Esplanadi, pysy aina kesäisin vilkkaana

esplanad8Parvekejumaluudesta ja ihmisten tarkkailusta katutasolle! Ihanaa kun fiilistelette meikäläisen kanssa ohikulkevien tarkkailua. Joku kysyi, tiedänkö mitään hyvää kahvilaa Helsingissä, johon istahtaa alas katselemaan kadun vilinää.

No, mitään tiettyä kahvilaa en voi oikein korokkeelle nostaa, sillä tuntuu melkeinpä että mitä kivempi kahvila, sen syrjemmässä se sijaitsee. Tai ainakin kaukana vilinästä. Ja keskustan kahvilat nyt on mitä on. Mutta väkisinkin tuli mieleen eräs kiireetön iltapäivä Esplanadilla.

Istuttiin Starbucksin ”terassilla” ja katseltiin konttorirottien ja bisneshenkilöiden ristiinmarssia. Avokkaat sen kuin kopisi jalkakäytävään ja puvunhousut kahisi. Turistit etenivät sillä tavalla ihmetellen ja empien, mikä hermostutti kiireisiä lounastaukolaisia. Autot jonottivat ikuisuusliikennevaloissa ja puheripulisia kesälomansa aloittaneita nuoria parveili paikalle. He tulivat tilaamaan pirtelöitä ja latteja ja käynnissä oli kiivas ja intensiivinen keskustelu siitä, mitä joku oli sanonut tai tehnyt.

Väkisinkin sitä aina ajattelee, että olisipa ollut outoa viettää lapsuus ja nuoruus Helsingissä. Olisikohan minusta tullut tällainen? Ei varmaankaan.

esplanadesplanad3esplanad7esplanad2

Mutta nyt on hyvä. Tässä iässä täällä on hyvä.

Kun tämä postaus tulee ulos, olen kylläkin korkealla ja kaukana Helsingistä. Nimittäin matkalla Varsovaan. Kirjoittelen varmaankin illalla tai huomenna lisää. Mukavaa tiistaipäivää!

Kommentit (15)
  1. Pakko vihdoin kiittää sinua aivan ihanasta blogista. Olen seurannut kirjoitteluasi jo useamman vuoden ja elänyt ”mukana” elämäsi et vaiheissa. Minusta on aivan mielettömän upeaa, miten saat iloa pienistä arkisista asioista ja sitä kautta annat ajattelemisen aihetta meille muille. Mitä jos se aamukahvihetki on oikeasti täydellinen, mutta en vain pysähdy huomaamaan sitä? Ja todella, olen koittanut noudattaa esimerkkiäsi ja pysähtyä. Kirsikkana kakun päällä asun itsekin nykyään Helsingissä, ja kauttasi on myös osaltaan päässyt tutustumaan kaupunkiin toisen laisesta näkökulmasta.Suuri kiitos siis sinulle ja mukavaa reissua!

  2. hauskaa lomaa, näin sut koneessa 🙂

    1. Heei kiitos! Ja samoin sulle! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *