Kelpo proteiinitäytekakku synttärisankareille

Vietin eilen 19 vee synttäreitä. Jee! Hyvällä ystävälläni Essillä sattuu olemaan syntymäpäivät juuri päivää ennen omiani, joten pidettiin sitten yhdessä pienet kahvittelutuokiot torstaina. Lupasin tehdä vaatimattoman täyttärikakun, joka voitaisiin vetää kahteen pekkaan kera pannullisen kahvia ja juoruilua. ”Täytekakun” saakin hyvin valmistettua ihan perus proteiinipannukakkuohjeella. Paistaa vain kaksi isoa pannukakkua ja iskee täytteet väliin ja ehkä päällekin. Olisin halunnut vuorata koko komeuden vielä maitorahkalla, ikään kuin ”kermalla”, mutta rahka loppui enkä jaksanut hakea lisää, byää!

IMG_4456 Steariinia kakussa, apua!!!

Hyvältä se maistui näinkin! Nokare maapähkinävoita kakkupalan kylkeen ja aijai että. Valmiiksi aurinkoinen päivä muuttui juuri astetta aurinkoisemmaksi! Puhuin muuten edellisessä postauksessa maitorahkafriikkeydestäni, ja aivan samalla tavalla obsessioihini kuuluu maapähkinävoi. Ja ne kaksi yhdessä, mmm.

IMG_4466Kaisan Sweet Nineteen Flour-less Sugar-free Fat-free All-free Birthday (pan)Cake

(Ohjeesta tulee yksi pannukakku. Mikäli teet täytekakun, tee tämä kaksi kertaa, mieluiten eri satseissa että saat varmasti samankokoiset lätyt)

1 dl kaurahiutaleita
vajaa 1 kauhallinen vaniljaheraproteiinijauhetta
1 kananmuna
1 valkuainen
1/2 banaani
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
steviaa/muuta makeutusta oman maun mukaan (ei pakollinen)

Kaikki ainekset blenderissä/sauvasekoittimella tasaiseksi taikinaksi. Surraa jonkin aikaa, jotta taikinasta tulee hieman kuohkea. Esilämmitä ja öljyä kevyesti pienehkö paistinpannu (jos käytät isoa saat aika littanan kakun), kaada koko taikina siihen ja laita levyn virtaa pienemmälle. Tärkeää on, ettei pohja pala, vaan että koko paksu pannukakku paistuu tasaisen rauhallisesti. Kun pohja on ”kovettunut” ja lasta pyörii hyvin sen alla, flippaa pannari ympäri. Paista vielä ihan hetki. Älä missään nimessä ylipaista, muuten tullee kuivaa! Aseta pannukakku syrjään (mieluiten jääkaappiin) jäähtymään ja valmista toinen samanlainen.

Pannukakkujen väliin (kunhan ne ovat jäähtyneet kunnolla) voikin sitten laittaa mitä vain! Itse kostutin pannukakut sokerittomalla mansikkamehukeitolla, vaikka olenkin vihannut kyseistä tuotetta niin kauan kun sitä on ollut kaupoissa (lue: aspartaami). Nyt olen laiskistunut, enkä jaksanut säätää stevialla omia marjamehujani. Toki lätyt voi kosteuttaa myös pakastemarjojen mehulla, maidolla, tai millä vaan nesteellä! Vedellä ei ehkä kuitenkaan…

Sitten viipaloin väliin banaanisiivuja, mitä nyt ”oikeaan” täytekakkuun muutenkin saatetaan laittaa. Banaanisiivujen päälle tuli rahkaseos, jossa oli maitorahkaa, vadelmia, steviaa, hunajaa. Samaa settiä päälle. Aaavot! Niin, ja kostutin myös sen päällisplätyn sillä mehukeitolla. Kostutus saa olla aika runsas kummassakin pannarissa. Harvoin olen liian kosteaa täytekakkua syönyt, kuivia sen sijaan tuntuu löytyvän vähän joka paikasta…

IMG_4462

Kakun jälkeen energiavarastot ladattuina lähdin vetämään vielä jalkatreenin. Kiva päivä! Seuraavana aamuna olikin sitten omat synttärit ja sain nauttia yhtä aurinkoisesta päivästä.

Nyt olen matkalla Helsinkiin pikavisiitille. Tulen jo huomenna takaisin Mikkeliin, sillä mun täytyy maanantaina käydä tekemässä vielä ruotsin koe (viimeinen pakollinen kurssi, jonka olen näköjään hoitanut hyvissä ajoin alta pois, eheh). Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille mussukoille siellä! Pus.

Kommentit (10)
  1. Tuli tänään chiittipäivänä testattua varmaan kaikki sun pannari-/lettuohjeet (toki puolittamalla ainekset). Ja pakko sanoa, että tää resepti vei voiton! ”Maailman paras aamiaislettu / Aamiaisletut kahdelle nälkäiselle” oli hyvin samantapainen, mutta erona tais olla tuo valkuainen ja leivinjauhe, jotka ilmeisesti vaikutti koostumukseen ja makuun 🙂 Miksi muuten joissain resepteissä on nimenomaan tuota leivinjauhetta ja joissain ei? Oon huomannu, että käytät yleensä maustettua heraa. Itellä on kotona Fitnessgurun OneBake leivontaheraproteiinia ja se ei kyllä tehny pannareista ja letuista yhtään sen mauttomampia! Ja siinä on se hyvä puoli, että sitten voi ite maustaa (luonnollisemmilla) haluamilla aineksilla, ja tuo leivontaprotsku kestää kanssa kuumennusta.

  2. Henna-Stella
    15.6.2015, 21:29

    Tuo resepti kuullostaa hyvältä…. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *