Ladataan...
Juliaihminen

Lux Helsingin (ja ehkä koko kuluneen vuoden) suloisin hetki koettiin heti alkumetreillä, kun vietiin lapset päiväkodista Hakaniemen Mäkkärille syömään. Siinä Alppu, Frida ja Taimi istuivat vierekkäin - ja kävivät keskenään keskustelua!!!!

Frida: Alppu, kenen kanssa leikit tänään päiväkodissa?

Alppu: Minä leikin Einon kanssa.

Taimi: Minä syötin päiväkodissa Pena-gorillaa.

Frida: Minä leikin Mallan kanssa ja me teimme äidille ja Luulialle jäätelöt! (Huom, näissä piireissä minua kutsutaan Luuliaksi.)

Alppu: Taimi, ota. (Ojentaa Taimille ketsupissa uitetun ranskalaisen.)

Mitä tämä on! Meidän lapsilla on kommunikaatiota! Sosiaalisia suhteita! Uskomatonta menoa! 

Tämän jälkeen lähdettiin Lux-kierrokselle Raisan, Mirjan ja Mariannan kanssa. Aloitettiin Isyyspakkauksen Tommin suosituksesta Kansalistorilta, jossa nähtiin ensin Oodin kyljessä We wanted ja Musiikkitalon kyljessä Moonlight. Tommi oli kehunut etenkin Moonlightiä, ja se totta tosiaan oli kyllä hieno. Myös lapset tykkäsivät elämöidä kuun edessä.

Tämän jälkeen kierrettiin ikään kuin väärään suuntaan Hakasalmen huvilalle lyhtypuistoon, josta lapset tykkäsivät myös. Sen tekemiseen olivat osallistuneet jopa päiväkoti-ikäiset lapset, ja lyhtyämpärit olivat kieltämättä liikuttavia. Tuli vähän sellainen olo kuin olisi Muumien kanssa meren alla. (Tarkoitan tietenkin sitä lapsuuden piirrettyä jaksoa, en mitään kirjoja herra paratkoon.)

Frida kyseli siellä kiinnostuneena: "Onko tämä nyt sitä taidetta?" (Kuulosti vähän mun 90-vuotiaalta papaltani.)

Alpun ehdoton suosikki oli Maikki Pekkalan ja Lari Suomisen Violet (alla). Sitä hän olisi halunnut jäädä katsomaan pitkäksi aikaa, mutta oli syytä antaa muillekin lapsille tilaa.

Tämän jälkeen me nähtiin kursorisesti vielä muutama teos, mutta lopuksi yhden mäkkäri-ilmapallo paukahti rikki, toinen ilmoitti ettei aio enää pitää hanskoja ja kolmas ei halunnut enää kävellä. Siitä alkoi sellainen carnage, että oli parempi kävellä Töölönlahtea pitkin kasin ratikalle ja hurauttaa kotiin.

Oltiin Alpun kanssa käyti katsomassa ennakkoon Finlandia-talon väriloisto. Siinä oli sellaista wow-efektiä, mitä viime vuonna monissa noissa arkkitehtoonisesti kunnianhimoisimmissa töissä oli. 

Olen hirmu iloinen, että lähdettiin. Ensin olin nimittäin ajatellut, että "teen maanantaina sitten pitkän työpäivän, niin saan viikolle hyvän startin". Mutta sitten muistin mun jatkoon ja ei jatkoon -listauksen ja päätin, että alan taas priorisoida ystävien näkemistä työn tekemisen yli ja ah! Oli hauskaa!

Lapsetkin nauttivat kulttuurista. Ja toisistaan. 

 

Lux Helsinki jatkuu 9.1. saakka, eli vielä ehtii hyvin käydä katsomassa. Suosittelen!

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Joululoma on ollut ihana. Joka aamu Alppu on herännyt ja kysynyt: "Minne tänään mennään?"

Ja joka aamu olen pystynyt vastaamaan jotain aika mukavaa, kuten: Uimahalliin Einon kanssa. Uuteen keskustakirjastoon tapaamaan Fatimaa ja Adelea. Junalla Turkuun Fridan ja Eilan kanssa. Pomppulinnamaahan Pihlan, Lillin ja Ruusun kanssa. Katsomaan valoshowta. Lounaalle. Talvipuutarhaan Mirjan synttäribrunssille. Einon luo. Parturiin Lulun luo. Pulkkailemaan. Isin kanssa elokuvateatteriin katsomaan Myyrää. Puistoon ja Mäkkärille Fridan ja Raisan kanssa. Emil tulee tänään meille. Lassin, Vilman ja Ellin luo leikkimään paloautolla.

Ja voitte kuvitella, miten uskomattomia omahyväisyyden hyrskäyksiä olen äitinä tuntenut viimeisen kahden viikon aikana. Olen tarjonnut kaikenlaista kulttuurista ja liikunnallista aktiviteettia, ja herra mun vereni, itse nauttinut kaikesta syvästi. 

Puhuttiin uudenvuodenkävelyllä Raisan kanssa myös siitä, että nyt lapset alkavat olla sen ikäisiä, että on jo jotain järkeä tehdä asioita niiden ehdoilla ja niiden vuoksi. Kaikki kunnia vanhemmille, jotka roudaavat puolivuotiaansa vauvojen värileikkiin (eli siis minulle, koska minähän vein Alpun sellaiseen ja tunsin alemmuutta, kun lapseni teos näytti niin paskalta), mutta let's face it, vauvalle koko maailma on yksi iso vauvojen värileikki. Ei sellainen pötkäle ole niin kiinnostunut siitä, ottaako se osaa saatananpalvojien hautakivenkaatorituaaliin vai katseleeko se, kun Ti-ti Nalle lauleskelee omiaan.

Toista on nyt! Siinä saa jo ihan rahalleen vastuuta, kun käy Hoplopissa, uimahallissa polskuttelemassa tai Mutaveijareiden keikalla (Alpun lempibändi). 

Vanhempana on niin palkitsevaa, kun lapsi oikeasti tajuaa, mitä tässä nyt tehdään ja mistä on kyse. Ja se nauttii kahvilassa käymisestä, pyytää erikseen, että mennään pullalle ja museoon ja jopa muistelee jälkikäteen, miltä tuntui liukua Pomppulinnamaan korkeaa liukumäkeä vauhdilla alas. (Ties vaikka sille syntyisi pysyvä muisto. Olisi ihanaa jos lapsen ensimmäiset pysyvät muistot liittyisivät pomppulinnamaahan eikä esimerkiksi siihen, kun huudan aamulla: "Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?")

Ainoa, mikä tässä joululomassa on ollut ryydyttävää ja pirullista ja mistä maksaisin aika paljon, että siitä pääsisi eroon: pukeminen. (Jos olisi esimerkiksi sellainen kauneuskirurgiapalvelu, jossa plastiikkakirurgi istuttaa lapselle turkin tämän ensimmäiseksi neljäksi elivuodeksi, kunnes turkki sitten tipahtaisi pois ja tämän jälkeen lasta alettaisiin pukea ulkovaatteisiin, voisin harkita tällaista palvelua.)

Jo itsessään pukeminen on täysin peräpeilistä, mutta yhdistettynä siihen, kun lapsi ei haluaisi lähteä hauskuuden pyörteistä ja saa aivan saatanallisia raivokohtauksia (saatanallisilla tarkoitan sitä, että jokainen lihas vispaa vimmatusti ja sekä nenästä että silmistä valuu nestettä, ääniefekti mukaan luettuna), niin se ei tunnu erityisen palkitsevalta. Niinä hetkinä tekee mieli ilmoittaa, että huomenna aamulla kun kysyt, että mihin tänäänmennään, niin vastaus on: SYVÄLLE MORDORIN LIESKOIHIN! NE SINÄ ANSAITSET TUTA, SENKIN KIITTÄMÄTÖN MULQISTI!!!!!!!!!!!!!

Mutta! Jos pelaa korttinsa oikein (niin kuin joskus pelaa), ja on itse hilannut verensokerinsa ylös ennen pukemishetkeä ja onnistuu hallitsemaan oman tulisen luontonsa tuon kyseisen kymmenen minuutin kaikki sielun ja ruumiin voimat vaativan operaation aikana, niin sitten vasta tunteekin omahyväisyyttä, kun ei flipannut täydellisesti lapselle

Ikävä kyllä tämä ei aina onnistu.

Olen saanut mahdutettua kivoja juttuja lomalla myös itselleni, ja vain itselleni. Olen kysynyt itseltäni, Julia, mihin tänään mennään? Ja vastauksena on ollut: hierontaan, kahville yksin, Idan kanssa lounaalle, vesijuoksemaan Marian kanssa, boulderoimaan Katariinan kanssa, Kaisan ja Saaran juhliin, Liisan ja Kallen juhliin. 

Ilman näitä hetkiä tämä loma ei olisi ollut ihan niin lomaa. Olen pikkuhiljaa alkanut luopua siitä kolmen vuoden takaisesta ajatuksesta, että joululoma tarkoittaa Lord of the Rings -maratonia, 17 romaanin lukemista ja estotonta löllymistä. Miltei 3-vuotiaan ukkelin kanssa se ei tarkoita sitä, ja se on ihan ok.
 

Tänään alkaa päiväkoti, mikä tarkoittaa vähemmän ulkovaatteiden pukemista, vähemmän hulluttelua lapsen kanssa ja näin ollen arjesta lähtee pois vaivaa mutta samalla myös hauskuutta. 

On sellainen olo, että töihin paluu tuntuu kivalta, ja on sellainen olo, että meillä on ollut Alpun kanssa tosi hauskaa. On sellainen olo, että olen saanut levättyä ja hiottua elämäni prioriteettijärjestystä sellaiseen suuntaan, että tulen onnellisemmaksi. Hyvä olo! 

 

Mitkäolivat lomanne kohokohdat ja aallonpohjat?

 

Lue myös:

Joululoma lusittu

Onneksi lomatkin loppuvat

Vauvojen värileikki pureutui äidin traumoihin

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta todettakoon vielä kahden ja puolen viikon joululoman jälkeen: On ihan mukava päästä töihin lepäämään. Toimittajan työssä tarvitsee käyttää huomattavasti vähemmän luovuutta kuin keksiessä 2-vuotiaalle tekemistä. 

Lopulta sitä päätyy uhraamaan omat kasvonsakin, että lapsi viihtyisi.

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Olipa ihana uudenvuodenaatto! Aloitettiin skoolaamalla ystäviemme Marian ja Laurin luona, sitten käytiin katsomassa Hermanninpuistossa noin kymmenen minuutin verran ilotulituksia ja tämän jälkeen suunnattiin meille perunasalaatille. Meille saapuivat myös Sofia, Sampo, Tonttu ja Mirja. Eli aivan parhaita ihmisiä. 

Keskustelut ajautuivat muun muassa siihen, keiden toivottaisiin olevan vähän hiljempaa julkisuudessa tänä vuonna. Hahaha, listasta tuli niin härski, ettei sitä voi kirjoittaa blogiin. (Nykyään laitan liian kontroversiaalin kaman ig-storyihin, koska ne katoavat 24 tunnin päästä.)

Yhdeksään mennessä kaikki olivat lähteneet joko omiin koteihinsa tai seuraaviin bailuihin, ja ennen yhtätoista me olimme Tikin kanssa jo nukkumassa. Veikkaan, että siitä on noin 25 vuotta, kun olen viimeksi ollut nukkumassa uudenvuodenaattona kello 00. Eikä edes hävetä!

Mutta ensi vuonna aion kyllä juoda lasin shampanjaa ja olla mukana laskemassa kymmenen, yhdeksän, kahdeksan... On nimittäin ollut vähän ikävä alkoholia. 

 

Toivottavasti muilla oli railakkaampaa kuin meillä!

 

Lue myös: 

Uudenvuodenaatto 2017 oli melko arkinen

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Voi että miten iloiseksi tulin teidän kaikista onnitteluista ja sydämistä vauvauutiseen! <3 <3 Olette kyllä maailman ihanimpia tyyppejä, ja on niin kiva jakaa elämää teidänkaltaisten ihmisten kanssa. <3 !!!

Katse on vahvasti jo tulevassa, ja uudenvuodenaattona käveltiinkin Raisan kanssa perinteeksi muodostunut uudenvuodenkävely, jossa pohdittiin mennyttä ja tulevaa. Kuten viime vuonna, ensin juotiin kakkukahvit Kluuvin Fazerilla, sitte käveltiin rantoja pitkin kotiin päin. 

Lisäksi kävin näitä läpi ystäväni Marian kanssa aatonaattona, kun käytiin vesijuoksemassa Mäkerlänrinteeltä. Opin Marialta tällaisen hauskan yrityksen analysointityökalun, jota ajattelin soveltaa nyt omaan henkilökohtaiseen elämään. Pointti on sama kuin uudenvuodenkävelyssä: päätetään, mitä halutaan ottaa mukaan ja mitä jättää pois kuluneelta vuodelta. Tässä työkalussa vielä lisätään yksi asia: mitä aloitetaan.

Eli tässä minun Start Stop Continue -analyysiani.

Jatkan

Kivojen asioiden järjestämällä järjestäminen. Kuten vuoden 2018 kohokohdista huomasin, moni mieleenpainuva juttu oli sellaisia, että ne piti ihan itsse itselleen järjestää. Lähiseudun matkat, hotelliyöt, päiväkodin jälkeiset käynnit museoissa tai uimahallissa ystävien kanssa. Vaikka välillä uuvuttaisi, niin on syytä vain järjesttää ja mennä, koska siitä jää hyvä mieli. Ja lähteä myös spontaanisti, jos joku pyytää!

Lukeminen. Olen lukenut monia romaaneja tänä vuonna, ja se on tehnyt elämästä hirveästi rikkaampaa. Ja koska meille on tulossa toukokuuss Ankka (!), niin lukumaratonit luultavasti vain lisääntyvät. Mikäli uusi vauva on yhtään samanlainen kuin Alppunen oli pienenä, pääsen viettämään tuntikausia kirjan ja maitoa mussuttavan vauvelon kanssa ensi kesänä. Ihanaa!

Juoruilun vähentäminen. Kesällä kävi sellainen nihkeä homma, että olin kuullut yhdestä salaisuudesta, josta minun ei olisi pitänyt tietää, ja sitten kerroin sen eteenpäin toiselle kaverille sillä lailla ohimennen, ajattelematta asiaa. No, salaisuuden "omistaja" oli saanut kuulla tästä, ja siitä kehkeytyi inhottava juttu. Tuolloin päätin, että alan entistä tarkemmin miettiä, mitä asioita kerron muista eteenpäin. Tämä on ollut myös siitä hyvä juttu, että nykyään aina kun joku ystävä soittaa minulle, ensimmäinen reaktioni ei ole: mistäköhän se haluaa nyt konfronttaa? (Minulla on sairas suhtautuminen puhelimella soittamiseen, yleensä ajattelen, että vapaa-ajalla soitellaa ihmisille vain silloin, kun on tapahtunut jotain pahaa.)

Perjantait Alpun kanssa. Vaikka toisinaan tuntuu, etten ehdi tehdä kaikkia töitä, niin silti nuo perjantait Alpun (sekä Sofian ja Tontun) kanssa ovat tuntuneet niin arvokkailta ja hauskoilta, että aion jatkaa "nelipäiväistä" (eli tehdä töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin). 

Siivoojan tilaaminen. Vuosi sitten haaveilin, että palkkaamme siivoojan, ja sen me teimme! Nyt tulojen pitäisi tipahtaa aivan järjettömän paljon, jotta luopuisin tästä palvelusta. Mieluummin pihistelemme tulevalla hoitovapaalla vaikka ruoasta, mutta parisuhdetyytyväisyys on noussut siivoojan myötä niin paljon, että joka toinen viikko käyvästä siivoojasta ei helposti luovuta.

Suht säästäväinen elämäntapa. Olen saarnannut niin paljon siitä, miten "älä osta mitään turhaa paskaa", että oppi on myös mennyt omaan päähän. Tänä vuonna olen ostanut ennätyksellisen vähän mitään tavaroita tai vaatteita. Rahani menevät nykyään käytännössä palveluihin, kuten siivoajan tilaamiseen tai kahvilassa käymiseen. Ja huomaan myös, että tällainen elämäntapa toimii tosi hyvin minulle. Ei ole niin huono omatunto ylikulutuksesta, rahaa on jäänyt taas hyvin säästöön ja kodissa on seesteinen tunnelma, kun tavaraa ei ole liikaa.

Syyllisyydeltä välttyminen. Minulla ei ole koskaan elämässä ollut näin monta eri kanavaa, jossa ihmiset voivat laittaa viestejä (puhelut, whatsapp, messenger, insta direct, sähköposti, tekstarit). Tämä tarkoittaa sitä, että myös viestejä on enemmän kuin koskaan aiemmin, mikä on enimmäkseen vain ihana asia. Yritän vastailla ihmisten viesteihin suht heti, mutta olen päättänyt, että jos en ehdi tai jaksa, niin sitten en vain vastaa heti, vaan vaikka parin päivän päästä. En ole edes aloittanut mitään viestiä anteeksi pyytäen siitä, etten ole vastannut, vaan pokkana jatkanut keskustelua siitä, mihin jäätiin. Eikä mitään pahaa ole tapahtunut!

Uusiin ihmisiin tutustumisen. Vuonna 2019 sain ainakin kaksi tosi mahtavaa uutta ystävää, ja toivon, että tänä vuonna elämään tulee taas lisää ihmisiä, joiden kanssa klikkaa täydellisesti. Etenkin kun jään huhtikuussa äikkärille, seura todella taas kelpaa!

Lopetan

Kehoni laiminlyömisen. Tänä syksynä olen laittanut aivan kaiken muun arvojärjestyksessä ennen kehon huoltamista. Tämä on johtanut jäiseen niskajumiin, jumalattomiin päänsärkyihin ja kokovartaloturpoamiseen. (Joka toki saattaa liittyä myös siihen seikkaan, että olen raskaana.)

Unelmoin siitä, etten tekisi enää kello 22 jälkeen töitä. 

Tikin kanssa riitelyn. Uuh, syksyllä oli välillä todella vaikeaa. Alpun uhma, minun (raskaudesta, töistä, who knows) johtuva väsymykseni ja tunne siitä, ettei toinen ymmärrä, miten rankkaa elämä on. Tuli riideltyä aika paljon, ja se laski yleistä mielialaa. Nyt joululomalla ei olla riidelty kertaakaan, ja kaikki tuntuu ihmeen kevyeltä.

Aloitan

Liikuntaharrastus. Pari viikkoa sitten tuli tunne, ettei tee mieli enää lenkkeillä, ja tuolla on muutenkin niin jäistä. Aion kliseisesti aloittaa nyt jonkun uuden hikiliikunnan uuden vuoden kunniaksi, nämä niskat on pakko saada ikibetonista vapaaksi.

Sosiaalisten suhteiden korjausprojekti. Tänä syksynä olen laiminlyönyt monia vanhoja ystäviäni, mutta nyt haluaisin taas nähdä heitä. Aloitin homman heti ja sovin jo ensi perjantaille boulderointi ja burger -treffit vanhan ystäväni Katan kanssa. Katsellaan, mitä blouderoinnista tulee näin viikolla 22. Lol.

Kun lueskelen viime vuoden listaa, niin aika monet asiat ovat toteutuneet. Sen sijaan jokut asiat ovat ottaneet myös takapakkia, kuten spontaanius, lööbaamisen arvostaminen ja ystävien tapaaminen.

Mutta! Ei hätää, sillä 4.4. minä jään äitiyslomalle, ja sen jälkeen eeppinen elbaaminen voi jatkua, ja elämä voi olla juuri niin spontaania, kuin 3- ja 0-vuotiaiden lasten äitiyslomalla oleva äiti sen itselleen voi järjestää.

Eli hyvinkin vapaata, uskoisin!

 

 

Lue myös:

Jatkoon ja ei jatkoon vuodelta 2017

Jatkoon ja ei jatkoon vuodesta 2016

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Pages