(Luku)maratoniin valmistautuminen

 

lukumaraton.jpg

Kuten urheilupuolen maraton, vaatii lukumaratonikin harjoittelua etukäteen eli kirjojen lukemista (tai lehtien lukemista). Välillä luetaan kirja kuukaudessa tai viikossa. Toisinaan otetaan pikapyrähdys ja luetaan parikin kirjaa päivässä, toiset jopa enemmänki. Lukurytmiä pidetään yllä lukemalla useampana päivänä peräkkäin.  Myös ilta- ja yölukemista treenataan ja saattaa lukeminen sijoittua aamuyöhönkin – näin tulee kaikki 24 tunnin ajankohdat testattua.  Lukutauot ovat yhtä lailla tärkeitä kuten urheilussakin on liikuntavapaat/kevyt liikuntapäivä. Lukumaratoniin voi suorittaa täysimittaisena – 24 tuntia, muistaen tankkaustauot. Tai puolilukumaratonina – luet pätkissä 24 tunnin aikana, oman elämänrytmisi ja voimavarojesi mukaan.

Varusteet on hyvä laittaa valmiiksi viimeistään päivää ennen ettei mene hyvää aikaa hukkaan miettiessä mitä lukisin – toki varavarusteita on helppo ottaa kirjahyllystä (jo kertaalleen luetut vanhat tutut ovat sallittuja yhtä lailla kuin ne monta vuotta kirjahyllyssäsi lukemista odottaneet).

Lukemiseen voi käyttää myös apuvälineitä paperisen kirjan lisäksi kuten e-kirja tai äänikirja.

Psyykkinen tsemppaus kannattaa myös aloittaa edellispäivänä, varsinkin jos ympärillä on läheisiä ihmisiä jotka saattavat hiukan ihmetellä tätä maraton-intoa – siitäkin huolimatta että ovat nähneet sinut harjoittelevan innokkaasti.

Äkillisiä tilannemuutoksia saattaa tulla eteen kuten itselläni huomiseksi on reissu vanhempieni luo jossa tyttäreni tekee isovanhemmilleen  kotihommia tienatakseen festarirahaa elokuuksi. 

 

Olen suunnitellut aloittavani lukumaratonin 10.7. klo 0.00 ja lopettavani 11.7. klo 0.00.  Tänään pidän kirjoista lukuvapaapäivän.  Tänään aion käydä lainaamassa täydennystä kirjastosta. Mielessä on Tove Janssonin Kesäkirja mikäli se vain hyllystä löytyy. Colin Dexterin dekkaria olen haaveillut lukevani vuoden päivän. Eiköhän kirjastosta edes yks Dexter  minullekin lainattavaksi löydy. Runokirjoja lainaan muutaman välietapeiksi ja saatanpa ottaa pari nuorten kirjaakin.  Katsotaan illalla miltä se minun valmistautumispaketti näyttää.

Osallistun ensimmäistä kertaa lukumaratoniin, en ole oikeaankaan maratoniin koskaan osallistunut.  Kirja(blogi)maailmassa on ihania haasteita joihin on ilo osallistua omien voimavarojen mukaan.

Tässä muutaman kanssasisaren maratonaatoksia jotka osallistuvat myös huomiseen lukumaratoniin

Kirsin kirjanurkka

Ja kaikkea muuta

Kuuttaren lukupäiväkirja

Kirjakko ruispellossa

Kirjainten virrassa

 

 

kulttuuri kirjat
Kommentit (4)
  1. Minun kirjapinoni näyttää vielä säälittävän pieneltä. Täytyy koluta vielä hyllyjä ja etsiä lisää ehdokkaita. Leikittelen myös ajatuksella, että aloittaisin maratonin sittenkin jo keskiyöllä enkä aamupäivällä, niin kuin aluksi suunnittelin.

    1. Ehdin juuri ja juuri käymään kirjastossa hakemassa ne kirjat joita ajattelinkin ja sitten poimin loput hyllystä intuitioni mukaan. 🙂 Ja otetaan sitten lisää omista jos nuo ei riitä. 🙂 Ei enää montaa tuntia kun lukumaratonin voi aloittaa 🙂 Jännittävää 🙂

  2. Tsemppiä maratonille! Sellaisen vinkin annan, että kirjoja kannattaa varata mieluummin liikaa kuin liian vähän. Minulla taisi jäädä puolet maratonpinostani lukematta, mutta ainakin oli valinnanvaraa. 🙂

    1. Kiitos tsemppauksesta ja vinkistä.  En ole ihan varma riittääkö tuo kirjastopino mutta otetaan sitten lisää yöpöytäkasasta. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *