Hakaniemibrunssi

Haluan jakaa teille ihanan brunssin, jonka siskoni järjesti lauantaina. Tarjolla oli jos jonkinmoista herkkua! Oli aika hyvä idea pitää brunssi nyyttärimeiningillä, jolloin jokainen pystyi tuomaan jotain, vaikkei osannutkaan leipoa. Yksi toi skumpan, toinen pussillisen mandariineja, joku oli leiponut jotain jne. Itsehän vein aiemmin leipomani porkkanakakun ja hauska sattuma oli, että myös eräs toinen vieras oli tuonut kuvissa koreilevan suuren pullean porkkanakakun! Taistelu terveellisen ja epäterveellisen porkkanakakun välillä alkoi oitis kun skumpat pamautettiin ja käytiin ruokiin käsiksi.

Täytyy kyllä sanoa että terveysherkuilla on selkeä oma kohderyhmänsä. Muistin sen taas pitkästä aikaa. Jotkut ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita siitä, miltä ruoka maistuu, ja toiset taas eritoten siitä, mistä se on tehty. Näin saadaan kahtiajako ihmisiin. Toiset ovat tottuneet valkoisen sokerin ja kovan rasvan makuun, eikä sieltä ihan helppoa ole välttämättä hypätä terveysherkkujen makuun. Itse olen jotenkin niin sisällä tässä touhussa, että minulle ei taas maistu sokerista ja vehnäjauhosta tehdyt herkut niin hyvin. Tottumuksia on monia, ja niitä voi onneksi muuttaa.

Monet kehuivat porkkanakakkua varsinkin kun olivat kuulleet mistä ainesosista se oli tehty. Silti tuntui että epäterveellinen versio tuntui olevan hieman suositumpi… Porkkanakakkuparkani saikin aika epäreilun aseman, kun kohderyhmä oli sekalainen sakki, eikä esimerkiksi terveydestä kiinnostuneet, ja kilpaileva yritys koreili mahtavuudellaan ja maullaan vieressä… Mieleeni juolahtikin että voi, kun saisin pitää teille lukijoille suuren brunssin joskus! Se olisi niin huippua 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Brunsseilla on kyllä kiva tunnelma. Syöntiä voi jatkaa monta tuntia vähän napsien, voi jutella vähän mistä tahansa ja kaikki tuntuu olevan jotenkin skarppeja aamulla! Ihanaa vaihtelua ns. illanistujaisiin. Maljaa nostaessa sanotaan ”huomenta” ja tarjolla voi olla melkeimpä mitä tahansa hedelmistä suolaisiin leivonnaisiin.

Kommentit (17)
  1. Olisiko mahdollista saada tässä postauksessa vilahtavista tv-tasosta ja sohvapöydästä parempaa kuvaa? Näyttivät nimittäin ihan älyttömän hienoilta, terkkuja siskollesi vaan! 😉

  2. Ihana Brunssi <3 määki haluun 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *