Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Miehelläni alkoi eilen kovasti odotettu talviloma, jonka kunniaksi repäisimme tänään ja lähdimme heti aamutuimaan kävellen kirjastoon. Mutta eihän se yhteiskunta sillä lailla pyöri, että kirjasto aukeaisi silloin, kun itse sattuu sen oven taakse ilmestymään. Jouduimme siis odottelemaan tovin, mikä osoittautui taaperon kannalta mieluisaksi vaihtoehdoksi, sillä hän sai seikkailla kirjaston sisäpihalla ja viihdyttää lukusaliin jonottavia vanhuksia, jotka ylläpitivät sellaista huolettoman kepeää "odotellaan tässä vaan rennosti" -linjaa mutta kun ovet aukesivat, he rynnistivät vauhdilla hakemaan Turun Sanomia.

Talvilomalle on suunniteltu aika paljon tekemistä, joten toivottavasti pysymme terveinä. Ensin tietenkin kyläilemme mummilassa ja mammalassa, joissa pääsee aina valmiiseen ruokapöytään. Mummi on luvannut paistaa lättyjä, koska taapero on niin hullaantunut niihin, ja sekös sopii minulle. Kyläilemme myös ystävien luona ja yritämme varmaan vähän laittaa kämppää kevätkuntoon. Aiomme käydä myös Leaf Areenan Lastenmaailmassa, tarjota synttärikahvit mieheni ikääntymisen kunniaksi ja kruunata loman yöpymällä Ikaalisten kylpylässä ja viettämällä päivän kylpylän yhteydessä olevassa Ti-Ti Nallen talossa. Ensi viikolle eli 22. raskausviikolle osuu myös rakenneultra, jota jännitän aika paljon - onko vauvalla kaikki kunnossa, saammeko tytön vai pojan...haluaisin ultran jo pois alta, mutta vielä täytyy odottaa muutama päivä.

Nyt rupean suunnittelemaan seuraavan erityispedagogiikan esseen rakennetta. Olen pysynyt opiskeluaikataulussa ihan hyvin ja opinto-oikeutta minulla on jäljellä heinäkuun loppuun asti, mutta vähän voisin kyllä kiristää tahtia, etten joudu viimeistä esseetä naputtelemaan synnärillä ponnistusten lomassa. 

Näillä tyypeillä on selvää erimielisyyttä siitä, kummal pual jokke ollaan.

Me kävelimme tois pual jokke ja aika rauhassa saimme kuljeskella.

Vähän parkouria Qwenselin talon rappusissa. (Nykyajan lapset eivät enää vain kiipeä portaita ylös ja alas vaan he harrastavat parkouria.)

 

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Olen tässä parin viikon aikana ruvennut kiinnittämään huomiota siihen, miten usein totean, että "meidän pitäisi kyllä...", "pitäisi muistaa, että"... "pitäisi tehdä se ja se...". Ja niin edelleen, monena eri versiona.

Tällä viikolla olisi jo pitänyt pestä lattiat.  

Minun pitäisi aloittaa kurssikirjallisuuteen perehtyminen ja esseen kirjoittaminen seuraavana vuorossa olevasta erityispedagogiikan kurssista, Käyttäytymisen haasteet, osa 1. Kurssissa pitäisi perehtyä nuorisorikollisuuteen ja lastensuojeluun. Ainakin minun olisi pitänyt tehdä jo joku alustava suunnitelma siitä, mihin osioihin kirjoissa täytyy keskittyä. Aiheenkin pitäisi periaatteessa olla ihan mielenkiintoinen, mutta silti motivaationi on ihan hukassa. Tai ei motivaatio, vaan se energia, joka uuden kurssin aloittamiseen tarvitaan. 

Minun pitäisi olla taaperon kanssa enemmän ulkona. Taaperoa ei kelin harmaus tunnu haittaavan - iso kivi on mielenkiintoinen löytö, vaikka aurinko ei paistaisikaan.

Pitäisi järjestää vaatekaappi ja pari lipastoa. Pitäisi kokkailla pakastimeen ruoka-annoksia.

Pitäisi päivittää blogia useammin. Tähän minulla kyllä riittäisi motivaatiota, mutta aika on kortilla: taaperon noin tunnin mittaisten päiväunien aikana ei ehdi loppujen lopuksi tekemään kovinkaan paljon, varsinkaan kun on itse raskauden (mihin katosit, hehkeä keskiraskaus?) takia aamusta iltaan väsyksissä ja aina taaperon mennessä päiväunilleen olo on sellainen, että pitäisi itsekin hyödyntää se aika ja nukkua. Näin toki usein teenkin, mikä taas ei lupaa hyvää noiden muiden juttujen toteuttamiselle.

Pitäisi harjoittaa lantionpohjalihaksia ja pitäisi syödä täysksylitolipurkkaa useammin kuin kerran vuodessa.

Pitäisi syödä terveellisemmin.

Pitäisi tarjota taaperolle sitkeämmin uusia makuja, ehkä se kasvissosekeittokin sitten jossain vaiheessa muuttuisi lempiruoaksi. Tällä hetkellä taaperolla on neljä lempiruokaa: jauhelihakeitto, perunat ja jauhelihakastike, muusi ja jauhelihakastike sekä porkkanalätyt. Monet muut ruoat taapero tuomitsee herkästi "kirpeiksi", mikä ilmeisesti tarkoittaa syömäkelvotonta. Ja jos taapero on sitä mieltä, että ruoka maistuu "tompatilta" eli tomaatilta niin silloin ei ole oikein mitään tehtävissä. Paitsi jauhelihakeiton lisääminen viikon ruokalistalle kolmannen kerran.

Pitäisi soitella ystäville useammin. 

Pitäisi olla vähemmän tietokoneella.

Pitäisi lopettaa turhien asioiden murehtiminen ja vatvominen ja niiden listaaminen täällä blogissa.

Pitäisi keittää kahvia. Hei, sen teenkin nyt heti!

Mitä sinun pitäisi tehdä?

 

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

...sitä tikulla silmään. Otan kuitenkin riskin ja tartun vähän jälkijunassa Kristaliinan menneidenmuisteluhaasteeseen. Haasteessa pääsee muistelemaan seuraavia ajankohtia: elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010. 

Tarkoitukseni oli skannata pari kuvaa ajalta ennen digikameroita, mutta skanneri ei toimi, joten en valitettavasti pysty jakamaan kanssanne sitä (etu)hiuspaljoutta, joka päässäni majaili elokuussa 1999.

Elokuu 1999 

Istun "linkassa" eli linja-autossa matkalla Vähästäkyröstä Vaasaan. On toisen lukiovuoden ensimmäinen päivä. Linja-auton körötellessä peltomaisemien läpi kohti Vaasan Matkahuoltoa, kuuntelen Walkmaneistani Blondieta, jonka kokoelmalevyn ostin joitakin viikkoja sitten ollessani EF:n kielikurssilla Hastingsissa. Jalassani ovat niinikään Englannista ostetut perhoskuvioisin rei'in koristellut farkut ja hiustyylini on kuin suoraan 80-luvun Dallasista: pitkät vaaleat hiukset ja pöyheä otsis. 

Koululle päästyäni bongaan bestikseni ruokalasta istuskelemasta. Vaihdamme kuulumisia, vaikka tunnelma välillämme onkin hieman vaivaantunut. Olemme kuluvan kesän aikana etääntyneet toisistamme, ja olenkin hieman vihainen ja pettynyt niistä useista ohareista, jotka ystäväni kesäloman aikana minulle teki uuden poikaystävänsä takia. Toisaalta ymmärrän häntä ja haluaisin itsekin seurustella. En ole kuitenkaan ihastunut yhteenkään niistä pojista, jotka ovat ihastuneet minuun ja ne pojat, joihin itse olen ihastunut, no, osa ei tiedä lemmekkäistä tunteistani ja osa taas ei vastaa tunteisiini. Ja mahtavan kielikurssin jälkeen olen muutenkin vakuuttunut siitä, että haluaisin ensisijaisesti englantilaisen poikaystävän. 

On englannintunnin vuoro. Englanti on lempiaineeni ja olenkin jo päättänyt hakea lukion jälkeen opiskelemaan englantia Turkuun. Olen vilpittömän innoissani kaikesta, mitä opettaja sanoo ja käteni sujahtaa viittausasentoon sillä sekunnilla, kun jotain kysytään. Muiden aineiden kohdalla motivaationi onkin pohjalukemissa, englannin lisäksi ainoastaan äidinkieli kiinnostaa.

***

Kello on melkein viisi ennen kuin olen kotona. Kaadan itselleni kupillisen kahvia, teen pari leipää ja nappaan pussista muutaman suklaakeksin ja siirryn sitten olkkariin katsomaan äitini kanssa Emmerdalea. Pikkusiskoni, joka aloitti juuri yläasteella, tulee kertomaan koulupäivästään. Kuuntelen juoruja itselleni tutuista opettajista nostalgian pauloissa - siitä tuntuu olevan iäisyys, kun itse kävin yläastetta. 

Hieman vastahakoisesti rupean tekemään läksyjä. Jätän englannintehtävät sokeriksi pohjalle ja kun nekin on hoidettu, rupean kirjoittelemaan sähköposteja meilikavereilleni, joita on sekä Suomessa että ulkomailla. Ennen nukkumaanmenoa tekstailen vielä halko-Nokiallani parin pojan kanssa ja puoliksi naureskelen, puoliksi yökkäilen lässynlässynlää-viesteille, joita eräs minua pari vuotta vanhempi poika tapasi lähetellä: "Näin juuri tähdenlennon ja mietin sua". 

Huhtikuu 2003

Olin suunnitelmieni mukaan hakenut ja päässyt opiskelemaan englantilaista filologiaa Turun yliopistoon pari vuotta aiemmin. Harmi vain, ettei opiskeleminen olekaan niin mukaansatempaavan jännittävää kuin lukiossa olin ajatellut. Ja koska luonnollisesti kaikki yliopistotasolla englantia opiskelevat myös osaavat englantia hyvin, en mitenkään erotu joukosta. Ala-asteen kolmannelta yo-kirjoituksiin asti olin luokkani paras englannissa ja nyt olenkin ihan tavallinen keskiverto-opiskelija, joka joutuu kirjoittamaan kirjallisuusanalyysinsa uusiksi, koska ensimmäinen versio häilyy hylätyn ja surkean rajamailla.

Olin myös luullut, että lukutoukkana automaattisesti rakastaisin kirjallisuuskursseja ja kaikenlaista novellien ja runojen analysointia. Mutta nopeasti opin, ettei minulle ole suotu sellaisia työkaluja, joiden avulla helposti bongaisin rivien välistä, mitä kirjailija haluaa sanoa. Minä haluan vain nauttia lukemisesta ilman sen kummempia analyyseja, ja olenkin yllättynyt siitä, miten vähän pidän oppiaineeni kirjallisuuskursseista. Kiinnostavinta antia on pragmatiikka, jossa tutkitaan esimerkiksi seuraavanlaisia keskustelutilanteita:

A: Puhelin soi!

B: Olen suihkussa!

A: Ok, mä voin vastata!

B:n ei tarvitse siis suoraan sanoa, että koska hän on suihkussa, hän ei nyt pääse vastaamaan puhelimeen, vaan A tekee tulkinnan tilanteesta ja toimii sen mukaisesti. Jep, tällaiset asiat kiehtovat minua. Myös semantiikka ja diskurssianalyysi yleisemmin ovat mieleeni, eikä siis ihme, että päädyin lopulta kirjoittamaan graduni diskurssianalyyttisesti.

***

Eriasteisista motivaatio-ongelmista huolimatta istun huhtikuussa 2003 opiskelijakaksion pikkuruisessa keittiössä ja huokailen jättimäisen Introducing Literary Studies -opuksen äärellä. Kevään tenttirutistus on vasta edessä ja tenttien lisäksi minun pitäisi osallistua uskontotieteiden seminaariin Heimot postmodernissa maailmassa. Huoh. Kesätöitäkin pitäisi löytää. Olin hakenut kesätuuraajan paikkaa Matkahuollon "paketinnoutotiskiltä", mutta en pääse haastattelua pidemmälle. Sen sijaan sovin ISS:n kanssa aloittavani työt elintarvikesiivoojana toukokuussa heti kokopäiväopiskelun loputtua. (Tuosta fyysisesti raskaasta työstä ja parista muustakin opintojen ohella tehdystä työstä kirjoittelin aiemmin keväällä täällä.)

***

Elämäni ei sentään ole pelkkää opiskelua. Se on myös jatkuvaa riitelyä ja itkemistä renttumaisen poikaystäväni kanssa. On vappuaatto, jota olemme lähteneet yhdessä juhlimaan kavereiden luo, mutta tyypilliseen tapaansa eksäni örveltää itsensä pilaan-meidän-kaikkien-illan-idioottimaisuudellani -kuntoon. Onneksi suhteemme on jo loppusuoralla, eikä kestä enää monta kuukautta.                             

                                            Ajallisesti lähin kuva, jonka löysin: tammikuu 2004  

                                                                              

Maaliskuu 2009

Parin vuoden hidastakin hitaamman opiskelutahdin jälkeen olen taas päässyt kunnolla vauhtiin opintojen kanssa ja löytänyt motivaationkin uudelleen. Olen neuvotellut työpaikkani kanssa elämäntilanteeseeni hyvin sopivan ratkaisun: teen osastonsihteerin töitä kokopäiväisesti joka toisen viikon ja joka toisen viikon pyhitän kokonaan opiskeluille. Esinaiseni kanssa olen myös sopinut sellaisesta järjestelystä, että myös työviikkojen aikana pääsen tarvittaessa osallistumaan pakollisille kursseille, kuten esimerkiksi graduseminaariin. Työpoissaolot luonnollisesti korvaan jäämällä joinakin päivinä pidempään töihin.

Arki on tasaista puurtamista töiden ja opintojen parissa. Kun itse muistelen vuotta 2009, muistan nimenomaan kaikki ne opinnot, joita vauhdilla suoritin ja kaikki ne työviikot, joiden aikana kuitenkin stressasin koko ajan myös opinnoista. Iltaisin minä, mieheni ja (nyt jo edesmennyt) Essi-koiramme kävimme lenkillä ja minä hyödynsin hyväksi havaitsemaani opiskelutekniikkaa: selitä asioita toiselle. Selitin niitä sitten miesparalleni, joka kyllä toimi erinomaisena tenttivalmentajana kyselemällä kielitieteestä "maallikkokysymyksiä", joihin jouduin tosissani pohtimaan vastauksia.

Nopea vilkaisu Facebookiin kertoo, että ei se elämä loppujen lopuksi ollutkaan pelkkää työtä ja tentteihin lukemista, vaan juuri maaliskuussakin mukaan mahtui mökkeilyä Himoksella, lautapelejä ja monta, monta lonkeroa. Niin ja mieheni kolmekymppiset!

Ei ihan maaliskuu vaan huhtikuu 2009.

 

18.9.2009

Töitä ja opiskelua vuoroviikoin -systeemi jatkuu. Arki on siis samanlaista kuin maaliskuussakin, mutta Facebookin mukaan olin juuri muutamaa päivää sitten viettänyt ihanan lomapäivän Helsingissä. Muistan päivän hyvin: mieheni oli jo pitkään vihjannut järjestävänsä minulle yllätyspäivän, enkä matkaan lähtiessämme yhtään tiennyt, minne olemme menossa. Yllätyspäivään sisältyi ainakin Suomenlinna, Kiasma, lounas- ja nähtävyysristeily ja loppuhuipennuksena Akateeminen kirjakauppa (kyllä, olen juuri sellainen ihminen, jolle visiitti kirjakauppaan on rusina pullassa & kirsikka kakun päällä).

Syyskuuhun mahtui myös huippu-uutisia (Floridaan avataan Harry Potter -teemapuisto, sinne on pakko joskus päästä!!!) ja hääjärjestelyjä. Facebook kertoo, että syyskuussa 2009 varattiin pitopalvelu seuraavan kesän häitä varten.

17.7.2010 (tai oikeastaan koko heinäkuu)

Heinäkuu on hääkuukausi. Minulle on pidetty aivan mahtavat polttarit ja sain ihanaksi muistoksi Timo Harjun kirjoittaman runomuotokuvan itsestäni. 

Olen käynyt koekampauksessa ja -meikissä, sovittanut monta kertaa hääpukua, kärsinyt helteisestä säästä ja syönyt lähinnä tomaatteja, koska ruokahaluni on kadonnut jonnekin. Ilmeisesti kyse oli hääjännityksestä, koska kyllä ainakin häämatkallamme ruoka maistui ja on maistunut sen jälkeenkin...

Heinäkuu on myös muuttokuukausi. Taas kerran löydän itseni Ylioppilaskylästä ja olen itse asiassa aika ihastuksissani. Three Beers eli Trebari eli Trebbe on kivenheiton päässä ja voi miten monta iltaa siellä onkaan tullut istuttua. (Suosittelen muuten lämpimästi Trebaria, jos haluaa bongata mahdollisimman monta ikiopiskelijaa saman katon alta!)

 

24.7.2010 menimme naimisiin. Hääpäivä oli aivan ihana, ehdottomasti yksi elämäni parhaimpia päiviä. Helteetkin helpottivat sopivasti, joten emme läkähtyneet, emmekä onneksi kastuneetkaan, kun meidät vihittiin ah-niin-romanttisesti Saustilan kartanon puutarhassa taivasalla.

Häiden jälkeen seurasi luonnollisesti honeymoon, jonka vietimme Kreikassa. Paras loma ikinä!

Koko reissun join ihan vaan kaakaota...

 

...no ei kai!

 

 

Huh. Siinä oli muistelua kerrakseen. Häämatkan jälkeen alkoikin sitten arki: tein vielä pari viikkoa sihteerin töitä TYKS:llä, kunnes uusi lukuvuosi alkoi ja keskityin pitkästä, pitkästä aikaa pelkästään opintoihini. Seuraavana keväänä valmistuin.