Tietokone ja silitysrauta – Kirjoituksia kirjallisuudesta

tietokonejasilitysrauta.jpg

Suvi Ahola: Tietokone ja silitysrauta, Tammi, 2003

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta

Tuhannen lapsen tuntematon sota

Ensimmäinen teksti on Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta vuonna 1993 kirjoitettu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen.  Minä olen katsonut joskus 10-vuotiaana Tuntematon sotilas-elokuvan, sen mustavalkoisen version. Kirjaa en ole vieläkään lukenut. Hetki sitten luin Katariina Eskolan kirjan  Lukijoiden kirjallisuus, jossa myös sivuttiin Tuntematonta sotilasta.  Silloin päätin, että tänä vuonna itsenäisyyspäivä-viikolla luen tämän kirjan ja katson molemmat elokuvaversiot.  Voisin ostaa vaikka 2 x Tuntematon sotilas + Talvisota-dvdboxin – saisi katsoa elokuvat omaan tahtiin.  Jos jaksan ja ehdin, haluaisin lukea myös vuonna 2000 julkaistun Sotaromaanin.  Mutta voi olla että yhdessä sotaa käsittelevässä romaanissa on minulle jo riittävästi.

Marsipaanisotilaan jälkeen

Tässä tekstissä Suvi Ahola kirjoittaa ihmisten reaktioista hänen Tuntematon sotilas-tekstistä.  Ulla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilas on noussut jälleen ostettuihin ja luettuihin kirjoihin, hänen saadessaan Finlandia-palkinnon kirjasta Jää viime vuonna. Nämäkin kirjat odottavat yhä lukemattomien listalla.  Minä taidan silti aloittaa Lundbergin kirjoihin tutustumisen ensimmäisestä suomennoksesta, Kuninkaan Annasta.

 

Minä, Sonja O. ja runotyttö

Muistelisin että olen lukenut Sonja O:n tai ainakin yrittänyt lukea. Anja Kaurasen Kultasuun luin noin parikymppisenä.  Runotytöt on tietenkin luettu, niinkuin Montgomeryn Anna-kirjat.  Samoin Anna-Leena Härkösen Häräntappoase oli huippukirja – miltähän se tuntuisi lukea uudestaan nelikymppisenä… 

Muumipeikko ja lapsuuden loppu

Luin Muumikirjat vaikken ihan kaikkea 10-vuotiaana ymmärtänytkään. Ensi vuonna aion lukea koko Tove Jansson tuotannon, onhan hänen juhlavuotensa. 

Tarinoista kudottu kylä

En ole lukenut yhtäkään Heikki Turusen kirjaa. Olen katsonut elokuvana Simpauttajan ja Kivenpyörittäjän kylän. Olen samaa mieltä Suvi Aholan kanssa, että pitää lukea ainakin tuo Kivenpyörittäjän kylä kirjanakin.

Jerusalem vuonna 2003

Meidän Suomi ja Muu Suomi – en haluaisi ajatella että kaikki Hämeenlinnan eteläpuolella asuvat ajattelevat näin, vaikka moni kiinnostava kulttuuritapahtuma järjestetäänkin Etelä-Suomessa.  Uskon että, osa heistäkin välillä matkaa pohjoiseen, itään tai länteen tutustumaan eri maakuntien tapahtumiin.  Itselle matkustaminen oman maakunnan ulkopuolelle on tällä hetkellä taloudellisesti lähes mahdotonta – silti haaveilen Helsingin ja Turun kirjamessuista joka vuosi, joko tänä vuonna?

Klassikot kiihdyttävät aina

Mark Twainin kirjat ovat myös lukematta. TV:stä on tullut katsottua Tow Sawyerin ja Huckleberry Finnin seikkailut. Setä-Tuomon tupa on lukematta.  Miltähän nämä kirjat tuntuu lukea 2010-luvulla?

Naisia, arkea, kirjoitusta

Jane Austenin tuotanto on harmikseni yhä lukemattomien listalla ja näyttää siltä, että ensi vuonnakaan en taida ehtiä siihen tutustua.  Helvi Hämäläisen kirjat ovat myöskin tuntemattomia minulle. Ehkä otan vielä tänä vuonna johonkin haasteeseen jonkun Hämäläisen kirjan.  Monta muutakin suomalaista naiskirjailijaa on tutustumatta, ulkomaisista nyt puhumattakaan.

Pieni saippualaatikko

Tässä tekstissä oli mielenkiintoista lukea kriitikon ajatuksia kirjoittamisesta ja kirjailijoista.

Viihtyykö kriitikko?

Päivälehden kriitikon tehtävät voi jakaa neljään osaan. Ensiksi hän on toimittaja, joka antaa lehden lukijalle tietoa arvioimastaan teoksesta ja sen tekijästä. Toiseksi hän on kirjallisuudentuntija ja -tutkija, joka vertailee teosta tekijän muuhun tuontantoon ja kirjallisuuteen yleensä. Hän on myös lukija, joka kertoo omasta, henkilökohtaisesta lukukokemuksestaan. Neljänneksi hän on yhteiskunnan tarkkailija, joka sijoittaa teoksen paikalleen maailmaan, sen arvoihin, asenteisiin ja ikivanhoihin tai viimeaikaisiin tapahtumiin. Tässä roolissa kriitikko myös katsoo ja kertoo lukijalle, miten teos tätä maailmaa heijastaa”  (s.122)

Kirjallisuuteen adoptoidut lapset

Oman kokemuksensa kautta Suvi Ahola käsittelee kirjallisuutta, jossa kirjan henkilö/henkilöt ovat adoptoituja.  Itsellenikin tuli ensin mieleen viime vuosina julkaistuja elämäkerrallisia adoptiotarinoita.  Emily Brontë Humiseva harju ja muutkin hänen teokset ovat lukemattomien listallani. Olen todellakin hyvin vähän lukenut ns. klassikkoromaaneja. 

Oman elämänsä kirjailijat

Pidän tositarinoihin perustuvista romaaneista (Torey Hayden) ja erilaisista muistelmista.  Vielä en ole lukenut päiväkirjatyyppisiä muistelmia tai romaaneja tai kirjeenvaihtoa kirjailijoiden välillä.  Näitä pitäisi muistaa myöskin lainata kirjastosta luettavaksi.

Salainen puutarha parantaa

Burnettin Salainen puutarha tulee ensimmäisenä mieleen missä on tapahtumapaikkana puutarha.  Tänä kesänä luin Alice Hoffmanin Punainen puutarha ja vuosi sitten luin Milla Keräsen Sisilian ruusun. Puutarhassa on ihana lukea kirjaa. Vieläkin on ollut upea lämmin ja aurinkoinen sää lukea omassa puutarhassa.

Mikä oikein on kirjailija?

On mielenkiintoista lukea teoksia kuten Miten kirjani ovat syntyneet tai jotakin kirjailijan kirjoittamaa luovan kirjoittamisen opasta tms.  Myös kirjailijoiden elämäkerrat ovat kiehtovia. 

Kirjailija on henkilö, joka on kirjoittanut tai kirjoittaa kirjoja, varsinkin kaunokirjallisia teoksia” (wikipedia)

Kirjailijaliiton vuosijäseneksi hyväksyminen edellyttää pyrkijän julkaisseen vähintään kaksi sellaista, itsenäisesti luotua alkuperäisistä suomenkielistä kaunokirjallista teosta, että häntä tuotantonsa taiteellisen ja ammatillisen tason perusteella voi pitää kirjailijana. ” (Kirjailijaliitto) 

Suomen Tietokirjailijat jäsenkriteerinä on yksi tai useampi tietokirja, oppikirja tai muuten julkaistu tietoteos, joka vastaa laajuudeltaan noin 200 painosivua. Se voi olla yksin tai yhdessä julkaistu, mutta kyseisen sivumäärän tulee olla jäseneksi hakijan omaa tuotantoa.” (Suomen Tietokirjailijat)

Kirjan lopussa on mielenkiintoiset kirjoitukset Irmelin Sandman Liliuksesta, Ellen Niitistä ja Carol Shieldistä.  Heidän tuotantoonsa haluan tutustua ehdottomasti.

15 789/30 000 30Koetus

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *