High life

Eilisen LoskaRuniksi osoittautuneen SnowRunin jälkeen pistettiin siskon kämpillä kurahousut kuivumaan ja kylpy valumaan. Juoksun jälkeisen uupumuksen ja mukavuudenhalun olimme tosin osanneet ennakoida ja käyneet ennen juoksua hakemassa pari pulloa kuplivaa jääkaappiin odottamaan väsyneitä endorfiinikännisiä juoksioita. Paras idea ikinä. Koko juoksun ajan mönkiessäni tunneleiden ali, kiivetessä verkkoa pitkin ja parkouratessani esteiden yli mielessäni oli vain yksi asia: mukavuus. Kyllä, olen mukavuudenhaluinen, vaikka elänkin rääkkitreenille, hielle, verelle ja kyynelille. En koe niitä toisiaan poissulkeviksi mieltymyksiksi, sillä kova treeni ollessaan tarpeeksi kova muuttuu oikeastaan mukavuudeksi. Ainakin sitten jälkeen päin. Tai sitten olen vain true masokisti.

20140209-150532.jpg

20140209-134145.jpg

Tästä hetkestä oli kuitenkin kipu kaukana. Skumppa auki ja Spotify laulamaan. Palautukseen rahkaa maapähkinävoin, banaanin ja riisikakkujen kanssa. Voi tätä ihanaa elämää. Skumppalaseina toimi opiskelijatyyliin viini- ja olutlasi. Classy. Itseasiassa kylvyssä oli niinkin mukavaa että vaihdoimme pariin otteeseen jäähtyneen veden ja pois poksahdelleet kuplat taas tuliterään kuumaan vaahtohöttöön. Tuntien lillumista siivitti tietysti iki-ihanat älypuhelimet. Kids these days… Hetken jo mietimme lähteäkö sitä kyseisenä iltana ollenkaan ulos, mutta kuin ihmeen kaupalla saimme lopulta itsemme ylös ammeesta.

20140209-134239.jpg

20140209-134358.jpg

Sister time är bäst.

Kommentit (1)
  1. miten reenaat pakaroita!? 😀 sul on tosi kiva blogi ja hyvälle tuulelle ssaava asemne

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *