Ladataan...
Juliaihminen

Tällä hetkellä kuuluu erittäin hyvää. Kun jäin kesälomalle heinäkuun alusta, en oikeastaan tiennyt, mitä sitten elokuussa teen ja miten tienaan rahani elämiseen. Olin sopinut vain yhden jutun (haastattelin Kotivinkkiin psykiatria, jonka mukaan meissä kaikissa on ADHD:n piirteitä, kiinnostavaa), mutta muuten kalenteri oli tyhjä.

Tämä toimi erinomaisesti, sillä kalenteri on nyt täynnä niin siistejä juttuja, etten olisi osannut edes unelmoida vielä vuosi sitten tekeväni tällaista. Suomen taloudessa on selvästi nousukausi, mikä näkyy muun muassa omassa työtilanteessani. Veikkaan, että jos olisin jäänyt yrittäjäksi vaikkapa kymmenen vuotta sitten 2008, elämä olisi ollut aivan toisenlaista. Nyt kuitenkin töitä riittää niin paljon kuin niitä vain jaksaa tehdä. Se tuntuu huumaavalta, mutta samaan aikaan takaraivossa on tunne siitä, että kyllä tämä vielä loppuu ja pian kiristetään vyötä. Kun on kokenut 1990-luvun laman ja 2010-luvun taantuman (ja on lukenut sen verran väestötiedettä, että tietää, että pian me ei makseta muuta kuin eläkkeitä), niin pessimistinen fiilishän se siellä aina porskuttaa rinnan alla.

Mutta kuulumisiin!

Tänä syksynä kokeilen jotain ihan uutta: Hain ja pääsin taustatoimittajaksi Ylen Noin Viikon Studio -satiiriohjelmaan. Olen tästä aivan sairaan fiiliksissäni!!! Pääsen etsimään ja taustahaastattelemaan hyviä tutkijoita ja muita asiantuntijoita vieraaksi ohjelmaan sekä käsikirjoittamaan huumorskaa ajankohtaisista uutisista, kuten politiikasta ja taloudesta.

Olen ollut jo muutamassa NVstudion palaverissa sekä yhdellä pitkällä, kostealla ja todella hauskalla lounaalla sarjaa tekevän porukan kanssa, ja jo nyt on sellainen olo, että kuulun tuohon porukkaan. Koomikot Eeva Vekki ja Anders Helenius ovat tietenkin aivan mahtavia tyyppejä, myös käsikirjoittaja Yasir Gailyltä tulee aivan killerivitsejä. Kerron lisää sitten, kun päästään itse ohjelmaan käsiksi. Ensimmäinen jakso tulee 13.9. torstaina. 

Tämän lisäksi kirjoitan Raisan kanssa yhtä toista tietokirjaa, jonka sisällöstä kerron heti, kun saan kustantajalta luvan. Sen on määrä ilmestyä alkuvuodesta 2019 ja lupaan, että se kiinnostaa todella monia tämän blogin lukijoita.

Ja halleluja, teen myös yhden podcastin Ylelle, mutta pöh, siitäkin voin kertoa vasta muutaman viikon päästä. Aion toki riehua siitä siitten silmittömästi, kun aika koittaa!

Jatkan edelleen Imagen lifestyle-palstan tekemistä, ihan vain jo siitä syystä, että Imagella on kokemukseni mukaan hauskimmat juhlat. (Ja parista muustakin syystä.)

Ja sitten vielä (ja tätä aion vielä rummuttaa täällä antaumuksellisesti): Kirjoittamani kirja Kaikki rahasta ilmestyy syyskuun 17. päivä. Aiheesta kumpuavat tunteet ovat tällä hetkellä: Ilo, kauhu, ahdistus, ylpeys, häpeä ja no, kaikki mahdolliset tunteet. Samaan aikaan tekisi mieli mennä peiton alle ja olla hiljaa koko kirjasta ja kailottaa koko maailmalle, että menkää ja lukekaa se! Eli normi meininki.

Kirjan tiimoilta olen antanut jo haastatteluja Cosmopolitanille, Idealistalle, Trendiin ja niin edelleen. Läsnä on koko ajan pelko, että kuulostan ylimieliseltä kantturalta!!!!!!!! Mutta kukapa ei pelkäisi sitä?

 

Jos tulee mieleen hyviä vitsejä ajankohtaisista aiheista, niin kertokaa mulle.
Lupaan rippaa ne omiin nimiini!

 

Kuvat: Laitoin kuvia ihanasta aamiaisesta Hakaniemen torilla mun BESUJEN kanssa (kuten nuorisolaiset kutsuvat), sillä on aina muistettava, että elämässä on huomattava määrä myös muita ihania juttuja kuin työn tekeminen.

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Minulle tuli tässä yhtenä päivänä erään pitkän ajatusketjun kautta mieleen aika, jolloin Alppu oli juuri syntynyt. Nyt kun siitä on kaksi ja puoli vuotta aikaa, asiaa pystyy tarkastelemaan hyvältä etäisyydeltä. 

Osa minusta muistaa ensimmäisen ja sitä seuraavat viikot onnellisina aikoina, mutta myönnän myös, etten missään tapauksessa haluaisi elää niitä viikkoja uudestaan. Jos joku raskaana oleva ihminen lukee tätä, niin tämä ei ole todellakaan mitään pelottelua, ennemminkin halua pointata, että jos omituisia oloja tulee, niin ne menevät kyllä ohi. 

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa pitivät sisällään vahvempia tuntemuksia kuin mitä olin koskaan elämässä kokenut: Kaiken pohjana oli valtava, hyökyaallon lailla mieleen ja jopa kehoon iskeytyvä rakkaus lasta kohtaan. Sitä voisi ajatella, että noin väkevä rakkauden tunne on vain positiivinen, mutta tämä oli sellaista järisyttävää ja suoraan sanoen raakaa rakkautta, jota en tiennyt olevan olemassa: Rakkauteen nimittäin liittyi sysimusta pelko siitä, että menetän lapseni. Ei ollut mitään syytä, että näin kävisi, mutta jotenkin sen tajuaminen, että minä en selviäisi, jos lapseni ei selviäisi, tuntui liian massiiviselta käsitellä.

Ensimmäiset kaksi viikkoa itkin vähän sellaista hysteeristä itkua joka ilta. Pimeän tultua mielen valtasi sellainen haikeus ja apeus, jonkinlainen pessimistinen ajatus siitä, että jos minulle on annettu jotain näin ihmeellistä ja kaunista, niin se voidaan aivan yhtä helposti ottaa myös pois. Päivisinkin olo oli aika irti tästä maailmasta, mutta etenkin iltaisin vain itkeskelin.

Yritin tuolloin hatarasti kuvailla tätä olotilaa tässä "Milloin normaali tulee?" -postauksessa, mutta en pystynyt avaamaan sitä aivan kokonaan, sillä olin niin hauraassa tilassa ja kaiken paljastaminen olisi ollut pelottavaa. Tuolloin muuten kaikki nuo postauksen lohduttavat kommentit olivat elintärkeitä: oli ihmisiä, jotka sanoivat kirkkain silmin, että normaali olotila vielä saavuttaa mielen. Sillä olotila oli vähän kuin olisi huumetripillä: ei yhtään tiennyt, koska tämä loppuu ja olo alkaa olla tavallinen

Muistan, kun saatoin joskus öisin selailla sellaisten ihmisten insta feedejä, joilla oli Alppua vanhempi lapsi. Katselin kuvia siitä, miten tuo lapsi oli pikku vauvelista kasvanut ja kehittynyt taaperoksi, ja tämä antoi minulle voimaa: Noin ihmiselle käy. Se kasvaa ja kehittyy ja pysyy hengissä. Tavalliset ihmiset osaavat pitää lapsensa elossa. Samalla olin kuitenkin kateellinen siitä, että heidän lapsensa olivat jo noin vanhoja, eli toisin sanoen he olivat onnistuneet pitämään lapsensa elossa - heidän ei ehkä tarvinnut pelätä enää niin paljon.

Ja kun isosiskoni tuli käymään viiden kuukauden ikäisen silloin mielestäni valtavan näköisen vauvansa kanssa, olin hirmu kateellinen: Tuolla on tommoinen lapsi, jonka paino on noussut hyvin ja joka selkeästi on matkalla ihmisyyttä. Minulla on vain tällainen hauras otus, jonka niska voi katketa väärästä liikkeestä. 

Alppu syntyi perjantaina. Tuona keväänä aina perjantaisin meillä oli Tikin kanssa pizzaperjantai, jolloin aina muistettiin mainita, että nyt Alppu on kolme viikkoa, nyt se on viisi viikkoa. Minulle nuo olivat juhlia: Olen pitänyt tämän lapsen elossa viisi viikkoa. Eli ehkä se säilyy meillä!

En muista, koska lopetin viikkojen laskemisen. Ehkä siirryin kuukausiin joskus kolmen kuukauden jälkeen. Muistan Alpun kolmekuukautispäivän. Olimme ystäväni Niinan ja hänen Alpun ikäisen Eino-poikansa kanssa kahvilla Kumpulassa. Silloin vauvan kanssa operoiminen tuntui jo täysin normaalilta. Ulos lähteminen ei pelottanut. En ylipäänsä enää pelännyt sitä, että vauva ei selviäisi.

Mikä sitten auttoi siihen, että normaali tuli? Ainakin ajan kulluminen. Mutta myös se, että lähdin melko pian pois kodista vauvan kanssa. Hassua nostalgisoida kahden vuoden takaisia aikoja, mutta muistan, miten suuri askel oli lähteä ex tempore Raisan kanssa Kahvipaahtimoon iltapäivällä. (Ex tempore tarkoitti sitä, että olimme ulko-ovesta ulkona noin puolen tunnin päästä siitä, kun luin chatista Raisan kutsuviestin.)

Ilmeisesti olen kirjoittanut, että olo on normaali silloin, kun Alppu on täyttänyt kuusi viikkoa. Ehkä se oli, tai sitten tuossa on vähän optimismia. Mutta aika tyytyväiseltä näytän tuossa. En oikein muista. Mutta ilmeisen pian sitten kuitenkin. Toisaalta aika kului noina viikkoina aivan eri tavoin kuin mitä se nykyään kuluu. Päivät kestivät ikuisuuden - ja no yöt myös, koska silloin tuli valvottua aika paljon. (Ai että, nykyinen Alpun kympistä seiskaan tai kasiin unirytmi on luksusta!) Nykyään viikot ja kuukaudet vain humahtavat ohi, jopa liiankin nopeasti. En enää odottele, että lapsi kasvaisi, koska tiedän, että kyllä se minun luonani säilyy.

Vaikka normaali olo tuli, niin pelko on kuitenkin jäänyt osaksi elämää. Enää en näe mielessäni ihan yhtä usein uhkakuvia kuin vauvavuotena. (Tuon postauksen ensimmäinen kommentti on muuten aika sydäntäsärkevä.) Edelleen aina välillä mielikuvitus laukkaa vähän liian pitkälle, vaikkei siitä ole sinällään hyötyä. 

En osaa sanoa, johtuvatko nämä minun pelot siitä, että minulla on kokemusta, kun pahin mahdollinen tapahtuu vai ovatko nämä ihan universaaleja juttuja. Jotenkin uskon, että jälkimmäinen. Veikkaan, että on aika yleistä olla ensimmäiset vauvaviikot vähän huuruisessa tilassa, ja siitä sitten tokenee aikanaan. Jotkut nopeammin, jotkut hitaammin. 

 

Lapselliset, oliko teillä tällaista huuruista aikaa silloin ensimmäisinä viikkoina?

 

 

Kuvissa: Minun ja Raisan kaksi touhukasta pikkuista Helsingin Uunisaaressa elokuun alussa.

 

Postauksessa linkatut:

Milloin se normaali tulee?

Normaali tuli

Uhkakuvat valtaavat mielen

Venla täyttäisi kymmenen vuotta

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

On aika jatkaa Kysy minulta mitä vain -postauksen kysymysten purkamista. (Niistä riittää settiä koko syksylle!)

Tällä kertaa tartun Rahkamuijan erinomaisiin kysymyksiin. Näin välihuomautuksena on sanottava, että Rahkamuija eli Anni on mun ehdoton sosiaalisen median idoli. Siinä on nainen, jonka kanavalla on kaksi miljoonaa tilaajaa, eikä muijalla ole noussut millään lailla urea päähän. Päinvastoin, hän on ehdottomasti yksi sydämellisimmistä (ja hauskimmista) ihmisistä kenet olen kuuna päivänä tavannut. Kun vuosi sitten alettiin jubailla Tubeconissa ajattelin, että ei minulla ole mitään asiaa horinoida tuon kokoluokan staralle, mutta myöhemmin kävi ilmi, että yhteistä asiaa löytyi paljonkin. 

Mutta jo riittää siirappisuus, mennään aiheeseen, eli Annin tärkeisiin kysymyksiin. 

 

Juontaisitko mieluiten Kymppitonnia, Haluatko Miljonääriksiä vai Onnenpyörää?

Ehdottomasti Onnenpyörää! Ensinnäkin rakastan siitä pyörästä kuuluvaa ratatatatata-ääntä ja toiseksi, olisi upeaa päästä legitiimisti käyttämään sanaa rrrrosvosektori omassa arjessaan. Nyt ei oikein ole tarjoutunut tilaisuuksia käyttää tuota upeaa sanaa.

Mikä on pohjoisin paikka Suomessa, missä olet käynyt?

Kilpisjärvi! Olin Kilpisjärven biologisella asemalla tammikuussa 2011 graduretriitillä. Meitä oli leirikeskuksessa vain kaksi: minä ja teoreettisesta fysiikasta graduaan tekevä mornomimiekkonen. Tuo oli yksi elämäni ihanimpia viikkoja. Siellä me vain kiipesimme Saana-tunturille ja lumikenkäilimme Kilpisjärven jäällä. Ja teimme gradujamme. (Ja yritimme olla ajattelematta Hohto-elokuvaa.)

Aiotko tänä vuonna mennä Tubeconiin?

Ikävä kyllä en mennyt. Mutta ehkä saan tänä vuonna elvytettyä tubekanavani, jolloin ensi vuonna voisi taas mennä!

Asioitko koskaan Lidlissä?

Ai asioinko?! Asioin siellä aina kun voin. Lidlin paistopiste, m m mmm!

Oletko koskaan huolissasi, että lapsestasi tulee tuhlaajapoika?

Vain siltä näkökantilta, että hän olisi sellainen kerskakuluttaja, joka rälläisi menemään ympäristöstä piittaamatta. Tulhatkoon mihin tuhlaa, kunhan olisi onnellinen. 

Mikä on kaikkien aikojen paras urheiluhetkesi? (Oma tai jonkun muun!)

Omani se, kun juoksin ensimmäisen kerran puolimaratonin. Oli upea tunne, kun tajusin, että kroppani ihan oikeasti pystyy tähän. Tämän jälkeen niitä on tullut juoksenneltua enemmänkin, tykkään juosta niitä. Muiden se, kun Mika Häkkinen ajoi formuloita. Mika ei sinällään kamalasti kiinnostanut (vaikka minulla onkin tallessa leikekirja hänen urotöistään). Sen sijaan se, että katsoin formuloita isän kanssa oli ihanaa. Joskus hän herätti minut aamukuudelta katsomaan yhdessä kisoja, jotka järjestettiin toisella puolella maapalloa.

Taistelisitko mielummin yhtä hevosen kokosta ankkaa vastaan vai sataa ankan kokoista hevosta vastaan?

Dramaturgisesti sata ankan kokoista hevosta olisi upeampi ilmestys, mutta käytännön syistä valitsen hevosen kokoisen ankan. 

Jos BB-talosta tehtäisiin Suomen bloggaajat-edition, kuka voittaisi? Osallistuisitko itse?

Veikkaan, että WTD:n Nata. Siinä on niin kunnianhimoinen, mutta samalla vilpitön ja mukava tyyppi, ettei häntä äänestettäisi ulos. Osallistuisin itse ilman muuta, mutta häviäisin melko pian, sillä kaikenlaisest äänineuroosini tulisivat luultavasti nopeasti pintaan. Jos joku esimerkiksi hyräilisi tai naputtaisi hermostuneena sormillaan pöydän pintaa (saati maiskuttaisi syödessään), saisin luultavasti sellaisen Leave Britney Alone -tyyppisen hysteerisen itkukohtauksen, jonka jälkeen minut saatettaisiin ulos.

Entäpä mihin tosi-tv-sarjaan voisit osallistua, jos BB-talo ei maistu?

Ystäväni Joonas sanoi 30-vuotisjuhlissani, että mökkijuhlani muistuttavat Non-Temptation Islandia. Eli pelkkää punavihreää mussutusta, jossa on yhtä paljon seksiä kuin peruskalliossa. Eli sinne!

Huonoin blogiyhteistyöehdotus?

Varmaan joku näistä "lähetämme testattavaksi meikkejä, mikäli kirjoitat niistä positiivisesti". Naistenlehtitoimittajana ilmaiset meikit eivät paljon sielua hivele. Sen sijaan kukaan ei ole vielä tarjonnut bluetoothkaiutin-löylykiulua!

Jos olisit nyrkkeilijä niin mikä biisi soisi kun astelisit rinkiin ja mikä olisi sun nyrkkeilijälempinimi?

Joe Espositon You're the Best Around. Pikkuveljeni Otto on opettanut, että sitä kannattaa kuunnella mahdollisimman usein. Nimeni olisi Julma-Juulia, sillä tällä nimellä minua kutsuttiin lasena Kakskerran Kovanaamat -jengissä.

Luetko koskaan Aku Ankkaa?

Nyt en ole hetkeen lukenut, mutta koko lapsuus sitä tilattiin ja heti, kun Alppu oppii lukemaan, se tilataan meille. 

Kuinka vanhaksi aiot elää?

100-vuotiaaksi.

 

Kiitos mahtavaista kysymyksistä! Toivoisin kovasti, että itse Rahkamuija, ja oikeastaan te muutkin voisitte vastata noihin tai vähintäänkin valita yhden, johon vastaisitte!

 

Kuva: Minä ja Anni edustamassa.

 

Lue myös:

Kysy mitä vain

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Helsinki on saarten kaupunki. Olen tänä kesänä vieraillut Suomenlinnassa ja Uunisaaressa, aiempina kesinä olen nauttinut Vallisaaresta, Pihlajasaaresta ja Seurasaaresta.  

Käytiin pari viikkoa sitten ystäväni Marian ja meidän lastemme kanssa Mustasaaressa. Se oli ihan älyttömän ihana paikka, ja suosittelen ehdottomasti pientä päivävisiittiä sinne. Tämä postaus tulee nyt vähän myöhässä, sillä Mustasaari on sulkeutunnut yleisöltä tämän kesän osalta, mutta laittakaa vinkki korvan taakse ensi kesää varten.

Saareen pääsee helposti Taivallahden rannasta, ja matka vesibussilla sinne kestää noin vartin. Aikataulut kannattaa tsekata täältä. Vaunut voi ottaa vaivatta saareen mukaan. 

Mustasaari on Helsingin seurakuntien omistama saari, ja tämä voi kuulostaa hassulta, mutta sen huomaa tunnelmasta. Olen aina ollut vähän sellainen leiri-friikki, kävin lapsena kaikenlaisilla seurakunnan leireillä (muun muassa shakkileirillä!) ja partioleireillä, ja noin yleisesti tykkään leirikeskusten tunnelmasta. (Ironista kyllä, inhosin rippileiriä sydämeni pohjasta, mutta se ei onneksi tuhonnut mun leirifiilistelyä.)

Seurakunnan leirikeskuksissa on sellainen seesteinen, harras ja inasen verran ajaton tunnelma (sillä lailla, että siellä voi helposti olla jotain 1970- tai 1990-luvun vieraskirjoja, viiriaskarruksia, vaakunoita tai muita muistoja menneistä kesistä esillä). Seurakunnan työntekijät ovat yleensä vilpittömiä ja hyväntuulisia hahmoja, joista huokuu hyväksymisen kulttuuri. (Voi olla, että oma käsitykseni on täysin väärä, sillä olen kuullut myös, että seurakunnissa esiintyy myös työpaikkakiusaamista. En tosin tiedä, onko tämä vain juoruilua, ja toisaalta, missäpä ei esiintyisi.)

Kyse on varmasti paljon siitä, mihin on tottunut lapsuudessaan, mutta tällainen tunnelma tekee olostani hyvin kotoisan, ja siksi Mustasaari oli erityisen miellyttävä vierailukohde.

Saaren kahvilasta saa lounasta ja muuta purtavaa tosi edullisesti, siellä on uimaranta sekä kanoja, lampaita ja pupuja, joista Alppu erityisesti tykkäsi. Ensi kesänä haluan käydä Mustasaaren sunnuntaibrunssilla. Saaressa on myös kappeli, jossa emme tällä kertaa ehtineet käydä (koska kun lapset nukkuivat, me lööbasimme kahvilassa ja keskustelimme lapsista ja yrittäjyydestä).

Tuli ylipäänsä sellainen olo, että haluan mennä ensi kesänä jollekin leirille lapsen kanssa. Tykkään paitsi leirikeskuksista, myös siitä, että joku on suunnitellut päivääni ohjelman, saan lämimän ruuan eteeni tiettynä kellonaikana ja voin hengailla koko päivän luonnon keskellä.

Yksi ystäväni vinkkasi, että Luontoliitto järjestää kivoja perheleirejä. Pitää tsekkaa myös Helsingin seurakuntien leirit, josko siellä olisi jotain perheile tarjolla. 

Suosittelen siis käymään!

 

Millaisia uusia päiväretkikohteita olette löytäneet tänä kesänä?

 

 

Lue myös:

Omahyväisyyden hyrskäyksiä Seurasaaressa

Suomenlinna on erityisen ihana syksyllä ruskan aikaan

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: OPn sijoittajakoulu

Minua pyydettiin kesäkuussa Osuuspankin Sijoittajakouluun puhumaan lempiaiheestani, vastuullisesta sijoittamisesta. Olen ehtinyt kirjoittaa tänne blogiin aiheesta vasta pari postausta, vaikka siitä on paljon ammennettavaa. Niinpä ilahduin, kun pääsin juttelemaan sijoittamisen vastuullisuudesta podcast-jakson verran OPn ESG-yksikköpäällikkö Elina Rinnan sekä piensijoittaja ja OPn toimituspäällikkö Tuomas Rajalan kanssa. (Aion toki kirjoittaa aiheesta blogiinkin vielä lisää.)

Kuuntelin nyt jälkikäteen tuon vastuullisen sijoittamisen jakson. Yleensä minua nolottaa kuunnella omia jorinoitani, mutta nyt olen kerrankin ihan tyytyväinen sanomisiini. Tätä helpotti se, että Elina Rinta oli hyvin perillä vastuullisuusasioita. 

OPn tyypit kysyivät jälkikäteen, haluaisinko vinkkaa Sijoittajakoulun jaksoista eteenpäin. Olen nyt kuunnellut ne kaikki podcasteina (osa jaksoista on myös YouTube-videoina), ja voin suositella ihmisiä kuuntelemaan tai katsomaan nuo. Jaksoissa käydään aika kivasti läpi sijoittamisen perushommia. Niitä houstaa Tuomaksen lisäksi Ida-Liina Huurtela, jonka innostus sijoittamista ja raha-asioita kohtaan välittyy erinomaisesti.

Kaikki jaksot listataan täällä, ja niistä omat suosikkini olivat seuraavat (oman jaksoni lisäksi, tietenkin):

ETF-rahastot

Minulla meni pitkään ennen kuin tajusin kunnolla, mitä ETF-rahastot ovat ja miten ne eroavat muista osakerahastoista. Tässä jaksossa kerrotaan ETF-sijoittamisen plussat ja miinukset, ja sivutaan myös paljon puhuttuja Smart Beta -rahastoja. Nykyään kuukausisäästän itse yhden indeksirahaston lisäksi kahteen vastuulliseen ETF-rahastoon.

Tunnusluvut tutuiksi

Ostin itse ensimmiäset osakkeeni niin, etten tiennyt hölkäsen pöläystä yritysten tunnusluvuista. P/E, osinkosuhde, ROI, ketä kiinnostaa? Mielestäni tämä oli ihan ok strategia, koska en olisi koskaan uskaltanut ostaa ensimmäistäkään osaketta, mikäli olisi pitänyt tietää kaikesta kaikki ja osata tehdä vielä analyysiä perään. Ostin vakavaraista yhtiötä, Konetta, ja nuo osakkeet ovat maksaneet minulle hyvää osinkoa aina siitä lähtien, eikä kurssikaan ole kovasti heilunut (taitaa olla nyt plussalla). Ensimmäinen osakeostos toimi porttiteorian tavoin: kiinnostuin aiheesta ja aloin ottaa selvää, mistä näissä hommissa on kyse. Nykyään minulla on kuuden eri yrityksen osaketta, ja joka kerta kun olen ostanut uutta, olen opiskellut yhden uuden tunnusluvun. 

Tässä jaksossa avataan tärkeimpiä tunnuslukuja, ja se kannattaa oikeastaan katsoa videoversiona, sillä kuunneltuna nuo tunnuslukujen selitykset menevät liian nopeasti ohi. Videolla ne on vielä avattu tekstin muodossa selvästi, mikä auttaa hahmottamaan, mistä on kyse.

Voittojen kotiuttaminen ja sijoitusten verotus

Tämä on vähän hassua, mutta en ole vielä koskaan myynyt mitään sijoituksiani. Olen kunnon hordaaja, eli osta ja unohda -muija. Lempisijoittajani, Merja Mähkä, onneksi puhuu jaksossa siitä, miten sijoituksia ei välttämättä kannatakaan myydä. Jos joku on hyvä, niin turha siitä on luopua. No, okei, itselläni on esimerkiksi aika suurella miinuksella olevia Pihlajalinnan osakkeita tällä hetkellä salkussani. Niiden myymistä voisin harkita, mutta vielä haluan katsoa, mihin tämä sotesekoilu menee, enkä siksi myy vielä. (Pihlajalinnalla on myös mallikkaasti oma verojalanjälkensä esillä, pidän tätä siis vastuullisena yrityksenä.) Tappiot voi sitten vähentää verotuksesta, Merja selittää aisaa selkeämmin jaksossa.

Nämä ovat jaksosuositukseni ovat ehkä vähän edistyneemmille sijoittajille. Voi myös kuunnella koko sarjan läpi, siellä esiintyy myös toinen ihailemani sijoittaja, Lilyssäkin nykyään bloggaava Jasmin Hamid.

On kyllä hauskaa, miten pienet sijoituspiirit ovat. Olen tavannut Jasminia ja Merjaa kuluneen vuoden aikana monissa tapahtumissa, ja myös haastatellut heitä muun muassa pian julkaistavaan rahakirjaani.

Okei, mun puhelin näyttää siltä kuin 2-vuotiaani olisi katsonut sillä vähän liian innokkaasti Ryhmä Hauta. Todellisuus on kuitenkin se, että olen ihan itse rikkonut näyttöni!

Kuuntele tai katso OPn sijoittajakoulua YouTubesta tai Soundcloudista.

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages