Ketä mun spagaatti edes kiinnostaa?

kaisaminni-mökki-luonto-4.jpg

Joka ikinen talvi fantasioin siitä, kun on kesä, ja voi mennä nurmikolle treenaamaan. Temppuilemaan, painimaan, tanssimaan, mitä nyt ikinä.

Hyvin usein kesäisin kuitenkin unohdan tämän fantasian, ennen kuin pääsen painamaan käteni nurmikolle niin, että minulla sattumoisin on jotain temppukelpoista vaatetta päällä. Silloin on pakko kokeilla ainakin:

1. kärrynpyörää, jota kokeilen kerran kesässä, ja joka kerta totean, että jalat eivät ole tarpeeksi suorassa eivätkä nouse tarpeeksi korkealle. Ehkä yhden ainoan kerran elämässäni opettelin kärrynpyötän melkein täydelliseksi, mutta sitten seuraavana kesänä huomasin taas taitojen unohtuneen. Ilmeisesti kärrynpyörä ei ole tempuista minulle se motivoivin.

2. päälläseisontaa, jota kyllä teen vuodenajasta riippumatta ainakin kerran viikossa. Sitä on erityisen ihanaa tehdä nurmikolla, kun pää saa painautua luontoäidin pehmeään huomaan. Voisin viettää päälläseisoen puolet elämästäni.

3. siltaa, jonka avulla pystyy erittäin helposti tarkastelemaan vanhenemistaan, eli selän jäykistymistä. Minulla on melko notkea selkä, kiitos tanssitaustan, mutta kyllä on silta ähkimisen takana, jos on yhtään ollut taukoa liikkuvuushommista. 

Ideaaliminäni on sellainen, jolla ei koskaan tule taukoa liikkuvuusjutuista, ja kehon liikuttaminen on kuin tanssia ja olen ikuisesti nuori. Tämän ideaalin ja todellisuuden välillä on kuitenkin hienoista organisointiongelmaa.

kaisaminni-mökki-luonto-5.jpg

Juttelin toissapäivänä yhden tyypin kanssa, joka kertoi kerran päättäneeensä opettelevansa spagaattin, vaikka siihen menisi kaksi vuotta. Venyttelyä ja harjoituksia oli jatkunut kuukauden ajan (aika kunnioitettava aika), kunnes homma oli jäänyt. ”Ketä edes kiinnostaa?” hän sanoi ajatelleensa, ja nauroi perään. 

Niinpä, tuskin juuri ketään. Miten saada ulkoisen motivaation kehon liikkuvuuden kehittämiseen, ellei sisäinen riitä? Ketä se kiinnostaa? Ammattiurheilijoille vastaus on helppo ja sidonnainen suoraan omaan työhön ja saavutuksiin, mutta entä me muut? Näen tähän kaksi vastausta, jotka molemmat kumpuavat omista kokemuksistani. Toinen on keppi ja toinen on porkkana.

Opiskellessani näyttelijäntyötä, kävimme koulussa lähes joka aamu lenkillä. Joskus se suoritettiin ulkona, joskus juoksimme sisällä paikoillamme puoli tuntia seinää tuijottaen. Opettaja huusi pillillä eri tempoja ja me tottelimme. Juoksun lisäksi teimme kehonhuoltoa, joogaa, syvävenytyksiä, liikkuvuusharjoituksia ja tanssinomaista liikettä ainakin tunnin päivässä. Ai niin, ja sitten oli ne punnerrukset, lankutukset, vatsarutistukset, porrastreenit ja pallopelit. Joskus opettelimme sirkustemppuja.

Tämä oli keppi. Kun joku ulkopuolelta laittaa tekemään, sitä ihmeellisesti tulee tehtyä. Ja auta armias, jos olisi lopettanut punnerrukset ennen muita. Olisi kuulunut kimakas ”KAISA!!!!” Vuoden opintojen jälkeen huomasin, miten hyvässä kunnossa olin, vaikka en ollutkaan ”tehnyt itse mitään”, ainoastaan totellut kiltisti, koska vaihtoehtoja ei ollut.

kaisaminni-mökki-luonto-3.jpg

Kerran puolestaan päätimme tanssiryhmämme kanssa laittaa koreografiaamme tempun, joka oli meille kaikille aika haastava. Harjoittelimme kisoja varten, ja täten meillä oli selkeä deadline tempun osaamiselle. Olisimme voineet aivan hyvin jättää tempun laittamatta, ja keksiä tilalle jotain muuta, mutta halusimme haastaa itsemme. Ja niin me harjoittelimme motivaationa entistä upeampi koreografia ja kisoissa menestyminen. Tämä oli porkkana. Jotain positiivista, mitä tapahtuu, kun työn saa saatettua maaliin.

Näin ”vanhemmiten” (LOL, 23!) keppi voisi olla se, että mikäli liikkuvuudesta ja muutenkin kehosta ei pidä huolta, vanhuus, jäykkyys ja kivut tulevat aiemmin. Porkkana puolestaan voisi olla se, että kehosta huoltapitäessä vanhuus, jäykkyys ja kivut tulevat myöhemmin, heh. Riittääkö?

Kaikista parastahan olisi tietysti, että itse tekeminen olisi niin kivaa, ettei hommaa sen enempää tarvitsisi miettiä. Onneksi sellaisiakin lajeja on. Yksi niistä meikäläiselle on juuri kesätemppuilu, ruohon tuoksuiset kämmenet ja kanadanhanhen kakkaa perseessä. Ja erityisesti siis kesätemppuilun eräs alalaji, nurmikkopaini. Painikavereita otetaan vastaan!

Kommentit (2)
  1. missä opiskelit näyttelijäntyötä? kuulostaa ihanalta meinaan!

    1. Kansanopistossa 🙂 Ne on sellaisia vuoden pituisia kouluja. Suosittelen kyllä ihan kaikille, melkein vaikkei näytteleminen mitenkään kiinnostaisikaan! 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *