Lantionpohjan lihaksien treenauksella yhteys omaan seksuaalisuuteen

Kaupallinen yhteistyö: Sinful

Lantionpohjan lihasten treenaus. Kuka niitä oikeasti jaksaa tehdä säännöllisesti? Nopean instastoori -kyselyn perusteella 13% teistä.

Kuinka usein omalle pillulle tulee ylipäätään annettua aikaa? Siis täysin kahdenkeskeistä aikaa ilman muita kumppaneita (jos tamponin tai kuukupin asettamista ei lasketa)? Masturbointi on tärkeää, mutta heti kakkosena tulee mielestäni lantionpohjan lihasten harjoitukset oman seksuaalisen hyvinvoinnin edistäjänä.

Pitäisikö siis lantionpohjaa treenata ja miksi? Mihin kaikkeen ne osallistuu ja miksi niistä vouhkataan niin paljon? Paneudutaanpa tähän hetkeksi.

Yhteys omaan pilluun

Puhun paljon ”pillutietoisuudesta” ja ”yhteydestä omaan pilluun”. Sanon muuten tässä vaiheessa, että aion käyttää postauksessa useamman kerran sanaa pillu. Mielestäni se on tällä hetkellä paras sana kuvaamaan naisen koko sukuelintä niin, ettei häpyhuulia ja klitorista rajata pois, kuten vagina-sana tekee. Jos pillu-sana häiritsee tai särähtää korvaa, täytyy käyttää sitä jatkossa enemmän.

Pillutietoisuudella tarkoitan tietoista yhteyttä ja mentaalista huolenpitoa sukuelimen alueelle, mutta myös sitä, että alueen lihakset, lantionpohjan lihakset, ovat hallinnassa ja hyvin hermotettuja. Itseasiassa juuri lihasten hallinta mahdollistaa sen, että pillunsa kanssa voi alkaa keskustella muillakin tavoin. Tiedätkö kun uudenlaisen urheilun jälkeen on löytänyt uusia lihaksia itsestään? Vähän saman voisi ajatella tapahtuvan, kun lantionpohjan lihakset kehittyvät vahvemmiksi ja vahvemmiksi. Sukuelimen aluetta alkaa hahmottaa koko ajan vähän paremmin.

Jos omaa vaginaa ei tunne, se ei vastaa käskyihin ja tuntuu muutenkin vähän uniselta, saattaa lantionpohjan lihaksien treenaaminen olla sitä, mikä tuo elämääsi ekstrapaljon hyötyjä. Jokaisen keho ja terveydentila on toki erilainen. Eritoten naisen keho ja seksuaalisuus muuttuu pitkin elämää vaikkapa synnytysten tai synnytyselimiin kohdistuvien toimenpiteiden myötä. Lantionpohjan lihasten treenaaminen ei pitäisi siis olla jotain, mikä aiheuttaa lisää stressiä ja riittämättömyyden tunnetta liittyen omaan naiseuteen, vaan jotain, mistä voisi saada paljon lisäarvoa elämään.

Ja tämä lantionpohjan lihasten kautta koettu fyysinen (ja sitä kautta mentaalinen, spirituaalinen, jne.) yhteys omaan seksuaalisuuteen on mielestäni se ykkössyy, miksi lantionpohjan lihaksia kannattaa harjoitella. Se yhteys on nimittäin jotain, mikä on vain sinulle. Sitä voi harjoittaa riippumatta siitä, harrastaako seksiä vai ei. Vahva yhteys omaan pilluun vahvistaa itsetuntoa ja selkeyttää sitä, mitä seksielämältään haluaa.

Meitä naisia ei hirveämmin kannusteta tutustumaan omaan seksuaalisuuteen, saati edelleen melko tabuistettuun sukuelimeemme. Päättelen tästä, että voi olla monia, jotka eivät ole tutustuneet omiin ”sisuksiin” tai välttämättä edes ulkoisiin sukuelimiin. Jälkimmäiseen toimii käsipeili, ensimmäisenä mainittuun vaikkapa juuri lantionpohjalihastreeni!

Lantionpohjan lihasten treenaamisella voi saavuttaa muitakin varsin houkuttelevia hyötyjä, mutta mielestäni tätä pillu-mieli-yhteyttä ei kyllä liiaksi painoteta vaikkapa naistenlehtien artikkeleissa! Naisten kannustaminen lantionpohjan lihasten treenaamiseen onkin keskittynyt paljon siihen, että paikoistaan saisi kireämmät ja miellyttävämmät mahdolliselle sinne penetroivalle. Tämä on totta, etenkin jos lihaksia käyttää penetraation aikana, mutta ei läheskään koko totuus lantionpohjatietoisuuden mahtavuudesta.

Parempaa seksiä

Lantionpohjan lihasten treenaaminen lisää omaa nautintoa seksin aikana rutkasti. Moni kokee voimakkaampia orgasmeja (ja ylipäätään pääsee orgasmiin helpommin), kun tietää ja tuntee lihasten hermotuksen kautta, mitä alueella tapahtuu. Myös se, että päivistään pyhittää kymmenisen minuuttia harjoituksia varten, vaikuttaa suoraan siihen, miten oma seksuaalisuus saa huomiota arjessa. Tämä näkyy väistämättä myös seksuaalisessa käyttäytymisessä.

”Orgasmin ottamisesta” voi myös tulla tietoisempaa ja sen ajoitusta pystyy säätelemään paremmin. Jos mies ejakuloi ”ennenaikaisesti”, häntä ohjeistetaan treenaamaan lantionpohjaa. Lantionpohja osallistuu siis niin nais- kuin miestyypillisissä kehoissa orgasmiin.

Jotkut voivat saada orgasmin pelkästään supistellen lantionpohjan lihaksia – täysin ilman kosketusta. Tätä harjoitetaan muun muassa tantrassa. Jotkut taas saavat orgasmeja vahingossa urheillessaan lantionpohjan lihasten kautta. Kyseessä on siis paljon merkittävämpi kokonaisuus, kuin vain ”pissanpidätyslihakset” tai ”jotain, mitä pitää miettiä sitten kun on synnyttänyt”.

Ja hei, orgasmikeskeisyys on ihan passé. Vahvojen lantionpohjan lihasten avulla koko seksi on myös tuntoherkempää, intensiivisempää ja dynaamisempaa. Lihaksia jännittämällä voi itse säädellä sitä, miten stimuloivaa seksistä haluaa itselle ja toiselle tehdä. Pro tip: kun penistä tai muuta penetroituvaa ”halaa” kovaa lihaksilla, se myös tuntuu suuremmalta.

Miten pääsen alkuun?

Lihaksia voi toki treenata vaikka istualteen, seisaalteen tai maatessa supistaen lihaksia, sekä tehden pidempiä pitoja, mutta oikeastaan suosittelen harjoitteluun tarkoitettujen välineiden eli geishakuulan hankkimista ensinnäkin siksi, että voi olla helpompi jännittää lihaksia, kun on jotain mitä ”halata”, sekä siksi, että harjoittelu tulee ylipäätään tehtyä. Sehän se suurin haaste tuntuu olevan minullakin. Kun on olemassa kivat välineet joiden kanssa treenata, on treeni konkreettisempaa ja heti houkuttelevampaa.

Sinfulilla on todella hyvä Sinful Kegel Exerciser -paketti, joka sisältää kaiken mitä tarvitset; luomu liukkaria geishakuulan asettamiseen, luomu seksilelun puhdistajan kuulien puhdistamiseen, sekä kolme erilaista geishakuulaa, joiden kanssa edetään ykköstasosta kolmostasoon – kevyestä yksipalloisesta kuulasta lopulta painavaan ja pieneen kaksikuulaiseen. Tämän lisäksi pakkauksen mukana tulee opas itse treenaamiseen.

Mitä painavampi kuula on, sen ”edistyneemmille” se on tarkoitettu. Sinfulilta löytyy paljon geishakuulia eri tarpeisiin, kannattaa tsekata nekin, jos Kegel Excerciser -paketti ei nappaa!

Painavampia kuulia voi myös käyttää harjoitteluun passiivisesti, eli niiden kanssa voi touhuta kotona vaikka pyykkejä samalla kun lantionpohjan lihakset työskentelevät itse pitääkseen kuulan sisällä. Villeimmät tyypit kyykkäävät ja liikkuvat kuulien kanssa. Kun painavimman kuulan kanssa oleminen sujuu vaivatta, ja kaipaat taas lisähaastetta, voi kuulan lenkistä vaikkapa vetää kevyesti ja samalla aktiivisesti jännittää lihaksia, kunnes lihasten ote alkaa hiljalleen lipsumaan, ja tehdä pidempää pitoa siinä lipsumiskohdassa.

Jos lantionpohjalihastreenille ei meinaa löytyä aikaa, suosittelen liittämään sen johonkin päivittäiseen rutiiniin, kuten vaikkapa ruuanlaittoon tai aamutoimiin. Tuntuvia tuloksia luvataan muutamassa viikossa, joten kärsivällisyys on valttia.

Mitäs sanotte, treenataanko itsemme kesäkuntoon?

Kommentit (6)
  1. Mahtava postaus ja hauskaa, että juuri samasta aiheesta tuli itse kirjoitettua pari päivää sitten. Ja onpa kyllä kauniit nuo Sinfulin kuulat. Mä otin juuri käyttööni treenistä kahdesti päivässä muistuttava sovelluksen [Kegel trainer, mutta näitä on varmastin muitakin] ja sellaista suosittelen, on nimittäin nyt viikon verran tullut treenattua ahkerammin kuin aikoihin!

    1. Noniin, meillä on kevään aiheet ihan synkassa sitten! 😉 Ja hyvä kun mainitsit noista sovelluksista! Äppien piippaus auttaa kyllä muistamaan helposti unohtuvat asiat, oli kyse sitten veden juonnista, meditaatiosta, kegeleistä tai alkavista menkoista!

  2. Kevätesikko
    2.4.2019, 17:06

    Aihe on tärkeä, mutta en kyllä tilaisi mitään Sinful-nimisestä yrityksestä. Hihhih kun on tuhmaa ja syntistä – onpa tympeä mielikuva. Itselläni on käytössä Aquaflex, jossa on enemmän vaihtoehtoja painojen lisäämisessä. Arvostan sen ”lääketieteellistä” designia. https://www.healthandcare.co.uk/incontinence-wipes-accessories/aquaflex-pelvic-floor-exercise-cones.html

    1. Hehe, no joo, toki Sinful-nimestä voi olla montaa eri mieltä. Itse ajattelen, että seksissä ei ole mitään ”syntistä”, vaan että se on nimenomaan pyhyyttä. Toki jenkkien Adam & Evekin voisi tulkita olevan uskonnollisesti rajaava sekä heteronormatiivinen, mutta kyseessä nyt on kuitenkin vain seksivälinekaupan ”hauska” nimi. Hauskaa pohdittavaa on kyllä se, miten nimeämme seksiin liittyviä brändejä! Mietittiin tätä itseasiassa paljon, kun nimesimme podcastiamme Himocast. Himo herättää toki joissain ihmisissä myös negatiivisia fiiliksiä, mutta meille se oli ehdottoman positiivinen, eikä sinällään rajannut aihetta niin suoraan seksiin. Mites olisi #Saintful?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *