Sisäinen neiti Marpleni nauttii näiden ”ratkomisesta”

Rakastan kaikenmaailman murhamysteereitä jne. Parhaimmillaan ne on silloin kun niillä on todellisuuspohja tai ne on täysin totta. Viime päivinä on tullut taas ahmittua murha ja katoamis podcasteja ja katsottua murhasarjoja netistä (tai no yksi dokkari). Usko että aika moni on kiinnostunut etenkin selvittämättömistä rikoksista ja katoamisista. Väitän että teorioita tapahtumien kulusta on tapauksesta riippumatta yhtä monta kuin on oman elämänsä salapoliisiakin. Alle olen listannut muutaman ohjelman ja podcast jakson joita olen viime päivinä kuunnellut.

Bodomin murhat ovat minua aina kiinnostaneet kiitos isoisäni, joka niistä minulle aikoinaan kertoi. Itse olen sitä mieltä että kyllä Hans Assman niihin jotenkin liittyy ja että Nils Gustafsson on syytön mutta olisiko toteuttaja kuitenkin kioskimies. Bodomistahan tuli uusi dokumentti sarja Yle Areenaan. Tuon sarjan toteutus oli ehkä hieman kömpelö mutta asiasisällöltään mainio. Murhan DNA- Bodominjärven murhat  ohjelmaan tässä linkki. 

Myös Raisa Räisäsen tapaus on minua aina kiinnostanut. Kiltiksi urheilijatytöksi kuvailtu teini katoaa kesken kivan illan. Tosin aina voidaan ajatella että miksi teini on väärillä papereilla kapakassa jos hän on niin kovin kunnollinen. Itse ajattelen että teineillä on tarve kokeilla, pääseekö kapakkaan sisään jollakin konstilla. Ihmettelen myös vuosikymmenienkin jälkeen tapaukseen tulevia uusia havaintoja. Taksikuski linja ja sitten viime keväänä ilmitullut Eervanta järven linja. Itse uskon että Raisa on noussut vain väärään kyytiin ja kohdannut jossakin tiensä pään. Ihmettelen että Raisaa ei ole taidettu koskaan etsiä esim Tohlopista. Yle Aeeenassa on Raisan tapaukseen liittyen Viimeinen Johtolanka Podcast

Hinterkaifeckin murhat on kuin toisesta todellisuudesta. Ihan kuin tekijällä ei olisi ollut mitään motiivia tehdä hirmutyötä ja mitä ilmeisemmin tekijä on asustellut talossa jonkin aikaa murhin jälkeen. Tekijäksihän on epäilty jotain yliluonnollista voimaa tai olentoakin. Itse uskoisin että joku naapureista on tiennyt tapahtumista enemmän kuin on kertonut. Jäljillä Podcastissa on tapaukseen liittyen hyvä jakso.

Kyllikki Saaren murha on mielestäni edelleen täysin avoin vaikka poliisi väittää tietävänsä tekijän mutta ei kerro tätä koska tämä on kuollut. Mielestäni Kyllikin surmaajaksi ehdokkaita on paljon aina Bodomiinkin yhdistettyä Hansa Assmanista aina ojankaivajaan saakka. Itse uskon että tekijä voisi olla henkilö joka on saanut kuulla Kyllikin mahdollisesta suhteesta kirkkoherraan. Kyllikin itsensä ei ole tarvinnut olla ihastunut tekijään vaan tekijä on yksipuoleisesti ihastunut Kyllikkiin. Jäljillä Podcastissa on tapaukseen liittyen hyvä jakso.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *