Ladataan...
Juliaihminen

Oli aika, kun oli kesä ja istuimme Vehmersalmella laiturilla ja nautimme syvästi elämästä. Samalla kertaa päätimme Tikin kanssa tehdä makutestin ja arvioida, mikä Siilinjärven marketeista (Lidl, K-market, S-market) saatava ipa-olut on paras.

Toivottavasti tästä testistä on iloa teille, jotka tykkäätte juoda pikkujouluissa ipoja!

Testin tekijöinä oli tummista oluista nauttiva Julia ja ipoista tykkäävä Tiki, joka on itsekin pannut moneen otteeseen olutta poikain kanssa (joka on ollut oikein hyvää!).

Testi tehtiin niin, että otettiin kolme ipaa kerrallaan maisteluun, ja sitten aina kolmen voittaja pääsi finaalikierrokselle. Arvoimme niin, että Karhu Ipa pääsi suoraan finaaliin, sillä oluita oli maistelussa seitsemän.

Testi aloitettiin Laitilan Kukko IPA:lla (5,5 %)

Tulos:

- vahva miellyttävä maltaan tuoksu

- täyteläinen, tasapainoinen maku

Sitten Olvin IPA (4,5 %)

- ei juuri tuoksunut miltään

- maku hieman vetinen

- huomasimme, että olut oli puoli vuotta vanhaa (ei siis vanhentunutta), mikä saattaa vaikuttaa makuun

- Olvi rupesi ensimmäisenä isoista suomalaisista panimoista tekemään ipoja, mitä arvostamme syästi. Ihmettelemme kuitenkin, miksi samassa lay outissa tuodaan myös siidereitä ja lonkeroita.

Jatkoimme Mufflonin IPA:lla (4,7 %)

- katkeruus maistuu suussa vielä tovin jälkeen ("Vai onko vain tuntuma avioliitosta?" Tiki pohdiskeli.)

- voimakas maku, mikä ei Julian suosikki, joskin etiketti on hieno

- pihkamainen, maku erottuu muusta

- Tiki: "Mufflonin CCCCC oli ipojen ipa!"

Semifinaalin tulos:

Voittaja: Kukko IPA, toiseksi Muffloni IPA ja kolmanneksi Olvi IPA

Seuraava kierros lähti Insinööri IPA:sta (4,7 %)

- runko maistuu enemmän kuin muissa

- etiketti mainostaa, että mäntyistä ja sitruunaista, mutta me maistoimme vain männyn

- Ruosniemen panimon oluiden etiketit ovat hauskoja ja kekseliäitä, syy ostaa tuotetta

American Sesion IPA (4,7 %)

- ohut runko, sitruunainen

- maistuu suun etuosassa

- mainio humalointi!

California IPA (5,5 %)

- imelyys, jopa ongelmaksi saakka

- ohut runko mutta hyvin humaloitu, sitrus on kivan raikas

- ikävä kyllä etiketti ei puhuttele ainakaan Juliaa millään tavalla. Miten tuollainen sexy babe liittyy mitenkään tähän olueeseen? Okei, tällä on haluttu hakea west coast -ipafiilistä, että täällä sitä surffataan Kalifornian aalloilla, mutta pystyt boobsit ja nainen hieromassa itseään fallos-symboliin ei tee kauppoja.

Toisen semifinaalin tulos:

American Sesion Ipa ykkösenä, Californian Ipa kakkosena (vaikka moitimme etikettiä) ja Insinööri Ipa kolmosena.

Karhu ruis IPA (5,3 %)

- tumma, jonkun verran imelä

- ruis ei maistu niin paljon kuin olettaisi

- ei pärjää Kukolle tai American Sesion ipalle.

No niin, lopulta kävi niin, että oluttestissä tuli kaksi voittajaa, sillä intensiivisen maistelun jälkeen päädyimme eri ratkaisuihin:

Julian voittaja: Kukko Ipa 

"Tuoksu huumaavan maltainen. Pidän mehevyydestä ja makeudesta oluesta yleisesti, ja tässä myös alkoholin määrä antaa makuun syvyyttä. Tätä voi juoda tyytyväisenä yhden, mutta toiseen en enää lähtisi, silloin luultavasti maku alkaisi tökkiä. Tästä syystä humallun juottoloissa mieluiten laimeilla lagereilla, niin että alkuun voi ottaa yhden ipan."

Tikin voittaja: Stadion panimon Session Ipa

"Paras maku. Edustaa tyyliä, jossa ryhtiä."

Kippis! Olisipa jo kesä ja kylmä Kukko kädessä!

 

Lue myös:

Vehnäoluet testissä: Corona, Sol vai Claro, mikä voittaa?

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 
 
 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: Forever Premio

Olen elänyt alkuvuoden aikamoista luksuselämää, sillä olen päässyt kokeilemaan Forever-kuntoklubin uutta Premio-yksilövalmennusta. Se eroaa perus personal trainer -valmennuksesta siten, että ihminen ”saa käyttöönsä” viisi eri asiantuntijaa: Fysioterapeutin, fustra-ohjaajan, personal trainerin, hierojan ja ravintovalmentajan. Se, kuinka monta tapaamista kullakin asiantuntijalla käydään, päätetään jokaisen asiakkaan kohdalla erikseen.

Aloitin Premio-kokeiluni tapaamalla fysioterapeutin. Hän haastatteli minua ja kyseli, mihin asioihin haluaisin itse kiinnittää huomiota enemmän. Kerroin, että teen 7–12 tuntia päivässä töitä tietokoneen äärellä, joten niskat ovat vällillä aika jumissa. Lisäksi haluaisin paremman ryhdin, koska mulla on tapana seisoessakin pitää päätä aika etukenossa, mikä saa minut näyttämään hieman neandertalinihmiseltä (very sexy!).

Käyn yleensä kerran viikossa lenkillä ja kerran salilla, harrastan myös satunnaisesti vesijuoksua ja ryhmäliikuntaa. Yleisesti ottaen olen ihan tyytyväinen siihen, miten liikun. Mikään ei suoranaisesti kolota kropassa – mutta niska-hartiahommat ovat sellaiset, joihin ei oikein voi kiinnittää liikaa huomiota. Uskon, että mun kausittaiset päänsärkyni johtuvat nimenomaan kivikovista niskoista. 

Hehee, vaikka tästä asiasta ei keskusteltu fyssarin kanssa, niin kuten olen kertonut, olen vallan tyytyväinen nykyään siihen, miltä kroppani näyttää. On ihanan melkkistä (eli melkein keski-ikäistä) ajatella aidosti, että ensisijainen syy liikkumiseen on se, että keho voi hyvin, ulkonäölliset seikat tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta huomattavasti myöhemmin. (Kaukana ovat siis ne teini-iän vuodet, jolloin liikunnan tärkein funtkio oli polttaa jotain hemmetin kaloreita, va fan!)

Fyssari tarkisti myös mun ryhtini ja muutamia liikeratoja. Tarkastuksessa olisi ollut mahdollisuus myös tehdä niin sanottu Matrix-testi, jossa kartoitetaan kehon voimatasoja. (Kuulostaa aika hifiltä.) Lopuksi fysioterapeutti ehdotti, että käyttäisin mun Premio-setin niin, että kävisin kolme kertaa fustra-ohjaajalla ja kerran urheiluhieronnassa. Pienin Premio-setti on yleensä 10 kertaa, mutta minä kävin viidellä tunnilla.

En halunnut tuohon ravintoterapeuttia, koska siihen olisi kannattanut käyttää ainakin kaksi tai kolme kertaa, jotta kunnon tulosta olisi tullut. Voisi toki olla kivaa jutella erikseen ravintoterapeutin kanssa. Ajattelen kaikesta tällaisesta, että mulla on vielä varmaankin 70 elinvuotta jäljellä, joten jos teen nyt jotain vähän typerästi kehon kannalta, se kannattaa fiksata ajoissa, mikäli tällainen korjausliike on suhteellisen helppo tehdä. Ylipäänsä olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän keho enää antaa anteeksi vaikkapa valvomista, liikkumattomuutta, dokailua tai huonosti syömistä. Nuorempana sai olla huoleton tytönhupakko ja ördätä menemään samoilla silmillä, toista se on näin vanhoilla päivillä (eli 30-vuotiaana). 

Kävin kolme kertaa viikon välein fustra-tunnilla. Olin aiemmin kyllä kuullut fustrasta, mutten ollut kokeillut sitä. Se sopii nimenomaan toimistotyötä tekeville tyypeille, sillä siinä kiinnitetään huomiota kehon virheasentoihin, liikkuvuuden parantamiseen ja keskivaralon vahvistamiseen. Pointtina on saada erillaisilla lihasliikkeillä ryhtiä paremmaksi ja niska-hartiaseutu kuntoon. 

Mun fustra-ohjaaja, Iiris Ruokonen, oli tosi hyvä. Hän näytti kaikki liikkeet tosi tarkkaan, ohjaili lempeästi mun kroppaa oikeaan suuntaan ja selosti todella ymmärrettäväksi, miksi joku liike tehdään näin. Erityisen ihanaa oli, että hän kehui aina, kun onnistuin tekemään jonkun liikkeen oikein tai parantamaan asentoa. Liikunta-asioissa mä elän kehuista. Mulla on syvällä sielussani edelleen sellainen epäliikunnallisen tytön identiteetti, joten etenkin jos joku ammattilainen kehuu mua, olen ihan tiloissa. Minäkö! Minkö osaan?!

Opin, että mun kehon liikkuvuudessa ei ole mitään ongelmaa, se ei siis ole jäykkä. Haaste sen sijaan on se, että olen vähän liiankin liikkuva: toisin sanoen, kehossa on paljon sellaisia tukilihaksia, joita en oikein käytä kunnolla ja sitten kroppa vähän kiemurtelee ja antaa periksi lihasliikkeissä. Fustran idea on tunnistaa noita tukilihaksia ja herätellä niitä toimimaan. Tämä onnistui siinä mielessä, että aina fustra-tunnin jälkeen olo oli parin päivän verran keskimääräistä ryhdikkäämpi.

Fustra-tunneilla kannattaisi käydä aika pitkään, jos haluaisi saada pysyvää muutosta aikaiseksi. Fustraa tehdään viidellä eri tasolla sitä mukaa, kun ihminen kehittyy. Me tehtiin enimmäkseen ykköstason liikkeitä, muutamaa kakkostasolta. Mutta jo tämä kokeilukerta herätti mut huomaaman, mihin mun kannattaa salilla käydessäni kiinnittää enemmän huomiota. Outo juttu: Olen oikeakätinen, mutta tällä hetkellä vasen puoleni on vahvempi. Uumoilen, että se johtuu 14-kiloisen jötkäleen vasemmalla kädellä kanniskelusta.

Kävin myös urheiluhierojalla, joka sovelsi osteopatiaa lihaksiin. Se oli mainio ja tehokas 75-minuuttinen, jonka jälkeen niskasta vapautui paljon jumeja.

Kuten sanoin, Foreverin Premio-paketti on luksusta, sillä se on suunnattu selkeästi hyvätuloisille ihmisille: Esimerkiksi kymmenen kerran Premio-paketti maksaa 890 euroa. Palveluihin ja omaan hyvinvointiin on kuitenkin kivaa satsata ajallisesti ja rahallisesti, enkä pidä tuota mitenkään ylihintaisena settinä, kun kyse on yksilövalmennuksesta. Personal trainer -palvelut huitelevat samanlaisissa hinnoissa.

Ai niin, sitten vielä yksi aivan eeppinen bonari Foreverissä. Kävin Töölön toimipisteellä, ja siellä on lastenhoitopalvelu. Jätin Alppusen tunniksi yhdelle mukavalle hoitajalle, ja tavallisesti vähän vieraita paikkoja ja ihmisiä ujosteleva lapsi ei olisi halunnut lähteä sieltä ollenkaan: Lastenmaailma on oikea ihmeiden onkalo satoine leluineen, liukumäkineen ja akvaariokaloineen. Lapsen saamisen jälkeen liikkumiselle ajan järjestäminen on ollut huomattavasti hankalampaa, joten tämä oli superkätevä palvelu. 

Tämä oli kaiken kaikkiaan hauska kokeilu, ja lopputulokseksi arvioisin: Premio-yksilövalmennus on hintava, mutta jos kaipaa elämäänsä kokonaisvaltaista kropan hoitamista, niin se on oikein toimiva setti.

 

 

Lue myös aiheen sivusta viittaava teksti: 

Vihdoin olen sen tajunnut ja hyväksynyt: Kehon toimivuus on tärkeämpää kuin sen ulkonäkö

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Tiedätte sen tunteen, kun istahtaa lentokoneeseen pitkänmatkan lennolle ja alkaa plärätä viihderuudun tarjontaa. "Mä haluan katsoa tuon elokuvan! Ja tuon. Ja tuonkin!" Sitten alkaa pelätä, että kymmenen tunnin lento on liian lyhyt. (Okei, lapsen kanssa lentäminen kyllä tappaa sen tunteen aika nopeasti.)

Kun avasin BookBeat-sovelluksen ensimmäistä kertaa, iski samainen fiilis. Mä haluan kuunnella ja lukea nämä kaikki. Sitten alkoi vähän ahistaa, koska tarjontaa oli liikaa. (Päätösten tekeminen on joskus mulle niin raskasta, jopa lukemiensa kirjojen osalta.)

Mutta sitten puhuttelin itseäni ja rauhoituin, sillä tässähän eletään kulttuurikodin arkea. Vaikka tarjolla olisi kerralla kaikki kiinnostavat uutuuskirjat, niitä ei ole pakko lukea yhtä aikaa. Voi vetää henkeä ja aloittaa siitä, mikä sopii hetkeen parhaiten.

BookBeat on siis vähän niin kuin kirjojen Spotify. Kuukausimaksulla saat kuunnella palvelusta löytyviä äänikirjoja ja lukea e-kirjoja niin paljon kuin haluat. Parasta siinä on se, että toisin kuin kirjastossa (joka tosin on ilmainen), siellä on tarjolla nimenomaan uusia kirjoja ja äänikirjoja. Niitä teoksia, joita joutuu venailemaan kirjastosta ikuisuuden, eli Finlandia-voittajia (Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista), omassa viitekehyksessä hypetettyjä teoksia (esimerkiksi Elena Ferranten Napoli-sarjan toinen osa suomeksi luettuna!) ja trenditietokirjoja (KonMari löytyy).

Toki tuolla on paljon vanhojakin teoksia, mutta mulle palvelun isoin anti oli nimenomaan uudet kirjat, etenkin äänikirjat.

Rakastan kuunnella äänikirjoja vaunulenkillä, pyöräillessä tai silloin yöllä, kun en saa unta. Eli usein. E-kirjoihin sen sijaan mulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen: toisaalta on ihanaa, ettei kotiin tule yhtään enempää kirjoja (tavaraa), toisaalta taas paperisivuiset kirjat tuntuvat mukavalta. No, luen blogeja ja muita nettijulkaisuja käytännössä pelkästään puhelimelta, niin ehkä mä opin lukemaan kirjojakin padilta tai puhelimelta.

Vanhana piheilijänä mietin vähän tätä BookBeatin kuukausimaksua: 16,90 e / kk. Olen tottunut siihen, että mun suoratoistopalvelut maksavat kympin: Spotify, Netflix ja HBO ovat kaikki siinä kympin tienoilla.

No, mulle henkilökohtaisesti tämä tulee halvemmaksi kuin kirjastossa käyminen, koska olen niin onneton kirjojen palauttaja. Viime kesänä sain yli 50 euron sakot, kun en vain saanut vietyä alle kilometrin matkan päähän kirjoja, ja sieluni itki verta. Hinta selittyi mulle myös sillä, kun kirjailijaystäväni Erkka kertoi, että BookBeat maksaa reilun korvauksen kirjailijalle lukukerroista (käykää muuten lukemassa BookBeatin kautta Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua, niin tuette mukavaa miekkosta taloudellisesti).

Jos tykkää kuunnella äänikirjoja tai lukea e-kirjoja, tämä ei ole paha hinta.  

Asiaa kannattaa testata itse. Tästä syystä minäkin saan jakaa BookBeatin uusille käyttäjille 30 päivän ilmaiskoodin (postauksen lopussa), joten jos innostutte, ottakaa kokeiluun. Ja nyt kerronkin, mihin teidän kannattaa mun mielestä käyttää se 30 päivän testijakso!

 

Kiehtovien juonikirjojen fiilistelijälle:

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (ääni- ja e-kirjana)

Olen kuullut tästä paljon kritiikkiä, mutta mun mielestä kirja todella ansaitsi Finlandiansa. Siinä oli superjännittävä juoni, hyvää yliopistomaailmakritiikkia ja tosi kiinnostavaa lähitulevaisuuden spekulaatiota.

Lars Kepler: Hypnotisoija (ääni- ja e-kirjana)

En itse lue chick-littiä, koska niiden juonet ovat usein pitkäveteisiä, mutta rakastan tällaisia vähän brutaaleita (ei millään lailla sivistäviä) dekkareita. Keplerit mä luen aina.

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (e-kirjana)

Romaanissa on jännä (ahdistava) tunnelma, ja sen henkilöhahmojen ajatukset ovat kiinnostavia, ja niiden päähän tuntuu pääsevän oikeasti sisälle. 

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (äänikirjana)

Luin tämän joskus yliopiston alkuaikoina, mutta nyt voisi kuunnella äänikirjana sen uudestaan. (Meillä oli silloisen poikaystävän kanssa kilpailu, kumpi lukee sen nopeammin. Voitin.) Ensin ajattelin, että tämä on puuduttavaa pakkosuoritetta, mutta herregyyyyd, Pohjantähti-trilogia on vain nii-iiin hyvä. Itkin sitä lukiessa lohduttomasti, ja tunsin palavaa vihaa valkoisia kohtaan 1918 vuoden tapahtumista. Kuunnelkaa se! (Tosin tähän ei ehkä riitä se kuukausi.)

Paul Auster: 4 3 2 1 (e-kirjana)

Olen lukenut kaikki Austerit, joten aion lukea händn uusimmankin. Uskallan suositella sitä lukematta, koska Auster on melkein aina varma valinta.

Hyvän tunnelman metsästäjälle:

Elena Ferrante: Loistava ystäväni (ja toinen osa Napoli-sarjasta: Uuden nimen tarina) (äänikirjana)

Ferrantea hypetetään nyt kaikkialla, mutta ihan syystä. Siinä kuvataan 1950-luvun pienen ja vähän väkivaltaisen italialaiskylän kahden tytön kasvutarinaa. Tästä sarjasta mun pitää ehkä kirjoittaa myöhemminkin, koska siitä on herännyt niin monta ajatusta.

Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö (e-kirjana)

Mun syömessäni on soft spot käytännössä katsoen kaikille suomenruotsalaisille kirjailijoille. Fagerholm ei ole poikkeus. Amerikkalaisen tytön tunnelma on jotenkin taianomainen.

Ulla-Lena Lundberg: Jää (e-kirjana)

Ansaitsi myös Finlandiansa, niin kaunista saariston kuvailua ja niin kiehtova tunnelma, että upposin tähän maailmaan pitkäksi aikaa.

Miki Liukkonen: O (e-kirjana)

Mä en ole aloittanut tätä vielä, mutta Tiki on, ja se sanoi, että mä tykkäisin O:sta. Siinä on kuulemma nerokasta ja hauskaa kieltä, vaikka välillä se on vähän sekava.

Tietokirjojen ystävälle:

Caitlin Moran: How to be a woman (äänikirjana)

Vaikka välillä Moranin tyyli on musta vähän rasittava, niin How to be a woman vähän niin kuin kuuluu nykyajan feministin yleissivistykseen. (Kannattaa kuunnella ainakin vähäsen.) Jos tykästyy, tuolla on muitakin Moranin teoksia.

Sixten Korkman: Talous ja utopia (e-kirjana)

Korkman esittää taloutta, politiikkaa ja talouspolitiikkaa mahtavan ymmärrettävästi! (Kuuluu muutenkin mun idoleihini sen jälkeen, kun olen ollut hänen luennoillaan.)

Sean Ellis & Morgan Brown: Hacking Growth (äänikirjana)

Jos on tekemisissä somemarkkinoinnin kanssa (tai miksei muutenkin), tämä on hyvä ja käytännöllinen opas aiheesta.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa (ääni- ja e-kirjana)

Olen kuunnellut vasta yhden podcastin, jossa haastateltiin Mannista, mutta aion ehdottomasti kuunnella tämän kirjan: superkiinnostavaa settiä siitä, mitä yhden lapsen politiikka on aiheuttanut Kiinassa.

Markus Kantola: Jakautunut kansakunta (e-kirjana)

En ole vielä aloittanut, mutta tämä on tosi ajankohtainen, sillä se kertoo Yhdysvaltojen poliittisesta historiasta Nixonista Obamaan.

Thomas Piketty: Pääoma (e-kirjana)

Okei, jos saisi elämässään luettua sekä Marxin että Pikettyn Pääoman, voisi kuolla sivistyneenä. Mutta ajattelin nyt yrittää Pikettyn versiota, etenkin siksi, että alakerran naapurini Marja Ollila on suomentanut sen!

Ah, kirjoja on niin mukava suositella. Ongelmana on yleensä vain se, ettei sitä oikein muista, mitä on lukenut. Nyt oli helppo vain poimia tuolta sovelluksesta 15 kirjaa, joista olen tykännyt tai aion lukea.

BookBeatia voi tavallisesti testata 14 päivää ilmaiseksi, mutta tällä koodilla ilmaisjaksosta saa 30 päivän mittaisen.

BookBeatia voi käydä testaamssa tästä linkistä ilmaiseksi 30 päivän ajan alennuskoodilla Juliaihminen. Koodi on voimassa 30.9. saakka ja se on tarkoitettu BookBeatin uusille asiakkaille.

 

Jos joku on käyttänyt Bookbeatia tai innostuu käyttämään, niin suositelkaa ääni- tai e-kirjoja sieltä. Kirjasuosituksia ei ole koskaan liikaa!

 

Kuvat: Viimeisessä kuvassa näette, kun pieni assari yrittää tunkeutua mun "rentoudun kalliolla eteerisesti Elena Ferranten kirjaa kuunnellen" -hetkeen.

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhetsityö: Reima

Meidän perheessä on otettu pari viikkoa sitten suuri askel kohti tuntematonta: haalaribisnekset ovat lähteneet käyntiin.

Tähän mennessä olen nimittäin vetänyt autuaasti äitiyspakkauksen talvihaalarilla. Kävin ennen joulua Ipanaisessa kyselemässä, pitääkö mun ostaa yhdeksän kuukauden ikäiselle vaavelolle talvihaalari. Erinomaisesta palvelusta kertoo se, että eivät siellä tuputtaneet, että ”kyllä joo, ehdottomasti ostat nyt”, vaan sanoivat: ”Älä osta, luultavasti äitiyspakkauksen haalari menee tämän talven.”

Ja niin se sitten menikin, peräti siihen saakka, kun Alppu täytti 1 vuotta ja 3 kuukautta. Alppu itse asiassa käytti sen haalarin todella finaaliin, koska se konttasi menemään puistossa (raukka ei osannut vielä kävellä). Haalareiden polvet menivät niin surkeaan kuntoon, että haalari siirtyy nyt lumppulandiaan.

Joskus asiat lutviutuvat täydellisesti: Juuri, kun Alppu oppi kävelemään, säät alkoivat olla sen verran lämpimät, että pystyi viimein pukemaan ylleen välikausihaalarin.

Tämä tarkoitti myös sitä, että olen joutunut perehtymään tähän bisnekseen. Etukäteen luulin, että kyseessä on jumalaton suo, josta ihminen ei tule koskaan selviämään järjissään. Minkälainen haalareiden yhdistelmä on hyvä? Voiko olla kasvuvaraa? Tuleeko lapselle kylmä? Kyselin kavereilta, joilla on vanhempia lapsia, ja asiat alkoivat selkiytyä. Ilmeisesti lapsen pukeminen ei ole hirveästi monimutkaisempaa kuin aikuisen pukeminen. Kokosin itselleni tällaisen ohjenuoran.

1. Hanki sopivan kokoinen haalari pikkutyypille. Alppu on 77 senttiä pitkä. Mun pihi sielu haaveili 86 koon haalarista, jotta se menisi varmasti ensi syksynäkin. Raisa kuitenkin pointtasi, että jos lapselle hankkii tässä vaiheessa liian ison haalarin, se kuluttaa pussimaiset polvet puhki, ja kun haalari viimein olisi sopivan kokoinen, se on jo niin rikki, että pitää ostaa uusi. Tuommoinen kävelemään opetteleva taapero tuntuu operoivan helpommin kunnolla istuvassa haalarissa.

Niinpä päädyin koon 80 välikausihaalariin ja koon 80 fleece-haalariin. Valitsin vihreän Reiman Fangan-välikausihaalarin

2. Hanki käytännölliset mutta omaa silmää miellyttävät vaatteet. Tämä kuulostaa nyt superpinnalliselta, mutta kun puin lapsosen ensimmäistä kertaa kauniiseen uuteen haalariin, onnen hyrskäys vavahdutteli mun sieluani. Siinä vaiheessa, kun äitiyspakkauksen haalari alkoi olla täysin loppuun käytetty, lapso näytti mierolaiselta. Ei miellyttänyt enää silmää. Kun sitten puin ensimmäistä kertaa Fanganin päälle, tuli heti sellainen olo, että tässä sitä vain ihminen elää hyvää elämää kauniisti puetun lapsensa kanssa.

Fiilistelen noita Reiman haalareita, koska niissä on sympaattiset kirkkaat värit, paljon heijastimia, pitkä vetoketju eikä selkeitä tyttöjen tai poikien vaatteita (nämä menevät seuraavaksi sitten Alpun serkulle). Matsku on sateen- ja tuulenpitävää, mutta hengittää. Lisäksi haalarin voi pestä pesukoneessa kolmessakympissä.

Tähän sopi myös samanvärinen Lautta-pipo (jossa on UV-suoja!). Olen antanut itseni ymmärtää, että pipoja kannattaisi olla enemmän kuin yksi, kun eräälläkin on tapana yhtäkkiä vain heittää se menemään. (Kerran laitoin Tikin palaamaan monta kilsaa taaksepäin, jotta saataisiin pipo takaisin.)

3. Hanki välikausihaalarin alle kevyempi haalari. Suurin huoli oli, että tuleeko lapselle kylmä välikausihaalarissa. Kun Alppu nukkuu lämpöpussissa päiväuniaan, pidän sillä vain yhtä haalaria (yleensä sitä välikausihaalaria, mutta joskus myös fleeceä). Jos ulkona on oikein vihmaista, niin kerrospuen lapsen puistoleikkeihin siten, että sillä on sekä fleece- että päällishaalari. (Tämä on varmaan aika itsestään selvää kaikille, mutta mä en ollut jotenkaan tajunnut tätä etukäteen.)

Tämä Tahti-haalari on toiminut hyvin, polyesterinen haalari on pehmeä ja kevyt, ja se kuivuu nopsaan.

4. Hanki kahvilarientoja varten lapselle takki. Silloin kun tiedän, että ei olla menossa puistoon möyhäämään, vaan pelkästään lounaalle tai kahvilaan, puen Alpulle takin. Sitten ei tarvitse ottaa kenkiä pois haalaria riisuessa.

Meillä on tällainen Quilt-takki, joka saa lapson näyttämään suomenruotsalaiselta purjehtijalta. Se ei ole mun kirjoissa huono juttu.

5. Hanki sopivan kokoiset kengät. Jotkut väittävät, että lapsen ekat kengät kannattaa ostaa uutena, koska lapsen jalka muotoutuu niihin. Mun korvaan se kuulostaa kenkävalmistajan salajuonelta, mutta tiedä näistä. Alppu käytti ystävänsä Hilman kenkiä ensimmäiset pari kuukautta (joskin silloin se ei vielä osannut kävellä). Alpun kengät ovat nyt koossa 22.

Meillä on haalareiden kanssa sävy sävyyn sopivat Patter-tennarit, mikä tietenkin riemastuttaa mun sieluani. Ne pitävät vettä ja ne voi pestä pesukoneessa. (Mä itse kuulun siihen koulukuntaan, joka pesee kaiken pesukoneessa, oli se ok tai ei. Jos voisin, pesisin myös itseni pesukoneessa.)

Tämän lisäksi olen nyt hommannut lapselle sadehousut ja -takin, mutta niitä ei olla vielä ehditty käyttää, koska ei olla oltu ulkona sateella. Olen käsittänyt, että viimeistään päiväkotia varten sellaiset on sitten oltava.

Suunnitelmanani on nyt pärjätä näillä ainakin kesän yli. Reiman koot ovat sen verran reiluja, että nuo saattavat mennä myös ensi syksynä. Kattellaan.

 

 

Tuleeko mieleen jotain hyviä vinkkejä tai havaintoja liittyen lapsosen puistopukemiseen keväällä? Tämä on vielä itselleni niin uusi maailma, että kaikki neuvot otetaan kiitollisna vastaan!

 

 

Tuotteet saatu Reiman verkkokaupasta, tässä vielä listaus niistä:

Fangan-välikausihaalari

Tahti-fleecehaalari

Lautta-pipo

Patter-kengät

Ei kuvassa:

Quilt-takki

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

Ladataan...
Juliaihminen

*Kaupallinen yhteistyö: Jollyroom

Aluksi mä ja Tiki oltiin sitä mieltä, että Thaimaan-matkan jälkeen ei lennetä kesällä yhtään mihinkään, vaan vietetään koko kesä vain mökkeillen ympäri Suomea. Mutta sitten alettiin puhua Mirjan, Raisan, ja Mariannnan kanssa siitä, miltä tuntuu istua kesällä berliiniläisessä puistossa ja juoda viiniä. Mirja, joka käy Berliinissä tavan takaa, alkoi kuvailla, miten kivaa lapsen kanssa siellä on ja miten mukavasti siellä pystyy asumaan edullisesti.

Alettiin kehitellä sellaista perhelomakonseptia, että välillä ollaan kaikki yhdessä, välillä lapsot ovat isiensä kanssa ja välillä äitiensä. Nyt me taidetaan ostaa lennot.

Samoihin aikoihin Jollyroomista multa kysyttiin, haluaisinko heiltä matkarattaat blogipostausta vastaan. Koska nuo aikaisemmin mainitsemani vaunut eivät toimineet lentokoneella matkustaessa niin hyvin, päätin kokeilla näitä uusia Moweo Compact Fly -matkarattaita, koska ne on nimenomaan suunnattu lentämiseen.

Olen nyt tovin kärräillyt vehreän Hermannin katuja niillä, ja ne ovat oikeasti kevyet rattaat, sillä ne painavat vain 5,5 kiloa. Mulla meni hetki ennen kuin tajusin, miten ne menevät kasaan ja miten ne kootaan (se oli aika tuhoon tuomittu koetos, koska Alppu halusi myös olla kokoamistoimenpiteessä mukana). Mutta nyt kun tajuan niiden logiikan, kasaaminen sujuu simppelisti. Ne menevät melko pieneen tilaan säilytyslaukkssaan.

Parasta näissä Moweoissa on se, että ne on niin kevyet ajaa. Niitä pystyy kepeästi ohjaamaan yhdellä kädellä, ja kääntyvät eturenkaat tekevät ohjattavuudesta hyvän. Työntöaisan voi säätää myös niin, että lapsen naama on minuun päin, mutta tällöin ohjattavuus kärsii, sillä takapyörät eivät käänny. No, Alppunen ei oikein viihdy enää minua katsellen, joten tätä ominaisuutta en kauheasti tarvitse.

Istuinosassa on viisipistevaljaat, joihin lapso on helppo kiinnittää. Normaalisti valjaissa rimpuileva Alppunen jostain jumalan syystä hyväksyi nämä valjaat eikä pitänyt operaatiota syvänä vapaudenriistona. Ehkä se johtuu siitä, että edessä on T:n muotoinen turvakaari, josta hän pystyi ottamaan kiinni ja näin säilyttämään kontrollin tunteen elämässään. Ymmärrän hyvin, että kontrollin tunne on tärkeä. Se on nimittäin välillä vähän ollut hukassa itseltäni.

Suojakaari on myös siitä kiva, että näin valjaita ei ole aina pakko kiinnittää, jos lapsonen on jo saavuttanut elämässään jonkinlaisen "en hyppää liikkuvista rattaista auton alle" -itsesuojeluvaiston. Jotkut eivät sitä saavuta ikinä, esimerkiksi James Bond. 

Mitäs muuta? Plussaa alaosan isosta tavarakorista, jonne mahtuu sitten äidin Berliinin-kirppareilta hamstratut vintagevaatteet, joita ei koskaan käytetä mutta joiden idea tuntuu kivalta. Settiin kuului myös istuinpehmuste, mikä tekee vaikkapa vaunuissa nukkumisesta mukavampaa. Kuomun saa laskettua sopivan alas unosten ajaksi, ja sen takaosassa on kätevä tuuletusaukko. Vaunuissa on käsijarru, johon tottumiseen menee hetki.

Rattaat ovat mun mielestä myös aika nätit, tai no, niin nätit kuin matkarattaat nyt yleensäkään ovat. 

Ilokseni sain samassa setissä vielä kauniin mintunvärisen Nordlys Light -lämpöpussin, joka toimii keväällä ja kesällä paremmin kuin kuuma untuvapussi. Sen vetoketju aukeaa hauskasti poikittain.

Itse asiassa tässä tuli vastaan ainoa noiden Moweon rattaiden selkeä miinus: T-turvakaaren takia niihin ei istu lämpöpussia. Eli tämä pussi tulee käyttöön vain noiden meidän toisten vaunujen kanssa.

Lopun tuomio: Musta nämä Moweon Compact Flyt ovat passelit matkarattaat. Kahden ja puolensadan euron vaunut eivä ole halvimmasta päästä, mutta eivät myöskään kalleimmasta (nyt ne taitavat itse asiassa olla tarjouksessa halvemmalla). Hintalaatusuhteeltaan ne ovat hyvä, koska ne eivät ole sillä lailla rimpulat eikä niistä jää sellaista fiilistä, että ne menisivät rikki helposti.

Mä olen ylipäänsä miettinyt tässä viime aikoina, että tarvitseko ihminen erikseen matkarattaita. Tällä hetkellä olen kallistunut siihen suuntaan, että etenkin lentomatkoilla on kätevää, jos rattaat saa kokoon yhdessä osassa ja omaan säilytyslaukkuunsa. Lisäksi tuntuu vähän riskiltä kuljetella noita miltei tonnin rattaita ruumassa.

 

 
Kuinka monet rattaat teillä on käytössä?

 

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

 

Pages