Miksi kirjoitan seksuaalisuudesta?

Olen tänään menossa Radio Helsingille keskustelemaan seksuaalisuudesta, joka muuten tulee kello 13 suorana. Kyseessä on Seksibiliteetti-ohjelman ensimmäinen jakso, jossa olen vieraana. Ohjelmaa hostaa lääkäri Anni Karjala. 

Ohjelmaa suunnitellessamme minulta kysyttiin, miksi kirjoitan seksuaalisuudesta ja mikä minua siinä kiinnostaa. Tuntuu, että tuota kysymystä esitetään minulle paljon. En tiedä johtuuko se siitä, ettei kovin moni tapaiseni bloggaaja ole erikoistunut kyseiseen aiheeseen, vai mistä. Tässä yhteydessä kysymys tuli tietenkin positiivisessa mielessä, mutta joskus eritoten vähän vanhempien ihmisten kanssa keskustellessa kysymys esitetään arvolatautuneena nimenomaan toiseen suuntaan.

kaisaminni-mökki-luonto.jpg

Miksi ihmeessä kirjoitat seksuaalisuudesta? Koska olen kiinnostunut siitä. Miksi ihmeessä olet kiinostunut siitä?

Kuvitelkaa käytävän sama keskustelu, jossa seksuaalisuus on korvattu sanalla vaikka sanalla urheilu. Aivan kuin seksuaalisuus loppupeleissä olisi yhtään sen ihmeellisempi asia kuin mikään muukaan bloggaajan henkilökohtainen intressi.

Seksuaalisuus on ollut pitkään tabu, ja moni pitää tätä tabua yllä tuomalla esiin argumentin seksuaalisuuden intiimiydestä. Että koska asia on niin kovin henkilökohtainen, sitä ei olisi hyvä tuoda julkisuuteen. Jotain täytyy jättää itselleen, intiimiksi ja koskemattomaksi asiaksi. Tai paras on, että ”jos seksuaalisuuttaan huutelee kylillä ja kaupungeilla, saa tietynlaisen maineen, ja menettää tietyt mahdollisuudet elämässä.”

Jep jep. Tämä maine sinällään on oma keskustelunsa, jota toki omalla toiminnallani pyrin parhaani mukaan rikkomaan. Haluan kuitenkin tässä tekstissä käsitellä enemmän tuota intiimi-yleinen-kahtiajakoa.

kaisaminni-mökki-luonto-4.jpg

Jos nyt seksuaalisuuteen ja seksiin ihan ruohonjuuritasolla mennään, niin onnhan se hemmetin intiimi asia. Eipä juuri sitä intiimimmäksi hommat ainakaan fyysisellä tasolla mene. Ymmärrän jollain tapaa myös konservatiivisen kannan asiaan, mutta tällaisena liberaalina uuden ajan sometyyppinä, jonka elämä on julkista (siinä puitteissa, mitä siitä julkisuuteen laitan), ajatus seksuaalisuuden korostetusta intiimiydestä kuulostaa joltain menneen maailman utopialta. No, tiedostan olevani kyllä aika ääriajattelija tässä; mielestäni koko yksityisyyden käsite alkaa olla menneen maailman utopiaa. Tästä kävimme muuten todella mielenkiintoisen keskustelun erään ihmisen kanssa, joka ei halua itsestään yhtään mitään internetiin. Se oli todella avartavaa. Siitä voisi myös joskus kirjoittaa kokonaisen postauksen verran.

Mielestäni seksuaalisuus voi olla samaan sekä aikaan intiimi asia että julkinen puheenaihe. Voin samaan aikaan puhua seksuaalisuudesta julkisesti hyvin henkilökohtaisestikin, ja samalla säilyttää sen ihan omana asianani. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? 😀 Vielä kertaakaan ei ole tullut sellaista oloa, että puhuisin jostain todella arasta asiasta. Eikös seksuaalisuus ole ihan universaali ilmiö? Se vain koetaan omalla kohdalla intiimiksi siinä missä uskonto ja poliittiset mielipiteetkin.

kaisaminni-mökki-luonto-3.jpg

No, on toki muitakin syitä miksi kirjoitan seksuaalisuudesta, kuin se, että se nyt vain sattuu kiinnostamaan minua. Ensinnäkin siksi, ettei siitä kovin moni muu kirjoita. Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan ihmisiä (ainakin minun ympärilläni) kuitenkin kiinnostaa seksuaalisuus enemmän, kuin vaikkapa joku ruotsalainen uusi kellomallisto. Se on sääli myös siksi, että jollei seksuaalisuudesta ole saatavilla eri näkökulmia, saattaa keskustelu sen ympärillä toisintaa samaa vanhaa kaavaa. Ei välttämättä enää, mutta tuntuu, että minä kasvoin vuosituhannen vaihteessa sellaiseen maailmaan, jossa terveystiedon kirjan mukaan ”mies penetroituu naiseen”. Seksi = penetraatio, mies = tekijä, nainen = kohde, muunsukupuoliset = ei olemassa, ja sitä rataa…

Koen ellen nyt yhteiskunnallisena vastuuna niin ainakin hyvänä mahdollisuutena kirjoittaa seksuaalisuudesta a. naisen näkökulmasta, b. nuoren ihmisen näkökulmasta, c. feministisestä näkökulmasta ja d. koittaen säilyttää samalla jonkinlaisen yhteisymmärrykseen pyrkivän otteen ja e. ihmetellä asiaa nimenomaan ”tavallisena ihmisenä” ilman vaikkapa seksuaalikoulutuksen tuomaa näkökantaa. Mitä enemmän pystymme löytämään erilaisten ihmisten näkökulmia seksuaalisuuteen vaikkapa internetistä, sen monimuotoisemmaksi voimme seksuaalisuutemme ymmärtää. Tai minä ainakin pyrin tiedostamaan seksuaalisuuteen liittyviä pinttymiä ja parhaani mukaan uudelleenlukea niitä läpi omasta näkökulmastani, mutta se on silti aina vain oma näkökulmani.

kaisaminni-mökki-luonto-2.jpg

Toisekseen, mielestäni seksuaalisuus on järkyttävän iso osa ihmisen hyvinvointia, ja ”hyvinvointibloggaajana” toistaisin asetelmaa seksuaalisuuden tabuistamisesta olemalla kirjoittamatta siitä. Kolmanneksi, koen, että seksuaalisuus on helkkarin big deal, jota käsittelemättä ei oikein pysty tekemään valideja pointteja liittyen vaikkapa epätasa-arvoon. Loppujen lopuksi seksuaalisuudella on osansa melkein kaikessa, erityisesti valtakeskusteluissa. Neljänneksi, parhaat asiat maailmassa ovat ilmaisia, ja luojan kiitos oman seksuaalisuutensa kokeminen ja tutkiminen kuuluu niihin. 

Miksi sinä keskustelet tai kirjoitat seksuaalisuudesta? Koetko, että se eroaa yhtään vaikka ruokavaliosta puhumisesta?

Kommentit (28)
  1. Tätä asiaa ois mielenkiintoista katsoa myös siltä kantilta että miten yhteiskunnan rakenne vaikuttaa seksuaalisuuden intiimi-yleinen kahtiajakoon. Eurooppa kun on niin kovin individualistinen, ja kaikki on eristäytyneet omiin asuntoihin, huoneisiin, lokeroihin. Oon huomannut että moni asia täällä koetaan ”yksityiseksi” juuri individualistisen kulttuurin takia. Se mitä tapahtuu omassa huoneessa, kodissa, piilossa muiden katseilta on yksityistä. Kun paikoissa missä on ns. kollektiivinen kulttuuri muut ihmiset saattaa puuttua asioihin jotka eurooppalaisen käsityksen mukaan on ”yksityisiä”.

    Mietin sitäkin että miten käy seksin esim. paikoissa missä ei jokaisella perheenjäsenellä ole omaa huonetta?

  2. Hei, oon sinun ikänen ja seurannu sinun blogia siitä asti ku ollaan oltu ehkä 16-vuotiaita ja on ollu ihana nähdä miten sinun blogi on kehittyny ajan mittaan ja nykyään se on ihan parhaimmillaan kun oot alkanu puhumaan vähemmän puhutuista aiheista niinkuin seksuaalisuus ja kuukautiskiertoon liittyvät muutokset. Minustakin ne on yhtiä mielenkiintoisimmista aiheista ja parhaat ja ikimuistoisimmat keskustelut liittyy yleensä juuri seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin.
    Ehkä tiedätkin näistä mutta vinkkaan kuitenkin: Bodyposipandan channel youtubessa puhuu myös seksuaalisuudesta ja seksistä ja feminismistä ja body positiivisuudesta. Ja podcast The Guilty Feminist (löytyy esim podcast appsista) on tosi hauska komedia podcasti ja niillä on myös jaksoja nimillä esim. Sexy, Orgasms, Sexuality, jne. Ne on englanniksi, mutta suosittelen kyllä kaikille 🙂

    1. Moikka! Kiitos, kiva kuulla. 🙂 Bodyposipandan tiesinkin, mutta tuon podcastin voisi tsekata, kiitti! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *