Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Harmittelin hetki sitten ennen suihkuun raahautumistani (tässä kaamoksessa se on välillä lähes kirjaimellista raahautumista), että joulumieli on kokonaan skipannut minut tänä vuonna. Se on jäänyt jonnekin poskiontelotulehduksien, antibioottikuurien, niskajumien, työkiireiden ja koko perheen vatsatautien taakse piiloon, eikä ole uskaltanut tulla. Puhisin itsekseni, että onhan se nyt itse asiassa aika järjetöntä muutenkin, koko joulu, ja että varsinkaan tässä tilanteessa, huonojen uutisten puskiessa sieltä sun täältä ympäri maailmaa, on typerää edes vaatia itseltään mitään tonttujen iloliikkeitä. (Mielenmaisemaani kuvaa hyvin se, että kun piirtelin tässä taannoin tyttöjen kanssa, piirsin ensin tontun istumaan tuolille ja hetken kuluttua tontun tuolia vastapäätä toisen tuolin, johon piirsin tonttujen terapeutin. Korvatuntilla jos missä on varmaan työuupumusta ja monenmoista burnoutia tähän aikaan vuodesta.)

Eilen kotiin kävellessäni rinnassani pilkahti pitkästä aikaa jonkinasteinen jouluinen tyrskähdys, kun olin aivan tuntevinani kehossani sen, että päivät ne taas tästä pitenevät. Kuulokkeissa soi sopivasti Tähti tähdistä kirkkain Loirin tulkitsemana: "...vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen, on sumentaneet lapsen herkkyyden ... nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän voi löytää vielä tunteen lämpimän." 

Ja sitähän tämä on. Kaamosmössöä, jonka keskellä tuikahtelee tähtiä, ja ne tähtihetket tulevat meidän perheemme jouluun tällä hetkellä aika pitkälti lasten ilon kautta. Olen saanut itse nauttia aina tosi onnellisista jouluista: ei ole tarvinnut pelätä joutuvansa aattoiltana lumihankeen pakoon, joulupöytä on ollut kukkuroillaan herkkuja ja joulupukki toi aina liikaa lahjoja. Eihän se haittaa, vaikka oma joulumieli ei aikuisiän ruuhkavuosissa olekaan millään tip-tap-tipeti-tap -tasolla, kun on luomassa lapsille taianomaista joulunaikaa. 

Minulla alkoi nyt viikon mittainen joululoma, jonka alkamista juhlistin kaivamalla äsken keittiön yläkaapista pölyisen, tonttukuvioisen viinilasin ja alakaapista yhtä pölyisen mutta aivan kelvollisen punaviinipullon. Juon lasillisen viiniä, katson hetken telkkaria tai ehkä luen kirjaa, ja aamulla aikaisin ylös ja joulunviettoon siskoni perheeni luo.

Ihanaa joulua teille kaikille!

Lue myös:

Hyvän joulun toivotukset

Aatoksia aatonattona

 

 

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

On kätevää, kun hyviä ystäviä ja perheenjäseniä asuu kauniilla maaseudulla meren rannalla ja niittyjen kupeessa; sillä tavalla pystyy itsekin viettämään mitä mainioimman ja lapsiystävällisimmän juhannuksen. Jos viettäisin juhannusta pelkästään aikuisessa seurassa, kaupunkijuhannus tuntuisi tosi houkuttelevalta vaihtoehdolta sekin, mutta pienten lasten kanssa on vain niin mahtavaa viettää keskikesän juhlaa maalla. 

Juhannusaatoksi olimme saaneet kutsun ystäväperheemme luo. Vietimme perinteistä juhannusta grillailuineen, veneilyineen ja saunomisineen. Kavereiden kolmevuotiaat kaksoset hurjastelivat minitraktoreillaan (ja kyllä esikoinenkin vähän hurjasteli päätyen lopulta traktorilla ojaan), tien toisella puolella määkiville lampaille vietiin porkkanoita, kuopus lakaisi leikkimökin kuistia topakkana emäntänä ja protestoi veneilyä vimmatusti. (Hänen mielestään pelastusliivit olivat "liian iso huppari", ja tätä hän jankutti huuli väpättäen koko muuten niin idyllisen venematkan tuttujen mökille, jossa kävimme nopeasti piipahtamassa.)

Lauantaina lounaan jälkeen jatkoimme matkaa siskoni perheen luo. Kävimme eväsretkellä ja pulikoimassa Paimion Ankkalammen rannalla ja palattuamme siskoni luo lapset saivat jännittävän kartan avulla etsiskellä siskoni pihapiiriin piilottamia herkkupussukoita. Skippasimme grillimakkarat ja teimme ruoaksi tortilloja. Lasten mentyä nukkumaan pelailimme terassilla peliä, jossa muut arvuuttelivat yhden pelaajan keksittyä henkilöllisyyttä. (Tällaisessa porukassa, joka tuntee toisensa läpikotaisin, on yllättävän vaikea keksiä sellaista julkisuuden henkilöä, jota muut eivät noin vain arvaisikaan. Eräällä pelivuorollani tein muka nokkelan valinnan ja olin J. K. Rowling, jonka muut arvasivat saman tien.) Ja miten voikin olla, että tässä porukassa kesäillanvietto johtaa niin usein Janos Valmuseen ja Bussipysäkillä-lauluun? 

 

Olimme tänään kotona puolelta päivin, ja kun lapset heräsivät päiväuniltaan, he eivät olleet vielä yhtään sopeutuneet siihen, että nyt ollaan taas tylsästi kotona. Kaikesta piti vähän kitistä ja marista (allekirjoittaneen varsinkin), ja huippuhauskan juhannuksen jälkeinen huomattavasti latteampi fiilis huipentui siihen, kun seisoin keittiössä väkinäisen zenin ruumiillistumana ja söin päättäväisenä juustonaksuja asenteella "äitillä on nyt oma hetki" samalla, kun kuuntelin kuopuksen parkumista kylppärissä, jossa tämä hyvin äänekkäästi kieltäytyi kylpyyn menosta ja vaati ammeen tilalle äidin syliä. Loppujen lopuksi istuin märkä lapsi sylissäni pienellä korokkeella ammeen vieressä ja lohdutin pienimmäistämme, joka tuntui olevan sitä mieltä, että kun on ensin kaksi päivää ollut mitä reippain reissulainen, on vain oikeus ja kohtuus päästä äidin syliin aina, kun siltä tuntuu, vaikka se tunne tulisikin juuri sillä hetkellä, kun on jo napaa myöten ammeessa ja kylpyvaahdossa.

Ja onhan se näin. 

Toivottavasti teilläkin on ollut mukava ja rento juhannus! :)

 

 

 

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Aamulla heräsin olohuoneesta kantautuvaan esikoisen kiihkeään salaisuussupatukseen ja kuopuksen mekastukseen, mutta teeskentelin nukkuvani vielä, kun kaksi pörröpäätä syöksähti makuuhuoneeseen muiskauttamaan minulle suukon poskelle ja toivottamaan hyvää äitienpäivää. Mies oli kattanut pöydän kauniisti ja laittanut tarjolle hiukan muutakin kuin perussunnuntaiaamuna, enkä heti edes tajunnut juovani kahvia ihan upouudesta mukista ennen kuin huomioni kiinnittyi siihen, että kuppini pöllö näyttää mustemmalta kuin yleensä.

Kaikenlaiset äitien- ja isänpäivät ja muut merkkipäivät ovat etukäteen ja jälkikäteen usein juhlavampia kuin sillä varsinaisella hetkellä, kun niitä vietetään. Niitä on ihana suunnitella ja jälkeenpäin muistella, mutta usein se konkreettinen tilanne on ihan samanlaista säätöä kuin arkenakin: juhlakattauksessakin voi maitolasi kaatua ja pieni mieli pahoittua; ei merkkipäivä ole mikään kilpi, joka estää sen normaalin lapsiperhearjen kimpoilemasta kahvikupin kylkeen. Eikä sen tarvitsekaan olla. Minä rakastan omaa perhettäni juuri sellaisena kuin se on ja olen niin onnellinen siitä, että saan olla tämän perheen äiti, että minulle on suotu kaksi niin täydellistä lasta ja niin ihana mies heitä kanssani hoitamaan. 

Iltapäivällä joimme kahvit parvekkeella, jossa alkaa olla jo melkein sietämättömän kuuma. Söimme mieheni kanssa palaset mutakakkua (maistui yli vuoden tauon jälkeen kyllä hyvältä, mutta en edelleenkään tykkää siitä olosta, jonka sokeri minussa aiheuttaa ja siksi jatkan aina vain hyvin vähäsokerisella linjalla), ja lapset saivat jäätelöpuikot, ja kuopuksen jäätelöstä yksi kolmasosa päätyi mahaan, yksi kolmasosa pöydälle ja yksi kolmasosa tasapuolisesti käsiin, hiuksiin, poskille, otsaan ja korvien taakse. 

Tykkäävätköhän myyrätkin mutakakusta? esikoinen mietti uteliaana. 

Hyvää äitienpäivää kaikille, tietenkin myös omalle rakkaalle äidilleni!

 

Pages