Itä-Helsingin masentava vaikutus

Itään muuttamisen vitsikkyys ja räppiläpät ovat pikkuhiljaa lakanneet naurattamasta ja tilalle on astunut arki idässä. Minkälaista se on? Minulta kysytään paljon olenko viihtynyt. Siihen on vähän kinkkistä vastata. Usein kyllä vastaan suoraan. Otsikosta voi tietenkin päätellä jo paljon, mutta antakaas kun selitän. Toivottavasti en saa kaikkia idässä asuvia ja asuneita kimppuuni tämän postauksen myötä.

Kävelen kauppakassien kanssa taloyhtiön suurehkon pihan poikki ovelle ja vastaani kävelee yksi kerrallaan kolme talon asukasta. ”Moi!” napautan ensimmäiselle ja katson silmiin. Hän luovii ohitseni katse maahan luotuna. Tarkistan korvat. Ei, ei kuulokkeita. Jahas, no, aina ei voi olla hyvä päivä. ”Mooi”, sanon seuraavalle, jo vähän anteeksipyydellen. Hän katsoo suoraan minusta ohi eikä reagoi. Kolmannelta saan vastaukseksi nyökkäyksen. Tai en tiedä oliko se ”moikkaus” vai äkkinäinen katseensiirto maahan.

Kävelen Tallinnanaukiolla ja hymyilen. Olen juuri muuttanut ja elämä on jännittävää. Ihmiset seisovat paikoillaan ja polttavat tupakkaa, narkit keskustelevat huutamalla aukion toiselta laidalta toiselle. Koitan löytää jotain kaunista, katson taivaalle ja hymyilen auringolle.

Olen ruokakaupassa, koitan etsiä luomua, pähkinöitä, kookosöljyä, raakakaakaota. Valikoima on kaupan kokoon nähden aika huono. Päätän hakea Ruohonjuuresta. Asetun kassajonoon, joka ulottuu kassoilta kuiva-ainehyllylle. Hyllyjen välissä seison korini kanssa ja en voi olla kuulematta, kun takanani oleva henkilö kertoo seuralaiselleen, mitkä kaikki hunaja- ja siirappipurkit hän on tyttärensä kanssa television ääressä juonut/syönyt yhdeltä istumalta.

Olen juuri syönyt ihanan sushiaterian ja haluaisin jälkiruuaksi jotain ihanaa raakakakkua. Googlaan idän raakamestat. Ei löydy. No, ehkä nykyään jo peruskahviloistakin löytyy raakakakkuja, ainakin keskustassa löytyy. Päätän kävellä läpi kaikki lähikahvilat ja tiedustella raakatarjonnasta. Ei löydy. Menen kotiin ja teen raakasuklaata.

Ostoslistallani on kaksi asiaa. Keittiöveitsi ja sheiveri. Isoista ruokakaupoissa pitäisi löytyä molemmat. Ihmettelen miksei löydy ja kysyn kassalta. Saan vastaukseksi, että ne häviävät kuulemma heti kaupasta, että on meillä partakoneenteriä, mutta ne saa täältä tiskin alta. Noh, ei se ei mitään, apteekeissahan myydään sheivereitä, ajattelen ja pian opin että Tallinnanaukin apteekissa ei myydä.

Kaiken kaikkiaan olen tullut siihen tulokseen, että en ole välttämättä Itä-Helsingin kohderyhmää. Aluehan on toki laaja, ja joka neljäs helsinkiläinen asuu idässä. Eikä kaikki alueet todellakaan vastaa tuota kuvailuani; onhan se nyt ihan eri asia, asuuko jossain omakotitaloalueella merenrannassa vai kaupungin vuokrakämpissä. No, sen voin ainakin sanoa, että tämä Itäkeskuksen alue on vähän masentava.

Ympäristömme vaikuttaa niin paljon meihin, ja pelottavintahan on se, että se tekee sen tiedostamattamme. Olen huomannut jo nyt puolentoista kuukauden jälkeen, etten hymyile enää ilman syytä pelkästä olemisen ilosta ja on vaikeampaa ajatella positiivisesti. Paljon helpompaa on valittaa. No kai on, kun ympärillä ihmiset voi niin huonosti, eikä niitä voi auttaa.

Ehkä tuli taas opittua itsestä jotain uutta. Ehkä todella haluan oman hyvinvointini tähden sulkeutua sinne hyväosaisten kuplaan, jossa on iloa, hymyä ja hyvinvointia, tupakkaa ei haista kaduilla, ihmiset ovat energisiä ja päämäärätietoisia ja lähellä olevasta trendikkäästä luomuraakakahvilasta saa kaikkea kaakaopapudildoista nielaistaviin makromittari-kapseleihin. Sekin on surullista huomata, että koska minulla on tarpeeksi tietoa asioista ja mahdollisuus valita, niin päätän sulkea silmäni työttömyydeltä, pahoinvoinnilta ja päihteiltä.

Tänään menin aamupalalle Kamppiin Date&Kale:iin. Istuin siinä syöden vihersmoothiebowliani ja mietin kuinka tämä on ihan perusaamu minulle, ystävilleni ja lukijoilleni. Ja kuinka tämä on taas jotain niin vierasta joillekin muille. Tämä kulhollinen soseutettuja rehuja on jonkun viikon budjetin hintainen. Istuin siinä ja kaikesta huolimatta täytyin ilosta. Aivan kuin olisin tullut surusta iloon, sodasta kotiin, pahoinvoinnista hyvinvointiin, idästä länteen.

Annos itää Rosa Liksomin novellien muodossa on ihan jees, ja riittää minulle. Nyt täytyy vain löytää se hiton koti, jossa lukea niitä!

Kommentit (34)
  1. Itäkeskuksen ympärystä on kyllä tosi ankeeta, mutta Itä-Helsinki on niiin paljon muutakin. Itse asun Herttoniemessä metroaseman lähellä mutta tässä on merenranta ja metsä aivan vieressä kiinni. Aamulenkillä saattaa siellä kauriitakin tulla vastaan. Imisetkin jopa vastaavat tervehdyksiin täälläpäin.

  2. Elämä on seikkailu! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *