Ladataan...
Juliaihminen

Minua pyydettiin avaamaan Kaikki rahasta -kirjan sisältöä blogissa, joten täältä tulee vanha kunnon kirjaesittely.

Vaikka kirjan alaotsikko on "Näin säästin kymppitonnin vuodessa", kirja ei keskity pelkästään säästämiseen. Sen sijaan se kertoo siitä, miten monenlaisilla tavoilla voi saada rahaa säästöön niin, että tilille jää aiempaa enemmän rahaa, kun sitä osaa käyttää oikein. Ihan vain jo pelkkä tieto yleensä säästää rahaa: miten luottokortit toimivat, millainen asuntolainan maksutapa olisi itselleen sopiva ja miten sitä jäljelle jäävää rahaa kannattaa sijoittaa niin, että saa lisää rahaa elämäänsä. 

Toisaalta kirjassa paneudutaan seikkaperäisesti myös siihen, miten omasta palkkakehityksestään voi pitää huolta pitkin uraa ja miten kannattaa valmistautua palkkaneuvotteluihin. Minua kiinnosti valtavasti myös parisuhde ja rahat: vaikka Suomi on suht tasaveroinen maa, niin useissa suhteissa raha-asiat hoidetaan yllättävän konservatiivisella tavalla, eivätkä naiset aina hyödy tästä – joskus toki hyötyvät.

Summa summarum: asiat kietoutuvat sen ympärille, miten rahaa jää lyhyellä ja pitkällä aikavälillä enemmän käteen, vaikkei sitä suoranaisesti säästämällä säästäisi.

Kirjassa on paljon tietoa ja erilaisia asiantuntijahaastatteluja, mutta koska raha-asiat esitetään mielestäni usein melko puisevasti, pyrin tuomaan tekstiin kepeyttä, huumoria ja paljon vertaistukea, jotka toimivat usein myös hyvinä esimerkkeinä. Niinpä aloitan monet luvut omilla kokemuksillani kyseisestä aiheesta. Kerron, miten itse olen tehnyt, tosin en väitä, että muiden kannattaisi tehdä samalla tavalla kuin minä teen. 

Kuten aiemmin täällä on keskusteltu, niin kirja on tietyllä tapaa melko keskiluokkainen. Ylivelkaantumisesta ja erilaisten tukien hakemisesta puhutaan, mutta ennen kaikkea kohderyhmäksi muodostui sellainen perus pulliainen, joka opiskelee tai jolla on jo työpaikka. Suomen yleisin palkkahan on 2500 euroa kuussa, jos tienaa sitä enemmän, tienaa enemmän kuin suuri osa suomalaisista. 

En tiedä miksi keskiluokkaisuutta pidetään niin suurena kirosanana, kun Suomessa keskiluokka on kuitenkin niin suuri. Tietenkin pyrin esimerkiksi muiden kommenttien avulla tuomaan esiin myös pieni- ja suurituloisten ihmisten arkea, mutta mitään sellaisia "tässä kolme halpaa perusruokaa" -vinkkejä ei kirjasta löydy ja toisaalta siellä ei myöskään neuvota, millainen salkku kannattaa rakentaa, jos käteistä on tilillä 200 000 euroa.

Yritin saada kirjaan samanlaista sävyä kuin tämän blogin postauksissa ja kommenteissa on: ymmärtäväistä muttei lässyttävää, älykästä muttei kuitenkaan besserwisseröintiä ja paremmin tietämistä.

Toivottavasti onnistuin tässä!

Oli myös siistiä haastatella ihailemiani julkkiksia kirjaa varten. Mietin, keiden vastauksia haluaisin kuulla, ja sitten soittelin ihmisille tai tapasin heitä. Suomessa toimittajana on melko helppo saada ihan kuka vain vastaamaan, jos kysymyksen perustelee tarpeeksi hyvin. Tästä syystä kirjasta löytyy esimerkiksi Erkki Liikasen asuntolainamuisteloa (liikuttava lapsuudenkuvaus!), Rosa Meriläisen hyviä ja huonoja kokemuksia rahan hoitamisesta parisuhteessa sekä Vappu Pimiän puskurirahaston määrä.

Sijoituslukuun halusin satsata paljon, ja yritin tehdä siitä mahdollisimman simppelin ja helpon, jotta kenellekään ei jäisi sen luettuaan epäselväksi, miten ihminen voi alkaa sijoittaa rahojaan, ja miten rahastot, osakkeet tai sijoitusasunnot toimivat. Kiitos tämän blogin, innostuin erityisesti tutkimaan ja penkomaan vastuullista sijoittamista. Tiivistin siitäkin selkeät listaukset helpottamaan sijoituspäätösten tekemistä.

Sijoitusluvusta karsittiin paljon kamaa myös pois, ja veikkaan, että hyödynnän sitä vielä erikseen täällä blogissa postauksissa. 

Ennen kaikkea kirjan pointti on motivoida ihmistä ottamaan omat raha-asiansa täysin hanskaan. Minulle raha-asioiden hoiteleminen on jo vuosia ollut suorastaan nautinto. Tykkään (omituisen) paljon seurata tililtä, kun asuntolaina(t) vähenevät kuukausittain ja sijoitukset nousevat. Siitä tulee sellainen olo, että ainakin tämä asia on elämässä kunnossa, vaikka moni muu homma olisikin sekaisin tai kaaoksessa.

Usein nimittäin tiedon ja motivaation avulla rahan käsittelemisestä tuleekin helppoa ja sillä saa itseluottamusta myös muihin elämän osa-alueisiin. 

Tässä mainospuhetta kerrakseen! Ostakaa, lainatkaa kirjastosta tai lukekaa BookBeatista tai Storytellistä!

 

Saa kysyä mitä vain kirjasta tai kirjoittamisesta! 

 

Kuvat: Olen saanut sellaisen käsityksen, että kuva kirjasta muuttuu kauniimmaksi, jos siinä on vähän rehuja.

 

Lue myös:

Näin kirjoitusprosessi eteni

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Oh! Puoli vuotta sitten kerroin teille, että olen kirjoittamassa kirhaa rahasta, ja nyt tuo kirja on ihan konkreettisesti kädessäni. Tuntuu aivan friikiltä hommalta, sillä tietokirjan kirjoittaminen on aika monen toimittajan suuri haave. Nyt se on toteutunut, ja se tuntuu samaan aikaan aivan mahtavalta ja toisaalta (pakko myöntää) jotenkin aika pelottavalta. 

Olen kirjoittanut varmaan tuhansia, ellen kymmeniä tuhansia lehtijuttuja sanoma-, aikakaus- ja nettilehtiin, mutta niiden hyvä puoli on ollut se, että ne luetaan kerran ja sitten seuraavana päivänä tai seuraavassa numerossa on jo seuraavat jutut. Näin yhtä juttua kohden ei tule niin kovin suuria paineita. Sen kun vain vääntää homman kasaan. Mutta kirja! Siinä on aivan eri hommat kyseessä. 

Ajattelinkin kertoa tässä postauksessa noin suurinpiirtein, että miten tämä kyseinen kirja on syntynyt.

Päätös kirjan tekemisestä syntyi noin vuosi sitten. Blogini rahahorinoista tehtiin juttu Helsingin Sanomien Torstai-sivuille (18.8.2017), ja samana aamuna Gummeruksen tietokirjojen kustannuspäällikkö Susanna Messo laittoi viestiä ja kysyi, tulisinko käymään. Minä menin, ja hän pyysi, että kirjoittaisin tietokirjan rahan käyttämisestä. Sellaiselle olisi kuulemma nyt vahvasti kysyntää.

"Tee sisällysluettelo ja lähetä se minulle maanantaiksi."

Pyysin Mirjan, Raisan ja Mariannan meille ideoimaan makaronilaatikkopalkalla kirjan lukujen aiheet, sellaiset, jotka kiinnostavat meitä, eli kolmekymppisiä naisia. Ja ehkä vähän muitakin ihmisiä. Lopulta kirjan 12 luvun yläotsikot syntyivät aika helposti. Meitä kaikkia kiinnosti säästäminen, se miten asunto ostetaan, se miten rahat kannattaisi jakaa parisuhteessa, miten sijoitetaan rahaa vastuuasiat muistaen ja myös, millaisia ongelmia raha ihmisille aiheuttaa. 

Lähetin synopsiksen Susannalle ja hän sanoi, että kirjoita ensimmäiset 60 sivua ja palauta ne marraskuuhun mennessä. Irtisanouduin työstäni, aloin tehdä free-toimittajan hommia ja siinä samalla kirjaa. Loin kirjan luvuista oman Trello-kansion ja listasin, minkä alan asiantuntijoita tarvitsen, ja mistä löytyvät Suomen parhaimmat. Ja niitä riitti! Tarvitsin tyyppejä kertomaan veroista, eläkkeestä, avioehdosta ja asuntolainoista. Tarvitsin myös sosiologeja, kulutustutkijoita ja käyttäytymistaloustieteilijöitä kertomaan, miksi me haluamme kuluttaa niin kuin kulutamme, ja miksi säästäminen on ihan oikeasti aivan saatanallisen vaikeaa. Tarvitsin professoreita, pankin ekonomisteja, virastojen asiantuntijoita.

Ennen kaikkea tarvitsin myös ison joukon tavallisia ihmisiä, naisia, jotka kertovat avoimesti ja rehellisesti oman talouden onnistumisista ja kipukohdista. Loin Facebook-ryhmän, jonka keskustelu oli niin kiinnostavaa, että sieltä olisi saanut kymmenen kirjaa niillä matskuilla. Tällä taklasin sen ongelman, että tekisin kirjan vain omista lähtökohdistani. Lisäksi bongasin tämän blogin kautta esimerkiksi aivan ihana Marian, joka oli selvinnyt 20 000 euron pikavippikierteestä (sen haastattelun muistan ikuisesti!).

Vanhana aikkaritoimittajana halusin kirjaan myös pikkuisen tirkistelyä, ja oikeastaan pointata sen, että aivan kaikki aina Kristiina Halkolasta Erkki Liikaseen ja Linda Liukkaasta Antti Holmaan joutuvat miettimään raha-asioita arjessaan.

Kirjoitin kiukulla ensimmäiset kolme lukua, ja lähetin ne Susannalle. Hyvältä näyttää! hän vastasi, ja niinpä me kirjoitettiin kustannussopimus! Tässä vaiheessa alettiin pallotella kirjan nimeä. Minulla oli ainakin kymmenen ideaa, ja alun perin nimen oli tarkoitus olla ihan jotain muuta, mutta lopulta tämä näytti kannessa parhaalta. Kustantaja halusi tuon lisäyksen "näin säästin kymppitonnin vuodessa", vaikka mä pelkäsin, että se kuulostaa kauhealta lesoilulta. Mutta pelkkä Kaikki rahasta ei kyllä ole hirveän myyvä, sen jopa minä ymmärrän. Sitä paitsi ihmiset olisivat saattaneet sekoittaa sen Jaarli Tulimeren kirjaan. (Hahahaha, olen nauranut tälle aika paljon. Bongasin Jaarlin kirjan oikeasti vasta tänä syksynä ja oli aikamoinen shokki, että kirjallani olikin jo olemassa tällainen kaima.)

Kustannussopimuksen saatuani hain erinäisiä apurahoja, ja sain niistä vain yhden: Kordellinin säätiöltä 4000 euroa (verotonta!) apurahaa. Tämä oli ihana yllätys, koska tietokirjan kirjoittaminen ei nyt suoranaisesti lyö leiville. 

Ja sitten vain kirjoitin. Haastattelin ja kirjoitin ja haastattelin ja kirjoitin. Olin koko ajan vähän jäljessä deadlinestä, ja paniikki oli läsnä esimerkiksi joululoman 2017. Miten minä ikinä ehdin, mietin, mutta sitten raivasin koko tammi- ja helmikuun kalenterista vapaaksi muilta töiltä ja tein vain kirjaa. Ensimmäinen käsikirjoitus valmistui helmikuun lopulla. Miten helpottavaa oli lähettää se!

Tämän jälkeen palloteltiin kannen kanssa aika pitkään. Ideoita oli monenlaisia, ja kierrätin ne kaikki aina mun visuaalisesti lahjakkaimpien ystävien silmien edessä (kuten vaikka eräänkin Visual Diary -blogin pitäjällä). Lopputuloksesta tuli mielestäni upea.

Heh, työt eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Sain kustannustoimittajakseni tarkan, älykkään ja superpätevän Salla Seurin, joka laittoi kirjan uuteen uskoon. Lukujärjestystä muutettiin, kymmeniä sivuja deletoitiin pois (minulla on nyt esimerkiksi vakuutuksista ainakin kymmenen sivua tekstiä pöytälaatikossa, jos joku joskus haluaa tietää niistä jotain). Salla poisti myös lukuisia disclamereita kirjasta, koska ei kukaan jaksa lukea joka ikisestä kohdasta, että "tämä ei välttämättä ole mahdollista jokaiselle", "tällainen vaatii henkisiä voimavaroja", "blaa blaa blaa". 

Toisella kierroksella kieltä muokattiin paremmaksi. Mun pahimmat ylilyönnit ja toistot hiottiin pois, ja liian ronskia kielenkäyttöä hieman siistittiin. Ja kolmannella samaten.

Kesäkuun lopulla kirja meni taittajalle, ja elokuun alussa sain sen takaisin. Oikoluin kirjan taitettuna viimeisen kerran, napsin toistoja pois, lisäilin viimeisimpiä kiinnostavia lukemiani tutkimuksiani, tsekkasin kirjan graafeja ja lähetin sen takaisin.

Ja sitten kirja lähti painoon. Huh! Viime torstaina menin käymään Gummeruksella puhumassa kirjan mediastrategiasta viestintäpäällikkö Eeva Herrainsillan kanssa, ja siellä sitten näin tuon kirjan ensimmäistä kertaa. Tunne oli niin omituinen. Tässä ne sanat nyt sitten ovat paperilla, ihan oikean näköisenä kirjana. Sairasta, niin sairasta!!!!!

Tällä viikolla kirja tulee kauppoihin ja kirjastoihin, toisin sanoen se alkaa elää omaa elämäänsä, poissa minun käsistäni. Nyt voin enää sanoa vain sen, että menkää ja lukekaa se! Olisi huippua kuulla, mitä mieltä olette kirjasta! 

 

Kuvat: Alppu keinui vieressä, kun Tiki otti minusta tyylikkäitä posekuvia

 

Lue myös:

Kuusi syytä siihen, että olen alkanut puhua rahasta ääneen

Kirjoitin kirjan rahasta

 

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: OPn sijoittajakoulu

Minua pyydettiin kesäkuussa Osuuspankin Sijoittajakouluun puhumaan lempiaiheestani, vastuullisesta sijoittamisesta. Olen ehtinyt kirjoittaa tänne blogiin aiheesta vasta pari postausta, vaikka siitä on paljon ammennettavaa. Niinpä ilahduin, kun pääsin juttelemaan sijoittamisen vastuullisuudesta podcast-jakson verran OPn ESG-yksikköpäällikkö Elina Rinnan sekä piensijoittaja ja OPn toimituspäällikkö Tuomas Rajalan kanssa. (Aion toki kirjoittaa aiheesta blogiinkin vielä lisää.)

Kuuntelin nyt jälkikäteen tuon vastuullisen sijoittamisen jakson. Yleensä minua nolottaa kuunnella omia jorinoitani, mutta nyt olen kerrankin ihan tyytyväinen sanomisiini. Tätä helpotti se, että Elina Rinta oli hyvin perillä vastuullisuusasioita. 

OPn tyypit kysyivät jälkikäteen, haluaisinko vinkkaa Sijoittajakoulun jaksoista eteenpäin. Olen nyt kuunnellut ne kaikki podcasteina (osa jaksoista on myös YouTube-videoina), ja voin suositella ihmisiä kuuntelemaan tai katsomaan nuo. Jaksoissa käydään aika kivasti läpi sijoittamisen perushommia. Niitä houstaa Tuomaksen lisäksi Ida-Liina Huurtela, jonka innostus sijoittamista ja raha-asioita kohtaan välittyy erinomaisesti.

Kaikki jaksot listataan täällä, ja niistä omat suosikkini olivat seuraavat (oman jaksoni lisäksi, tietenkin):

ETF-rahastot

Minulla meni pitkään ennen kuin tajusin kunnolla, mitä ETF-rahastot ovat ja miten ne eroavat muista osakerahastoista. Tässä jaksossa kerrotaan ETF-sijoittamisen plussat ja miinukset, ja sivutaan myös paljon puhuttuja Smart Beta -rahastoja. Nykyään kuukausisäästän itse yhden indeksirahaston lisäksi kahteen vastuulliseen ETF-rahastoon.

Tunnusluvut tutuiksi

Ostin itse ensimmiäset osakkeeni niin, etten tiennyt hölkäsen pöläystä yritysten tunnusluvuista. P/E, osinkosuhde, ROI, ketä kiinnostaa? Mielestäni tämä oli ihan ok strategia, koska en olisi koskaan uskaltanut ostaa ensimmäistäkään osaketta, mikäli olisi pitänyt tietää kaikesta kaikki ja osata tehdä vielä analyysiä perään. Ostin vakavaraista yhtiötä, Konetta, ja nuo osakkeet ovat maksaneet minulle hyvää osinkoa aina siitä lähtien, eikä kurssikaan ole kovasti heilunut (taitaa olla nyt plussalla). Ensimmäinen osakeostos toimi porttiteorian tavoin: kiinnostuin aiheesta ja aloin ottaa selvää, mistä näissä hommissa on kyse. Nykyään minulla on kuuden eri yrityksen osaketta, ja joka kerta kun olen ostanut uutta, olen opiskellut yhden uuden tunnusluvun. 

Tässä jaksossa avataan tärkeimpiä tunnuslukuja, ja se kannattaa oikeastaan katsoa videoversiona, sillä kuunneltuna nuo tunnuslukujen selitykset menevät liian nopeasti ohi. Videolla ne on vielä avattu tekstin muodossa selvästi, mikä auttaa hahmottamaan, mistä on kyse.

Voittojen kotiuttaminen ja sijoitusten verotus

Tämä on vähän hassua, mutta en ole vielä koskaan myynyt mitään sijoituksiani. Olen kunnon hordaaja, eli osta ja unohda -muija. Lempisijoittajani, Merja Mähkä, onneksi puhuu jaksossa siitä, miten sijoituksia ei välttämättä kannatakaan myydä. Jos joku on hyvä, niin turha siitä on luopua. No, okei, itselläni on esimerkiksi aika suurella miinuksella olevia Pihlajalinnan osakkeita tällä hetkellä salkussani. Niiden myymistä voisin harkita, mutta vielä haluan katsoa, mihin tämä sotesekoilu menee, enkä siksi myy vielä. (Pihlajalinnalla on myös mallikkaasti oma verojalanjälkensä esillä, pidän tätä siis vastuullisena yrityksenä.) Tappiot voi sitten vähentää verotuksesta, Merja selittää aisaa selkeämmin jaksossa.

Nämä ovat jaksosuositukseni ovat ehkä vähän edistyneemmille sijoittajille. Voi myös kuunnella koko sarjan läpi, siellä esiintyy myös toinen ihailemani sijoittaja, Lilyssäkin nykyään bloggaava Jasmin Hamid.

On kyllä hauskaa, miten pienet sijoituspiirit ovat. Olen tavannut Jasminia ja Merjaa kuluneen vuoden aikana monissa tapahtumissa, ja myös haastatellut heitä muun muassa pian julkaistavaan rahakirjaani.

Okei, mun puhelin näyttää siltä kuin 2-vuotiaani olisi katsonut sillä vähän liian innokkaasti Ryhmä Hauta. Todellisuus on kuitenkin se, että olen ihan itse rikkonut näyttöni!

Kuuntele tai katso OPn sijoittajakoulua YouTubesta tai Soundcloudista.

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Suutuin Tikille tuossa yhtenä päivänä niin paljon, että aloin pitää eroamista varteenotettavana vaihtoehtona. (Minulla on tapana välillä vähän draamailla.) Aloin siinä sitten miettiä, mitä eroaminen tarkoittaisi käytännössä. Menin niin pitkälle, että laskeskelin, olisiko minulla varaa lunastaa Tiki pois meidän yhteisestä asunnosta. Kävi ilmi, että ei todellakaan olisi. Minun pitäisi ottaa noin 300 000 euroa lainaa omiin nimiini, mikäli haluaisin jatkaa itsekseni kodissamme asumista. Kävi ylipäänsä ilmi, että eroaminen olisi melko kallista, ja johtaisi meidän molempien kannalta tilanteeseen, jossa elintaso laskisi ainakin hetkellisesti aika paljon.

Saatan kuulostaa hieman kylmältä ihmiseltä, mutta joskus minua auttaa se, että niin sanotusti tiedän faktat. Siksi saatan käyttää aikaani tällaisiin pikku laskuoperaatioihin. 

Olen lueskellut toki teoriatasolla juttuja siitä, miten kallista avo-/avioeroaminen on, mutta en ollut koskaan miettinyt, miten asia menisi omalla kohdallani. No, oma raivonpuuskani laantui noin 15 minuutissa, enkä enää sen jälkeen ole miettinyt eroamista.

Mainitsin tästä pikku episodista kuitenkin, kun olin käymässä Me Naisten toimituksessa, ja ne oli sitä mieltä, että aiheesta kannattaa kirjoittaa juttu, koska eroamisen taloudellinen vaikeus koskee niin monia. Niinpä kirjoitin, ja se löytyy netistä. Tuolla on vähän tarkemmin avattu, mitä kaikenlaisia maksuja ja rahareikiä avioerosta seuraisi omalla kohdallani: erotessa rahaa menisi enemmän paitsi asumiseen, myös ruokaan, kalastamiseen, lomiin ja niin edelleen. (Haastattelin juttuun myös asiantuntijoiota, eli kyse ei ole vain minun oman napanöyhtäni kaivelusta.)

Omissa laskelmissani positiivista oli se, että kyllä sitä taloudellisesti pystyisi eroamaan, jos sellainen pakkorako tulisi eteen. Tämä vain vaatisi eron jälkeen ajanjaksoa, jolloin pitäisi elää tosi säästellen, jotta alkaisi tajuta, mitä uusi budjetti elämässä mahdollistaa ja etten ylivelkaantuisi heti alussa. Näin kuulemma käy helppsti eronneelle ihmisille juuri siinä alkuvaiheessa, kun elämä on muutenkin niin sekaisin.

Tämä ei tietenkään ole enää mikään hassuttelun aihe, koska niin moni ihminen myös eroaa ja nimenomaan joutuu tällaiseen tilanteeseen. Siinä mielessä tällainen ajatusleikki kuulostaa typerältä, sillä joillekin tilanne on juuri nytkin täyttä totta. Mutta toisaalta, kyllä se voisi olla täyttä totta myös omalla kohdallani.

Mitä talouteen ja rahaan tulee, olen vähän sellainen varmistelija. Kuten olen kertonut, pyrin pitämään tililläni jemmarahaa aina 5000 euron verran. Itse asiassa nykyään, kun olen yrittäjä, olen nostanut tuon summan 10 000 euroon. Tämä johtuu ihan siitä, että jos vaikka jalka menisi poikki enkä voisi tehdä töitä tyyliin kolmeen kuukauteen, selviäisin tuosta ajasta (maksan kyllä YEL:iä sen verran, että saisin myös sairauspäivärahaa). Yhtä lailla tällainen jemmarahatili auttaisi silloin, mikäli tulisi ero.

Näiden jemmarahojen säästämiseen on mennyt pitkän aikaa, ja se on onnistunut ehkäpä juuri siksi, että olen niin hyvässä asemassa, että olen parisuhteessa, jossa kulut laitetaan puoliksi. Eli en yhtään ihmettele, ettei useimmilla ihmisillä ole mitään viiden tonnin jemmarahoja tileillään lojumassa.

Tietenkään kaikki eivät pysty säästämään omaa jemmarahaa, ja ehkä vielä harvempi ihminen pohtii tällaisia erolaskuja huvikseen. Kuitenkin haastateltuani Marttojen Erkki Ukkolaa, tulin siihen tulokseen, että ei ole huonompi idea säästää nimenomaan omalle tilille jemmarahaa mahdollisten henkilökohtaisten katastrofien jälkeen. Ero on kurja juttu, ja taloudellinen epävarmuus tekee siitä vielä ikävämmän. 

Samalla nuo laskelmat taas osoittivat sen epäoikeudenmukaisen asian, mikä on monissa tutkimuksissakin todettu: Tietyllä tapaa onni kasaantuu. Pariskunnilla on enemmän rahaa käytössään kuin sinkuilla, 1 + 1 on enemmän kuin 2. On myös taloudellisesti etuoikeutettua olla naimisissa tai asua yhdessä seurustelukumppaninsa kanssa. Toisaalta tuo samainen tutkimus osoittaa myös sen, että ihmisellä, joka on ollut koko ajan sinkku tai asunut yksin, menee taloudellisesti paremmin kuin ihmisellä, joka on mennyt naimisiin mutta sitten eronnut. 

No, kuten tuossa Mimmien jutussakin totesin, on helpottava tieto, että minun ei tarvitse rahan takia olla yhdessä Tikin kanssa. Että ihan rakkaudesta tässä yhdessä ollaan! (Ja lisättäköön vielä, että en ole mikään erolla uhkailija, ja kysyin Tikiltä etukäteen, onko hänelle ok kirjoittaa aiheesta.)

 

 

Te kutka asutte yhdessä puolisonne kanssa, oletteko koskaan miettineet käytännön tasolla, mitä eroaminen tarkoittaisi?

 

 

Kuvat: Oltiin Tikin kanssa treffeillä Herttoniemen mainiossa Il Farossa. Olemme tulleet siihen tulokseen, että treffeihin törsääminen tulee lopulta edullisemmaksi kuin se, että ei käy treffeillä. Höhöhöhö.

 

Lue myös:

Säästötililläni on aina 5000 euroa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: S-Pankki

Kerroin taannoin, että minun ja Tikin tapa jakaa rahat suhteessamme on se, että meillä on kaksi yhteistä tiliä, joille molemmat laittavat saman summan joka kuukausi: lainanhoitotili ja ruokatili. Ruokatili on oikeastaan juoksevien menojen tili, johon molemmat laittavat nykyään 250 euroa kuussa, eli yhteensä 500 euroa. Tämä summa riittää ruokaan, Alpun menoihin (kuten vaatteisiin) sekä ulkona syömiseen. Jos saldo uhkaa lähestyä nollaa, molemmat heittävät sinne ylimääräisen 50 tai 100 euroa.

Perustettiin viitisen vuotta sitten ruokatili juuri S-Pankkiin kahdesta syystä: Ensinnäkin meidän lähikauppa oli Punavuoressa Alepa, joten totta kai pihi naikkeli halusi kerryttää hieman boonusta tililleen (ja sieluunsa, siltä se tuntui!). Suurempi syy oli kuitenkin se, että S-Tilin ylläpitäminen on asiakasomistajille maksutonta, ja myös tilin pankkikortit ovat maksuttomia. Monissa pankeissa ylimääräisen käyttötilin perustaminen maksaa pari euroa kuussa.

Olemme huomanneet, että lomien kohdalla molempien täytyy laittaa hieman ylimääräistä S-Tilille (muistakaa, että lausun tämän es-tili, kuten hienostolaisrouva), koska matkoilla maksamme kaiken puoliksi. Se on vain niin paljon helpompaa kuin alkaa jälkikäteen miettiä, kuka maksoi ja mitä. (Meillä on suurinpiirtein sama tulotaso, joten puoliksi maksaminen tuntuu reilulta.)

Yksi ongelma tässä on kuitenkin ollut: Haluaisin maksaa ulkomailla asiat luottokortilla, sillä mikäli tulee jotain sekaannusta (kortti kopioidaan, automaatista ei saakkaan rahaa vaikka summa veloitetaan tililtä tai lentoyhtiö menee konkurssiin), se on luottokorttiyhtiön ongelma. Iso luottokorttifirma on paljon parempi tappelemaan tuollaisista summista kuin minä.

Mutta nyt olen ratkaissut tämänkin ongelman: Tilasin itselleni S-Etukortti Visan, eli S-Pankin luottokortin. Se onnistuu täyttämällä verkkopankissa hakemus. S-Pankin Visalla voi maksaa ja nostaa rahaa myös ulkomailla ja verkossa, esimerkiksi juuri niitä lentolippuja ostellessa. (Huom! Ulkomailla ostokset kannattaa maksaa paikallisessa valuutassa, näin saa edullisemman kurssin.) Kortti toimii siis samalla tavalla kuin mikä tahansa pankki- tai luottokortti. Myös lähimaksu toimii alle 25 euron ostoksissa, ja kortille voi asettaa verkkopankissa omat turvarajat sekä esimerkiksi maantieteelliset rajat. Itse aisassa oma luottoraja kannattaa tarkistaa ennen matkalle lähtöä, jotta tietää, että summa riittää kuluihin. 

Erinomaista kortissa on se, että samalla tavalla kuin perus S-Etukortissa, asiakasomistajien ei tarvitse maksaa myöskään S-Pankin Visasta erillistä kuukausi- tai vuosimaksua. Ainakin yhden vertailun mukaan se on Suomen edullisin luottokortti. 
 

Haluan kuitenkin heti perään muistuttaa ihmisiä (tämä on asia, jonka haluaisin takoa mahdollisimman monen päähän): Jos luottoa ei maksa ennen seuraavaa eräpäivää pois, siitä joutuu maksamaan korkoa (!!!!!!). Tämä on joillekin nyt ihan captain obvious -kamaa, mutta esimerkiksi minä tajusin, mitä luottokorko tarkoittaa, vasta sen jälkeen kun olin maksellut huolettomasti luottokortilla asioita muutaman vuoden ja jättänyt lainat roikkumaan luotolle. Olin ihan pienten luottosummien takia maksanut kymmeniä euroja korkoa, vaikka minulla olisi ollut ihan hyvin varaa maksaa luotto pois. Olin vain ollut niin laiska, etten jaksanut siirtää luottokortille rahaa.

Luottokorko tarkoittaa siis sitä, että varsinaisen luoton maksun lisäksi tililtä veloitetaan myös korkoa ja muita maksuja. Esimerkiksi S-Etukortti Visan kohdalla kahden euron tilinhoitopalkkio ja kolmen kuukauden euriborkorko + 6 prosentin marginaali. Korko ei ole mikään valtava summa, esimerkiksi jos luotolla on 1000 euroa velkaa, korkoa joutuu vuodessa maksamaan 60 euroa eli kuussa 5 euroa + nuo kahden euron palvelumaksut. Mutta on sekin rahaa, joten ei sitä ainakaan turhaan kannata maksella.

Tästä syystä maksan itse luottokorttimaksut välittömästi pois verkkopankissa, jos vain suinkin pystyn. Samasta syystä en suosittele hankkimaan luottokorttia, jos oma taloudenpito ei oikein ole hanskassa. Sellainen tyyli, jossa maksetaan palkasta aina edellisen kuun luotto pois ja sitten tili on taas tyhjillään, voi johtaa turmioon! (Toki ymmärrän, että tiukoissa taloudellisissa tilanteissa homma vain menee niin, joten en tietenkään moralisoi tällaista.) Tekisikin mieli horista, että luottokortti on hyvä renki mutta... jo riittää paasaus!

Sanoisinkin, että ihmiselle, joka kykenee maksamaan luoton suht helposti pois, luottokortti antaa helpottavaa joustoa arkeen ja on kätevä monissa tilanteissa, kuten juuri matkustaessa. Kannattaa muistaa, että luottokorttien maksuissa on isoja eroja, ja esimerkiksi monissa luottokorteissa on tuntuva vuosimaksu. Siksi olisikin hyvä jaksaa vertailla, paljonko oma luottokortti maksaa, jos sellainen on lompakossa. Avainsana on todellinen vuosikorko, koska siinä otetaan huomioon korkojen lisäksi kaikki muut maksut.

 

 
Missä tilanteissa käytät luottokorttia, vai käytätkö?

 

Lue myös: 

Näin jaamme rahat parisuhteessa

Toukokuun 2017 menot: 1600 euroa (voisi muuten taas tehdä samanlaisen setin vuoden 2018 toukokuusta)

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages