Ladataan...
Juliaihminen

Tämä on ollut hieno ja jännittävä viikko, sillä tietokirjani julkaistiin, ja olen päässyt antamaan siitä paljon haastatteluja. Itse asiassa, jos kiinnostaa, niin tässä muutamia juttuja:

Olin Yle Puheella juttelemassa Pörssipäivässä (yksi suosikki podcasteistani, suosittelen kuuntelemaan!) toimittaja Mikko Jylhän ja talousvalmentaja Nina Nordlundin kanssa säästämisestä ja sijoittamisesta. Jälkikäteen minua taas hävetti, että pitikö sitä alkaa horisemaan näin arvovaltaisessa ohjelmassa kännisijoittamisesta, mutta no, en voi itselleni mitään, etenkään silloin, kun vähän jännittää.

Kerroin Vasabladetille, mitä mieltä olen siitä, että jengi ylivelkaantuu (ja kenen vika se on).

Me Naiset tekivät kirjasta jutun, jossa kutsuivat sitä talousraamatuksi. Olen tästä ikuisesti ylpeä! (Lisäksi lehti poimi Antti Holman hauskan sitaatin kirjasta, ah, minä niin pidän Antti Holmasta, mutta kuka ei pitäisi?)

Taloussanomat teki kirjasta myös jutun, joka ilmeisesti on herättänyt ihmisissä suurta ärsyyntymistä. Mielestäni tuo juttu on ihan ok, mutta jos sitä päättää lukea kuin piru raamattua, niin sitten vaikuttaa siltä, että olen täysi taukki, joka kuvittelee, että ihan oikeasti keittämällä kahvin kotona kymppitonni säästyy automaattisesti. Juttu siis yksinkertaistaa kirjan sanomaa, mutta niin lehtijutut usein tekevät. Jos 320-sivuisen kirjan pystyisi selittmään täydellisesti yhdessä lehtijutussa, niin kirjaa ei ehkä olisi kannattanut kirjoittaa.

Ensi viikolla pääsen antamaan lisää haastatteluja. Olen todella otettu siitä, miten monia medioita kiinnostaa tämä aihealue, eli rahasta ääneen ja avoimesti puhuminen sekä sen käyttämisen opettelu. Ensi viikosta tulee kiva!

maanantaina:

Annan haastattelun yhdellä kertaa yhdeksään eri sanomalehteen aina Keski-Suomalaisesta Savon Sanomiin ja Etlarista Karjalaiseen. Pitää yrittää vähän skarpata haastattelua antaessa, sillä nyt lähdetään valtaamaan maakuntien sydämiä! (Ei saa siis kuulostaa ylimieliseltä helsinkiläiskantturalta, vaan pitää yrittää esimerkiksi painottaa omaa turkulaisuutta.)

Maanantaina käyn myös taas Noin Viikon Studio -aloituspalaverissa ja on pari muutakin ihan oikeaa työtapaamista. (Elämästäni ei kuitenkaan ole tullut vain parrasvaloissa paistattelua.) Pitää kirjoittaa myös seuraava Kirkko ja kaupunki -kolumni. En aio puhua siinä rahasta yhtään. Hehe. 

Illalla menen juhlimaan ystäväni Laura Kangasluoman läksiäisiä. Laura siirtyy Trendi-lehdestä Optioon. Siinä on yksi parhaista editoreista, joita on koskaan tullut uralla vastaan, ja toivon kovasti, että pääsisin tekemään lisää töitä Lauran kanssa. (Hehe, en vähiten sen takia, että fiilistelen Optiota lehtenä suuresti.)

tiistaina:

Menen kymmenestä yhteentoista Yle Puheeseen Sari Valton ohjelmaan juttelemaan (sijoittajaidolini) Merja Mähkän kanssa rahahommista. Meitä yhdistää Merjan kanssa asenne kuluttamiseen, ja veikkaan, että keskustelusta tulee kiinnostava.

Iltapäivällä annan myös Apu-lehteen haastattelun, jee! (Olen aiemmin ollut töissä siellä, on hauskaa päästä nyt haastateltavaksi.)

Ja sitten muskariin!

keskiviikkona:

NVS-hommia sekä Tabulalandin hallituksen kokous. (Se oli nettitaidekauppa, jonka osakkaaksi ja hallitukseen pääsin muutama vuosi sitten. Harmi kyllä viime vuonna lopetimme toiminnan, ja nyt pitää vielä vähän siivoilla hommia. Parasta kuitenkin on se, että tutustuin siellä mm. Aiju Salmiseen, supersiistiin graafikkoon ja kuvittajaan, jolta on muuten tullut tytöille suunnattu Bändin käsikirja. Vink vink, siinä hyvää joululahjamatskua.)

Illalla menen OPn Sijoittajakoulun Nollapäästöpäivän tapahtumaan puhumaan vastuullisesta sijoittamisesta.

torstaina:

Menen Ylelle suunnittelemaan podcastia, jota alan ihan pian tehdä. Iltapäivällä on myös Noin Viikon Studion kuvaukset.

Iltaa odotan, sillä silloin menen Aalto Women In Business -verkoston takkailtaan juttelemaan sijoittamisen aloittamisesta. Veikkaan, että tästä tulee tosi kivaa, sijoittamisesta jutteleminen on yllättävän hauskaa silloin, kun ihmisiä kiinnostaa.

torstaina:

Aamulla käyn viestintätoimisto Manifestolla pitämässä esityksen vaikuttajamarkkinoinnista (jännittävää!) ja loppupäivän aion lööbailla. On vielä auki, mennäänkö tänä viikonloppuna Turkuun vaiko Tampereelle, mutta jonkinlainen perheretki on suunnitelmissa.

viikonloppu:

Suunnittelematonta lööbausta, Alpun kanssa hengailua (sillä tällä viikolla tulee nähtyä aika vähän). 

 

Kuvat: Alppu ja Frida rilluttelivat toissaperjantaina mielivaltaisesti Amos Rexin katolla. Kauhistuttavaa ja toisaalta ihailtavaa, millainen rohkeus noilla pienillä ukkeleilla on. 

 

Lue myös:

Kirja lähtee maailmalle, jännittää!

Ihanat kirjanjulkkarit!

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Voi että! Minua jännitti jostain syystä keskiviikkoillan kirjani julkkarit aivan älyttömästi. Sinällään tähän ei ollut mitään syytä, sillä paikalle oli tulossa vain mahtavia tyyppejä, mutta ehkäpä juuri tämän takia. On niin hassua, että on päkertänyt yksikseen (tai no kustannuspäällikön, kustannustoimittajan ja graafikon kanssa) kirjaa vuoden verran, ja yhtäkkiä se on kaikkien nähtävillä ja luettavissa. 

Ilta meni kuitenkin lopulta ihan mielettömän kivasti, ja olen varma, että muistan sen koko loppu elämäni. 

Pyysin siskoani Sofiaa, joka on ollut muun muassa YleX:llä juontajana ja toimittajana (tällä hetkellä tuottajana) haastattelemaan minua kirjan teemoista. Viime aikoina, kun olen käynyt kirjanjulkkareissa, nämä kirjahaastattelut ovat yleistyneet, ja mielestäni se onkin oivallinen tapa esitellä kirjaa ihmisille.

Sofia oli lopulta henkinen tukeni koko päivän: Ennen juhlia menin Sofian luo, ja hän meikkasi ja laittoi hiukseni. (Sofia on käynyt ze Beauty College of Internetzin eli opetellut YouTuben avulla tekemään upeita meikkejä. Muun muassa tämä on asia, josta ihailen häntä: yhtenä päivänä haluat oppia meikkaamaan, toisena päivänä opettelet sen tutoriaalien avulla!)

Lisäksi Sofia pönkitti koko illan mun epävarmaa sialuani ja kertoi, miten uskomattoman fiksu olen ja miten hyvä kirja on. (Vaikka yleensä olen ihan itsevarma tyyppi, niin nyt iski sellainen tarve kääriytyä johonkin pimeässä komerossa olevaan paksuun mattoon ja jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi.)

Sofia loi myös juhlien soittolistan (rahabiisejä löytyy aika paljon!), juonsi tilaisuuden, piti huolta että söin ja kantoi lopulta kukkaset ja lahjat taksiin. Toisin sanoen, hän teki kaiken puolestani. 

Haastattelu meni mielestäni super rennosti, Alppu kävi välillä lavalla sekoilemassa pippis päässä, ja Sofia kysyi tosi hyviä kysymyksiä ja teki hyviä havaintoja, kuten: "Tämä kirja olisi voinut olla nimeltänsä myös: Kaikki rahasta. Etuoikeutetun naisen tarina. (Koska hoen joka käänteessä, miten etuoikeutettua se ja tuo ja tämä asia eämässä on.)

 Laitoin haastattelun ig liveen, mutten saanut sitä tallennettua mihinkään. Ehkä livejä ei pysty tallentamaan?

Ja voi että! Paikalla oli miltei sata ihmistä, kenestä pidän VALTAVAN paljon. Oli vain niiiiin ETUOIKEUTETTU tunne, kun ystävät eri elämänvaiheista olivat tulleet paikalle onnittelemaan ja juhlimaan kanssani. Olen juhlista saakka tuntenut aivan valtavaa kiitollisuutta siitä, miten mielettömän upeita ihmisiä omassa elämässä on. Olen myös yrittänyt tukahduttaa sellaista pientä ääntä sisältäni, joka kuiskii: "Julia, et ole ansainnut näin hienoja ihmisiä ympärillesi." Sille äänelle on vain pakko sanoa, että shut the fuckery! (Viimeksi minulla on ollut tämä sama tunne häiden jälkeen, ihmetys siitä, miten ihmiset vain voivatkin olla niin ihania!!)

Vinkiksi muuten ihmisille, jotka suunnittelevat kirjajulkkareita: Tenho oli aivan sairaan hyvä mesta tilaisuutta varten. Henkilökunta oli mielettömän mukavaa ja pätevää, kaikki sujui hirveän vaivattomasti ja tila oli tosi kiva. 

Olin varannut muutamia kymmeniä kirjoja myytäväksi julkkareihin, mutta olisi todellakin kannattanut ottaa enemmän, sillä kaikki myytiin saman tein. Vasta julkkareiden lopussa tajusin, että kirjoitin melkein kaikkien omistuskirjoitukseen väärän päivämäärän, 18.9., kun se on isosiskoni synttäripäivä, ja oli jäänyt jotenkin pyörimään päähän. Oikea päivämäärä oli 19.9. "Sitten historiantutkijat varmasti ihmettelevät syvästi, että MISTÄ ON OLLUT KYSE", kaverini sanoi. Ai ai ai.

Nyt olen kotona ihaillut suoranaista kukkamerta ja muita upeita lahjoja, joita ihmiset toivat (mikä oli tietenkin täysin kohtuutonta! Ihmiset!). Edes puolet kukkasista eivät mahtuneet yllä olevaan kuvaan, niitä tuli niin paljon. Oli mahtavaa, että Gummeruksen tyypit toivat minulle Monopoli-pelin sekä "hilloa" eli rahee. Liikutuin valtavasti Susanna Messon ja Eeva Herrainsillan kauniista sanoista.

Nyt pitää jotenkin päästä tästä liikutuksesta yli! En voi muuta sanoa, kuin että kiitos kiitos kiitos kiitos!!!!!

 

Lue myös:

Näin syntyi kirja: Kaikki rahasta

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Oh! Puoli vuotta sitten kerroin teille, että olen kirjoittamassa kirhaa rahasta, ja nyt tuo kirja on ihan konkreettisesti kädessäni. Tuntuu aivan friikiltä hommalta, sillä tietokirjan kirjoittaminen on aika monen toimittajan suuri haave. Nyt se on toteutunut, ja se tuntuu samaan aikaan aivan mahtavalta ja toisaalta (pakko myöntää) jotenkin aika pelottavalta. 

Olen kirjoittanut varmaan tuhansia, ellen kymmeniä tuhansia lehtijuttuja sanoma-, aikakaus- ja nettilehtiin, mutta niiden hyvä puoli on ollut se, että ne luetaan kerran ja sitten seuraavana päivänä tai seuraavassa numerossa on jo seuraavat jutut. Näin yhtä juttua kohden ei tule niin kovin suuria paineita. Sen kun vain vääntää homman kasaan. Mutta kirja! Siinä on aivan eri hommat kyseessä. 

Ajattelinkin kertoa tässä postauksessa noin suurinpiirtein, että miten tämä kyseinen kirja on syntynyt.

Päätös kirjan tekemisestä syntyi noin vuosi sitten. Blogini rahahorinoista tehtiin juttu Helsingin Sanomien Torstai-sivuille (18.8.2017), ja samana aamuna Gummeruksen tietokirjojen kustannuspäällikkö Susanna Messo laittoi viestiä ja kysyi, tulisinko käymään. Minä menin, ja hän pyysi, että kirjoittaisin tietokirjan rahan käyttämisestä. Sellaiselle olisi kuulemma nyt vahvasti kysyntää.

"Tee sisällysluettelo ja lähetä se minulle maanantaiksi."

Pyysin Mirjan, Raisan ja Mariannan meille ideoimaan makaronilaatikkopalkalla kirjan lukujen aiheet, sellaiset, jotka kiinnostavat meitä, eli kolmekymppisiä naisia. Ja ehkä vähän muitakin ihmisiä. Lopulta kirjan 12 luvun yläotsikot syntyivät aika helposti. Meitä kaikkia kiinnosti säästäminen, se miten asunto ostetaan, se miten rahat kannattaisi jakaa parisuhteessa, miten sijoitetaan rahaa vastuuasiat muistaen ja myös, millaisia ongelmia raha ihmisille aiheuttaa. 

Lähetin synopsiksen Susannalle ja hän sanoi, että kirjoita ensimmäiset 60 sivua ja palauta ne marraskuuhun mennessä. Irtisanouduin työstäni, aloin tehdä free-toimittajan hommia ja siinä samalla kirjaa. Loin kirjan luvuista oman Trello-kansion ja listasin, minkä alan asiantuntijoita tarvitsen, ja mistä löytyvät Suomen parhaimmat. Ja niitä riitti! Tarvitsin tyyppejä kertomaan veroista, eläkkeestä, avioehdosta ja asuntolainoista. Tarvitsin myös sosiologeja, kulutustutkijoita ja käyttäytymistaloustieteilijöitä kertomaan, miksi me haluamme kuluttaa niin kuin kulutamme, ja miksi säästäminen on ihan oikeasti aivan saatanallisen vaikeaa. Tarvitsin professoreita, pankin ekonomisteja, virastojen asiantuntijoita.

Ennen kaikkea tarvitsin myös ison joukon tavallisia ihmisiä, naisia, jotka kertovat avoimesti ja rehellisesti oman talouden onnistumisista ja kipukohdista. Loin Facebook-ryhmän, jonka keskustelu oli niin kiinnostavaa, että sieltä olisi saanut kymmenen kirjaa niillä matskuilla. Tällä taklasin sen ongelman, että tekisin kirjan vain omista lähtökohdistani. Lisäksi bongasin tämän blogin kautta esimerkiksi aivan ihana Marian, joka oli selvinnyt 20 000 euron pikavippikierteestä (sen haastattelun muistan ikuisesti!).

Vanhana aikkaritoimittajana halusin kirjaan myös pikkuisen tirkistelyä, ja oikeastaan pointata sen, että aivan kaikki aina Kristiina Halkolasta Erkki Liikaseen ja Linda Liukkaasta Antti Holmaan joutuvat miettimään raha-asioita arjessaan.

Kirjoitin kiukulla ensimmäiset kolme lukua, ja lähetin ne Susannalle. Hyvältä näyttää! hän vastasi, ja niinpä me kirjoitettiin kustannussopimus! Tässä vaiheessa alettiin pallotella kirjan nimeä. Minulla oli ainakin kymmenen ideaa, ja alun perin nimen oli tarkoitus olla ihan jotain muuta, mutta lopulta tämä näytti kannessa parhaalta. Kustantaja halusi tuon lisäyksen "näin säästin kymppitonnin vuodessa", vaikka mä pelkäsin, että se kuulostaa kauhealta lesoilulta. Mutta pelkkä Kaikki rahasta ei kyllä ole hirveän myyvä, sen jopa minä ymmärrän. Sitä paitsi ihmiset olisivat saattaneet sekoittaa sen Jaarli Tulimeren kirjaan. (Hahahaha, olen nauranut tälle aika paljon. Bongasin Jaarlin kirjan oikeasti vasta tänä syksynä ja oli aikamoinen shokki, että kirjallani olikin jo olemassa tällainen kaima.)

Kustannussopimuksen saatuani hain erinäisiä apurahoja, ja sain niistä vain yhden: Kordellinin säätiöltä 4000 euroa (verotonta!) apurahaa. Tämä oli ihana yllätys, koska tietokirjan kirjoittaminen ei nyt suoranaisesti lyö leiville. 

Ja sitten vain kirjoitin. Haastattelin ja kirjoitin ja haastattelin ja kirjoitin. Olin koko ajan vähän jäljessä deadlinestä, ja paniikki oli läsnä esimerkiksi joululoman 2017. Miten minä ikinä ehdin, mietin, mutta sitten raivasin koko tammi- ja helmikuun kalenterista vapaaksi muilta töiltä ja tein vain kirjaa. Ensimmäinen käsikirjoitus valmistui helmikuun lopulla. Miten helpottavaa oli lähettää se!

Tämän jälkeen palloteltiin kannen kanssa aika pitkään. Ideoita oli monenlaisia, ja kierrätin ne kaikki aina mun visuaalisesti lahjakkaimpien ystävien silmien edessä (kuten vaikka eräänkin Visual Diary -blogin pitäjällä). Lopputuloksesta tuli mielestäni upea.

Heh, työt eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Sain kustannustoimittajakseni tarkan, älykkään ja superpätevän Salla Seurin, joka laittoi kirjan uuteen uskoon. Lukujärjestystä muutettiin, kymmeniä sivuja deletoitiin pois (minulla on nyt esimerkiksi vakuutuksista ainakin kymmenen sivua tekstiä pöytälaatikossa, jos joku joskus haluaa tietää niistä jotain). Salla poisti myös lukuisia disclamereita kirjasta, koska ei kukaan jaksa lukea joka ikisestä kohdasta, että "tämä ei välttämättä ole mahdollista jokaiselle", "tällainen vaatii henkisiä voimavaroja", "blaa blaa blaa". 

Toisella kierroksella kieltä muokattiin paremmaksi. Mun pahimmat ylilyönnit ja toistot hiottiin pois, ja liian ronskia kielenkäyttöä hieman siistittiin. Ja kolmannella samaten.

Kesäkuun lopulla kirja meni taittajalle, ja elokuun alussa sain sen takaisin. Oikoluin kirjan taitettuna viimeisen kerran, napsin toistoja pois, lisäilin viimeisimpiä kiinnostavia lukemiani tutkimuksiani, tsekkasin kirjan graafeja ja lähetin sen takaisin.

Ja sitten kirja lähti painoon. Huh! Viime torstaina menin käymään Gummeruksella puhumassa kirjan mediastrategiasta viestintäpäällikkö Eeva Herrainsillan kanssa, ja siellä sitten näin tuon kirjan ensimmäistä kertaa. Tunne oli niin omituinen. Tässä ne sanat nyt sitten ovat paperilla, ihan oikean näköisenä kirjana. Sairasta, niin sairasta!!!!!

Tällä viikolla kirja tulee kauppoihin ja kirjastoihin, toisin sanoen se alkaa elää omaa elämäänsä, poissa minun käsistäni. Nyt voin enää sanoa vain sen, että menkää ja lukekaa se! Olisi huippua kuulla, mitä mieltä olette kirjasta! 

 

Kuvat: Alppu keinui vieressä, kun Tiki otti minusta tyylikkäitä posekuvia

 

Lue myös:

Kuusi syytä siihen, että olen alkanut puhua rahasta ääneen

Kirjoitin kirjan rahasta

 

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Yhdeksännellä luokalla seurustelin "vakavasti" erään pojan kanssa (joka ei siis todellakaan ole nykyinen aviomieheni). Hän kuului niin sanottuihin tupakkapaikkalaisiin eli pahiksiin, joiden porukkaan halusin tietenkin itsekin mukaan. Opportunistina sitten luikertelin tieni niiden tyyppien bileisiin ja puistoryyppyiltoihin poikaystäväni siivellä. Ja raahasin omat kaverit mukanani.

Välitin kuitenkin tästä tyypistä paljon, oikeastaan niin paljon, että kehitin itselleni keskivaikean pleastuspakkomielteen. Itselleni oli yhdeksännellä luokalla ilmiselvää, että menen lukioon (enkä mihin tahansa, vaan Turun parhaimpaan) ja että poikaystävä menee lukioon myös. Ongelmana oli vain se, että tyypin keskiarvo alkoi kutosella, eikä sillä todistuksella päässyt mihinkään lukioon.

Niinpä koko yhdeksännen luokan sparrasin häntä nostamaan numeroita. Luin hänen kanssaan kokeisiin, kuulustelin häneltä läksyjä, tein hänen puolestaan tutkielmia, jotka hän vei opettajalle (olen aika varma, että opettajat tajusivat kyllä, että minä tein nuo pikku lisätyöt). Tein itselleni kokopäivätyön hänen keskiarvonsa nostamisesta. 

Se oli aivan helvetillistä. Oma keskiarvoni nousi 9,9:iin (huomasin, että kun opettaa toiselle epäsäännöllisiä ruotsin verbejä, niitä oppii itsekin aika hyvin). Muistan yhden myöhäisillan, kun olin väsäämässä jotain esitelmää tai tutkielmaa hänelle, ja isäni tuli sanomaan, että mene nukkumaan. Sain ihan kauhean raivarin, nenästäni alkoi vuotaa hillittömästi verta ja aloin itkeä lohduttomasti. En minä pysty eikä minulla ole aikaa nukkua!

Veikkaan, että tuolloin olin lähimpänä uupumista, mitä olen eläessäni ollut. Olin kireä ja stressaantunut, enkä tainnut oikein kunnolla nukkuakaan.

Lilyn toimitus on nostanut tänä syksynä esiin #onkopakkojaksaa-kampanjallaan sen, että nuoret naiset uupuvat yhä useammin työelämässä. Ymmärrän hyvin, ett nuoret naiset uupuvat. Vastuun kantaminen on raskasta, ja moni ottaa vastuuta paitsi itsestään, myös läheisistään. Joskus aivan uupumukseen saakka. En tietenkään ole sitä mieltä, että läheisiä ei pitäisi auttaa tai vastuuta kannattaisi ottaa. Usein vastuun ottaminen on palkitsevaa ja ruokkii kunnianhimoa. Ylipäänsä muiden auttaminen on kilttiä, ja kiltteys on hyvä juttu. 

Mutta vastuun sysääminen sellaisten ihmisten päälle, joille se ei kuulu tai jotka eivät sitä välttämättä jaksa kantaa, on huono homma. Eräs yläkoulun opettajana toimiva ystäväni kuuli kerran opettajanhuoneessa, kun kaksi vanhaa opettajaa päivittelivät erästä hulivilipoikaa, joka vaikutti siltä, ettei hän tule pääsemään seuraavalle luokalle. 

"Tapaisipa hän jonkun kivan tytön, joka laittaisi hänen elämänsä järjestykseen", toinen sanoi.

Aargh! Juuri näin. Opettajatkin tietävät, että näin se menee, että kivat tytöt tulevat, ja pelastavat pahat pojat. Jo 14-vuotiaat kivat tytöt tuntevat suurta vastuuta ja ottavat poikien huolet kannettavaksi. Ei riitä, että heidän täytyy selvitä omista sotkuistansa ja kriiseistänsä, heidän pitää ratkoa vielä poikien ongelmat. Ja sitten nämä samat kivat tytöt kasvavat kivoiksi naisiksi, ja kantavat muiden murheita ja huolehtivat muiden pärjäämisestä kunnes uupuvat. 

Ei kuulosta hyvältä.

No, mitä sille poikaystävälleni sitten kävi? Hänen keskiarvonsa nousi kutosesta vuodessa yli seiskaan ja hän pääsi kuin pääsikin turkulaiseen lukioon (ei kuitenkaan samaan kuin mihin itse menin). Siellä hän tapasi jonkun hauskan tytön, johon hän aika nopeasti ihastui ja me erosimme. Myöhemmin hän lopetti koko lukion kesken ja meni ammattikouluun, minne hän alun alkaenkin olisi halunnut mennä. Oma kummallinen pakkomielteeni ei siis ollut kenellekään hyödyksi.

Olin kuitenkin tuosta erosta aivan älyttämän helpottunut, ja koko ensimmäinen lukiovuosi tuntui hirmu helpolta ja kevyeltä, kun sai miettiä vain omia läksyjä ja omia huolia. Siitä lähtien olen visusti yrittänyt olla pelastamatta ketään, mutta aika ajoin toki pelastusvietti iskee. Silloin pitää muistaa olla ensisijaisen kiva nainen itselleen

 

Oletteko koskaan ryhtyneet "pelastamaan" ketään?

 

Kuvat: Jostain syystä en ole päätynyt koskaan pelastamaan naisia, sen sijaan naisten seura pelastaa usein minut.

 

 

Lue myös:

Älä erikoistu vaipanvaihtoon

Aina voi luovuttaa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Tällä hetkellä kuuluu erittäin hyvää. Kun jäin kesälomalle heinäkuun alusta, en oikeastaan tiennyt, mitä sitten elokuussa teen ja miten tienaan rahani elämiseen. Olin sopinut vain yhden jutun (haastattelin Kotivinkkiin psykiatria, jonka mukaan meissä kaikissa on ADHD:n piirteitä, kiinnostavaa), mutta muuten kalenteri oli tyhjä.

Tämä toimi erinomaisesti, sillä kalenteri on nyt täynnä niin siistejä juttuja, etten olisi osannut edes unelmoida vielä vuosi sitten tekeväni tällaista. Suomen taloudessa on selvästi nousukausi, mikä näkyy muun muassa omassa työtilanteessani. Veikkaan, että jos olisin jäänyt yrittäjäksi vaikkapa kymmenen vuotta sitten 2008, elämä olisi ollut aivan toisenlaista. Nyt kuitenkin töitä riittää niin paljon kuin niitä vain jaksaa tehdä. Se tuntuu huumaavalta, mutta samaan aikaan takaraivossa on tunne siitä, että kyllä tämä vielä loppuu ja pian kiristetään vyötä. Kun on kokenut 1990-luvun laman ja 2010-luvun taantuman (ja on lukenut sen verran väestötiedettä, että tietää, että pian me ei makseta muuta kuin eläkkeitä), niin pessimistinen fiilishän se siellä aina porskuttaa rinnan alla.

Mutta kuulumisiin!

Tänä syksynä kokeilen jotain ihan uutta: Hain ja pääsin taustatoimittajaksi Ylen Noin Viikon Studio -satiiriohjelmaan. Olen tästä aivan sairaan fiiliksissäni!!! Pääsen etsimään ja taustahaastattelemaan hyviä tutkijoita ja muita asiantuntijoita vieraaksi ohjelmaan sekä käsikirjoittamaan huumorskaa ajankohtaisista uutisista, kuten politiikasta ja taloudesta.

Olen ollut jo muutamassa NVstudion palaverissa sekä yhdellä pitkällä, kostealla ja todella hauskalla lounaalla sarjaa tekevän porukan kanssa, ja jo nyt on sellainen olo, että kuulun tuohon porukkaan. Koomikot Eeva Vekki ja Anders Helenius ovat tietenkin aivan mahtavia tyyppejä, myös käsikirjoittaja Yasir Gailyltä tulee aivan killerivitsejä. Kerron lisää sitten, kun päästään itse ohjelmaan käsiksi. Ensimmäinen jakso tulee 13.9. torstaina. 

Tämän lisäksi kirjoitan Raisan kanssa yhtä toista tietokirjaa, jonka sisällöstä kerron heti, kun saan kustantajalta luvan. Sen on määrä ilmestyä alkuvuodesta 2019 ja lupaan, että se kiinnostaa todella monia tämän blogin lukijoita.

Ja halleluja, teen myös yhden podcastin Ylelle, mutta pöh, siitäkin voin kertoa vasta muutaman viikon päästä. Aion toki riehua siitä siitten silmittömästi, kun aika koittaa!

Jatkan edelleen Imagen lifestyle-palstan tekemistä, ihan vain jo siitä syystä, että Imagella on kokemukseni mukaan hauskimmat juhlat. (Ja parista muustakin syystä.)

Ja sitten vielä (ja tätä aion vielä rummuttaa täällä antaumuksellisesti): Kirjoittamani kirja Kaikki rahasta ilmestyy syyskuun 17. päivä. Aiheesta kumpuavat tunteet ovat tällä hetkellä: Ilo, kauhu, ahdistus, ylpeys, häpeä ja no, kaikki mahdolliset tunteet. Samaan aikaan tekisi mieli mennä peiton alle ja olla hiljaa koko kirjasta ja kailottaa koko maailmalle, että menkää ja lukekaa se! Eli normi meininki.

Kirjan tiimoilta olen antanut jo haastatteluja Cosmopolitanille, Idealistalle, Trendiin ja niin edelleen. Läsnä on koko ajan pelko, että kuulostan ylimieliseltä kantturalta!!!!!!!! Mutta kukapa ei pelkäisi sitä?

 

Jos tulee mieleen hyviä vitsejä ajankohtaisista aiheista, niin kertokaa mulle.
Lupaan rippaa ne omiin nimiini!

 

Kuvat: Laitoin kuvia ihanasta aamiaisesta Hakaniemen torilla mun BESUJEN kanssa (kuten nuorisolaiset kutsuvat), sillä on aina muistettava, että elämässä on huomattava määrä myös muita ihania juttuja kuin työn tekeminen.

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages