Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Minulla oli eilen kolmas äitiysneuvolakäynti. Raskaus on nyt 24. viikolla ja kaikki on sujunut hyvin. Mitä nyt vähän vihloo, juilii, kramppaa ja kolottaa, pissalla täytyy hypätä öisinkin ja taaperon iltapesujen tai pitempien lenkkien jälkeen kohtu saattaa supistella. (Tajusin muuten juuri, että ainoa hetki, jolloin minua ei pissata YHTÄÄN on neuvolakäynnit, jolloin pissaaminen olisi toivottavaa.) Mutta kaiken kaikkiaan olen voinut hyvin ja vauvalla on koko ajan ollut kaikki kunnossa, mikä tässä tietenkin on tärkeintä.

Eilisellä neuvolakäynnillä käytiin läpi rutiinijuttujen (paino, verenpaine, sydänäänet) lisäksi äitiys- ja vanhempainrahan hakemiseen liittyviä asioita ja varattiin seuraava aika. Turun kaupungin terveyssivustoilla on listattu äitiysneuvolakäynnit, joista seuraavaksi vuorossa olisi ollut "koko perheen laaja terveystarkastus":

"Käynnin lääketieteellisenä tavoitteena on tunnistaa mm. ennenaikaisuuden uhka, kohdun kasvun häiriöt ja varhaisvaiheen raskausmyrkytys. Käynti on myös lasta odottavan perheen laaja terveystarkastus, jossa odottavan äidin ja sikiön terveydentilan seurannan lisäksi arvioidaan koko perheen hyvinvointia, ennakoidaan vauvan syntymää ja keskustellaan muuttuvan perhetilanteen herättämistä odotuksista, mahdollisista peloista sekä perheen sosiaalisista suhteista ja voimavaroista. Terveydenhoitaja antaa ennen tarkastusta äidille henkilökohtaisen kutsun toimitettavaksi puolisolle. Tarkastukseen osallistuminen on vapaaehtoista, vaikkakin toivottavaa."

No, eilen kävi ilmi, että Turun kaupungin tämänhetkinen "suunta" on sellainen, että laaja terveystarkastus tehdään vain siinä tapauksessa, että odottaja kokee, että hänen voimavaransa ovat puutteelliset tai jos raskauden kulussa on jotain häikkää. "Mites teidän perheen voimavarat?" terkkari kysyi pirteästi ja antoi jatkokysymyksillään ymmärtää, että riittävät voimavarat olisivat se mieluisin vastausvaihtoehto. Ja kyllähän meillä on hyvät voimavarat, ei siinä mitään. Eikä voinnissani ole ollut mitään hälyttävää. Me emme siis tarvitse laajaa terveystarkastusta. 

En edes tiedä, miksi minua jäi vähän kaihertamaan. Olen itsekin sitä mieltä, että mitä vähemmän ns. turhia neuvolakäyntejä, sitä parempi. En esimerkiksi edelleenkään tiedä, mitä tarkoitusta ja ketä varten täytin tytön syntymän jälkeen sivukaupalla papereita, joissa oltiin kiinnostuneita lähinnä siitä, syödäänkö meillä ruisleipää ja kalaa. Todennäköisesti minua jäi vähän nyppimään se, että paperilla kaikki on aina niin kaunista, kun totuus on se, että niukkojen resurssien keskellä nipistetään jatkuvasti hiukan lisää tuolta ja vielä vähän täältä. Nettiin laitetaan hienoja taulukoita ja kuvauksia, joista selviää, miten hyvässä hoidossa odottajat ovat. Jokaisella käynnillä kehotetaan ottamaan herkästi yhteyttä, jos pienintäkään huolenaihetta suuntaan tai toiseen ilmenee - ja sen kerran, kun otat yhteyttä, saat kuulla, että hohhoijaa, normaalia on.

Samanlainen pieni kaiherrus minulle jäi synnytyksestä. Ensin kätilö ei oikein ottanut uskoakseen, että tässä ollaan tulossa synnyttämään. Sitten hän pisti minut käyrille ja sanoi tulevansa viimeistään puolen tunnin kuluttua tekemään sisätutkimuksen. Tunnin kuluttua hän tuli ja aivan yllättyi, että oho, sinähän synnytät pian. Synnytyksen jälkeen hän sanoi tulevansa vielä juttelemaan ennen työvuoronsa päättymistä. Enpä sen koommin häntä nähnyt. Kun kahden sairaalassa vietetyn yön jälkeen pääsin lähtemään kotiin, minusta tuntui aivan käsittämättömältä, että meidät päästetään noin vain häipymään pienen vauvan kanssa. Kukaan ei tullut edes vilkaisemaan, kun teimme lähtöä. En tarkoita, että kätilöiden olisi pitänyt seistä torvet ojossa soittamassa meille onnentoivotusfanfaareja lähtömme hetkellä, mutta joku olisi voinut huikata, että moikka.

Vaikka kyllähän minä tiedän hoitajien kiireistä, olenhan itsekin ollut TYKS:llä töissä monta vuotta (sihteerinä). Jotenkin sitä tuoreena äitinä vain ajatteli, että kai kaikkien muidenkin maailma on yhtä pysähtynyt ja täynnä onnea kuin oma; ei siinä kuplassa tajunnut, että nuo valkoasuiset tyypit, jotka tulevat ja menevät kuin tuulispäät, vilkuilevat varmaan jo kelloa ja miettivät, että täytyy käydä kaupassa työvuoron päätyttyä. 

Mitähän vielä keksisin tähän postaukseen kirjoittaa, jotta tästä tulisi mahdollisimman hajanainen kasa ajatuksiani? Tänä iltana menen syömään siskoni kanssa, aurinko paistaa, taaperon huumorintaju kukoistaa ja eilen kävin elämäni ensimmäisillä lastenvaatekutsuilla (Lingon & Blåbär), joiden teemana tuntui olevan se, että vain tytöt saavat käyttää vaaleanpunaista ja että pojille sopii hyvin vaaleansininen ja että joitakin poikien sinisiä paitoja tytötkin voivat käyttää, sillä niissä on punainen koristeraita.