Vakavoidutaan hetkeksi

Meillä kaikillahan on asioita lapsuudesta ja nuoruudesta, jota ei muistele lämmöllä. Jotain noloa tai ikävää.

Eräässä lehdessä oli jälleenkerran asiaa koulukiusaamisesta ja siihen liittyvästä Kiva-koulu hankkeesta. Tämä minun  teksti siis perustuu täysin mun kokemukseen (yllätyyys)  koulusta ja lapsuudesta. Ja halusin ottaa tän kliseisen ikuisuus ongelman käsittelyyn, koska en vissiin itse koskaan ole asiaa käsitellyt itseni kanssa ( 😀 )

Muistetaan siis että olen ala-asteen käynyt (tai ainaki alottanu) 2000-luvun alussa, ja ymmärtääkseni (mitä luin netistä) koko KiVa-koulu juttu on ollut aika alussa? Ainakin meidän koulussa. Ei oikein ymmärretty ja tiedetty asioita. Muistan, että oli sellasia kyselyitä. Piti kirjoittaa paperille, jos joku on kiusannut. Ja siihen piti myös kirjoittaa, että kuka. Kun opettaja sitten luki paperit, pyysi hän (kyllä, kaikkien edessä) kiusaajat ja kiusatut jäämään luokkaan juttelemaan välitunnin ajaksi. Tätä taidettiin kutsua ”Sovitteluksi”. Tässä sitten luvattiin ettei enää kiusata. Joopa joo. Sitten jos (kun) kiusaaminen jatkui, ja tästä jäi kiinni*, niin joutui tälläsen kiusaamisen vastaisen ”työryhmän” eteen, jossa oli opettaja, rehtori, kiusaaja, kiusattu ja en tiedä miksi muistaisin, että sielä oli yksi vertainen, täysin ”puolueeton” (yleensä joku kutos luokkalainen Kiia, joka sattuu olemaan koulun suosituin tyttö) ja sitten selviteltiin asioita yhdessä. Taas piti luvata ettei kiusata.

* Kiinni jäämisellä siis tarkoitan, että kun eihän jossain kohti enää kiusattu halunut kirjoittaa lapulle, että kiusaamista tapahtuu ja vielä vähemmän, että kenenkä toimesta. Niin sitten kehiteltiin tällänen ”narauta kiusaaja” tapaus, jossa siis ulkopuolinen sai sitten vasikoida kiusaajan. Ja koska asioilla on aina tapana paljastua, niin kohta tämä vasikka sitten sai osakseen sitä itseään. Itse tein pari kertaa sen virheen että kerroin rehellisesti, että minua kiusataan, mutta muutaman turpareissun jälkeen opin olemaan hiljaa. Pidetään myös mielessä, että jos sadasta oppilaasta se yksi on kiusattu, ja kaksi kiusaajia niin loput ovat niitä hiljaisia hyväksyjiä. Ja mun mielestä sen aikanen Kivakoulu ajoi juuri tähän. Huh. Tällänen nopea leikkaus ala-aste aikaan.

Meidän perhe muutti uudelle paikkakunnalle, kun olin 12vuotias. Ihana ikä saapua uuteen kouluun. Eli aloitin kuudennen luokan uudessa ympäristössä. Alkuun kaikki meni hyvin. Tuli ekaa kertaa fiilis, että täällä ei ole draamaa eikä kukaan kiusaa ja elämä on ihanaa. Väärässä olin. Tuohon maailman aikaan pyörittiin irc-galleriassa ja juteltiin mesessä (siis msn messengerissä) ihan uskomattoman hyviä paikkoja alkaa arvostella esim. toisen ulkonäköä (ilmankos nenän blurraus oliki kova juttu :D)  ja vielä mahtavampi paikka aloittaa se itse kiusaaminen. Kai sitä pidettiin helpompana paikkana, kun kukaanhan ei oikeasti voinut tietää, oliko marjaliisa96 oikeasti se seiskaluokan Marja-Liisa, vai joku muu.

Mä oon nyt vasta tosiaan alkanu edes ajattelemaan koulu aikoja. Ja mua kiusattiin mm.sen takia, että mulla alko murrosikä myöhemmin kun toisilla. Mulla tais alkaa tissit kasvamaan vasta ysi luokalla. Ja aloin kasvoistakin muuttumaan aikuisempaan suuntaan, sellanen lapsen pyöreys siis katosi. Olin myös melko pyöreä, joka tosin saattoi sekin olla vaan sellasta ”lapsen pyöreyttä”mutta eihän se ketään kiinnostanut.  Hengasin sillon aika paljon poikein kanssa, olin kiinnostunut mopoista enkä meikeistä. Vedin röökiä, enkä käynyt salilla tai solkussa. Ja koska hengasin poikein kanssa, siitä sai eräänlaisen leiman otsaan. Laulaja Sannin sanoja lainatakseniMiten luokan ainut neitsyt voi olla huora?”. Tytöthän oli siitä niljakkaita, että ne saatto  esittää kaveria pitkän aikaa ja sitten kun ei enää huvittanut olla mun seurassa, niin kelkka kääntyki mua vastaan. Ihan kaikki mun asiat olikin yleistä tietoa kylällä, eikä

ikinä voinut tietää että onko toi mun kaveri vielä koulun jälkeen.

Sain kamuja sitten kun kasvatin tissit 😀 😀 Eivaa! Ammattikoulussa, jossa olikin uudet ihmiset (kun ei meidän kylällä amista ollu) ja ihmiset tosiaan oli meidän kylän ulkopuolelta, sain ystäviä. Mulla oli ekaa kertaa koulussa sellanen oma kaveri porukka! Olin ihan sika mielissäni, että josko minä en sittenkään olisi ollut syy, että minua kohdeltiin niinkuin kohdeltiin.  Hengailtiin koulussa ja  vapaa-ajalla ja pidetään edelleen jonkun verran yhteyttä.

Noniin,en ole siis katkeroitunut tai koe että mulle olisi suurempaa traumaa jäännyt tästä kaikesta. Mutta tästä asiasta en puhu.  En edes puolisolleni ole kertonut tästä, että samaan aikaan kun hän nautti suosiota, oli 600kilsan päässä tyttö, joka ei edes koulun vessassa saanut olla rauhassa. Teini tytöt on pahimpia

Vaihdoin blogin otsikon, koska ei tässä blogissa oo mitään hyvää. Jorinointia kuvaa paremmin tätä kirjallista sekamelskaa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *