Ladataan...
Kahvia, kiitos!

1. Olli Lindholmin kyyneleet

Rupesin seuraamaan TVOF:ia vasta Kaksintaistelu-jaksojen myötä, joten en ole vielä päässyt yli siitä, miten symppikseltä Olli vaikuttaa. Jos en tykkäisi Michael Monroesta niin kovasti, olisin ihan täysillä Ollin puolella, koska hänen silmistään näkee, että hänellä on kaunis sielu. Vai miten se meni...

2. Muskari ja perhekerho

Varsinaisena superäitinä olen vienyt lapsiani tällä viikolla kahteen eri aktiviteettiin. Perhekerhoon menin pokkana vajaalla nappirivillä ja olin silti sitä mieltä, että "tälläydyin". 

3. Sipsit

Kuten olen täällä omalla tontillanikin julistanut, vietän sokeritonta vuotta. Viime aikoina olenkin huomannut tykästyneeni vallan kauheasti sipseihin. Todennäköisesti vuodesta 2016 tuleekin sipsitön vuosi, jota kompensoin popcorneilla, joista vierottaudun vuonna 2017 ja niin edelleen. 

4. Kuopuksen nauruhepulit

Onhan se nyt aika hauskaa, kun toinen hekottaa isosiskonsa tekemisille niin, että pyöreät posket tutisevat ja neljän tuulen tukka viuhuu.

5. Uudet farkut

Kävin siskoni kanssa perjantaina ihan kahdestaan kaupungilla, koska tarvitsin uusia farkkuja, enkä uskaltanut ostaa sellaisia ilman makutuomaria. Kivat farkut löytyivätkin aika helposti Espritin osastolta ja voin kertoa, että tuntui aika mukavalta, kun otin automaattisesti sovitukseen vanhan tuumakokoni mukaiset farkut, jotka olivatkin vyötäröltä liian isot - ja näin kävi myös seuraavan koon kohdalla.

Mitkä ovat oman viikkosi top 5? Ja kuka on TVOF-tuomareista suosikkisi?

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Tämä viikko on ollut tosi raskas. Esikoisen tahtovaiheesta on löytynyt taas uusi taso ja vauvan kelvolliset yöt ovat muuttuneet yö yöltä levottomampaan suuntaan. Kaiken lisäksi vaivun nykyään iltapäivisin sellaiseen omituiseen horrokseen: pää ja kroppa tuntuvat raskailta, muutun hajamieliseksi (eilen sekoilin päivällisruoan kanssa monet kerrat ennen kuin sain sen valmiiksi) ja aika tuntuu pysähtyvän. Taitavat mennä kaamoksen piikkiin nämäkin tuntemukset.

No, nyt on lauantai ja miehellä vapaa viikonloppu. Hän kävi esikoisen kanssa heti aamusta kauppahallissa, ja miehen ja tytön tultua takaisin kotiin minä odotin malttamattomana eteisessä: olin päättänyt lähteä oikein yksinäni Hansaan pyörimään vauvan aamupäiväunien ajaksi.

Ensin marssin Stockmannin jouluosastolle. Matkalla joulupallojen luo katseeni kiinnittyi esille aseteltuihin Eva Solon kahvinkeittimiin. Mitäs nämä ovat, mietin kiinnostuneena. Kankaaseen käärittyjä lasikannuja, miten näillä voi keittää kahvia? Luin laatikon kyljestä kahvinkeitto-ohjeet: mittaa kahvi, pue takki päälle, kaada vettä...pue takki päälle? Sadasosasekunnin ajan ehdin ihmettelemään, että miksi ihmeessä kahvinkeittoa varten täytyy pukea takki päälle, kunnes äitipääni tajusi, että aijaa, takilla tarkoitetaan sitä kangasta kannun ympärillä.

Joulukoristeita hypisteltyäni (jos joku muuten bongaa kahvikuppi- tai kahvipannuaiheisia joulukoristeita, vinkatkaa minulle; tajusin nimittäin tällaisen puutteen muuten ihan mukavassa joulukoristekokoelmassani) päätin mennä Indiskaan ihailemaan kauniita mukeja. Matkalla törmäsin The Variety Show'n Mariaan, jolle jostain syystä sanoin meneväni haistelemaan juttuja Indiskaan. En minä oikeasti mitään tapaa haistella, paitsi kirjoja ja kahvia.

Indiskasta ostin pienen turkoosin joulukoristepöllön muistuttamaan minua tästä riehakkaasta vapaahetkestäni kaupungin hulinassa.

Seuraavaksi astelin määrätietoisin askelin Akateemiseen kirjakauppaan. Rakastan Akateemisen kirjakaupan englanninkielisten kirjojen osastoa. Ihastelin Marian Keyesin uutuutta (The Woman Who Stole My Life) ja vaikka minulla onkin kyseinen kirja jo Kindlessä, melkein olisi tehnyt mieli ostaa se tiiliskiviversiona, koska se kansi oli niin kaunis. 

Sitten vähän revittelin: olin jo aikeissa kiertää lastenkirjaosastolle kaupan toiselta puolelta sitä liuskaa pitkin, kunnes tajusin, että eihän minulla ole vaunuja! Valitsin reteästi portaat. Lastenkirjaosastolla silittelin Astrid Lindgrenin klassikkokirjoja ja muistelin omia jännittäviä lukukokemuksiani niiden parissa.

Sitten olinkin jo käynyt kaikissa niissä paikoissa, joissa halusin käydä. Oli aika orpo olo. Hiukan teki jo mieli lähteä kotiin, mutta kun tajusin, että olin ollut reissussa vasta puoli tuntia, päätin käydä kahvilla, koska minulla oli Kindlekin kätevästi laukussa mukana. (On muuten aika paljon kivempi kantaa mukana Kindle-versiota tuosta Marian Keyesin uutuudesta kuin sitä paperikirjaversiota.)

Olin jo aikeissa suunnata Gaggui Kaffelaan, jossa en ole vielä käynyt, mutta koska Café Brahe oli siinä ihan vieressäni, meninkin sinne. Vanhasta tottumuksesta nappasin kuvan kahvistani ja korvapuustistani, mutta sitten päätin vain nauttia ne heti ilman mitään Instagram-päivityksiä. Se oli virkistävää.

Kotimatkalla hain pitsa-aineksia ja mietin, miten suloisia lapseni ovatkaan.

On tämä äitiys vaan outo ja hassu juttu.

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Koska arki kaksivuotiaan tytönkoltiaisen ja pienen vauvan kanssa on niin vaivatonta ja helppoa, keksin hankkia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeen muistuttamaan minua olemaan vähän toimeliaampi. Toinen vaihtoehto olisi ollut tatuoida Citius, altius, fortius käsivarteen, mutta tyydyin kuitenkin rannekkeeseen, koska sen saa halutessaan pois.

Miten se aktiivisuusranneke sitten toimii? No, aamulla, kun heräät, napsautat kyseisen stressikkeen kahleen rannekkeen käteesi ja ihailet tyhjänä loistavaa aktiivisuuspalkkia, joka sinun pitäisi huhkia päivän mittaan täyteen. Itse en ole vielä koskaan päässyt edes puoliväliin, mutta kuulin huhuja, että Chuck Norris joskus olisi. Ranneke kertoo otetut askeleet, kulutetut kalorit ja sen, kuinka monta tuntia (!) sinun pitäisi vielä juosta, kävellä tai seistä saavuttaaksesi tavoitteesi. Tavoite määräytyy omien, Polar Flow -ohjelmaan syötettyjen tietojen (kuten esimerkiksi ikä, paino, aktiivisuustaso) mukaan ja - jos olen oikein ymmärtänyt - tavoitteeseen vaikuttaa myös se 10 000 päivittäisen askeleen suositus. 

No, nyt päästään sitten siihen otsikossa mainitsemaani pettymykseen. Niitä on itse asiassa useampi. Ensimmäinen pettymys oli se, että en ole läheskään niin aktiivinen kuin luulin. Olin nimittäin ajatellut, että äkkiäkös minä, vilkkaan uhmaikäisen äiti, ne vaadittavat askeleet kerään. Nehän tulevat täyteen varmaan jo aamukahvin kieppeillä tai viimeistään siinä vaiheessa, kun juoksen kännykkäni napanneen vintiön perässä tai kun käyn hakemassa hänet vessasta "haravoimasta" (lue: uittamasta lattiakuivainta vessanpöntössä). Kävelen päivittäin jonkin verran myös vauvaa sylissäni hyssytellen tai repussa kantaen - saatan esimerkiksi nukuttaa esikoista ja vauvaa yhtä aikaa päiväunille kolmekin varttia siten, että kävelen makuuhuoneessa edestakaisin vauva kantorepussa. Sitten on tietenkin myös vaunulenkit tai leikkipuistokeikat, jolloin askelia luulisi kertyvän ihan mukavasti.

Vaan kun ei kerry. Eniten askeleita rannekkeeseen kertyi ensimmäisenä käyttöpäivänä, vaikka laitoin sen ranteeseeni vasta lounaan jälkeen. Sinä iltana mittari näytti reilua 7000 askelta. Ei paha vajaasta päivästä, mietin silloin tyytyväisenä. Sen päivän jälkeen askeleita on kuitenkin kertynyt huomattavasti vähemmän, vaikka tuo ensimmäinen käyttöpäivä ei ollut millään tavalla keskivertoa aktiivisempi. Toissapäivänä olin rannekkeen mukaan aivan ennätyksellisen aktiivinen, kun sain täytettyä palkista peräti 42 %. 

Toinen pettymys rannekkeeseen liittyen olikin sitten se oivallus, että se ei laske ottamiani askeleita konkreettisesti vaan tekee niistä arvion, joka puolestaan perustuu liikkeiden taajuuteen, intensiteettiin ja epäsäännöllisyyteen - ja ranteen liikkeeseen. Eikä minulla todellakaan heilu ranteet, kun kävelen ympäri kämppää vauva sylissä tai repussa (jälkimmäisessä tapauksessa voisin kyllä käsiäni heilutella, mutta yleensä taputtelen vauvan takapuolta rytmikkäästi tai tuen reppua molemmilla käsilläni). Ja jos työnnän vaunuja, kädet ovat luonnollisesti työntöaisassa kiinni. 

Kolmas pettymys (tai tämä on oikeastaan vain harmitus) oli se, että ranneketta on hankala ladata. Se toimii jonkinnäköisellä akulla, jota ladataan noin viiden päivän välein. Lataus ei kestä kauan, mutta rannekkeen mukana tullutta magneettipäistä piuhaa on todella ärsyttävä tökkiä rannekkeeseen kiinni - itse en siinä ainakaan kovin helposti onnistu.

Ostin aktiivisuusrannekkeen ennen kaikkea sen vuoksi, että toivoin sen motivoivan minua kävelemään hiukan enemmän. En arvannut, että minun pitäisi kävellä suurin piirtein puolet enemmän kuin mihin olen tottunut. Tai sitten kävellä niin heiluvin rantein, että ranneke varmasti tajuaa, että "nyt se tulee, nyt se kävelee". 

Mutta vaikka ranneke onkin lokeroinut minut sohvaperunakategoriaan, olen pari kertaa silti kokenut onnistumisen riemua sen kanssa - onnistuessani huijaamaan sitä. Tänään esimerkiksi esikoisen nukahdettua päiväunilleen ja vauvan uinuessa repussa, keitin itselleni kupillisen kahvia ja seisoskelin keittiön työtason äärellä naistenlehtiä selaillen ja korvapuustia mussuttaen. Ja rannekeparka varmaan hykerteli mielessään, että jee, nyt se laiskiainen sentään on pystyasennossa! Eikä se hölmö tajunnut, että itse asiassa minä rentouduin

Ei niin aktiivinen mutta sitäkin trendikkäämpi minä (kuka muuten tunnistaa, mistä lehdestä kyseinen aktiivisuusrannekejuttu on...?)

 

Pages