Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Esikoisemme, joka on pian kaksi vuotta ja viisi kuukautta, on aina vastustanut voimakkaasti muiden kuin vanhempiensa hoivaa. Hän rupesi vierastamaankin jo nelikuisena ja tavallaan se vierastaminen jatkuu edelleen, sillä hän ei millään haluaisi olla muiden kuin minun tai mieheni hoidettavana. Ne kerrat, jolloin olen ollut mieheni kanssa kahdestaan pois kotoa esikoisen syntymän jälkeen, ovat laskettavissa ellei peräti yhden niin ainakin kahden käden sormilla. 

Kyse ei ole siitä, etteikö tytön ympärillä olisi ollut alusta alkaen muitakin turvallisia aikuisia, päinvastoin, hän on nähnyt minun vanhempiani eli mummia ja ukkia lähestulkoon viikoittain aina syntymästään lähtien, samoin sylikummejaan. Siskoni perhe eli tytön "kummiperhe" on muutenkin esikoiselle hyvin läheinen ja hän tykkää kovasti leikkiä serkkujensa kanssa. Mammaakin tyttö näkee noin kerran kuukaudessa. Hän tykkää kaikista läheisistä aikuisistaan ja puhuu heistä usein, mutta auta armias, kun hänelle menee vihjaisemaankin mahdollisesta hoitoon menemisestä tai siitä, että joku tulisi hoitamaan häntä tänne kotiin...

Viime viikolla esimerkiksi tytön kanssa oli puhetta siitä, että hän voisi tässä joku kerta mennä serkkulaan leikkimään ilman äitiä ja iskää ja että me tulisimme sitten hiukan myöhemmin hakemaan häntä. Kyyneleet kihahtivat tytön silmiin saman tien ja alahuuli alkoi väpättää. Hiukan myöhemmin kyselin tytöltä, että jos äidillä ja iskällä on joku aikuisten meno niin haluaisiko hän hoitajiksi mummin ja ukin vai kummit. Tyttö huokaisi siten kuin voi huokaista vain sellainen, jonka kärsivällisyyttä koetellaan nyt aivan liikaa, ja ilmoitti, että "kuules äiti, sovitaan sillä lailla", että äiti ja iskä hoitavat hänet, kummit hoitavat omat lapsensa ja mummi ja ukki hoitavat mummin ja ukin.

Tyttö ei myöskään suostu siihen, että joku muu kuin äiti tai iskä tekisi hänelle mitään hoitotoimenpiteitä (vaihtaisi vaikkapa vaipan). Eroahdistus on tällä hetkellä niin suurta, että tyttö haluaisi väen vängällä mukaan parvekkeelle, kun menen vauvaa nukuttamaan ja jos parvekkeella on hänelle liian kylmä, hän istahtaa oven eteen ja kääriytyy vilttiin odottelemaan minua. Jos olemme keskenämme kotona, imetystilanteet eivät ole enää niin hankalia, mutta jos meillä on vieraita ja haluaisin imettää rauhassa makuuhuoneessa, se ei yleensä onnistu ainakaan kesken esikoisen oman ruokailun, koska syöminen loppuu siihen paikkaan.

Hän ei kuitenkaan jää perääni itkemään, jos lähden kotoa siten, että mieheni jää kotiin. Hän kyllä kyselee kerta toisensa jälkeen, että mihin äiti oikein menee, mutta antaa reippaasti halit ja vilkuttaa heipat. Viime viikonloppu oli aika poikkeuksellinen, kun mieheni oli ensin perjantaina kaverinsa luona saunomassa ja minä lähdin blogitreffeille lauantaina; esikoinen ei todellakaan ole tottunut tällaiseen "riekkumiseen" vanhempiensa taholta. Nuo poikkeusillat sujuivat kyllä hyvin, mutta sunnuntai olikin sitten täynnä kyyneliä, herkkää mieltä ja kiukkua.

Uskon, että tässä taustalla vaikuttaa edelleen aika vahvasti se heinäkuinen shokkiaamu, kun minä ja mieheni olimme synnärillä ja tytön herätessä sängystään täällä olikin mamma hoitamassa...siinä tilanteessa ei paljon tuntunut painavan se, että tyttöä oli kyllä henkisesti valmisteltu asiaan. Lisäksi esikoinen on edelleen vauvasta vahvasti mustasukkainen (mutta onneksi myönteiset tunteet ovat vahvistuneet myös), joten sekin voi tietenkin pahentaa eroahdistusta. 

Ne pari muuta lyhyttä kertaa tämän vuoden puolella, kun esikoinen on tarvinnut hoitoa tuon synnytyskeikan lisäksi, ovat kuitenkin menneet ihan hyvin. Mummi ja ukki laittoivat tytön nukkumaankin keväällä ongelmitta (mitä nyt tytöllä vähän huuli väpätti ja itku oli koko ajan nurkan takana). Saattaa siis olla, että voimakkaasta eroahdistuksesta huolimatta se varsinainen erossa oleminen sujuisi kuitenkin ihan hyvin. Vai minkälaisia kokemuksia teillä muilla on? 

Tämä eroahdistusasia askarruttaa mieltäni senkin takia, että minä ja mieheni olemme menossa joulukuun puolivälissä joulukonserttiin, joka on tietenkin ilta-aikaan ja siten, että me emme ole laittamassa tyttöä nukkumaan. Vielä kertaakaan ei ole ollut sellaista tilannetta, että joku muu tulisi hoitamaan sekä esikoista että kuopusta, enkä tiedä, onnistuuko sellainen vaihtoehto ollenkaan. Olemmekin pyöritelleet sellaista suunnitelmaa mielessämme, että esikoinen menisi yökylään serkkulaan, jolloin hänellä olisi ympärillään sekä rakkaat serkkunsa että turvalliset kumminsa, ja mummi ja ukki tulisivat meille hoitamaan vauvaa konsertin ajaksi. Homma pitäisi vain saada myytyä esikoiselle siten, ettei hän kokisi tilannetta sillä tavalla, että hänet lykätään hoitoon ja vauva saa olla äitin ja iskän kanssa...toinen vaihtoehto on se, että mummi ja ukki tulevat tänne hoitamaan molemmat lapsukaiset. En tiedä sitten, rauhoittaisiko vai häiritsisikö vauvan läsnäolo esikoista.

(Sekin vaihtoehto tässä tietenkin on, että stressaan vähän liikaa; liioiteltu murehtiminen on vähän niin kuin toinen nimeni.)

Joka tapauksessa, tänä viikonloppuna otetaan pieni harjoituserä, kun esikoinen menee serkkulaan leikkimään ainakin hetkeksi ilman meitä. Sen pohjalta on sitten helpompi laatia jatkosuunnitelma.

P.s. Ottaisin ilolla vastaan lukijoiden kokemuksia lasten eroahdistuksesta - sekä hyviä että niitä vähemmän hyviä...