Kesä toi kirjablogifiiliksen takaisin ♥

laura.jpg

J.K. Johansson: Laura (Tammi 2013)

Lilyn lukupiiri-kirjan luin jo pari kuukautta sitten mutta en ole jaksanut kirjablogata kolmeen kuukauteen. Enkä kyllä ole lukenutkaan montaa kirjaa. Netissä olen facettanu, twiitannu, pinnanu, kuunnellu spotifya, katellu youtubea eli olen ollut hyvin musiikillisella ja hiukan elokuvallisellakin tuulella.  Kesän vihdoin saapuessa olen saanut nauttia kirjan lukemisesta omassa puutarhassa ja sen myötä tässä puutarhassa kirjoittelen tätä blogiakin (kiitos uuden langattoman nettiyhteydemme 🙂 ). Ennenkuin kerron kesän kirjafiiliksistäni, palaan vielä tuohon Laura-kirjaan.

Tykkäsin lukea Laura-kirjan ja varmasti kuuluun siihen ryhmään joka lukee seuraavankin kirjan – jäihän kirjan lopussa avoimia kysymyksiä Mian kauan sitten kadonneen siskon myötä. Vaikka se koru kyllä toi jo mulle omat epäilykset mutta jätän ne nyt vielä itselleni… palaan sitten niihin kun saadaan se seuraava kirja 🙂 Kirjan hahmot olivat mielenkiintoisia joista toivon kuulevani vielä enemmän seuraavassa kirjassa. Kirjassa sivuttiin tähän aikaan kuuluvia asioita kuten nettiriippuvuus faceen (itselläkin välillä tuolla facessa kuluu tunnista toiseen aikaa ja miksei kuluisi, tykkäähän yli 2000 sivustakin 🙂 ).  Mitä muuta jäi mieleen kirjasta… Mian miesjutut, Mian veljen Nikon ja hänen vaimonsa lapsettomuus, Mian naisystävät – onkohan jokin trendi laittaa naishahmoiksi hippi-luomu-wicca-yms. tyyppejä vai olenko minä vain lukenut usein sellaisia kirjoja? Minä toki taidan ”sisäisesti” olla itsekin tuollainen naisihminen 🙂

Pikkasen jää vaivaamaan että ketkä ovat kirjan kirjoittajat.  Tv-sarjaakin ilmeisesti ollaan tästä suunnitelemassa joten kyllä sekin tulee katsottua – harvemmin mulla on sellainen tunne että en voi katsoa elokuvaa kun halua pitää ne omat kuvitelmani yksistään kirjan hahmoista.

punainenpuutarha.jpg

Alice Hoffman: Punainen puutarha (Gummerus, 2012)

suom. Raimo Salminen

Olen saanut tämän kirjan näytekappaleen työni puolesta kirjakaupalle jo vuosi sitten.  Ja vuoden päivät on tämä kirja lojunut lukemista odottavien pinossa yöpöydälläni.  Kirjan nimen perusteella valitisin tämän kirjan kesän ensimmäiseki puutarhalukemiseksi.

Kirjassa on upeasti kirjoitettu sukupolvien tarinoita 1780-luvulta 1980-luvulle. Kaikki tarinat tapahtuvat Blackwellin kaupungissa.  Itselläni tahtoo kirjan nimi muuttua väkisin Salaiseksi puutarhaksi sillä sitähän tuo salaperäinen punainen puutarha myös on.  Kirjan henkilöt ovat persoonallisia ja varsinkin naiset ovat mielestäni kuvattu vahvoiksi naisiksi.  Kirjan rakkaustarinat ovat haikeita ja surullisiakin. Karhun mystisyys kiehtoi kirjan tarinoissa.  

accra.jpg

Paulo Coelho: Accran kirjoitukset (Bazar,2013)

suom. Sanna Pernu

Olen lukenut Coelholta Alkemistin, Valon soturin käsikirjan ja Bridan.  Brida-kirja lumosi minut ja nyt ajatelin lukea pitkästä aikaa Coelhoa.

Romaaniksi en kyllä tätä kirjaa mieltänyt – kirja oli enemmän hengellis-filosofinen kirja.  Odotin kirjalta enemmän mystiikkaa.  En nyt ihan pettynyt kirjaan mutta en saanut tästä kirjasta sitä lumouksen tunnetta mitä oli Bridassa.  Kirja tarvitsee uudelleenselauksen ja ajatuksia herättävien kohtien merkitsemisen – ehkä tämän kirjan tarkoitus olikin se minulle…

”Ilman yksinäisyyttä rakkaus ei pysy pitkään ihmisen rinnalla. Rakkauskin näet kaipaa lepoa, niin että se voisi tehdä matkaa taivaalla ja tulla esiin muissa muodoissa. Ilman yksinäisyyttä ainutkaan kasvi tai eläin ei selviä hengissä, ainutkaan maa ei tuota pitkään, ainutkaan lapsi ei opi elämästä, ainutkaan taiteilija ei kykene luomaan, ainutkaan työ ei pysty kasvamaan ja kehittymään. Yksinäisyys ei ole rakkauden puutetta vaan se täydentää rakkautta. Yksinäisyys ei tarkoita seuran puutetta vaan sitä, että sielummme saa sillä hetkellä keskustella vapaasti kanssamme ja auttaa meitä päättämään mitä teemme elämässämme.”

vedenvaltiaat.jpg

Marjut Hjelt – Christer Nuutinen: Veden valtaat – totta ja tarua (SKS, 2012)

Kirja on luokiteltu nuorten tietokirjaksi.  Kuvitus ei ollut minun mieleinen – minulle jumalat, jumallattaret, vedeneidot yms. ovat kauniimpia ja mystisempiä. Tekstit olivat sopivan lyhyitä. En ollut ajatellutkaan aikaisemmin että eri maissa ja maanosissa olisi noin paljon erilaisia veden henkiä. Kirjan lähdelistasta löysin useamman kirjan joista varmasti luen lisää näistä veden valtiaista. 

4170/30 000 30Koetus

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *