Ladataan...
Juliaihminen

En muista koska olisin odottanut jotain näin paljon kuin tätä marraskuista perjantaita. Annoin Tikille synttärilahjaksi staycationin (tai love vacationin, kuten itse tykkään sitä kutsua, mutta jostain syystä Tiki ei lämpene tälle) Hanasaaren hotellissa. Alppu meni hoitoon isäni ja hänen vaimonsa luo.

Hekumoitiin viikkoja etukäteen tällä: saadaan makoilla hotellissa ilman lasta, syödä ja juoda mitä huvittaa, käydä ilalllisella, nukkua keskeytyksettä niin pitkään kuin halutaan ja katsella aamulla merimaisemaa ja vain olla.

Mietittiin, miten tämän ajan voisi käyttää nautinnollisimmalla mahdollisella tavalla, ja tultiin tulokseen: Katsotaan putkeen joku sarja läpi. Muistellaan toisinaan vieläkin erästä ristelyä (ennen Alpun syntymää), jolloin löllyttiin Tikin kanssa luksushytissä Viking Linellä ja vain katsottiin peräjälkeen Mad Men -jaksoja. Alpun jälkeen ei ole ollut mahdollista suorittaa tällaisia hedonistisia sarjamaratoneja. 

Tehtiin pitkään taustatyötä siitä, mikä voisi olla sopiva sarja, ja lopulta päädyttiin Netflixin suht uuteen poliittiseen trilleriin, Bodyguardiin. Kaudessa on kuusi jaksoa. Ja se oli aivan nappi valinta. Tempasi heti mukaansa ja sitä pystyi helposti katsomaan monta jaksoa putkeen.

(Fiktiosarja kertoo brittien sisäministerin henkivartijasta, ja siinä on paljon poliittista suhmurointia, intiimejä seksikohtauksia ja erityisen ihania  ja korkealla vallan kahvassa olevia naishahmoja. Suosittelen ehdottomasti.)

Myös Hanasaari oli erinomainen valinta: Mirja oli suositellut sitä etukäteen, mutten silti tiennyt mitä odottaa. Paikka on upea. Sinne pääsee metrolla niin, että jää Lauttasaaressa Koivukylän asemalla ja käppäilee loppumatkan. Hotelli on 1970-luvulla rakennettu ja nyt rempattu alkuperäistä kunnioittaen - todella tyylikkäästi. Etenkin uima-allas näkymineen oli mieletön. Hotellissa toimii ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkialla on taidetta ja paikassa on myös hieno galleria.

Ravontola oli niin ikään ihanan tunnelmallinen, syötiin siellä pitkään ja katseltiin takkatulen loistetta. Menee jo vähän yltiöromanttiseksi, mutta me todella tarvittiin tätä. Koko syksy on ollut sellaista taistelua tuon uhmaikäisen kanssa, ettei parisuhdekaan nyt suoranaisesti ole kukoistanut. Kun pinna on kireällä, on niin paljon helpompi purkaa kiukku puolisoon kuin muistaa, että järkevämpää liittoutua kahdestaan sitä pientä mulkvistia vastaan!

Tuon miniloman jälkeen ollaan taas onnistuttu tiimiytymään huomattavasti paremmin, ja molemmat kiinnittävät huomiota oman jaksamisen lisäksi myös toisen jaksamiseen. Tämä on ollut mieletön parannus siihen, millainen tunnelma kotona vallitsee ja millainen olo itselläni on.

Jotta elämä tuntuisi näin mukavalta, meidän on ihan pakko yrittää varata lisää tällaisia lapsesta erossa olemisen rentoja hetkiä elämään. Satsaus tulee kymmenkertaisena takaisin, kun jaksaa järjestää asian. Harmillisesti meillä on Helsingissä vain minun isä ja hänen vaimonsa, jotka voivat ottaa Alpun yöksi. Turussa on äiti ja hänen miehensä, ja ajattelin kysyä, jos joululomalla uudenvuoden jälkeen he voisivat ottaa yhdeksi yöksi Alpun hoitoonsa.

Uhmaikäisen lapsosen hoitaminen yön yli ei ole mitään herkkua, ja siksi läheisiä ei viitsi kuormittaa kauhean usein. Mutta jos vaikka neljä kertaa vuodessa, eli kerran kvartaalissa saisi tällaisen luksussetin, niin veikkaan että oma arki olisi helpompaa.

Olen onneksi varannut joulukuulle Hangon kylpylähotelli Regattaan hemmotteluvuorokauden, joskin silloin mennään vain naisporukalla. Tällaisia on helpompi järjestää kuin parisuhdelomia, kun lapsi on niin vaivatonta jättää toisen vanhemman kanssa. Mutta molempia tarvitaan, sekä parisuhde- että kaverilomia: odotan nimittäin älyttömän paljon tuota Hanko-viikonloppua myös.

Ylipäänsä tällaiset pienet lomat joko omassa kotikaupungissa tai lyhyen junamatkan päässä korvaavat tosi hyvin sellaisia pitkiä massiivisia lomia. Niiden suunnittelu ja odottaminen nostavat fiilistä jo etukäteen ja useimmiten ne ovat juuri toiveiden täyttymyksiä. 

Suosittelen!

 

Missä olette olleet viimeksi minilomalla? Suosituksia!

 

 

Lue myös:

Matkoilla ei riidellä

Onko hytti hotellihuone?

Tätä puolison ei tarvitse tietää

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

 

Joku kysyi minulta täällä blogissa kerran, miten voi kasvattaa lapsestaan kulttuurikodin kasvatin, jos on tosi vähän rahaa käytössä. Sydämeni särkyi vähän, kun luin tämän kommentin, ja minun on ollut tarkoitus palata siihen monesti. Ja nyt palaan!

Minähän aina vitsailen tuolla kulttuurikodin kasvatti -nimityksellä. Se on enimmäkseen itseironiaa, kun oikeasti oma kulttuurielämä on suureksi osaksi Netflixin tuijottamista, enkä ole käynyt teatterissa varmaan vuoteen. Koko termi on jäänyt sanavarastooni tästä kertomastani Jörn Donnerin ja Max Jakobsonin tapaamisesta, joka naurattaa minua yhä.

Mutta mitä kulttuurikoti sitten on? Se on mielestäni sellainen ajatus, että arvostetaan tiettyjä henkisiä arvoja enemmän kuin materiaa. Käydään välillä ottamassa uusia vaikutteita kulttuurin parista, oli kyse sitten taidenäyttelyistä, vauvojen värikylvystä tai vaikka elokuvasta. Luetaan paljon, jutellaan lukemastaan. Analysoidaan kuulemaansa ja näkemäänsä. Sellaista kamaa, mitä nyt kuka vain voi tehdä.

Se on sellaista tietynlaista omanarvontuntoa: minä voin olla tämä tyyppi, joka on kiinnostunut kulttuurista ja jolla on siitä mielipiteitä ja jonka mielipiteet ovat arvokkaita siinä missä kenen tahansa muunkin. Tällaista ei sanota lapselle suoraan, vaan sitä vain eletään ja katsotaan, imeekö lapsi vaikutteita. 

Meillä lapsuudenkodissa oli todella vähän rahaa, kuten olen monesti sanonutkin. Taloudellinen pääoma oli pientä, mutta kulttuurinen pääoma sitäkin suurempaa. Vanhemmat vitsailivat ruokapöydässä latinan verbeillä (molemmat ovat valmistuneet klassillisista kielistä maisteriksi) ja Turun Taiteiden yössä käytiin 30 pennin nukketeatteriesityksissä.

Ja vaikkei omat vanhemmat olisi lukeneet ääneen niitä Muumi-kirjoja silloin pienenä, niin oman elämän voi ottaa tässä mielessä haltuun: lukee sitten niille omille lapsille niitä Muumi-kirjoja. Kasvaa omakin yleissivistys samalla. Jotenkin hommasta pitää (kapulakielisesti sanottuna) ottaa omistajuus. Ajatella, että tämä on minun kulttuuripiiriäni, minulla on yhtälainen oikeus tehdä tällaista kuin muilla. 

Tietenkin asia on helpommin sanottu kuin tehty: itselleen vieraaseen kulttuuriympäristöön (vaikka kyse olisi oman maan kulttuurista) voi olla vaikeaa sukeltaa. Mietin tätä viime keväänä, kun olin käymässä Rukalla ja katselin lasketteluperheitä. Siis sellaisia tyyppejä, jotka tulevat talvi toisensa jälkeen laskemaan viikoksi keskukseen ja joiden lapset osaavat lautailla 2-vuotiaana. Periaatteessa voisin yrittää ottaa sen laskettelukulttuuriskenen haltuun ja minulla on ihan resurssien puolesta (aika ja raha) pääsy sinne, mutta koska minulla ei ole kokemusta laskettelukulttuurista, sinne on vaikea noin vain noviisina suunnistaa. Raha ei siis ole aina kynnyskysmys, vaan oma itsevarmuus tilanteessa.

Onneksi kulttuurikotoiluun ei välttämättä tarvitse juurikaan rahaa. Suomessa on onneksi valtavasti asioita, joita voi tehdä ilmaiseksi tai tosi pienellä budjetilla. Monet kulttuuriharrastukset ovat suht edullisia, kuten näytelmäkerho tai vaikka kuoro. Toki jotkut harrastukset ovat myös kalliita, kuten soittimen soittaminen tai vaikka kuvataidekerho. Meillä lapsi käy muskarissa ja se maksaa 40 euroa kuussa.

Totta kai Helsingissä on helpompi päästä kiinni edulliseen tai ilmaiseen kulttuuriin kuin jollain pikkupaikkakunnalla. Jos kulttuuria on vähän tarjolla, pitää käyttää enemmän mielikuvitusta. Kirjasto sentään on miltei joka kunnassa ja vesivärit voi ostaa melkein mistä marketista tahansa. 

Mutta juu, meni vähän yleväksi tämä. Edelleen painotan, että suhtaudun huumorilla koko kulttuurikodin kasvatti -termin viljelemiseen, joten suhtautukaa tekin!

 

Millaisia kulttuurikodin tekoja siellä on viime aikoina tehty?

 

Kuvat: Mirjan, Mannen, Raisan ja lasten kanssa Regatassa terassikahveilla viime sunnuntaina. Tämän jälkeen mentiin riekkumaan Kansallismuseon vintille (Museokortilla ilmainen sisäänpääsy).

 

Lue myös:

Tämähän on kulttuurikoti!

Kulttuurikodin joulukalenteri on ilmainen

Lusitaan lapsen kanssa museoissa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Muistatteko kun keväällä kunniakkaasti lupasin tehdä vastuullisen sijoittamisen postaussarjan? Sain ensimmäisen postauksen tehtyä, mutta sitten kiire vei mennessään. Ensimmäisessä postauksessa puhun vastuullisesta sijoittamisesta yleisesti: mitä se on, mitä tarkoittaa ESG, mikä tekee siitä vähän monimutkaista. Lukekaa se, jos ette ole lukeneet!

Tässä postauksessa ajattelin puhua vastuullisista rahastoista. Niitä nimittäin on olemassa, ja niitä tarjotaan koko ajan enemmän. Ideana on, että rahaston sisältämät yritykset toimivat vastuullisesti ja myös parantavat koko ajan toimintaansa ympäristön, työntekijöiden kohtelun ja hallinnon kannalta (puhutaan ns ESG-kriteereistä: environmental, social, governence). Yleensä rahaston sisältämiä yhtiöitä ESG-reitataan, eli niitä arvoidaan näiden kolmen kohdan mukaan.

Aktiiviset ja passiiviset rahastot

Kaikki rahastot (eivät vain vastuulliset) voidaan karkeasti jakaa aktiivisiin ja passiivisiin. Aktiivista rahastoa hallinnoi salkunhoitaja. Hän miettii, mitä ostetaan ja mitä myydään, missä suhteessa tuotteita kannattaa rahastossa olla ja miten tuotto voitaisiin maksimoida. Passiivisissa taas sijoitetaan aika lailla jonkun ennalta määrätyn säännön mukaan, yleensä indeksin mukaan. Esimerkiksi OMXH25-indeksin mukaan sijoittava rahasto sijoittaa 25 Helsingin vaihdetuimpaan yritykseen. Tällöin tuotto on sitä, mitä indeksin yleistuotto on.

Usein puhutaan siitä, että aktiivinen salkunhoitaja harvoin onnistuu voittamaan vuodesta toiseen indeksin. Aktiivisen rahaston hallinnointikulut ovat kuitenkin yleensä paljon korkeammat kuin passiivisen indeksirahaston - ymmärrettävästi. Kyllä siitä pitääkin maksaa, että korkeasti koulutettu ihminen pohdiskelee työkseen sijoituksia ja ottaa niistä vastuun. Ongelma vain on ollut se, että jos aktiiviset eivät sitten kuitenkaan tuota paremmin kuin passiiviset, niin miksi sijoittaa niihin, kun joutuu maksamaan vain korkeampaa hallinnointikulua turhaan. 

Omistamissa passiivisissa rahastoissa hallinnointikulu, eli se prosenttiosuus jonka joudun maksamaan joka vuosi rahaston omistamisesta palkkioksi palveluntarjoajalle, vaihtelee 0 ja 0,3 prosentin välillä. Eli kyse on pienestä summasta. Usein aktiivisissa rahastoissa hallinnointikulu voi olla vaikka 1,5 prosenttia, mikä on jo selvästi isompi. Jos haluatte tietää, miten iso vaikutus kululla on, testatkaa korkoa korolle -laskurilla niin että laitatte 1,5 prosenttia pienemmän tuottosumman laskuriin. Jos vaikka sijoittaa satasen kuussa 25 vuotta 7 prosentin tuotolla tai 5,5 prosentin tuotolla, niin ero on 15 000 euroa. Se on paljon.

Tavallisesti en siis halua, että joudun maksamaan noin paljon palveluntarjoajalleni siitä, että hän hallinnoi sijoituksiani - kun kerran pienemmälläkin kululla pääsee. Mutta. On kuitenkin poikkeus. Olen nimittäin miettinyt paljon näitä vastuullisen rahastosijoittamisen hommia, ja tullut siihen tulokseen, että mikäli salkunhoitajani on valmis näkemään vaivaa ja käyttämään analysointitatojansa siihen, että rahastossa olevat yritykset parantavat toimintaansa ja tätä kautta ehkäisevät ilmastonmuutosta, niin kyllä, silloin olen valmis maksamaan tästä palvelusta.

Passiiviset rahastot vain poissulkevat tai sijoittavat ESG-reittauksen mukaan

Kuten kirjassani mainitsin, on olemassa myös vastuulliseksi määriteltäviä passiivisia ETF-rahastoja, ja näissä kulut ovat pieniä. Sijoitan kahteen tällaiseen. Minulla sattuu olemaan arvo-osuustili Nordnetissä, mutta tämän saman homman voi tehdä minkä tahansa rahasto/osakevälittäjän kautta.  Nordnet on tarjonnut maaliskuusta saakka mahdollisuuden kuukausisäästää kuluttomasti neljään vastuulliseksi määriteltyyn etf-rahastoon (niin että vain itse rahastolle tarvitsee maksaa kuluja, muttei Nordnetille). 

Minäpä otin syyniin yhden tällaisen rahaston. Kirjassani kerron, että rahastonsyynäysproseduuri voi olla piensijoittajalle vaikka tällainen:

1. Kun löydät hyvältä vaikuttavan rahaston, lue sen tuoteseloste: Millä perusteella rahaston salkkuun on valittu kyseiset yritykset? Mikä tekee rahastosta vastuullisen?

2. Katso konepellin alle: Mitä kaikkia yrityksiä ja toimialoja rahasto ylipäätään pitää sisällään? Entä miten rahaston salkunhoitaja tarkkailee rahastossa olevia yrityksiä?

3. Tämän jälkeen voit vielä tehdä niin sanotun pistokokeen ja poimia kyseisestä rahastosta yhden yrityksen. Katso vaikka yrityksen sivuilta sen vastuullisuusraportti: mitä vastuullisuusriskejä kyseinen yritys pitää sisällään?

4. Mieti, täyttääkö rahasto sinun kriteerisi vastuullisuudesta. Jos, niin ala ostaa.

Katsoin näistä ensimmäisen, tällaisen sanahirviön kuin iShares MSCI Europe SRI UCITS ETF. Kiitos tästä nimestä. Kyseessä on siis BlackRock-nimisen yrityksen kokoama rahasto, joka pitää sisällään eurooppalaisia yrityksiä, joiden ESG-luokitus on "yli määritellyn tason". Se, mitä tämä tarkoittaa, on tietenkin vähän epäselvää.

Nyt seuraa tiukkaa tekstiä, bear with me: 

(Tai skipatkaa kaksi seuraavaa kappaletta ja jatkataa sen jälkeen.)

Tämä rahasto kertoo toimivansa niin, että aluksi pois suljetaan yhtiöt, jotka indeksinhoitaja katsoo kiistanalaisten aseiden, siviilikäyttöön tarkoitettujen ampuma-aseiden, ydinvoiman tai tupakan tuottajiksi tai jotka saavat myyntituloja geneettisesti muunnelluista kasveista (paitsi jos kyseessä on puhtaasti tutkimus- ja kehitystyö) tai jos niiden liiketoimintaan kuuluu seuraavia asioita enemmän kuin indeksinhoitajan määrittelemät kynnysarvot sallivat: alkoholintuotanto, uhkapelit tai niiden tuki, tupakan jakelu ja vähittäiskauppa, siviilikäyttöön tarkoitettujen ampuma-aseiden jälleenmyynti, ydinvoimateollisuuden alihankinta ja aikuisviihteen tuotanto.

Indeksinhoitaja luokittelee jäljelle jäävät yhtiöt sen perusteella, kuinka hyvin ne pystyvät hallitsemaan ESG-asioihin liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia. Luokitus ratkaisee kelpuutetaanko yhtiö mukaan indeksiin. Sellaiset yhtiöt suljetaan pois, joiden toiminta on niin kiistanalaista, että se vaikuttaa niiden liiketoiminnan tai tuotteiden ja palveluiden ESG-uskottavuuteen. Vertailuindeksi pyrkii kattamaan kumulatiivisesti 25 % MSCI Europe Index -indeksin kunkin GICS-toimialaluokituksen sektorin vapaasti vaihdettavasta markkina-arvosta, mikäli kullakin sektorilla on riittävästi kriteerit täyttäviä yhtiöitä. Osatekijät painotetaan vapaasti vaihdettavan markkinapääoman perusteella. Vapaasti vaihdettavalla tarkoitetaan, että vertailuindeksin laskemiseen käytetään vain kansainvälisille sijoittajille saatavilla olevia osakkeita, ei kaikkia yhtiön liikkeeseen laskemia osakkeita. Vapaasti vaihdettava markkinapääoma on yrityksen yhden osakkeen hinta kerrottuna kansainvälisille sijoittajille saatavilla olevien osakkeiden määrällä. 

Summa summarum: rahasto on poissulkenut kaikenlaista skeidaa ulos ja ostaa ok:t ESG-arvosanat saaneita yrityksiä.
 

Etsin BlackRockin sivuilta voi kyseisen rahaston ja "kurkistin rahaston konepellin alle" (milloin musta tuli tämä ihminen, joka käyttää samoja vertauskuvia kuin Turun YTHS:n gynekologi?) ja katsoin, millaista kamaa rahasto pitää sisällään. Suurimmista osuuksista lötyyy Vodafonea, Unileveria, Lorealia... Aika tällaisia perus firmoja, joista ei nyt suoranaisesti voi sanoa, että ne edistäisivät hyviäa asioita maailmassa. Tässä kohdassa sijoittaja jää vähän tyhjän päälle. Mikä tekee vaikkapa Lorealista vastuullisen yrityksen?

No kokeillaan, löytyisikö Lorkun saitilta jotain vastuullisuusraporttia? Tässä vaiheessa minä yllätyin. Googlaamalla "loreal vastuullisuus", löysin tiedon, että Lorkku on rankattu peräti vastuullisimmaksi yritykseksi Newsweekin Green Rankingissa. Jos googlaa "l'oreal sustainability report", löytyy vuodelta 2016 suhteellisen kattava raportti. Ilahduttavaa on, että rapsassa ei vain kehuta, vaan puhutaan myös riskeistä (sivulla 26), joihin kuuluu esimerkiksi eläinten hyvinvointi. 

Mutta no, eipä vielä innostuta Lorealin pyhyydestä. Jos katsoo, mitä riippumaton Finnwatch on kirjoitanut yrityksestä viime aikoina, niin ei ilahduta. Organisaation mukaan Loreal ei mainitse raportissaan riskinä mica-kiilteen käyttämistä, jolla saadaan meikkeihin hehkua. Neljäsosa maailman micasta tulee Koillis-Intiasta, jossa noin 20 000 lapsen arvioideen työskentelevän sadoissa mica-kaivoksissa. Mutta tämä on vain olemassa oleva riski, ei fakta!

No, minä siis sijoitan tuohon ESG-reitattuun passiiviseen rahastoon, sen kulut ovat niin pienet ja se läpäisee oman seulani (näissä jokainen ihan itse voi päättää, mikä läpäisee). Olen sitä mieltä, että mieluummin ostan etf-rahastoa, jonka agenda on sijoittaa ESG-analyysissä menestyneisiin yrityksiin kuin rahastoa, jossa vastuullisuus ei kiinnosta tuon taivaallista. Tämä on kuitenkin signaali sekä yrityksille että rahastojen salkunhoitajille, että sijoittajia kiinnostaa sosiaalinen, ekologinen ja hallinnollinen vastuu. Haluan, että suuret yritykset parantavat toimintaansa ja pyrkivät koko ajan parempaan, ja haluan, että he tietävät, että haluan tätä.

Aktiiviset rahastot pyrkivät aktiiviseen maailman parannukseen

Mietin kuitenkin, että haluaisin tämän lisäksi sijoittaa myös sellaiseen rahastoon, jonka salkunhoitaja pyrkii päätöksillään siihen, että firmat oikeasti petraisivat ja ilmastonmuutosta ehkäistäisiin aktiivisesti. Juttelin Finsifin puheenjohtajan ja S-ryhmän vastuullisen sijottamisen johtajana toimivan Mika Leskisen kanssa, ja hän kertoi, että aktiivisia rahastoja hoidetaan niin, että omistaja äänestää tiettyjen vastuullisten periaatteiden mukaan omistamiensa yhtiöiden yhtiökokouksessa. Okei, tämä rahastonhoitaja itse ei lentele ympäri maailmaa äänestelemässä, vaan hän ostaa tietyltä palveluntarjoajalta a) analyysin siitä, millaisista asioista kokoyksessa päätetään ja b) mitä kannattaisi äänestää ja c) palveluntarjoaja äänestää hänen puolestaan.

Tällaisia aktiivisia teemarahastoja löytyy nykyään miltei joka pankista. Minä en ole perehtynyt niihin vielä kunnolla, ja se onkin seuraava projektini: Löytää aktiivinen rahasto, joka edistää sellaisia arvoja (eli luultavasti joku ympäristöpainotteinen rahasto), joka vastaa omia arvojani. 

Kelasin tutkailla suomalaisten pankkien aktiivisia vastuullisia rahastoja, niitä perustetaan lisää koko ajan - juuri siksi, että sijoittajat ovat alkaneet pitää aiheesta meteliä ja ennen kaikkea: ovat valmiita laittamaan rahaansa niihin.

 

Ja nyt, hyvät ystävät, on torstain podcastsuosituksen aika!

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin vastuullisen sijoittamisen jakso.

Lupaan että se ei ole yhtä puiseva kuin tämä teksti. (Nauhoitettiin se Kaisa Kuritun kanssa iltapäivällä ja molemmat alkoivat olla jo aika iloluontoisella tuulella, eli semmosta öhöhöhöhö-läppää on luvassa.) 

Kirjoitin Yle Oppimiseen aiheesta myös selventävän jutun, jossa vielä käydään kädestä pitäen, miten voi löytää vastuullisia osake- tai rahastosijoituksia. 

Ja vielä muistutus:

Pidän tänä iltana Insta Liven vastuullisesta sijoittamisesta omalla ig-tililläni (Juliaihminen), eli saa kysyä ennakkoon kaikenmoista!

 

Mimmosiin rahastoihin te sijoitatte? Jos jollakulla on vinkata jotain hyvää aktiivista rahastoa, niin kertokaa!

 

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin aiemmat jaksot:

Sijoittamisen ABC

Näin säästät vuodessa 3000 euroa ja 1500 kiloa kasvihuonepäästöjä

Näin et jää tappiolle parisuhteessa

Haluaisitko olla tyytyväisempi palkkaasi?

 
 

Lue myös:

Vastuullisen sijoittamisen perushommia

Miltä tuntuu, kun sijoitukset menevät miinukselle?

Sijoitusstrategiani on laiskuus

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Varastin idean isosiskoltani Lotalta ja kutsun sitä nimellä Kulttuurikodin joulukalenteri. Lainasin siis kirjastosta 24 kirjaa ja luen joulukuussa joka aamu aina jouluaattoon saakka Alpulle yhden kirjan, eli näin avaamme luukun. Simppeli mutta hauska homma. Lotta sanoi, että viime vuonna hänen tyttärensä olivat olleet tästä ihan fiiliksissä.

(Okei, näissä kuvissa osa kirjoista on omiamme, sillä mun pitää käydä tekemässä vielä yksi kirjastonraidauskeikka. Haluaisin nimittäin vähän lisää jouluaiheisia kirjoja tähän kalenteriin.)

Okei, olen ostanut myös Partiolaisten joulukalenterin (siinä on hauska Itämeri-teema tänä vuonna), mutta se on ehkä enemmän itselleni kuin Alpulle. Saan sellaisen ihanan joulutunnelman, kun avaan niitä luukkuja.

Meillä on ollut muutamana vuotena käytössä myös itse täytettävä tulitikkujoulukalenteri (jonka siskoni Lotta on täyttänyt Alpulle, hän on Alpun kummi), mutta tänä jouluna vedetään tällä kirjasysteemillä.

Olen aivan eeppinen joulufiilistelijä. Glögi- ja piparikauden avasin lokakuussa, Last Christmasia aloin soittaa marraskuun alussa ja nyt olen laittanut jo koko asunnon täyteen joulukoristeita. Kynttilät vain palavat ja villasukat lämmittävät! Tämä syksy on ollut itselleni niin raskas ja pimeä, että olen tehnyt aivan kaikki mahdolliset toimenpiteet, jotta saisin vähän piristystä ja lohtua elämääni.

Jos joku pelkää, että teen tänä vuonna tänne blogiin joulukalenterin, niin lupaan, ettei sellaista ole tulossa. Omasta mielestäni täysin nerokkaat vuoden 2015 Hyvän mielen joulukalenteri ja vuoden 2016 Hauska fakta -joulukalenteri eivät koskaan oikein niittänyt suurta suosiota. Ihmiset haluavat joulukalenterinsa selvästi fyysisinä luukkuina, ei sähköisessä muodossa. Ymmärrän tämän!

 

Millaisia joulukalentereita teillä on?

 

Lue myös:

Kuinka joulunvihaajasta tuli joulunrakastaja

Itse askaroitu tulitikkujoulukalenteri

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: Veikkaus ja Ping Helsinki 

Olen tänä syksynä miettinyt yksinäisyyttä ja sen mekanismeja. Olen huomannut, että yksinäisyys on sillä lailla kavala asia, että siltä ei tietyllä tapaa ole kukaan turvassa, se voi iskeä oikeastaan koska tahansa, missä tahansa elämänvaiheessa. Olen ollut tänä syksynä itse välillä yksinäinen, ja oikeastaan voin syyttää siitä pelkästään itseäni, mutta ei se silti kivaa ole.

Tämä ei todellakaan ole nyt mikään kuvaus kaiken kattavasta yksinäisyydestä, vaan pohdintaa siitä, miten voi päätyä varkain vähän yksinäiseksi. Ystävyysuhteet ovat nimittäin aika vaivalloisia. Niihin täytyy varata aikaa, ystäviä täytyy jaksaa kutsua kylään, lenkille, retkelle tai vähintään kysyä chatissa, että mitä kuuluu. Ja sitä pitää tehdä aivan jatkuvasti. Ystäviä täytyy priorisoida muiden hommien yli, ja siitä ei kannata pitää ihan kamalasti taukoa. Muuten hommat alkavat näivettyä ja yhtäkkiä ei olekaan enää perillä siitä, mitä parhaat ystävät ovat viikon aikana tehneet ja mitä heille oikeasti kuuluu. Totta kai siis ystävät ovat olemassa, vaikkei heitä näkisi pitkään aikaan, mutta itse tarvitsen ainakin kourallisen sellaisia tyyppejä, joiden kuulumiset tiedän suurinpiirtein päivän tasolla. Sitten taas on ihan ok, että on sellaisia rakkaitakin ystäviä, joita näkee vaikka kerran puolessa vuodessa. Mutta tarvitsen nimenomaan arkeen ystäviä.

Tänä syksynä olen priorisoinut todella paljon töitä (kuten olen mussuttanut täällä ankean usein). Olen tehnyt hommia iltaisin ja viikonloppuisin, ja on mennyt viikkoja, kun en ole oikein nähnyt parhaita ystäviäni. Ja olen ollut aika apealla tuulella.

Pahinta on, jos kynnys pyytää kavereita johonkin kasvaa siksi, ettei ole nähnyt heitä hetkeen. Näin ei ole vielä käynyt, mutta muistan hyvin, miten niin voi käydä. Kun olin äikkärillä pari päivää vaikka kipeän lapsen kanssa kotona enkä nähnyt ketään, kynnys lähteä ulos alkoi heti nousta. Rupesi tuntumaan vaivalloiselta keksiä tekemistä, sopia näkemistä ja ylipäänsä poistua ovesta. "Ihan yhtä hyvin minä voin täällä kotonakin olla yöpaidassa." No et voi!

Tällainen saamattomuus on pienimuotoista eikä sitä tietenkään voi verrata jatkuvaan yksinäisyyteen, mutta se avaa sitä, miten helposti voi päätyä kärsimään yksinäisyydestä. Tutkimusten mukaan kahdeksan prosenttia pikkulasten äideistä kokee itsensä jatkuvasti hyvin yksinäisiksi. Lapsista ja nuorista taas joka viides kokee ajoittain hyvin voimakasta yksinäisyyttä.

Inhimillisten uutisten jutussa professori Timo Partonen kuvailee, että syvä yksinäisyys näyttäytyy aivoissa jatkuvana hälytystilana, ja voi jopa muokata aivoja pysyvästi. Yksinäinen ihminen on varuillaan ja hänen aivonsa menevät ikään kuin puolustustilaan. Tajuan täysin. Kun tuntee kuuluvansa johonkin joukkoon, olo on paljon rentotuneempi.

Toisinaan yksinäisyyden pystyy katkaisemaan itse. Olen kertonut siitä, miten itse hankin Helsingistä kiukulla itselleni ystäviä. Se oli tosi raskasta aikaa, ja olin joka ilta älyttömän väsynyt. Ystävystyminen vaati ponnisteluja, ja tuo Partosen kuvaama hälytystila kuulostaa tutulta. Minua suojeli muutama tärkeä asia: Minulla oli ollut entisessä kotikaupungissa paljon ystäviä, joten tiesin, että sellaisia on mahdollista saada - itsevarmuus riitti tunkemaan muiden seuraan. Toiseksi poikaystäväni muutti viiden kuukauden jälkeen Helsinkiin, jonka jälkeen oli ikään kuin back up sille, että jos jäänkin viikonlopuksi ilman ystäviä, jotain seuraa on. Kuitenkaan pelkkä puoliso ei riitä, ihmisellä pitää olla muitakin läheisiä tyyppejä ympärillään.

Mikäli tuo yksinäisyys olisi jatkunut pidempään, olisin varmaankin lannistunut jossain vaiheessa ja vain alkanut totutella siihen, että menen töistä kotiin katsomaan televisiota. Ei sitä ian kaiken jaksa yrittää. 

Usein yksinäisyys ei ratkea yksilön omalla ponnistelulla, vaan tarvitaan ulkopuolista apua. Huomasin tämän ihan jo äikkärillä: tarvittiin paikkoja ja organisoitua toimintaa, jonka avulla pystyin tutustumaan muihin äiteihin. Yksin olisi ollut paljon vaikeampi alkaa huudella jossain, että olkaa ystäviäni. Kun tietty instanssi keräsi samassa elämäntilanteessa olevat tyypit samaan paikkaan, oli todella luontevaa saada lisää ystäviä.

Yksinäisyys on Suomessa iso ongelma. Sitä ratkomaan tarvitaan kolmannen sektorin toimijoita, joiden toimintaan voi osallistua matalalla kynnyksellä. Veikkaus esimerkiksi rahoittaa noin 4000 erilaista järjestöä, yhdistystä ja kerhoa, jotka auttavat ihimisiä eri elämäntilanteissa. Kysyin Veikkaukselta, mitkä näistä auttavat erityisesti yksinäisiä ihmisiä löytämään seuraa ja saamaan tekemistä. Tässä muutama:

Punaisen Ristin ystävätoiminnan kautta voi saada seuraa ja uuden ystävän. Jos olisin Helsinkiin muuttaessa tiennyt tällaisesta, olisin luultavasti mennyt mukaan.

Helsinki Missio ylläpitää esimerkiksi Albertin olohuonetta, josta olen kuullut kavereilta kehuja. Tuolla pitäisi käydä Alpun kanssa joku perjantai (ihan jo siksi, että mun isä kutsuu Alppua Albertiksi). Helsinki Missio auttaa muutenkin lapsiperheitä ja nuoria.

Niceheartsin kautta tapaa eri ikäisiä ja eri taustoista olevia naisia (ja tyttöjä). Tätä kautta voi kouluttautua myös Naapuriäidiksi, joka jeesailee muita äitejä.

Yeesi on ehkä enemmän nuorisolaisille, tein heidän kanssaan yhteistyötä silloin, kun olin töissä Demissä. Järjestö ennaltaehkäisee nuorten mielenterveysongelmia.

Silmu-toiminta taas tukee nuoria isiä ja äitejä, esimerkiksi Sörkässä on nuorten isien isäkahvila, joka mainittiin muun muassa Hesarin symppiksessä isänpäiväjutussa. Ylipäänsä perhevapaalla olevien isien tuntuu olevan vaikeampi löytäää seuraa, kuten tämä juttu kertoo (heheh, siellä on eräs tuttu isä suloisen lapsensa kanssa).

Itse olen alkanut käyttää kolmannen sektorin toimijoiden palveluja enemmän nyt, kun on lapsi. Tämä johtuu ehkä eniten siitä, että nuoruudessani tällaisia ei hirveästi ollut Turun Kakskerrassa tarjolla (siellä oli partio, ei muuta). En käynyt koskaan missään nuorisotalossa, mutta olen iloinen, että oma lapseni voi hyödyntää tällaisia paikkoja.

Joku kommentoi ig-storyäni, että kolmannen sektorin toimijoissa on sellainen ongelma, että usein niillä on sellainen maine, että sinne kokoontuu vain jotenkin raukat ihmiset, ja siksi ne eivät houkuttele. Kuitenkin sen verran mitä olen niiden palveluja käyttänyt, niin ihan sellaista perus jengiä siellä on ollut, en ole kokenut itseäni mitenkään ressukaksi. Mutta tämä oli kiinnostava pohdinto.

Veikkauksen ylläpitämän Inhimillisiä uutisia -lehden maaliskuun teema oli yksinäisyys. Siinä on kiinnostavia juttuja aiheesta eri näkökulmista. Numeroilla on vaihtuva päätoimittaja, ja siellä on vierallut esimerkiksi Kasper Strömman ja Rosa Meriläinen. Suosittelen lukemaan. 

 

 

Kiinnostaa tietää, että tunnetteko koskaan itseänne yksinäiseksi ja jos, niin millaisina hetkinä?

Entä mistä olette saaneet seuraa?

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Pages