Nam, uunipuuroa!

Miksköhän aina sunnuntaiaamuna tuntuu että noniin, tässä tää viikonloppu sitten olikin ja huomenna takaisin arkeen. Tai en mä tiedä teistä, mutta mä aina ajattelen noin. Tänä aamuna kuitenkin tajusin että viikonlopusta on oikeastaan menny vasta 50%. Lauantai takana ja sunnuntai edessä. En oo koskaan ajatellut sitä tolla tavalla, jotenkin laskenu aina perjantain viikonloppuun mukaan vaikka sehän on ihan tavallinen arkipäivä? (pessimisti??) Ja niin sai tääkin päivä positiivisen alun! Tänään ois plääneissä body pump ja juoksu/kävelylenkki ja kelpaahan sitä tossa säässä!

Ja tottakai iso aamupala aloittamaan päivän!

IMG_5905.JPG

IMG_5916.JPG

IMG_5911.JPG

IMG_5908.JPG

IMG_5924.JPG
Let’s dig in!!!

Tällä kertaa perinteistä ”makeaa” uunipuuroa sen pekonisen version sijaan 😀 Tätä uskaltaa kokeilla kaikki! 
Uunipuuro vaniljasydämellä
puolikas banaani1dl kaurahiutaleita1 dl soijamaitoa1dl vettäkaneliasuolaakardemummaa1 valkuainen1/4 tl leivinjauhetta
3 rkl raejuustoa1 rkl maitorahkaa/luonnonjugurttia1 rkl vaniljaheraa
1. Aseta uuni lämpenemään 225 asteeseen. Muussaa banaani uunin kestävässä kulhossa haarukalla tasaiseksi mössöksi. 
2. Lisää kaurahiutaleet, soijamaito, vesi ja mausteet (älä arastele suolan kanssa, se antaa kaurapuuroon niin paljon makua!) Sekoita. 
3. Laita kulho mikroon pariksi minuutiksi, niin kuin tekisit normipuuron. Kun puuro on kypsää, lisää valkuainen ja leivinjauhe. Sekoita. 
4. Sekoita raejuusto, maitorahka/luonnonjugurtti ja protskujauhe erillisessä kupissa. Tarkista maku. Upota vaniljatahna puuron keskiosaan ja iske loota uuniin!
5. Paista 15-30 minuuttia. 

Aikahaitari on siksi noin iso, että paistoaika riippuu ihan siitä haluaako puuron olevan löysää vai kiinteää sisältä. Itse annoin olla varmaankin n. 15-20 minuuttia. Mutta sitä parempaa se on mun mielestä mitä kiinteämpää! Nyt en vaan jaksanut oottaa enää yhtää pidempää kun maha kurni niin kovasti. 
En tiedä mistä johtuu, mutta uunissa valmistettu puuro on PALJON täyttävämpää kun hellalla/mikrossa tehty vaikka oliskin samat ainesosat. Viipaloin koko herkun päälle vielä banaania ja pistin (tottakai) nokareen maapähkinävoita.

Ihanaa aurinkoista onnellista sunnuntaita, huomenna sitten taas kiinni rutiiniin!!!

love, kaisa

Kommentit (11)
  1. Ihana uunipuuro, täytyy kokeilla! 🙂 Laitoitko tuon Iittala kulhon uuniin? Itsellänikin on juuri tuo sama Taika sarja, mutta en ole raaskinut laittaa uuniin niitä vielä, pelkään että se ei kestä uunin lämpöä. Mutta ehkä sittenkin kestää? 🙂

    1. Iittala -astioiden hoito-ohjeet löytyy täältä ja joo, saa laittaa uuniin 😀

      https://store.iittala.fi/about-us-product-care

  2. apua onkohan tätä kysytty jo miljoonasti ja olin vaan sokee enkä löytänyt postauksista tai kommenteista, mutta mitä protskujauheita käytät? Vanilja ja suklaa siiis. Haluaisin kovin kokeilla kaikkia sun reseptejä mutten oo vielä uskaltautunu ostaan ku pelkään että ostan jotai hirveen makusia.. :DD

    1. Kaisa Minni
      19.3.2013, 16:27

      Itse käytän toistaiseksi vielä ihan perus kaupan protskujauheita. Tällä hetkellä taitaa olla Fast Whey (Lactose Free Triple Whey Protein Blend) käytössä. Haaveissa olis kyllä tilata kunhan rahatilanne antaa periksi stevialla makeutettua proteiinijauhetta tai sitten Sun Warrior merkkistä protskua! Omalla kotipaikkakunnalla kun ei mitään erikoista fitness-liikettä ole… Mutta varsinkin jos ekoja proteiineja ostaa niin perus ruokakaupasta löytyy hyvin! 🙂

    2. Okei, kiiitoksia vastauksesta! 🙂 täytyy mennä pian ostaan oma jauhe kotiin.. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *