Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Laskettu aika, johon olen raskauden alusta alkaen suhtautunut lupauksena siitä, että sen pidemmälle ei ainakaan tarvitse odotella, on tänään. Jostain syystä kuitenkin vauvalta on jäänyt kyseinen päivämäärä merkkaamatta kalenteriin. Eikä vauva näköjään ole lukenut sitä vuokrasopimuksen pientä pränttiä, jossa mainitaan, että laskettuna päivänä vuokralaisen olisi kohteliasta jättää taakseen siisti ja ehjä kohtu ja muuttaa kiltisti ulkomaailmaan. Ehkä vauva on viimeaikaisten postauksieni perusteella siinä luulossa, että asumme saunassa tai viidakossa ja onkin päättänyt jäädä varmuuden vuoksi hengailemaan yksiöönsä, joka takuuvarmasti on viileämpi kuin tämä meidän kolmiomme. Mikäs sen siellä on ollessa, kun istukkakeittiö on auki 24/7 ja nukkuakin saa niin paljon kuin haluaa? Voi vauva, jos tietäisit, että äiti perustaa maitobaarin sillä sekunnilla, kun synnyt - sinun ei taatusti tule ikävä napanuoran kautta nautittuja ravintoaineita. 

En minä tietenkään ole sinua pois sieltä kohdusta ajamassa, mutta haluaisin sinut vain niin kovasti jo syliini. Ja niin haluaa isäsikin. Eikä isosiskosikaan malttaisi enää odottaa, että saa näyttää sinulle, miten kylvyssä pärskytetään, miten leipää syödään ja millaisia leluja sinua odottaa.

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Vaikka tiedänkin, että joku kaunis päivä tulen vielä ikävöimään raskaana olemista ja sitä tunnetta, kun vauva myllertää kohdussa niin nyt on pakko sanoa, että olen melkoisen kypsää kauraa ja haluaisin jo synnyttää.

Laskettu aika on ylihuomenna. Suhtaudun siihen edelleen kuin johonkin maagiseen, minulle "luvattuun" takarajaan, koska esikoisen syntymä käynnistyi laskettuna päivänä. Sen vuoksi en osaa kuvitella, että tämä voisi mennä siitä yli, vaikka tietenkin se voi. Eihän tämä vauva välttämättä ole ollenkaan niin täsmällinen tyyppi kuin esikoisemme. Eroaahan tämä raskaus edellisestä jo siinäkin, että nyt niitä ennakoivia supistuksia satelee vasemmalta ja oikealta niin että olen yhtä pelkkää supistusta koko ihminen. Silti supistusten voimakkuus ei kasva, tai no, välillä tulee yksi tai kaksi lupaavampaa supistusta, mutta siitä ne kuitenkin sitten laantuvat. Välillä huvittaa, kun mietin sitä hokemaa, että raskaus ei ole sairaus. Eihän se olekaan, mutta...ei tällainen jatkuva jomotus, juiliminen, supistelu ja vihlominen erityisen terveeltäkään saa oloa tuntumaan. 

Ja sitten tämä helle...no, ehkä olen valittanut siitä jo tarpeeksi. Mielelläni suon kyllä kesäiset kelit kaikille niistä tykkääville; on hauskaa, että ihmiset pääsevät uimarannoille, että lapset saavat kirmailla kahluualtaissa ja että jäätelöä kuluu. Hiukan vain kirpaisee seisoskella turvonnein kintuin lattiatuulettimen edessä ja seurata kesää olohuoneen ikkunasta. Minä en nimittäin yksinkertaisesti pysty olemaan tuolla ulkona tällaisessa helteessä. Tästä seuraa tietenkin syyllistyminen: voi meidän lapsiraukkaa, joka pääsee ulos vain aikaisin aamulla tai alkuillasta ja joka ei taida edes tietää, mikä uimaranta on. (Syyllistyessäni unohdan kätevästi sen, että itse asiassa tyttökin inhoaa helteistä säätä ja haluaa takaisin sisälle, jos ulkona on liian kuuma.) Onneksi miehen kesäloma alkaa viikonloppuna: jos vauva edelleen antaa odottaa itseään niin ainakin mieheni voi tarjota tytölle erilaisia elämyksiä kuin allekirjoittanut, joka esimerkiksi tänään on viihdyttänyt lastaan patakinnasteatterilla.

Pages