Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Meillä katsotaan vain harvoin Muumeja, sillä monet jaksot ovat perheen pienimmille vähän turhan jännittäviä ja tunnelmaltaankin aika tiiviitä. Lasten DVD-valikoimasta löytyy kuitenkin muutama Muumi-levy, joista yhdeksi turvalliseksi jaksovaihtoehdoksi on löytynyt Nipsu apumiehenä. Se oli pitkään ainoa jakso, jota lapset katsoivat, kunnes esikoisen toiveesta he saivat luvan katsoa jakson Muumipapasta, joka kaipaa vaihtelua. No, tämä jakso oli lopulta aika jännittävä (ilkeyksiä tekevä Haisuli, joka jossain vaiheessa oli hukkumaisillaan ansaksi viritettyyn lätäkköön, puheet hirviöstä, ja Muumipapan ja Muumimamman ratkaisu jättää Muumipeikko yksin kotiin, kun he lähtivät kahdestaan seikkailemaan). 

Esikoinen ei ollut jaksosta moksiskaan, mutta hän tuntuukin usein aivan janoavan seikkailuntäyteisiä tarinoita kuultavakseen ja nähtäväkseen, mutta kuopukselle Haisulin temppuilu oli aivan liikaa. Hän onkin parina iltana unta hakiessaan parahtanut itkemään ja kertonut pelkäävänsä Haisulia, minkä johdosta päädyin tänään iltapalapöydässä (kuopuksen taas kerran todettua ääni väristen, että häntä jännittää Haisuli) kertomaan tuon jakson tapahtumat vähän myönteisemmässä valossa ja kuvailemaan Haisulia loppujen lopuksi aika kivana, kultaisena kaverina. Kun olin viisi kertaa tiivistänyt jakson tapahtumat siten, että Haisuli, tuo Muumien mukava perhetuttu, teki Muumipapalle tavallaan palveluksen uskottelemalla, että hirviö oli saanut aikaan isot jalanjäljet Muumitalon pihaan, kuopus oli aika ilahtuneen näköinen. Täydestä meni!

No, sitten esikoinenkin halusi osallistua tarinatuokioon.

S: Äiti, äiti, kerro sellainen tarina, jossa ISO HAI, jolla on ISOT, TERÄVÄT HAMPAAT, ui Muumilaakson rannassa ja PURAISEE Haisulia!

Minä: No tuollainen tarina ei taida kuulua iltapalapöytään - mitä jos äiti kertoisi tarinan kiltistä, mukavasta haista, joka kaipasi leikkikaveria?

S: Ei vaan (*monimutkainen minuutin kestoinen alustus*) se hai PURI Haisulia!

Minä: No, olipa kerran hai, jonka hampaisiin oli juuttunut levää ja se ui Muumilaakson rantaan pyytääkseen, että joku ottaisi levän pois sen hampaista, ja Muumipeikko rapsutti kepillä levän pois, ja hai oli tosi iloinen, mutta sitten siltä pääsi iso aivastus ATSUU ja samalla kun se aivasti, se vahingossa puraisi Haisulia! Mutta onneksi siinä ei käynyt kuinkaan, ja pian ystävykset nauroivat yhdessä hauskaa sattumusta.

S: No kerro tarina Haisulista, joka teki jalanjälkiä, jotka johtivat ISOON, SYNKKÄÄN METSÄÄN, ja siellä metsässä oli LEHTOMÖRRI!

Minä: No tuokin on vähän turhan jännittävä tarina ennen nukkumaanmenoa. 

S: Kerro tämmöinen tarina: Muumipappa ja Nuuskamuikkunen oli kalassa, ja tuli HAI, ei kun oli sittenkin jalanjälkiä ja iso norsu, H tykkää norsuista, joo, norsu teki isot jalanjäljet, mutta ne olikin sitten linnun jalanjälkiä, hihhii!

Minä: No äiti voi kertoa, että Muumipappa ja Nuuskamuikkunen kalastivat silakoita iltapalaksi, ja Muumimamma oli keittämässä kaikille kaakaota, ja pian keräännyttäisiin leirinuotion äärelle paistamaan kalaa ja juomaan kaakaota...

S: Ei, kun Muumipeikko meni SYNKKÄÄN METSÄÄN ja siellä oli, siellä oli...

Minä: Muumien hyvä ystävä Hemuli ihastelemassa perhosia?

S: Ei, vaan lintu, joka pisti Muumipappaa olkaan! 

Ei ihme, että tässä yhtenä päivänä kesken siskosten leikin tiimellyksen kuopus kiiruhti huuli väpättäen pyytämään sukkia jalkaan, ettei hai söisi hänen varpaanvälejään.

Onko teillä vinkkejä sellaisista Muumi-jaksoista, joissa ei tapahdu mitään erityisen jännittävää? :)

Lue myös:

Haisuli vankilassa - parasta ikinä taaperon mielestä

 

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Toissaviikolla ounastelemastani kuopuksen esiuhmasta saikin saman tien jättää turhan etuliitteen pois. Olin jo vallan unohtanut, miten jääräpäisiä tuollaiset polvenkorkuiset pörrötukat voivatkaan olla, ja miten sitä pystyykin tyynesti keskustelemaan miehensä kanssa parvekkeen sisustusratkaisuista samalla kun rauhallisella äänellä sanoittaa raivoisasti karjuvalle taaperolle tämän tunnetilaa. 

Uhma on siis saapunut samaan aikaan kevään kanssa. Tänään Teatterisilta sai koristuksekseen jokakeväiset narsissit, ja aurinkoiseen säähän sopien esikoinen on suunnitellut (ja ovelasti sopinut useamman tahon kanssa) jo monta jätskireissua jokirantaan.

Esikoinen, joka ehti jo hiukan piehtaroimaan mustasukkaisuuden synkissä syövereissä kuopuksen uusien taitojen myötä, viskasi mustat sukat menemään muutaman päivän käytön jälkeen hoksattuaan, että pikkusiskon leikkitaidoista kannattaa ennemmin iloita kuin itkeä. 

Kuopuskin iloitsee omista taidoistaan, ja jos jokin taito ei vielä ole hyppysissä, hän jaksaa sitä ihailtavan kärsivällisesti harjoitella. "Itte!" kaikuukin joka välissä, samoin "ei!" (mielenkiinnolla odotan, mille tasolle kuopus ehtii isosiskonsa tutuksi tekemässä taaperovaiheen EI-pelissä). Koska kuopus tulkitsee esikoisen näyttämän esimerkin ilmeisesti käskyksi toimia tismalleen samalla tavalla, on nuorimmainen koko tämänkin päivän raahannut muovista Duplo-laatikkoa ympäriinsä käyttäen sitä korokkeena, että yltää (melkein) sinne minne siskokin. Mies oli tänään käynyt kurkkaamassa lastenhuoneen ovelta, että mikä lapsia niin hihityttää, ja syyksi selvisi se, että molemmat olivat raahanneet pienet tuolit ikkunan eteen ja seisoivat vieretysten maisemia ihailemassa.

Hihityksestä puheen ollen, esikoinen on siinä mahtavassa iässä, jolloin vanhempia ilahdutetaan harva se päivä itse keksityillä tarinoilla ja lauluilla. Eilen kuuntelin virkistävää "Mulla on kädet täynnä tekemistä" -esitystä, jossa laulettiin leikki-ikäisen kiireistä:

Mulla on kädet täynnä tekemistä,

niin paljon hommaa,

aikuiset aina pyytää

kastelemaan rairuohon siemeniä.

Mulla on kädet täynnä tekemistä,

jäävoimat käsissä,

kruununi tipahti just lattialle.

Mulla on kädet täynnä tekemistä,

lelut on myyty kirpparilla

...

(Näitä säkeistöjä oli varmaan parikymmentä, eikä niitä ihania sanoituksia tietenkään muista kunnolla jälkikäteen. Mitä tulee noihin kirpparilla myytyihin leluihin, niin esikoinen tuntuu kovasti kantavan kaunaa siitä, että hänen aivan liian runsaasta erittäin kattavasta surkean piskuisesta leluvalikoimasta myytiin palapeli, 1 kpl (sellainen, joka ei kiinnostanut enää kuopustakaan) ja Muumi-kirja, 1 kpl (lasten noin kymmenestä Muumi-kirjasta se kaikkein paksusivuisin).

Ruissalossakin on kevät!

(Kuva: S. Aaltonen)

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Esikoinen odottaa kärsimättömänä kesäkuuta. Silloin on hänen syntymäpäivänsä, hän täyttää neljä, on toivonut taikurin asua ja tarvikkeita sekä vieraille tarjottavaksi satakerroskakkua, jonka päälle tulee mansikoita, kermavaahtoa, kiiviä (mistä lie tämän keksinyt, tyttö ei ole koskaan ollut erityisemmin kiivin perään), suklaata ja vaahtokarkkeja. 

Miks mun täytyy olla kolme näin kauan? hän tuskasteli viimeksi tänään. 

Muitakin kysymyksiä satelee taas taukoamatta, ja Mitä ihmettä? -lastenohjelmaa fanittava kyselyikäinen on vieressä haastattelemassa vessareissunkin aikana. Tänään olen vastannut muun muassa näihin:

Miten kilpikonna pystyy vetämään päänsä piiloon?

Mikä on kylmä totuus?

Mitä on syöminen?

Mitä on aika?

Ollaanko me menossa pohjoiseen vai etelään?

Mitä tarkoittaa "ei kai me nyt sitten mennä"?

No mitä tarkoittaa "joo kai me sitten mennään"?

Miks pitää käydä pissalla?

***

Kuopus ei osaa vielä odottaa kesää, mutta kärsimätön hän kyllä osaa olla. Iltapalapöydässä hän ensin hauskuttaa meitä vekkuleilla ilmeillään, mutta kun saa meidät purskahtamaan nauruun, pistääkin äkkiä kulmat kurttuun hymy pyllyyn -ilmeellään ja toteaa moittivasti: Ei noin!

Ei noin! kajahtaa takuuvarmasti kuopuksen suusta myös silloin, kun rupean laulamaan. Esikoinen, joka yleensä tykkää lauluistani, totesi tänään, että minun ei kannata yrittää laulamista, koska laitan kerralla liikaa sanoja.

Vaikka kuopuksen tavaramerkkinä onkin tällä hetkellä tuomitseva ei noin, putkahtelee hänen suustaan jo paljon muitakin sanoja, nyt ihan jo peräkkäinkin aseteltuina. Ennätys taitaa olla Mummi? Ei mummi, äiti tuli -toteamus, jonka toivon tulleen vähemmän pettyneellä äänensävyllä kuin miltä se tässä kirjoitettuna kuulostaa. Selkeimpiä ovat perheenjäsenten nimet, moneen muuhun sanaan tarvitaan vielä tilanneyhteys opastamaan, mitä kuopus tarkoittaa. 

***

Itsekin odotan kesää. Tänään Katariinan luontopolulla siskoni perheen kanssa taivaltaessamme kesä - tai ainakin kevät - oli paikoitellen jo niin lähellä, että sen kuuli, näki ja haistoi. Ihan sama, vaikka ensi viikoksi on taas luvattu räntää ja nollakelejä. Ylihuomenna on jo maaliskuu, ja sehän on jo kevättä! Vai talvea? Vai sittenkin kevättalvea? Sen ainakin tiedän, että miehelläni meinaa pinna palaa, jos hämmennän hänen uskoaan neljään vuodenaikaan puhumalla kevättalvista, loppukeväistä, alkusyksyistä ja niin edelleen. 

Mukavaa maaliskuun ensimmäistä viikkoa kaikille! Onko nyt mielestäsi talvi, kevät vai kevättalvi?

Pages