Kirjoitan siis en puhu?

kahvi2

Herään lauantai-aamuna 11:34 ja huomaan ettei yhdeksäksi asetettu herätys ole jostain syystä soinutkaan. Ponkaisen ylös ja laitan marjoja mikroon. Darrattomat lauantai-aamut, onko ihanampaa?

Tosi monesti löydän itseni siitä tilanteesta, että haluan sanoa jotain, mutten tiedä mitä. Siis teille, tänne blogiin.

Olen itseasiassa tajunnut sen, että aloitin blogin siksi että mulla olisi joku jolle puhua. Että voisin selittää asian loppuun ilman keskeytyksiä. Että saisin ottaa oman aikani muotoillakseni asian niin, kuin prikulleen sen tarkoitan. Kirjoittaminen on loistavin tapa toteuttaa sellainen puheenvuoro.

kahvi

Mutta jossain vaiheessa kai aloin puhumaan ääneen ajatuksiani. Ystäville ja muille. Ehkä löysin sellaisia ihmisiä joiden kanssa oli jotain yhteistä, tai ehkä vain halusin kirjoittamisen sijaan taas vaihteeksi puhua.

Mitä sijaa blogilla enää siinä vaiheessa oli? Onko ajatusten selittäminen useaan kertaan eri tahoille jo tylsää? Vai pitääkö minun lakata taas puhumasta jotta voin kirjoittaa?

Mistä minä kirjoitan? Mikä minua enää kiinnostaa ja mikä teitä kiinnostaa? Miksi kirjoittaisin?

En vilpittömästi tiedä. Kävin äsken kesken tekstin käpertymässä yön töissä olleen puolison kainaloon ja sanoin että kadun, että lopetin kirjoittamisen. Tai siis että lopetin blogin. Hän siihen unisena, että ethän sä sitä ole lopettanut. Minä siihen että tatsi on kadonnut ja se tyyppi joka joskus olin on kadonnut. Olen jopa vähän kateellinen sille tyypille. Hän siihen että kyllä sun lukijat tuntee sut, ei sun tarvitse niille selitellä kuka sä tänään olet. Sitten itkin. Sitten niistin. Ja sitten tulin takaisin koneen ääreen.

lumi

Olen nyt parisen tuntia odottanut että tuo älyttömän kaunis suurten hiutaleiden lumisade lakkaisi. Haluaisin mennä kävelylle niin, että pystyn pitämään silmiä auki. Välllä lumentulo hellittää ja hiutaleet tipahtelevat pienempinä ja harvemmassa ja sitten se taas voimistuu. Ehkä tänään sataakin koko päivän. Sekin on ihan ok.

Kommentit (14)
  1. Kaisa sä oot ihan paras tyyppi. Jos me jossain joskus kohdattaisiin niin haluaisin sut mun elämään. Sä vaikutat sellaselta, joka on inhimillisesti tavallinen tavallisine huolineen ja ihmisen ongelmineen, mutta sä oot myös maallinen esimerkki siitä, kun sanotaan, että on jotain jota ei rahalla voi ostaa. En nyt keksinyt parempaa vertauskuvaa, mutta yritän sanoa, että sä oot kaikinpuolin ihailtava tyyppi. Sä kirjoitat niin hyvin, että se on arkipäiväistä taidetta silmille ja mielelle. Kiitos, että olet vain, sä annat toivoa mulle :).

  2. Eiks porukka kerro yleensä omasta elämästään ja sit niistä asioista, mitkä niitä kiinnostaa? Sä mun mielestä aloitit tän blogin terveys- ja elämäntapablogina ja jossain vaiheessa ne postaukset lakkas. Onks nyt niin et ei oo enää semmosta juttuu josta höpistä samalla tavalla? En siis kritisoi, koska en esim. usko et mul ittellä olis asioita muille jaettavana sellaisessa mediassa kuin blogit…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *