Uusin silmin ja kevein askelin

Vähän yli viikko vaihtarikummina on takanapäin ja ehkä hektisin vaihe ohitse. Suurin osa vaihtareista saapui viikko sitten, tosin työ alkoi jo yli kuukausi sitä ennen tiheällä yhteydenpidolla sähköpostitse. Mutta nyt kymmenen vaihtariani ovat vähitellen oppineet suunnistamaan uudessa kotikaupungissaan ja koulussaan. Toisaalta fiilis on helpottunut, toisaalta haikea. Rakkaat lapsoseni ovat lentäneet pesästään ja pärjäävät nyt omillaan(no, melkein).

Vaihtarikummius on ollut minulle mitä antoisinta. Olen tutustunut mitä erilaisimpiin ihmisiin, joihin en muuten olisi saanut mahdollisuutta tutustua. Kielitaitoni ja organisointikykyni on parantunut entisestään. Olen saanut lahjaksi mitä taivaallisinta belgialaista suklaata. Olen oppinut paljon muista kulttuureista (esim. että Belgiassa poskisuukko koostuu vain yhdestä moiskautuksesta). Olen saanut pahimmanlaatuisen matkakuumeen ja haluan entistä enemmän myös itse vaihtoon.

Olen oppinut näkemään kaupunkini ja yliopistoni aivan uusin silmin. Olen oppinut arvostamaan monia asioita, joihin en aikaisemmin kiinnittänyt huomiota.

dsc08928.jpg

Kuinka vihreää täällä on, valtavasti puita, metsää ja järvimaisemaa niin lähellä! Kuinka lähellä kaikki palvelut ovat. Yliopistolle pääsee pyörällä viidessä minuutissa (verrattuna pariisilaisten 1,5 tunnin koulu- ja työmatkaan juna/bussi/metro-kombolla). Non, ce n’est pas possible! Opiskelijalounas eli lämmin ruoka kaikkine lisukkeineen vain 2,70 euroa. Se, että opettajia voi kutsua heidän etunimellään eikä heitä tarvitse teititellä.

Olen saanut kuulla mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä;

Menettekö todella kouluun jos on lunta? Saako Suomessa polttaa tupakkaa? Saako opiskelijakämpissä juoda alkoholia? Miksi kaikki olivat niin vihaisen näköisiä bussissa? Pitääkö bussissa painaa stop-nappia vai pysähtyykö bussi joka pysäkillä itsestään?

Olen kuullut englantia mitä erilaisimmilla aksenteilla, ja aimo annoksen ranska-englanti-sekoitusta.

Ja saanut todistaa, kuinka ihmeellistä onkaan nähdä revontulia ensimmäistä kertaa elämässä. Ja käydä ensimmäistä kertaa oikeassa suomalaisessa saunassa ja pulahtaa jääkylmään järveen.

dsc08934.jpg

Olen saanut todistaa koti-ikävää, hämmennystä, kommunikaatiovaikeuksia, ilonkiljahduksia, villejä vaihtaribileitä sekä pikaromansseja (kaikkea ne ehtiikin viikossa).

Olen saanut muutamaan kertaan hävetä maatani ja sen asukkeja, mutta enimmäkseen olen saanut olla ylpeä ja kertoa kaikista niistä upeista asioista, joita meillä täällä on. Ja samalla olen ollut ihmeissäni, kuinka kiinnostuneita vaihtarit todella ovat tästä vähäisestä ja pienestä maasta.

Olen nähnyt, kuinka osa ennakkoluuloista on osoittautunut tosiksi, mutta myös kuinka moni niistä on murtunut.

Eiväthän suomalaiset olekaan niin ujoja ja sisäänpäinkääntyneitä! Eihän täällä olekaan niin kallista kuin odotin!

En osannut kuvitella, että ruukkusalaatit tai pullonpalautuskoneet aiheuttaisivat niin syvää kummastusta vaihtareissa. Tai miten kamalan makuisia täällä kaupassa myytävät hedelmät heidän mielestään ovat (Belgiassa ne olisi kuulemma heitetty heti roskiin… auts). Entäs missä ne boulangeriet ja boucheriet ovat? Miksi alhoholi on niin kallista!?

Tiedän, että pahin kulttuurishokki on vielä edessäpäin. Ettei työni suinkaan ole vielä takanapäin.

Olen toiminut tulkkina, oppaana ja auttanut niin asunnonhaussa kuin kaupassa käynnissä. Valtavasti työtä, huolta ja stressiä, mutta kaikki se unohtuu kohdatessani nämä ihanat ihmiset ja heidän kiitolliset sanansa.

Minäkin haluan vaihtarikummiksi! Haluan olla yhtä hyvä kuin sinä ja auttaa toisia niin kuin sinäkin autoit minua!

 

 

Kommentit (2)
  1. Ahaha 😀 Aivan! He siis näköjään kertoivat asian minulle silti liian yksinkertaistetusti. Ranskahan on taas asia erikseen…

  2. Oisipa tosielama poskisuudelmien kanssa yhta helppoa! Walloonit, ranskankieliset belgialaiset, tosissaan pussaavat vain kerran, mutta flaamit eivat kertaakaan. Paitsi jos on syntymapaiva, silloin pusuja annetaan kokonaiset kolme. Loppujen lopuksi etenkin Brysselissa on edustettuna niin monta eri kansallisuutta, ettei poskisuudelmien oikeasta maarasta ole ikina varmuutta. Ellen tieda suudeltavan henkilon kansallisuutta, varminta on aina muiskauttaa kahdesti. Ja juuri silloin pussattavaksi osuu italialainen, joka aloittaa suutelemisen eri puolelta.

    Lopputulos? Liian monta noloa vahinkopusua suoraan suulle. Ei ole helppoa tama pussailu!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *