokohdat läpi. 

Tammikuussa

tein ihan hulluna töitä. Viimeistelin rahakirjaa, mutta jotenkin olin myös järjestänyt itselleni kaikenlaisia satunnaisia juttukeikkoja. Tämä oli huono yhdistelmä, paitsi se, että kävin yhtenä viikonloppuna pitämässä Joensuussa Karjalainene-lehdelle koulutuksen nettitekemisestä. Tämä nimittäin tarkoitti koko perheen reissua Joensuuhun rakkaan ystävämme Tupin (eli Tuomaksen) luokse. Itse asiassa nytkin haaveilen (ja kärtän Tikiltä), että voitaisko me taas kutsua itsemme Tupin auvoisaan omakotitaloon Joensuuhun. Siitä on tullut mulle sellainen happy place, jossa talvisin on nietokset korkeat ja jäälyhdyt loimuavat pihalla, kun taas kesäisin grilli on koko ajan kuumana ja lapsi voi temmeltää pihalla. Voi Joensuu, je t'aime!

Helmikuussa

oli kiva viettää Alpun 2-vuotiassyntymäpäiviä ja käydä Mirjan luona perjantaisaunassa. Tein myös tuolloin kaksi tosi kivaa blogiyhteistyötä: elokuvateatteri Maximin avajaisiin liittyen sekä Forever kuntoklubin kanssa yhteistyön. Tuollaiset hommat, joissa pääsee tekemään itse jotain, on ihan superkivoja. Helmikuun lopussa oli rahakirjan dedis, ja siksi tein viikonloputkin tuolloin töitä, se oli peräpeilistä.

Maaliskuussa

erityisen hauska yö oli se, kun järjestettiin siskoni Sofian kanssa Oscar-valvojaiset, eli valvottiin koko yö katsoen gaalaa. Sofia teki amerikkalaisia pannukakkuja ja tarjoili muun muassa persikoita (liittyen erääseen Oscar-leffakohtaukseen). Vaikka olin seuraavana päivänä valvomisesta täysin kanttu vei, se oli sen arvoista. Maaliskuussa duunihommat vähän helpottivat, ja nautin erityisesti kevään tulemisesta sekä vapaista perjantaipäivistä, jotka vietettiin yleensä Alpun, Sofian ja hänen tyttönsä kanssa.

Huhtikuussa

vietin pääsiäistä Turussa ja järjestin viimein asiani niin, että siitä eteenpäin meillä on käynyt joka toinen viikko siivooja. Silloin join myös ensimmäisen terassibissen, Teurastamon terassilla Mirjan, Mannen, Raisan ja Paulin kanssa. Se oli hetki täynnä onnea, kun aurinko siivilöityi pihalle kauniisti ja ilmassa oli jo kesän tuntua. Tähän liittyy myös sellainen twisti, että samana iltana oli Indiedaysin blogigaala, ja monet mun bloggaajakaverit olivat menossa etkoilemaan yhdessä. Mua ei syystä tai toisesta pyydetty mukaan, mistä tuli jotenkin yllättävän sellainen "olen seiskaluokalla ja epäsuosittu kanttura" -deja vu, mutta sitten Mirja laittoi viestiä, että tule Teurastamolle bisselle ja tajusin, että ai niin! Minähän olen 30-vuotias ihminen, jolla on omat ystävät, en nyhverö 13-vuotias, joka odottelee epätoivoisesti suosittujen tyyppien kutsuja. Ja sitten muistin, miten on tuhat kertaa ihanampaa olla 30-vuotias kuin 13. (Ja en usko, että nuo bloggaajakollegat tarkoituksella jättivät kutsumatta, olisin myös voinut vain laittaa viestiä ja kysyä, että saanko tulla messiin.) Huhtikuussa kävin myös noiden omien ystävieni kanssa Tallinnassa niin, että meillä oli lapset mukana. 

Toukokuussa

kesä rysähti kertaheitolla ihmisten niskaan, ja se oli ihanaa! Yksi suosikki-illoistani oli sellainen, kun pyöräilin ystäväni Katan luo Vantaan Kivistöön, kuuntelin koko matkan Kaija Koota ja katselin, kun mopoautot kaartelivat pitkin Vantaan raitteja. Elämä tuntui hilpeältä! Toukokuussa kävin uudestaan Tallinnassa, tällä kertaa ilman lapsia. Sen sijaan Jyväskylässä kävin Alpun kanssa viettämässä ihanan kesäisen viikonlopun uuden ystäväni Kaisan luona. Juoksin myös Naisten kympin! Toukokuussa meni aikaa myös paljon sijoitusasunnon remonttiin, ja olin lopputulokseen oikein tyytyväinen. 

Kesäkuussa

rälläsin Sidewaysissä, mikä jäi kesän ainoaksi festariksi. Tehtiin myös pieniä päiväreissuja muun muassa Tampereelle ja Hämeenlinnaan. Juhannus Turussa mökillä oli ihana, ja se avasi mökkikauden, jota sitten jatkettiin intohimoisesti koko kesä. Kesäkuussa aloitin myös Lapsiperheen parisuhdekirjan kirjoittamisen (Huhuu! Se ilmetsyy ihan pian!).

Heinäkuussa

elämä todella hymyili. Vietin kolkkentykssynttäreitäni, lomailin neljä viikkoa, road trippailin Tikin ja Alpun kanssa ympäri Suomea, nautiskelin elämästä mökillä ja vietin isosiskoni kolmannen tyttären ristiäisiä sekä ystävieni Anna-Kaisan ja Chandresin häitä. Purjehdittiin myös paljon ja vietettiin rapujuhlia. Kesä oli oikeastaan aivan täydellinen, jos joku sanoisi minulle, että elämäni loput kesät tulevat olemaan tällaisia, niin olisin hyvin onnellinen.

Elokuussa

keskityin fiilistelemään Helsingin kesää: käytiin Uunisaaressa, Mustasaaressa, Tervasaaressa, Uutelassa ja Porvoossa. Palasin töihin ja oikoluin rahakirjan viimeiset vedokset (kiroillen koko ajan, miten uskomatonta skeidaa sitä on tullut tehtyä). Kirja lähti painoon ja minä voin vähän pahoin! Aloitimme Sofian ja Sampon kanssa pari kuukautta kestäneen systeemin, jossa joka toinen keskiviikko me hoidettiin heidän tyttöä ja joka toinen ne meidän poikaa. Päästiin ihanille treffeille! Mutta sitten minulla alkoi olla työtä niin paljon, etten enää ehtinyt treffeille. Ensi vuonna sitten taas! 

Syyskuussa

aloitin Noin viikon studion hommat ja kirjoittelin kiukulla parisuhdekirjaa. Puolivälissä oli myös Kaikki rahasta -kirjan julkkarit, jotka jännittivät kauheasti etukäteen, mutta lopulta kaikki meni tosi hyvin! Annoin yllättävän paljon haastatteluja televisioon, lehtiin, radioon ja muihin julkaisuihin. Se oli siistiä! Käytiin Sofian kanssa monena arki-iltana elokuvissa, enimmäkseen katsomassa kauhhua. Aloitettiin Alpun kanssa taas muskari, ja järjestettiin itsellemme uusi tiistaiperinne: ensin muskariin, sitten Skifferiin Niinan, Einon, Ainon ja Reinon kanssa. Purfect! 

Lokakuussa

unohdettiin Tikin kanssa täysin, että meillä oli seurustelun aloittamisen kymmenenvuotispäivä. Lol. Viime hetkellä mentiin sitten Alpun kanssa Harju 8:iin syömään. Meillä oli myös neljän sisaruksen kanssa Thurénin petollisten sisarusten viikonloppu, johon sisältyi paljon hyvää nostalgiaa, Titanic-elokuvan katsominen sekä osallistuminen ilmastomarssille.  Aloin myös nauhoittaa Ylelle Melkein kaikki rahasta -podcastia, joka osoittautui ihan superkivaksi hommaksi. Kirjamessuviikonloppu oli täynnä juhlahumpuuttelua (muun muassa Ruotsin suurlähetystön illalliset), mutta muuten tein aika lailla vain todella kiukulla töitä. En muista lokakuusta juuri muuta.

Marraskuussa

jatkoin infernaalista työrupeamaani. Kyllä siihen onneksi mahtui myös muutama brunssi, taidemuseovisiitti sekä rentoja perjantailounaita. Marraskuuhun sisältyi myös koko syksyni kohokohta: Love Vacation Tikin kanssa Helsingin Hanasaaressa.

Joulukuussa

Hanko-viikonloppu oli aivan ihana. Joulu tulla jollottaa -nukketeatteriesitys ja glögit sen jälkeen ystäväni Elisan ja meidän poikien kanssa oli yksi kivoimmista päivistä pitkään aikaan. Vaihdettiin Raisan kanssa myös työhuonetta Hauhontieltä Keiteleentielle, ja saatiin vähän uutta puhtia työntekoon. Loppurutistus ennen joululomaa oli nimenomaan rutistus, mutta nyt kun olen ollut jo viikon loalla, elämä tuntuu jo aika mukavalta.

Kaikkiin kuukausiin sisältyi myös paljon ihania arkisia hetkiä, joita ei ole tullut merkattua kalenteriin, mutta jotka tapahtuivat silti: painimishetkiä iltaisin Alpun ja Tikin kanssa sängyssä, Alpun pikku jäyniä, aamukahveja Raisan kanssa työhuoneella (ehkä mun elämäni kohokohtia), perjantaiaamiaisia Sofian kanssa, pitkiä puheluita Lotan kanssa ja erinäisiä sijoituswhatsapp-viestittelyjä Kaisan kanssa. 

Mitä opin?

Että mieleen jää erityisesti kivat järjestetyt asiat, siis matkat, ravintolaillalliset, elokuviin menemiset tai vaikka nukketeatterit. Näin ollen kannattaa ehdottomasti vain jaksaa arjessakin järjestää itselleen kivuuksia - ja vaikka väsyttäisi, lähteä silti. Toisaalta kiva arki koostuu myös hauskoista rutiineista ja siitä, että on tarpeeksi löysää. Näin tiukkaa työsyksyä en enää halua elämääni, tämä oli aivan selvästi liikaa omalle jaksamiselle. 

Tänään aion käydä uudenvuodenkävelyllä, jossa pohdin näitä lisää: mitä haluan enemmän vuodelta 2019, mitä haluan vähemmän, eli mitä otan mukaan ja mitä jää. 

Tuntuu siltä, että nyt pystyy aloittamaan puhtaalta pöydältä nämä hommat. Se on ihanaa!

 

Ja nyt olisi ihanaa, jos kertoisitte 1-3 kohokohtaa vuodestanne!

 

Lue myös:

Top 5 luetuinta juttua vuonna 2018

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Jos Hesarikin tekee näitä listauksia luetuimmista jutuistaan, niin miksi minä jäisin kakkoseksi!

Google Analyticsin mukaan tähän mennessä tänä vuonna blogissani on käyty 1 525 626 kertaa. Puolitoista miljoonaa! Huh! Kävijöitä taas on ollut 251 148 kappaletta, mikä on sekin aika siisti määrä. Kävijöistä puolet ovat 25-34-vuotiaita (50,03 %), seuraavaksi suurin kävijäryhmä on 35-44-voutiaat (19,88 %) ja kolmanneksi suurin 18-24-vuotiaat (14,52 %). Googlen mukaan naisia kävijöistä on 83,7 % ja miehiä 16,3 %.

Sitten niihin suosituimpiin postauksiin:

1. Täydellinen lista 

Tämä postaus on hitti vuodesta toisen. (Se on kirjoitettu vuonna 2016.) Koen tästä hienoista huonoa omaatuntoa, sillä nyt, kun kolmen vuoden kokemuksella katson listaa siitä, mitä lapselle kannattaisi hankkia ennen tämän syntymää, niin se lista olisi paljon lyhyempi. Tuossa on paljon sellaista kamaa, mitä en itse ole tarvinnut. (Lapsellani ei ole esimerkiksi koskaan ollut jalassa sukkahousuja.) 

Niinpä pyhä suunnitelmani on päivittää täydellinen lista sellaiseksi, jota itse pidän täydellisenä. Nythän tuo on useiden äitien kautta kiertänyt lista, jossa on monenlaisia lisäyksiä ja kommentteja.

2. Näin säästin kymppitonnin vuodessa

Ah, tämäkään ei ole vuoden 2018 satoa, vaan postaus on kirjoitettu toukokuussa 2017. Aihe on kuitenkin ikivihreä. Nykyään paras säästövinkkini on, että älä osta mitään turhaa paskaa.

3. Sijoitusstrategiani on laiskuus

Ilahduttavaa, miten paljon sijoittaminen kiinnostaa. Tämänkin vuodelta 2017 peräisin olevan postauksen on käynyt lukemassa tänä vuonna yli 10 000 ihmistä. 

Olen muuten saanut paljon kyselyitä siitä, miten sijoittajan kannattaa nyt reagoida kurssien laskuun ja niin kutsuttuun karhumarkkinaan, eli siihen, että laskua on vain luvassa. Koska oma sijoitushorisonttini on noin 20-40 vuotta, minä suhtaudun aiheeseen samalla tavalla kuin Merja Mähkä. Osakkeet ovat nyt niin sanotussa alennusmyynnissä, eli niiden ostaminen on kannattavampaa kuin niin sanotun härkämarkkinan (kurssinousu) aikana. Strategiani pitää: sijoitan edelleen 300 euroa kuukaudessa kolmeen eri rahastoon (yksi indeksi- ja kaksi etf-rahastoa). Luultavasti ostan taas jossain vaiheessa myös suoria osakkeita, minulla on tätä varten käteistä varattuna. 

Sijoittamiseen kuuluu se, että välillä kurssit putoavat huimasti, sitten ne taas nousevat. En ole niin taitava pörssihai, että minun kannattaisi suuresti ostaa ja myydä, sen sijaan ostan joka kuukausi, jolloin välillä ostan kalliilla, välillä halvalla. Lopputulos on luultavasti sellainen, että minä voitan.

4. Aion kerätä puoli miljoonaa euroa

Ah, mitä tämä on?! Kaikki luetuimmat postaukseni ovat edellisvuosilta. Enkö ole tänä vuonna saanut mitään kiinnostavaa aikaiseksi? Oli miten oli, on kivaa, että korkoa korolle -ilmiö on niin ikään kiinnostanut ihmisiä. On syytäkin kiinnostaa!

5. Raskausviikot 0-6

Hahaha, tästä huomaa, miten sekalainen tämä blogini sisältö on. Välillä puhutaan tiukasti sijoittamisesta, välillä tuskailen sen kanssa, miten on tullut otettua ölperiä ennen plussan tekemistä. Raskauspostaussarja on vuodelta 2015, mutta sekin säilyy kestosuosikkina. Tämä on kiva kuulla!

No, mitkä ovat sitten tänä vuonna kirjoitettuja suosituimpia juttuja? Otetaan nekin nyt tähän vielä, muuten tämä menee ihan ikivanhojen muisteluksi. 

1. Miltä tuntuu paskamyrskyn silmässä? Paskalta

Viime keväänä Lilyn Iida sai aika paljon shaissea niskaansa liittyen siihen, että hän oli harrastanut esiaviollista seksiä ja kertonut asiasta! Tämä oli niin käsittämätöntä sovinismia ja tekopyhyyttä, että siitä nousi oikea kansanliike, ja moni muukin kertoi, miltä tuntuu, kun tuntemattomat ihmiset alkavat lähettää netissä sontaa. Oma kokemukseni oli aika traumaattinen, enkä enää koskaan halua joutua tuollaisen paskamyrskyn silmään.

2. Näin lapsi tulee halvaksi

Tähän mennessä oma lapseni on ollut hyvin edullinen. En juuri ostele sille muuta kuin pullaa kahvilasta ja välillä jonkun haalarin. Joululahjaksikaan me ei annettu Alpulle yhtään mitään. Ei se osannut kaivata, kun kaikenlaista huttilullia tuli muualta niin paljon. 

Palataan tähän aiheeseen parin vuoden päästä, kun se osaa kaivata jotain.

3. Elämäni yksinäisimmät viisi kuukautta

Kerroin, miltä tuntuu muuttaa uuteen kaupunkiin niin, ettei tunne paikasta juuri ketään. Aika kurjalta. Blogipostaus poiki myös yhden lehtijutun, jonka kirjoitin Kotivinkkiin. Meilläkotona-sivulta löytyvässä jutussa kerron tuosta ajanjaksosta vielä enemmän ja haastattelen aiheesta myös asiantuntijaa Siirtolaisuusinstituutista.

4. 2300 euroa on liian pieni palkka lastentarhanopettajalle

Edelleen ärsyttää aivan järjettömästi, että Suomessa on monia päiväkoteja (esimerkiksi Alpun serkun päiväkoti Tampereella), jonne ei vain saada rekryttyä pätevää lastentarhanopettajaa. Kun palkat ovat niin pienet, korkeastikoulutetut ihmiset hakeutuvat muualle. Tämän pitäisi olla aivan selkeä signaali siitä, että palkkoja pitää nostaa. (Onneksi niitä on nyt kyllä vähän nostettukin pk-seudulla, käsittääkseni.) Tämä on myös hyvin sukupuolitettu juttu: Julkisen puolen insinööreille kyllä pystytään maksamaan kilpailukykyistä palkkaa (miesvaltainen ala), kun taas julkisen puolen lastentarhanopettajille ei (naisvaltainen ala).

5. Ihminen ei ole roska

Keväällä minua alkoi erityisesti häiritä se, miten on ok kertoa ylpeänä "siivonneensa haitalliset ihmiset elämästään". Olen tietenkin sitä mieltä, ettei kannata hengailla sellaisten tyyppien kanssa, jotka haluavat tai aiheuttavat minulle pahaa mieltä tai yleisesti ottaen meillä ei erityisemmin klikkaa. En minä ole kenenkään ystävä hyväntekeväisyydestä.

Sen sijaan tilanne, jossa jollain ystävällä on vaikka vaikea kausi, ei tarkoita sitä, että hänet voisi hyljätä, koska "hän on vähän raskas ja valittaa". Ja ylipäänsä ajatus, että ihmisiä voisi konmarittaa tai jaotella, että kenestä on minulle nyt iloa ja kenestä ei, ei ole kovinkaan ketsävä ajatus. Mitäs sitten, kun itselle käy paskasti, kuka sitten jaksaa kuunnella valitusta?

Mutta hei, nyt kysyisinkin teiltä ensi vuotta silmällä pitäen:

Millaisista aiheista tykkäisitte lukea?  Voi ehdottaa vaikka jotain teemaa (lapset, raha, työ) tai sitten yksityiskohtaisemmin jotain aihetta!

 

Kuvassa: Tänä vuonna olen paitsi kirjoittanut blogia, myös käynyt ahkerammin kuin koskaan kahvilassa ystävien kanssa ja yksin. Suosittelen muun muassa kuvassa näkyvää punavuorelaista Andante-kahvilaa. 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Toivottavasti teillä on ollut rentouttava viikko. Jotkut menevät tänään töihin (kuten mieheni), mutta minä en, vaan jatkan löysäilyä.

Mua vähän huvittaa tämä ironia: viime viikolla kirjoitin siitä, miten ei ole ihan tervettä tehdä liikaa töitä ja omia rajoja pitää miettä. Tuolloin en muistanut, että seuraava Melkein kaikki rahasta -podcastin jakso käsittelee sivutöiden tekemistä oman työn ohella. Jaksossa puhutaan siitä, mitkä asiat motivoivat sivuhommiin (kuten raha, identiteetin muodostaminen, halu kokeilla jotain toista alaa ja sisällön löytäminen elämään) ja ennen kaikkea: mitä kaikkea ihminen voi sivuhommina tehdä.

Oli tosi kiinnostava kuulla, mitä kaikkia sivuhommia ne ovat tehneet. Lisäksi on puhuttu paljon sellaisesta, että tulevaisuudessa työnteko muuttuukin "yrittäjämäisemmäksi", mikä tarkoittaa sitä, että ihmisillä voi olla monta rautaa tulessa. Hyvänä puolena tässä on se, että ihmiset saavat vapautta tehdä kaikenlaista eikä yhteen työhön puudu. Itse olen joskus miettinyt, että minulle täydellinen työviikko olisi sellainen, jossa voisin tehdä vaikka kolme päivää ajatustyötä ja neljännen päivän jotain fyysistä, vaikkapa olla metsätöissä (hehe). Tällaisia työnkuvia ei vielä hirveästi ole Suomessa.

Huonona puolena taas on selvästi se, että mikäli työ on yrittäjämäisempää, työnantajalta otetaan pois paljon sellaisia velvoitteita, joita ay-liike on sille neuvotellut: lomien maksamista, sairauspäivien maksamista, ylipäänsä ajatusta siitä, että työllä tulee toimeen. Suomessa on nyt jo duuneja, joilla ei tule toimeen, jos tekee niitä pelkästään. Opiskelijana tämä vielä menee, mutta jos tämä on ihmisen ainoa työ, niin kyllä sillä pitää pystyä elämään.

Tästä syystä myös sosiaaliturvan täytyisi muuttua joustavammaksi. Itse ajattelen (kuten moni muukin), että työn tekemisen pitäisi olla lähtökohtaisesti aina kannattavaa. Olen kuitenkin läheltä todistanut, miten se ei sitä aina ole: jos työstä saatu palkka pienentää tukea melkein yhtä paljon, niin motivaatio ei ole kovinkaan korkea. Lisäksi ihan pelkkä byrokratia ja Kelalle omien työtuntien listaaminen voi ärsyttää niin paljon, että mieluummin jättää työt tekemättä. Näiden ratkaiseminen lienee seuraavan hallituksen hommia.

Podcast-jaksossa keskitytään tilanteeseen, jossa tällaisia kannustinloukkuja ei ole. Jutteen jaksossa Lilystäkin tutun Mari Lehtisen kanssa (Rakkautta ja mamarkiaa -blogin Mari), joka on tehnyt päivätyönsä lisäksi 13 vuotta ryhmäliikuntavalmemmusta vapaa-ajallaan.

Jos tekee päiväduunin ohella jotain pientä sivuhommaa, niin veroprosentti kyllä voi nousta, mutta se nousisi ihan yhtä lailla, vaikka päivätyöstä saisi enemmän palkkaa. Toisaalta hoitovapaaraha ei laske, vaikka töitä tekisi kuinka paljon.

Kun olin opiskelija, tein paljon erilaisia hommia opintojen ohessa. Nämä olivat käytännössä sivutöitä, sillä opiskelu oli "päätyöni". Olin kirjoilla työnvälitystoimisto Staffpointilla, ja sitä kautta tein Turun eri pikkukaupoissa kassavuoroja (inhosin sitä, koska olin aivan uskomattoman surkea kassan käyttäjä), jaoin Metro-lehtiä ja pakkasin Prismassa ihmisten kauppakasseja juhlapyhinä.

Tämän lisäksi sekä lukiossa että yliopiston ensimmäiset vuodet siivosin erään Pirkko-nimisen naisen kotia. Se oli erityisen tyydyttävää hommaa, sillä Pirkko oli aivan sairaan hauska tyyppi. Hän oli lähemmäs kahdeksankymppinen, jolla oli aina kaikenlaisia mielipiteitä maailmasta. Hän myös uskoi vahvasti enkeleihin ja rukoili heiltä, että Tuureporinkadulla, hänen asuntonsa edessä, olisi parkkipaikka kun hän saapuu kotiin. Usein oli. Hän kuunteli paljon Wagneria ja hänen kotinsa oli täynnä kaikenlaisia kuriositeetteja, enimmäkseen uskonnollisia.

Kun sain ensimmäisen täyspäiväduunin Demi-lehdestä, tein vähän aikaan "vain sitä". Aluksi oli ihanaa, kun pystyi tekemään töitä kasista neljään, ja sen jälkeen unohtamaan työt täydellisesti. Muutaman vuoden kuluttua aloin kuitenkin taas "harrastaa" työn tekemistä, eli aloin kirjoittaa vapaa-ajallani myös muihin lehtiin, kuten Mondoon, Trendiin, Apuun ja Imageen. 

Tässä suurin syy oli se, että minua alkoi jotenkin pelottaa, että jos profiloidun "vain" nuortenlehden toimittajaksi, en jotenkaan "etene uralla". Tähän pelkoon ei auttanut se, että monet puolitutut kyselivät, että "mitä aiot tehdä sitten oikeana työnä isona". (Kun se nuortenlehden toimittajan työ on ihan oikeaa "isona" tehtävää työtä.) Nyttemmin tuo pelko tuntuu typerältä, mutta silloin olin nuori ja vaikutteille altis!

No, kyllä rahakin merkkasi. Kun oli joku isompi menoerä tiedossa, kuten matka Intiaan tai sitten myöhemmin uuden asunnon ostaminen, tein paljon ylimääräisiä juttuja, koska siten pystyi niin helposti ansaitsemaan lisää rahaa. 

Nykyään olen yrittäjä, joten oikein mitään mitä teen, ei voi enää kutsua sivutyöksi: laskutan kaiken saman osakeyhtiön kautta. Henkisesti merkkaan kuitenkin tämän blogin pitämisen "rakkaaksi harrastukseksi, josta saan lisää liksaa". Tämä tarkoittaa sitä, etten juurikaan kirjoita blogia työpäivien aikana, vaan teen sitä viikonloppuisin kahvilassa tai iltaisin kotona, kun lapsi on mennyt nukkumaan. Lasken blogin edelleen omaksi ajaksi, jolloin saan rauhassa keskittyä miettimään omia ajatuksiani ja omaa napaani, toisin kuin päiväduuneissa. No okei, jos on kaupallisia yhteistöitä, niin niitä teen yleensä työajalla, sillä ne lasken ihan työ-työksi

Joskus työn tekeminen voi kuitenkin ottaa elämässä ylivallan ja ihmiselle saattaa tulla sellainen olo, että "tämänkin vapaa-ajan voisi vaihtaa työn tekemiseksi, ja siitä saisi rahaa". Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tällaiset ajatukset on parempi ottaa hälytyskellona, sillä ihminen todella tarvitsee vapaa-aikaa elämäänsä. Tuntuu, että minut on pelastanut liialta työn tekemiseltä tuo pieni kaksivuotias. Työhuoneelle ei niin vain jäädä roikkumaan, vaan kello neljältä on lähdettävä, ja se on hyvä se.

 

Nyt kiinnostaa tietää, mikäli olette tehneet sivuhommia:

Mitä sivutöitä olette elämänne aikana tehneet (esim opiskelujen ohella)?

 

Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin:

kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcast-jakso Yle Areenasta.

Kysyin myös instassa, mitä sivuhommia ihmiset ovat tehneet, ja sain taas tosi kiinnostvia vastauksia. Poimin niistä 25 esimerkkiä sen mukaan, onko kyseessä työ, joka vaatii koulutusta vai sellainen, jota voi tehdä melkein kuka vain. Eli jos sivuduunit kiinnostavat muttet keksi mitä tekisit, niin täältä ideoita:

Tsekkaa Ylen jutusta 25 sivutyötä, joita ihmiset ovat tehneet.

Ja tänään taas Juliaihminen-instatilillä lyhyt Insta Live aiheesta sivutyöt, miten niitä voi saada ja milloin niitä ei kannata tehdä.

Insta Live tänään kello 21!

 

Kuvat: Olin ottanut söpöt kuvat näistä tontuista, mutten ehtinyt käyttää missään joulupostauksessa, ja nyt oli kreivin aika tunkea tonttukuvat blogiin ennen kuin joulu on ohi!

 

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin aiemmat jaksot:

Miten fiksu ihminen päätyy ottamaan pikavippejä?

Kääk, olen väärällä alalla!

Paljonko lapsi oikeasti maksaa?

Näin raha hiertää ystävyyssuhteisssa

Vastuullinen sijoittaminen trenaa nyt

Sijoittamisen ABC

Näin säästät vuodessa 3000 euroa ja 1500 kiloa kasvihuonepäästöjä

Näin et jää tappiolle parisuhteessa

Haluaisitko olla tyytyväisempi palkkaasi?

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Ladataan...
Juliaihminen

Joulu Hermannissa kotona on ollut ihana. Jouluaattoaamuna Sofia, Sampo ja heidän pieni Tonttunsa tulivat meille riisipuurolle ja joulurauhan julistusta katsomaan. Alppu sai puurosta mantelin, mutta se ei oikein erityisemmin ilahtunut siitä roskasta, mikä hänen hyvään puuroonsa oli eksynyt. Sen sijaan Alpun mielestä Lumiukko oli ihana, ja niinhän se onkin!

Soitettiin ryhmäpuhelu sekä Thaimaahan että Turkuun, niin saatiin yhteys koko maailmalle levittäytyneeseen perheeseen.

Iltapäivällä käytiin Sofian kanssa kahdestaan joulusaunassa, puhuttiin menneestä vuodesta, sen hyvistä ja huonoista hetkistä ja istuskeltiin pitkään löylyjen jälkeen pyyhkeet päällä ja juotiin puolukkavissyä. 

Illemmalla kannettiin pari kassillista lahjoja Sofian ja Sampon luo. Ne olivat tehneet erinomaisen ankan, herkullisia salaatteja ja leiponeet itse piparikoristeet joulukuuseen. Joulukuusi kiehtoi syvästi Alppu, ja tänä vuonna se osasi jo mankua lahjojen avaamista.

Pitkitettiin kuitenkin jännitystä, sillä illallisen jälkeen laulettiin veilä muutama joululaulu, minkä jälkeen vasta lapset pääsivät käsiksi kääreisiin. Oli hauska katsella Alpun reaktioita, kun se availi lahjoja. Se huokaili ihmetyksestä, päästi ooh-ääniä ja oli aivan innoissaan! 

Illalla Tiki vei Alpun nukkumaan, ja minä jäin Sofian kanssa yökahteentoista saakka syömään herkkuja. Oli ihanaa!

Joulupäivänä käytiin meidän isän perheen luona Laajasalossa, ja muuten ollaankin aika lailla vain oltu yöpaidassa kotona. Katsottiin Alpun kanssa hänen elämänsä ensimmäinen elokuva: Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! Alppu tykkäsi kovasti, niin myös minä. Erityisesti Tommi Korpelan angstisesta taiteilijahahmosta.

Minä taas olen lukenut lehtiä ja kirjaa (lopetin juuri Kissani Jugoslavian ja aloitin Baltimoren sukutarinan), kirjoittanut päiväkirjaa ja vain makoillut sängyssä ajatellen kaikenlaista. 

 

Pian otetaan Tikin tekemä lasagne uunista, sitten mennään leikkimään naapurin Einon luo. Myöhemmin illalla jätän Tikin ja Alpun kotiin ja menen ystävieni Liisan ja Kallen rääppiäisiin. Tällaisen perheidylliajan jälkeen on hauskaa nähdä myös kavereita. 

Loma jatkuu vielä puolitoista viikkoa, aina loppiaiseen saakka, joten löysäily saa vain jatkua. Famttastista!

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Lapsen myötä elämään on astunut uusia ennen kuvittelemattomia onnen hetkiä. Yksi niistä on se, kun istuu junassa ja lapsi nukkuu. Toisaalta elämään on astunut myös uudenlaisia vihollisia: konduktööri, joka haluaa selostaa loputtomasti kaiuttimesta siitä, minkälaisia palveluita tässä junassa on, ihmiset jotka huutavat nukkuvan lapsen vieressä ja no, jokainen joka voi uhata minun onneani - eli lapsen nukkumista.

Optimointi on siis tänään lauantaina onnistunut, ja minä matkaan Tampereelle Tikin kanssa niin, että Alppunen viettää matkaa jossain ihan muualla kuin tässä lumisessa todellisuudessa, jossa kauniit haituset osuvat lujaa kiitävän junan ikkunoihin. Tullaan jo huomenna sunnuntaina takaisin. Sitten vietetään koko seuraava viikko kotona niin löysästi, että hyvä että tomumajamme molekyylit pysyvät koossa.

Tämän joululoman aion käyttää vuoden 2018 sulatteluun, ja sitten kun olen sisäistänyt kaiken tapahtuneen, voin alkaa miettiä ensi vuoden juttuja. Viimeistään uuden vuoden kävelyllä sitten. 

Tämä on ollut ennen kaikkea aikaansaamisen vuosi. Olen saanut mahtavia projekteja valmiiksi: kirjoittanut yksi ja puoli tietokirjaa (se puolikas ilmestyy tammikuussa, ja siitä toisen puolen on kirjoittanut Raisa), nauhoittanut 13 jaksoa Melkein kaikki rahasta -podcastia Ylelle (viimeiset seitsemän jaksoa nauhoitan tammi-helmikuussa, ja ideoita aiheiksi saa vielä oikein mielellään ehdottaa), tehnyt yhden kauden Noin viikon studio -tv-ohjelmaa (toinen kausi tehdään keväällä), kirjoittanut syksyn ajan Kirkko & kaupunki -mediaan kolumnia, pitänyt Imagessa lifestyle-palstaa ja tehnyt hirveän määrän kaikenlaista sälää, kuten antanut kirjaan liittyen haastatteluja, tehnyt puhujakeikkoja (esimerkiksi Sijoitusmessuilla, lol), tehnyt sijoitusvideosarjan Ylelle (siitä lisää myöhemmin) ja kirjoittanut sekalaisia lehtijuttuja.

Laiska töitään luettelee, sanotaan, mutta kun nyt mietin tätä tehtyä duunimäärää, niin olen samaan aikaan ylpeä siitä, että olen jaksanut kaiken ja toisaalta tiedostan, että nyt oli ehkä vähän liikaa kamaa tässä paletissa. Kyse on peruskuviosta: Yrittäjä ei kehtaa kieltäytyä, koska elää pelossa että jos sanoo ettei nyt ehdi, niin töitä ei enää tule jatkossa. Ja toisekseen, kun kaikki on niin kivaa, niin tekee mieli revetä jokaiseen suuntaan. 

Juttelin tästä Tikin kanssa yhtenä iltana pitkään, ja harrastin vähän keittiöpsykologiaa: Meillä on kotona arvostettu työn tekemistä aina valtavasti. Isäni on minun näkökulmastani ihan työnarkki, joka herää aamuviideltä töihin ja saattaa painaa hommia vuorokauden ympäri, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Sama pätee äitiini, hän tekee kaiken aina täydellisesti, ei mitään koskaan vähän sinnepäin. Molemmat ovat huippuja omalla alallaan, sillä kun he innostuvat, he uppoutuvat aiheeseensa täysin. Tässä mielessä ymmärrän, että he ovat aikoinaan olleet naimisissa. (Ja toisaalta ymmärrän myös hyvin, miksi eivät ole enää.)

Työ on ollut aina minulle keino saada arvostusta läheisiltäni ja sitä kautta myös itseltäni, joten siihen intohimoisesti suhtautuminen on ilmiselvyys elämässä. Tiki kuitenkin sanoo, että pitäisi arvostaa muutakin kuin työn tekemistä ja saavutuksia, ihan vain ihmisiä sellaisina kuin ne ovat. Olen tästä täysin samaa mieltä, ja ajatus pätee kaikkiin muihin paitsi itseeni. Ei minua kiinnosta, mitä ystäväni tai läheiseni ovat saavuttaneet, minua kiinnostaa vain se, että heidän kanssa on hauska jutella ja he kohtelevat minua hyvin. Mutta olen tottunut vaatimaan itseltäni ihan erilaisia juttuja kuin muilta.

Vaikuttaa siltä, että tämä on asia, jota kannattaa jossain vaiheessa elämää vähän työstää. Ja toisaalta tässä ei ole juuri mitään erityisen poikkeuksellista tai uutta meidän luterilaisen työmoraalin kulttuurissa. Itsekin vain toisinnan tätä mantraa, jossa kiireellä ja saavutuksilla lesoillaan. Homma on tosiaan aika ristiriitainen, koska toisaalta saavutukset on myös ihan hyvä asia.

Toisaalta se on myös huono, koska sellainen tiukka työn paahtaminen on usein myös jostain muusta pois, ja voi olla, että se muu tekisi minut vähän onnellisemmaksi. Siksi nyt kerron taas itselleni, että ensi vuonna valitsen hommat vielä tarkemmin ja keskityn vain muutamiin juttuhin niin, ettei kesälomalle jäädessä tarvitse olla samanlainen ihmisraato kuin miltä olo tämän syksyn jälkeen nyt on.

Ennen äidiksi tulemista pelkäsin, että minusta tulee lapseltaan kovia vaativa äiti. Nyt on käynyt ilmi, ettei todellakaan ole tullut. Alppunen on aivan täydellinen sellaisena kuin on, eikä minua kiinnosta millään tavalla verrata hänen "saavutuksiaan" muihin lapsiin. Pikemminkin aina yllätyn, kun käy ilmi, että hän osaa jotain uutta: Mitä, minun lapseni!? Tiedän kyllä, että omat vanhempani ajattelevat minusta samalla tavalla, mutta kun on oppinut näkemään mallista, miten he ajattelevat itsestään, niin olen omaksunut tämän tavan myös itselleni - eikä siinä sinällään olekaan mitään pahaa.

(Huomasin muuten tällä viikolla ensimmäisen kerran, että olin turhautunut Alpun kyvyttömyyteen suorittaa tehtävä: Näytin hänelle, miten sellaista Pikku kakkosen padi-peliä pelataan, jossa hammaspeikot hyökkäilivät krokotiilin hampaisiin. Kun Alppu ei harjannut peikkoja pois tarpeeksi nopeasti vaan antoi peikkojen hakata sen krokotiiliparan hampaat paskaksi, olin täysin hermoraunio. HARJAA NYT NIITÄ HELVETIN HAMPAITA!!!! ajattelin mielessäni ja jouduin lopulta poistumaan huoneesta, jotten olisi ilmaissut tätä ääneen. Pitää vähän nyt tarkkailla itseäni, etteivät tällaiset vaatimukset lähde eskaloitumaan.)

Mutta siitä olen tyytyväinen, että työn vastapainoksi olen onnistunut opettamaan itselleni myös täydellistä löönbailua ja nautinnoille antautumista ilman pienintäkään ajatusta siitä, että tässä olisi nyt jotain ongelmaa. Kun on luterilaisesti saanut hommansa suoritettua, niin sitten on ilonpidon aika, ja sitä ei mikään saa estää.

Tätä eivät omat vanhempani kunnolla osaa (tai en ainakaan ole koskaan nähnyt heidän tekevän sitä), mutta joskus on ihana antaa asunnon muuttua kaakokseksi, tykittää sarjamaratonia telkkarista ja possuilla mielivaltaisesti. M m mmm!

 

Toivotan teille kaikille ihanaa, löysää ja nautintojen täyteistä joululomaa! <3

 

Kuvat: Ripustin joulukoristeet kotiin jo marraskuussa, jotta ehtisin aidosti nauttia joulusta pitkään ja hartaasti. Joulukuusta ei suuresta etukäteisuhoamisesta huolimatta saatu hankittua, mutta tällaisissa asioissa osaan olla itselleni sopivan armollinen.

 

Lue myös:

Uuden vuoden kävely

Hälläväliälandia pelastaa ihmisen tuholta

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages