Äidinkielen YO-esseeni

Sain kuulla, että keväällä kirjoittamani äidinkielen YO-essee on päätynyt Ylioppilastekstejä 2014 -kirjaan. Aikamoinen tsägä! Prosentuaalinen todennäköisyys saada tekstinsä kyseiseen teokseen kaikista kirjoittaneista on nimittäin hyvin pieni. Esseehän poiki 50 pistettä. Niille, joille lukiosta on liian pitkä aika, tai sitä ei ole käyty: 60p on maksimi ja arvostelu menee viiden pisteen välein. Luin sen nyt ensimmäistä kertaa sitten kirjoitussalista poistumisen, ja sain kyllä melkoiset naurut! 😀 Voisin itseasiassa ruveta pakinoijaksi tai huumorikirjailijaksi nyt näin tarkemmin ajatellen. Ja kun kerran tekstin itselleni sain, niin miksenpä julkaisi sitä täälläkin, kun aihekin on niin osuva.

IMG_9120

Tehtävänanto: ”Onko kehosta tullut harrastus?”

Tässä allekirjoittaneen, nähtävästi silloisen ”fitnessbloggaajan”, aatteita aiheesta:

”Harrastuksena oma kroppa

”Ei duunii, ei tuloksii”, sanoo Musta Barbaari. Siinä missä fitnessmallit ja kehonrakentajat hankkivat elantonsa olemalla tikissä, on kropan kehittämisestä tullut nyt myös peruspirkkojen ja -pertsojen täyspäiväinen harrastus. Kova treenaaminen ja terveellisen ruokavalion noudattaminen on juuri nyt niin in, että voidaan puhua jo suoranaisesta fittibuumista. Kuntosalit täyttyvät, ja ruokakauppojen maitorahkahyllyt ammottavat tyhjyyttään. Ottamatta huomioon alussa mainitun, stadin revityimmän lakun, hittibiisiä, milloin ja mistä tämä kansanvillitys on saanut alkunsa?

Kauneusihanteet ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana suhteellisen radikaalisti. Kun timmillä kropalla aiemmin tarkoitettiin miesten kohdalla sitä, että he vetivät ikänsä verran leukoja, ja naisten kohdalla sitä, että tahdoinvoima riitti herkuista erossapysymiseen, niin nykyään puhutaan maastavedon maksimeista, forkuista, epäkkäistä ja superseteistä. Mimmeillä penkistä tulee nousta vähintään saman verran kuin naapurin Masalla, mikä taas puskee Masaa treenaamaan vielä vain kovempaa. Eihän kukaan nyt naiselle halua kakkoseksi jäädä. Ainakaan Masa, jolla on Mäntyharjun revityimmän jätkän status. Nykyajan kauneusihanteiden myötäily vie enemmän aikaa ja vaivaa kuin koskaan aikaisemmin, mistä johtuen aktiviteettia riittää aina harrastukseksi asti. Treenattu toki on aina, mutta tähän harrastukseen kuuluu hikoilun lisäksi myös tarkan ja terveellisen ruokavalion noudattaminen. Kun ei olla treenaamassa, ollaan purkittamassa tulevan viikon lounaita tai laskemassa päivän kaloreita. Kaikkea tätä toimintaa tukee vielä kannustusta ja vinkkejä antava kehoyhteisö, jonne jokainen haluaa käydä päivittämässä uusimman kehityskuvan hauiksestaan. Hämmästyttävän koukuttava harrastus on syntynyt.

Syvällisempi merkitys sille, miksi ylipäätään annamme ulkokuorelle niin naurettavan suuren merkityksen, voisi löytyä vaikkapa evoluutioteoriasta. Aikamme suosii mediaa myöten kehoonsa ja ulkonäköönsä panostavia tyyppejä. Tikissä olevat yksilöt pääsevät toki helpommin lisääntymispuuhiin, mutta ei kelpo kuori haitaksi koidu työmarkkinoillakaan. Hyvällä sydämellä saat ehkä ystäviä, mutta mannerlaattalihaksilla suosiota ja huomiota, mihin menestyminenkin suurilta osin perustuu. Lisäksi evoluutio suosii treenaavia tyyppejä mm. hyvän terveyden ja pitkän iän vuoksi. Harvoin vahvaa kroppaa on myöskään rakennettu heikolla mielenlujuudella, mikä kertoo henkisestä selviytymiskyvystä. Evoluutioteoriassa sopivuutta nimitetäänkin osuvasti sanalla fitness. Sattumaako? Tuskinpa.

Toisaalta voidaan ajatella, suosiiko nykyaika korostetun paljon pelkkää ulkokuorta? Mikäli edellä mainittu evoluutio etenee treenaajia suosien, rajaako se kaikki fiksut kirjojen ääressä viihtyvät nörtit pois? Kuka pelastaa maailman, kun tietokannat tuhoutuvat? Ei ainakaan Masan kyykätty takamus. Kun ulkokuoreen panostetaan liikaa, saattaa sisäisen puolen kehitys jäädä kakkoseksi. Kehoharrastuksen kääntöpuolia on myös se, että touhu saattaa joillain mennä överiksi, mikä voi näkyä muun muassa syömishäiriöinä ja liikuntariippuvuuksina. Pianonsoitto harvalla etenee sairaalloiseksi, joten on aiheellistakin kyseenalaistaa omaa kehoa harrastuksena. Onko normaalia harrastaa hyvältä näyttämistä, kun kauneus on katoavaista?

Tähän meille vastauksen antaa media. Kyllä on, ja kaikkien kuuluisi sitä tehdä, jos ei päivätyökseen kuten mainosten mallit, niin ainakin harrastuksena. Kuten arvata saattaa, ihmisten kiinnostuksella treenaamiseen ja oikeaan ruokavalioon tahkotaan suuret summat rahaa. Omaa kehoharrastustaan voi tuoda ilmi kuuntelemalla raudannostoräppiä ja pukeutumalla lähes sata euroa maksaviin lihaksikkaita muotoja korostaviin fitnesshousuihin, jotka jokaisen kyykkykuningattaren tulisi omistaa. Treenaajille tämä on vain osa harrastusta, mutta firmoille ja artisteille oikea rahakaivo. Trendikkäillä ilmiöillä on helppo rahastaa, sen tietää myös allekirjoittanut, joka hankkii leipänsä pitämällä blogia aiheesta keho. Joillekin se siis voi olla rakkaan harrastuksen lisäksi myös ansaitsemiskeino.

Ulkonäkökeskeinen treenaaminen voi tuntua pinnalliselta, mutta ainakin itselläni siihen liittyy paljon muutakin kuin timmi kroppa. On vain sanoinkuvailemattoman hienoa tuntea itsensä vahvaksi ja terveeksi. On hienoa tietää, että kaikki mitä peilistä näkyy, on kovan työn ja omistautumisen tulosta. On hienoa heittää painava matkalaukku hattuhyllylle junassa, kun ensin ympärillä olevat miehet ovat tarjonneet apuaan. Kehoharrastuksen voi kokea myös eräänlaisena itsensäilmaisuna ja taiteenmuotona. On aika siistiä muuttaa kehoaan haluamaansa suuntaan päivittäisillä valinnoillaan. Musta Barbaarin sanoin ”Mun kroppa on taulu, käsipaino pensseli.”

Johtuipa se kauneusihanteista, ulkonäköpaineista, median vaikutuksesta tai kuluttajien huijaamisesta, fakta on, että kehosta on tullut monille harrastus. Onko tämä sitten huono asia? Tuntuu, että se on huono asia pelkästää niiden mielestä, joilta penkistä nousee hädin tuskin oma takamus. Enpä heti keksi toista harrastusta, joka taistelisi yhtä tehokkaasti vaikkapa työkyvyttömyyttä, liikalihavuutta ja sairaalakuluja vastaan, kun asiaa halutaan tarkastella yhteiskunnallisesta vinkkelistä. Masan krapulakin on vaihtunut lihaskivuksi, ja se on minusta enemmän kuin hieno juttu.”

Juuh, taidankin tästä jatkaa sunnuntaiaamuani iskemällä salille. Nyt kun täällä ei enää kuole kuumuuteen, niin alkaa jo tehdä mieli ruveta hikoilemaan! Onnea vaan syksyn kirjoituksiin niille, joilla se on nyt hoidettavana!

Kommentit (37)
  1. haha uskomatonta!!! ruodittiin tota sun esseetä äikän kertauskurssilla ja arvasin että se on sun! oli pakko googlettaa ja oikeessa olin:D huomenna oma koitos!

    1. Haha mahtavaa! 😀 Toivottavasti meni hyvin kirjoitukset 🙂

  2. Äikän tunnilla ollaankin ruodittu paljon juuri sun tekstiä, kun siinä kirjoitustyyli on niin muista poikkeavaa! Mutta hieman sinua maanpinnalle tuodakseni voin sanoa, että todennäköisyys oman kirjoituksen päätyminen tuohon teokseen ei ole niin pieni mitä luullaan, koska vain muutamat maamme lukiot ovat niitä joista poimitaan esseet ja tekstitaidot kirjaan:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *