Me erottiin

En tiedä kuinka moni tätä on jo aavistellut, vai tuleeko ihan puun takaa, mutta minä ja Samuel ollaan erottu.

Samuel muuttaa tänään meidän yhteisestä kodista pois ja minä jään kissan kanssa kahdestaan katsomaan kimmeltävää merta keittiön ikkunasta. 

kaisaminni.jpg

Moni varmaan luulee että suhteemme vapaalla luonteella on ollut osansa tässä erossa. Se ei pidä paikkansa. Ensinnäkin emme ole olleet vapaassa suhteessa enää pitkään aikaan. Aloitimme talvella seurustelun. Eipä se sinällään mitään muuttanut. Ainoa muutos oli oikeastaan se, että aloimme kutsua toisiamme tyttö- ja poikaystäviksi. Toisekseen, vaikka olisimme olleet minkä nimisessä suhteessa tahansa, eipä se lopulta olisi vaikuttanut rakkautemme määrään tai eroon johtaviin tekijöihin. Sitä tosin, paljon suhteen ”julkisuudella” on ollut vaikutusta lopputulokseen, en osaa sanoa. 

kaisaminni-5.jpg

Meidän suhteella oli tosi kaunis alku, mutta se oli täynnä solmuja. Sekä suhteen sisäisiä, että henkilökohtaisia solmuja. Niitä aikamme availtuamme oltiin tosi väsyksissä molemmat.

Olen todellakin sitä mieltä, että ihmiset eroavat ihan liian helposti, ja ei mekään helpolla siinä mielessä periksi annettu, että oikeastaan meillä oli kaikki ainekset ja syyt eroon jo ensimmäisistä tapaamisistamme lähtien. Mutta me emme antaneet periksi, vaikkemme edes tunteneet kunnolla toisiamme, vaan halusimme selvittää solmut. 

Olen tästä kevään myrskystä vielä aika sekaisin siinä mielessä, etten osaa oikein tuntea tai ajatella mitään. Ehkä vain odotan päivää, jolloin saisin nukkua kunnon yöunet ilman, että kissa herättää mouruamalla seitsemältä. Joskus käyn kaappaamassa sen sänkyyn, joskus avaan sille parvekkeen oven, joskus annan sen mouruta. Ja sehän mouruaa. Tuntitolkulla. Silloin laitan peltorit päähän ja koitan nukkua vielä, mutten koskaan saa enää unta.

kaisaminni-3.jpg

Koska meidän suhde ei ikinä ole mennyt oikein mihinkään muottiin, ja kaikki sen määritelmät aina vapaasta seurustelusuhteeseen ovat olleet jotenkin sinne päin, nyt erottuamme huomasimme, että itseasiassa myös eroamisessa on jotain vikaa. Ja sen lievemmässä muodossa – tauon pitämisessä – oli siinäkin jotain vikaa. Jotenkin hirmu loogista.

Miten käy Kaisambu-kanavan, kysynette seuraavaksi. Siitä tulee näillä näkymin Kaisaminni-kanava, ja jos joskus uskaltaudun yksin jotain kuvaamaan, ilmestyy video sinne kanavalle.

Niin, ja mitä käy meidän asunnollemme? Toistaiseksi se on minun valtakuntani, mutta eiköhän tämä kaunis asuntokin jouda pian pois. Joku pari saa tästä vielä hyvän kodin.

Kommentit (16)
  1. Herää jo Höperö
    8.11.2018, 19:20

    Haha olihan toi nähtävissä teidän ekasta yhteisestä videosta asti ettei suhde tule kestämään, te kummatkin olitte vaan niin tyhmiä ettette itse asiaa tajunneet ja nähneet, kuten nyt sen olet nähnyt.
    Eihän kukaan täysjärkinen ole sekoSamuelin kanssa missään pidemmässä suhteessa, ellei ole pahassa mielenhäiriössä kuten sinä olit.
    Parempaa onnea ensi suhteeseen ja järkeäkin kannattaa käyttää, kun se näyttää olevan sinulta kadoksissa hyvin usein. 🙂

    1. Kiitos hassunhauskasta kommentista! Samuel on kyllä ihana tyyppi <3

  2. Uskon, että jokainen ihminen on elämän varrella merkityksellinen ja te annoitte varmasti toisillenne paljon. Joskus pitää vain jatkaa eri suuntiin. Tsemppiä ja kaikkea hyvää <3 

    1. Uskon kans! Kiitos <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *