Ladataan...
Juliaihminen

Ai että! Taas tarjotaan minulle ja sanomalleni julkisuuden makeaa maljaa. Pääsin nimittäin Ylen Aamutelevisioon puhumaan jälleen kerran lempiaiheestani: säästämisestä.

Toimittaja Antti Sahlrstöm haastatteli minua ja Takuusäätiön Minna Mattilaa. Yle uutisoi vastikää, miten 38 prosenttia suomalaisista ei säästä ollenkaan, ja me pääsimme kommentoimaan aihetta.

Itse päätin tarjota Suomen kansalle käytännönläheisiä ja helposti toimeenpantavia säästövinkkejä, joilla KUKA TAHANSA, jopa tuolla pihalla nyt siemeniä nokkiva varis kykenee KOSKA TAHANSA säästämään kymppitonnin. Kannattaa ottaa nämä vinkit käyttöön heti, niin kymppitonni on taskussanne välittömästi.

Avasin pelin klassisella säästövinkillä: "Kannattaa jättää parina päivänä latte ostamatta, niin eiköhän kymppitonni ole taskussa jo viikon loppuun mennessä."

Sitten jatkoin spesifimpään: "Jos haluat jotain tavaraa, kuten urheiluvälineitä tai sohvan, niin kannattaa kysyä, josko yritys haluaisi tehdä sinun kanssasi näkyvyyttä vastaan yhteistyön. Ei haittaa, vaikka sinulla olisi instassa vain kolme seuraajaa, tai oikeastaan ei instaa ollenkaan, mutta joku stalkkeri nyt selvästi näyttää vaanivan iltaisin ikkunan takana, eli seuraaja kuin seuraaja. Hän kyllä näkee sieltä puskan takaa lymyillen ihanat uudet urheiluvaatteesi ja influensoituu niistä välittömästi ja käy ostamassa itselleen ja koko suvulleen kyseisen urheiluhousumallin."

Sitten kerroin vähän elämäntyyliasioita: "Kannattaa tehdä kerralla 217 litraa hernekeittoa ja laittaa se pakkaseen. Jos sinulla ei ole pakastinta, kuten monilla pienituloisilla opiskelijoilla ei ole, niin voit säilyttää parinsadan litran pönikkää kellarikomerossa. Parhaimmillaan hernari alkaa siellä käydä, ja lopulta sinulla on parisataa litraa hernekeittokiljua, jota voit tarjota ystävillesi juhlissa tai myydä Piritorin ässän edessä ja ansaita näin pitkän pennin." 

Antti: "Kuulostaa... ihanalta."

Kehuista innostuneena päätin ottaa vielä yhden ässän hihasta: "Kannattaa käydä myös lataamassa puhelin ja muut sähkölaitteet lentokentällä. Siellä on katsokaas niitä sähköpistokkeita, joihin voi ilmatteeks laittaa puhelimensa lataamaan. Voi olla, että päästäksesi sille sähköpistokepuolelle joudut ostamaan lennot johonkin, mutta se on pieni hinta siitä, että saat puhelimen, kameran ja iPadisi ladattua ihan sataan prosenttiin saakka!"

 

"Näin on näreet!"

Tässä olivat vain parhaimmat palat. Jos haluatte kuulla loput, niin katsokaa Yle Areenasta itse haastattelu, siinä on kymmenen minuuttia puhdasta kultaa.

Ja jos haluatte lukea lisää rahahorinoitani, niin lukekaa uusi kirjani Kaikki rahasta - näin säästin kymppitonnin vuodessa.

Jeee!

 

Tuleeko mieleen muita säästövinkkejä, joilla voin valistaa kansaa seuraavassa tv-haastattelussa?

 

Lue myös:

Kerroin Puoli seiskassa mielipiteeni suomalaisista sijoittajista

Kerroin Maikkarin uutisissa, miten kuka tahansa voi saada sadan tonnin sijoitussalkun

 

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Olen kesän aikana nauranut monesti (hyväntuulisesti, en pilkallisesti!) blogien "tältä kotini oikeasti näyttää" -postauksille. On ollut ihana fiilistellä kauniita koteja, joissa epäjärjestys tarkoittaa sitä, että ikkunalaudalla on myslikulho. 

Ja heti perään sanon kaihoten, että vielä kolme vuotta sitten minunkin koti oli ihan oikeasti sellainen koti. Olen aina ollut hyvin neuroottinen siisteyden suhteen, ja kaverit ovat voineet paukata meille koska vain, koska meillä on aina ollut siistiä. 

Kunnes.

Lapsi. Vielä vauvavuotena oli helppo pitää hommat siistinä, sillä vietin aikaa niin paljon kotona, että sitä ohimennen siivoskeli menemään. Lisäksi vauva ei hirveästi vielä liikkunut, joten se ei saanut muuta tuhoa aikaiseksi kuin heittää puurot lattialle. Toista on 2,5-vuotiaan kanssa. 

Olemme Tikin kanssa kehitelleet kaikenlaisia nerokkaita kikkoja, joilla kotia saisi inhimillisemmän näköiseksi, kuten kymmenen minuutin siivoussäännön.

Tämä ei ikävä kyllä ole vielä täysin ratkaissut kotona paikoittain vallitsevaa kaaosta. Siisteysneurootikoille, jotka mietitte, että voiko ihminen hankkia lasta ollenkaan, jos inhoaa sotkua, niin sanon, että sotkuun tottuu. (Tai sitten vain siivoaa ja siivoaa.) Sotku ei häiritse minua enää niin paljon, kunhan aina välillä on siistiä.

Olemme ratkaisseet asian siten, että palkkasimme siivoojan, joka käy joka toinen viikko. Se on hintavaa, mutta öhö öhö, avioero on vielä kalliimpaa.

Lisäksi haluan, että ystävät voivat edelleen tulla meille käymään koska vain, ei pelkästään silloin, kun siivooja on käynyt. Niinpä olen kehitellyt uuden sisustusfilosofian: Keskiarvoteorian.

Se tarkoittaa sitä, että välillä on todella skeidasta, välillä taas tip top siistiä. Ja sitten toivotaan, että ystävät käyvät kylässä niin usein, että näkevät asunnon molemmissa kunnoissa (tai siis ainakin siistinä). Sitten niille ei tule sellaista oloa, että elän saastassa aina

 

Lue myös:

Kymmenen minuutin siivoussääntö

Rätti pitää leikata puoliksi

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Juteltiin tuossa yhtenä päivänä ystävieni Lotan ja Annan kanssa siitä, minkä asioiden tietää ärsyttävän itsessään muita. Välillä sitä vain ymmärtää olavansa sietämätön, muttei jotenkaan voi asialle mitään. 

Tultiin aika nopeasti siihen tulokseen, että joka ikisessä ihmisessä on ärsyttäviä piirteitä, ja jos muuta luulee, niin kannattaa lähteä tämän toisen ihmisen kanssa matkalle. Viimeistään siellä ne piirteet nousevat esiin, koska niitä joutuu seuraamaan pitkään ja ne ikään kuin vyöryvät hallitsemattomasti päälle. (Olen muun muassa eronnut kerran interrailin jälkeen sellaisesta miekkosesta, johon olin matkalle lähtiessä täysin rakastunut. Minä lopetin suhteen.)

Joskus sitä kuvittelee, että joku on aivan täydellinen. Kerran lähdin kolmen viikon reissuun erään ystäväni kanssa, josta kuvittelin, että hänestä ei löydy yhtäkään edes vähän turhauttavaa piirrettä. (Tyyppi on äärimmäisen hauska, älykäs, empaattinen, tiedättekö sen yhden prosentin väestöstä, joka on sosiaalisesti tajuttoman lahjakas? Sellainen.)

Mutta kyllä vain! Viimeisellä viikolla akilleen kantapääni löytyi. Kävi ilmi, että hänellä on tapana hyräillä aika lailla. Tavallisesti rakastan hänen hyväntuulista hyminäänsä, mutta kun jouluaattona Petteri Punakuonoa hyräiltiin kerta toisensa jälkeen, mun oli pakko lopulta pyytää, että hän vaihtaisi biisiä. Tämä ei aiheuttanut meidän välillä konfliktia. 

Mutta entä minä sitten? Herran tähden, tiedän olevani oikea ärsyttävyyden huipentuma. En tiedä, olisinko edes oma ystäväni, jos en olisi minä itse.

Ensinnäkin matkoilla on tämä nukkumisasia. Nukun todella huonosti ja vieraissa paikoissa vielä huonommin. Tästä syystä olen todella itsekäs kanttura matkakumppanina, ja yritän aina rohmuta itselleni hiljaisimman ja pimeimmän sopen, mitä löytyy. Luultavasti valvon kuitenkin, mutta valvon sentään mukavassa paikassa! Kaikenlaiset erityistarpeet korostuvat matkalla, ja sen ilmaiseminen ja perustelu, miksi minun pitäisi saada jotain, voi olla todella hankalaa. (Pitäisi ehkä harjoitella ennen pidä tunkkisi -tilannetta.)

Saatan myös vähän heittäytyä avuttomaksi matkoilla. Jos joku muu näyttää hanskaavan homman, luovutan ilomielin hänelle kartan lukemisen ja suunnitelmien tekemisen, ravintoloiden päättämisen ja iltaohjelmat. Tralllallaa, ei vastuuta! (Hyvä puoli sentään on, etten yleensä valita muiden päätöksistä.)

Välillä saatan pettyä jostain pienestä asiasta täysin kohtuuttomasti. Mentiin kesällä Imatran valtiohotelliin ihan vain siksi, että olin lapsesta saakka haaveillut pääseväni yöpymään tuossa upeassa kivilinnassa. Päätettiin upgreidaa parillakympillä huonetta, jotta saataisiin oikein mahtavat näkymät. Kun päästiin perille, kävi ilmi että meidän huone sijaitsi 1980-luvulla rakennetussa lisäsiivessä. Olin niiiiiiin pettynyt. Tikiä alkoi ymmärrettävästi raivostuttaa minun huonotuulisuuteni, ja vaikka tiedostin, että kärttyilemällä pilaan koko perheen kivan illan, en vain saanut pariin tuntiin kiskaistua itseäni tuosta pettymyksestä irti, vaan olin täysi mulkvisti.

Kaikki nämä ovat piirteitä, joista en ole mitenkään erityisen ylpeä. Luultavasti ärsyttäviä puolia on vielä huomattava määrä, mutten vain tiedä niistä. Pelottavaa! (En tosin myöskään halua tietää, ellei ole ihan pakko.)

Jostain jumalan syystä olen onnistunut aina saamaan kuitenkin ystäviä matkoille, usein jopa samoja ystäviä, joiden kanssa olen ennenkin reissannut. Tämän täytyy kertoa siitä, että ystäväni ovat aika lempeitä ihmisiä, ja heitä ei haittaa minun omituisuuteni. Ja tietenkin myös siitä, että sietämättömistä piirteistäni huolimatta olen vain niin uskomattoman laadukasta seuraa, että plussalle jäädään!

No, en nyt yleensä tuolla kulje miettimässä sitä, mikäköhän kaikki minussa ärsyttää, koska sellainen estäisi elämistä ja musertaisi itseluottamuksen. Sitä paitsi onhan se mahdollista, että nämä piirteet eivät haittaa muita, minä luulen vain. Mutta välillä aiheesta on ihan kiinnostava keskustella, ja voi sitä aina yrittää pientä parannusta.

 

Mikä on sinun ärsyttävä piirre (esimerkiksi matkalla)?

 

 

Kuvan korvikset olen saanut ihanasta raumalaisesta korutehtaasta nimeltä Mamakoru

 

Lue myös:

Neljä tylsintä keskustelunaihetta

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

On aika jatkaa Kysy minulta mitä vain -postauksen kysymysten purkamista. (Niistä riittää settiä koko syksylle!)

Tällä kertaa tartun Rahkamuijan erinomaisiin kysymyksiin. Näin välihuomautuksena on sanottava, että Rahkamuija eli Anni on mun ehdoton sosiaalisen median idoli. Siinä on nainen, jonka kanavalla on kaksi miljoonaa tilaajaa, eikä muijalla ole noussut millään lailla urea päähän. Päinvastoin, hän on ehdottomasti yksi sydämellisimmistä (ja hauskimmista) ihmisistä kenet olen kuuna päivänä tavannut. Kun vuosi sitten alettiin jubailla Tubeconissa ajattelin, että ei minulla ole mitään asiaa horinoida tuon kokoluokan staralle, mutta myöhemmin kävi ilmi, että yhteistä asiaa löytyi paljonkin. 

Mutta jo riittää siirappisuus, mennään aiheeseen, eli Annin tärkeisiin kysymyksiin. 

 

Juontaisitko mieluiten Kymppitonnia, Haluatko Miljonääriksiä vai Onnenpyörää?

Ehdottomasti Onnenpyörää! Ensinnäkin rakastan siitä pyörästä kuuluvaa ratatatatata-ääntä ja toiseksi, olisi upeaa päästä legitiimisti käyttämään sanaa rrrrosvosektori omassa arjessaan. Nyt ei oikein ole tarjoutunut tilaisuuksia käyttää tuota upeaa sanaa.

Mikä on pohjoisin paikka Suomessa, missä olet käynyt?

Kilpisjärvi! Olin Kilpisjärven biologisella asemalla tammikuussa 2011 graduretriitillä. Meitä oli leirikeskuksessa vain kaksi: minä ja teoreettisesta fysiikasta graduaan tekevä mornomimiekkonen. Tuo oli yksi elämäni ihanimpia viikkoja. Siellä me vain kiipesimme Saana-tunturille ja lumikenkäilimme Kilpisjärven jäällä. Ja teimme gradujamme. (Ja yritimme olla ajattelematta Hohto-elokuvaa.)

Aiotko tänä vuonna mennä Tubeconiin?

Ikävä kyllä en mennyt. Mutta ehkä saan tänä vuonna elvytettyä tubekanavani, jolloin ensi vuonna voisi taas mennä!

Asioitko koskaan Lidlissä?

Ai asioinko?! Asioin siellä aina kun voin. Lidlin paistopiste, m m mmm!

Oletko koskaan huolissasi, että lapsestasi tulee tuhlaajapoika?

Vain siltä näkökantilta, että hän olisi sellainen kerskakuluttaja, joka rälläisi menemään ympäristöstä piittaamatta. Tulhatkoon mihin tuhlaa, kunhan olisi onnellinen. 

Mikä on kaikkien aikojen paras urheiluhetkesi? (Oma tai jonkun muun!)

Omani se, kun juoksin ensimmäisen kerran puolimaratonin. Oli upea tunne, kun tajusin, että kroppani ihan oikeasti pystyy tähän. Tämän jälkeen niitä on tullut juoksenneltua enemmänkin, tykkään juosta niitä. Muiden se, kun Mika Häkkinen ajoi formuloita. Mika ei sinällään kamalasti kiinnostanut (vaikka minulla onkin tallessa leikekirja hänen urotöistään). Sen sijaan se, että katsoin formuloita isän kanssa oli ihanaa. Joskus hän herätti minut aamukuudelta katsomaan yhdessä kisoja, jotka järjestettiin toisella puolella maapalloa.

Taistelisitko mielummin yhtä hevosen kokosta ankkaa vastaan vai sataa ankan kokoista hevosta vastaan?

Dramaturgisesti sata ankan kokoista hevosta olisi upeampi ilmestys, mutta käytännön syistä valitsen hevosen kokoisen ankan. 

Jos BB-talosta tehtäisiin Suomen bloggaajat-edition, kuka voittaisi? Osallistuisitko itse?

Veikkaan, että WTD:n Nata. Siinä on niin kunnianhimoinen, mutta samalla vilpitön ja mukava tyyppi, ettei häntä äänestettäisi ulos. Osallistuisin itse ilman muuta, mutta häviäisin melko pian, sillä kaikenlaisest äänineuroosini tulisivat luultavasti nopeasti pintaan. Jos joku esimerkiksi hyräilisi tai naputtaisi hermostuneena sormillaan pöydän pintaa (saati maiskuttaisi syödessään), saisin luultavasti sellaisen Leave Britney Alone -tyyppisen hysteerisen itkukohtauksen, jonka jälkeen minut saatettaisiin ulos.

Entäpä mihin tosi-tv-sarjaan voisit osallistua, jos BB-talo ei maistu?

Ystäväni Joonas sanoi 30-vuotisjuhlissani, että mökkijuhlani muistuttavat Non-Temptation Islandia. Eli pelkkää punavihreää mussutusta, jossa on yhtä paljon seksiä kuin peruskalliossa. Eli sinne!

Huonoin blogiyhteistyöehdotus?

Varmaan joku näistä "lähetämme testattavaksi meikkejä, mikäli kirjoitat niistä positiivisesti". Naistenlehtitoimittajana ilmaiset meikit eivät paljon sielua hivele. Sen sijaan kukaan ei ole vielä tarjonnut bluetoothkaiutin-löylykiulua!

Jos olisit nyrkkeilijä niin mikä biisi soisi kun astelisit rinkiin ja mikä olisi sun nyrkkeilijälempinimi?

Joe Espositon You're the Best Around. Pikkuveljeni Otto on opettanut, että sitä kannattaa kuunnella mahdollisimman usein. Nimeni olisi Julma-Juulia, sillä tällä nimellä minua kutsuttiin lasena Kakskerran Kovanaamat -jengissä.

Luetko koskaan Aku Ankkaa?

Nyt en ole hetkeen lukenut, mutta koko lapsuus sitä tilattiin ja heti, kun Alppu oppii lukemaan, se tilataan meille. 

Kuinka vanhaksi aiot elää?

100-vuotiaaksi.

 

Kiitos mahtavaista kysymyksistä! Toivoisin kovasti, että itse Rahkamuija, ja oikeastaan te muutkin voisitte vastata noihin tai vähintäänkin valita yhden, johon vastaisitte!

 

Kuva: Minä ja Anni edustamassa.

 

Lue myös:

Kysy mitä vain

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Ilahduin syvästi, kun yhtenä päivänä laitoin Alpulle kenkiä jalkaan ja hän sanoi: "Hienosti äiti." Tällainen yllättävä kehu tuntui kovin palkitsevalta!

Mainitsin tästä Insta Storyssäni, ja ihmiset alkoivat kertoa, miten ihania kehuja olivat saaneet. Yhden kolmevuotias oli kertonut äidilleen kaupassa, miten hieno juttu oli, kun äidin lähtöpisu tuli pönttöön. (Olihan se!)

Toisen kaksivuotias oli kehunut, miten hienosti äiti oli tuonut maitoa. Kyllähän tuollainen lämmittää.

Asiat siitä vähän eskaloituivat, ja ihmiset alkoivat kertoa muita mieleenpainuvia kehuja. Yksi oli sattumalta käynyt samana päivänä tähystyksessä, ja lääkäri oli siellä sitten kehunut suolta kauniiksi. "Onko tämä nyt sitä sisäistä kauneutta", kehun saanut oli pohdiskellut. 

Toinen sanoi, että moni terveydenhoitoalan ammattilainen oli kehunut hänen limakalvojaan. Pakko se on uskoa, jos moni huomaa upean limakalvoston!

Ja olen itse asiassa itsekin kuullut kerran gyneltä, että "sinulla on sievä kohtu". Siitä lähtien minulla on ollut sieväkohtuisen ihmisen identiteetti!

Yleisesti ottaen kehujen kuuleminen on ihanaa. Oli kyse kohdustani tai kenkien jalkaan laittamisen taidostani, kyllä kehu ilahduttaa!

Mutta jos joku laventaa kehun monikkoon tai yleistykseen ja sanoo, että "te naiset osaatte sisustaa niin kauniisti" tai "te nuoret olette niin skarppeja ja hallitsette somen", niin joko kehu ei tunnu erityisesti minulle osoitetulta tai sitten se jopa ärsyttää. Tästä syystä monikkomuotoiset kehut eivät lämmitä.

Lisäksi joskus kehuminen voi olla ylentämällä alentamista, jolloin se on eräänlaista vallankäyttöä. Tästä syystä varon esimerkiksi vaikka työtilanteissa kehumasta toisten ulkonäköä ja joskus jopa ihan ammattitaitoa, koska tällöin ikään kuin asetan itseni sellaiseen asemaan, jossa otan oikeuden arvioida toista ja esittää arvioni ääneen.

Mutta nämä on kinkkisiä hommia ja hyvin tilannesidonnaisia. Tärkeintä on se, että on vilpitön kehuissaan. Yleisesti ottaen kehuminen on mahtavaa, ja etenkin on kiva kuulla kehuja omasta toiminnastani tai työstäni, koska siihen pystyn vaikuttamaan. (Vaikkei siis tietenkään haittaa kuulla, että joku kehuu vaikka lippistä, jonka olen ostanut, koska kertoohan se ikään kuin minun tyylitajustani.)

Nyt kiinnostaa kuulla, millaiset kehut ovat olleet teille erityisen mieleenpainuvia. Oli kyse sitten hauskasta tai tärkeästi, mieltä nostattavasta kehusta, sellaisesta, jonka muistaa koko loppu elämänsä.

 

Minkä kehun muistat aina?

 

 

Kuvat: Hengailtiin Alpun ja Tikin kanssa Kotkassa Merikeskus Vellamon katolla. Tuli ihan Oslon oopperatalo -vibat, suosittelen käymään!

 

Lue myös:

Pidin 28 vuotta käsiäni rumina, kunnes päädyin käsimalliksi

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

 

Pages