Seurusteleeko Kaisaminni? vol. 2

Heh, enpä ajatellut että kirjoittaisin saman postauksen kahdesti. Varaudun henkisesti kirjoittamaan tästä aiheesta tulevaisuudessa myös vol 3, vol 4 ja vol 10 postaukset, sillä jotenkin se, että hengaan jatkuvasti saman tyypin kanssa ja vaikutan rakastuneelta, luo aina sen kuvitelman, että siinä ne nyt sitten, Kaisaminni ja Kaisaminnin poikaystävä.

Toissapäivänä, aurinkoisena perjantaiaamuna snäppiin laittamani ”olen muuten sitten sinkku, jos ei joku tiennyt” -ilmoitukseni on kerännyt laajalti ihmettelyä ja hämmentyneitä viestejä, mikä on taas aiheuttanut paljon ihmettelyä minussa. Missä vaiheessa ilmoitin olevani jotain muuta?

(Huom. Sana ”sinkku” on lähempänä siviilisäätyäni kuin ”seurusteleva”, muttei se kuitenkaan täysin kuvaa sitä, mitä koen olevani, mikä taas kertoo hyvin sen, kuinka kapea ajattelumme liittyen suhteisiin ylipäätään on.)Ymmärrän toki hämmennyksen. Yleisestihän kulttuurissamme ”rakastavaisten” ajatellaan seurustelevan. Vaikka sillä, mitä termejä minusta ja minulle rakkaasta henkilöstä käytetään, ei ole mitään väliä, eikä se vaikuta omaan elämääni merkittävästi, ajattelin kuitenkin tässä olevan hyvä sauma korjata väärinkäsitystä, lieventää hämmennystä ja samalla levittää sanomaa kivuttomammasta rakastamisesta. (Meitsin lemppariharrastus!)

Haluan, että ”boksien ulkopuolella” olevat ihmissuhteet tulisivat yhä enemmän mainstreamiksi, eikä ihmisen tarvitsisi aina sosiaalisesta paineesta valita joko olevansa sinkku tai seurustelevansa. Siis voi hyvä tavaton, kaksi vaihtoehtoa! Tähänkö ihmiskuntamme kapasiteettimme tosiaan pystyy? Voiko tämä olla mahdollista vuonna 2017, kun vaihtoehdot jokaisilla muilla elämän osa-alueilla ovat nykyään lähes rajattomat? Pakkohan meillä on olla juuri niin monta siviilisäädyn statusvaihtoehtoa, kun on ihmisiäkin!Kaisaminni ei siis seurustele. Entä tuleeko Kaisaminni seurustelemaan jossain vaiheessa? Onko tämä Kaisan ja Samuelin suhde jokin välivaihe ennen seurustelua? Tulevaisuutta on tietysti aina hankala ennustaa, mutta näen asian näin: kun neljä vuotta sitten tein ruokavaliomuutoksen ja aloin syömään puhdasta, tuoretta, ravitsevaa, energisöivää ja kehon tulehdustilaa laskevaa ruokaa, ei sen jälkeen ole tullut mieleenkään palata vanhaan ruokavalioon; pahalta maistuvaan, pahaa tekevään, laaduttomaan, keinotekoiseen ja tulehdustilaa nostavaan ruokaan.

Ja vähän samalla tavalla huomaan käyneen ihmissuhteiden saralla.

Koen, että omalla kohdallani sekä ruokavalio- että ihmissuhdemuutoksessa kyse on ainakin kolmesta asiasta: tietoisuuden lisääntymisestä, oman hyvinvoinnin priorisoimisesta ja laatuun panostamisesta. Haluan syödä ainoastaan ruokia, jotka tekevät minulle hyvää, eivät rappeuta minua. Samalla tavoin haluan vaalia ihmissuhteita, jotka kehittävät ja rakentavat minua, eivät vedä minua alaspäin tai aiheuta elämääni muutenkaan mitään ”haittaa”. (Kyllä, se on mahdollista.) Ja believe me, olen kokenut myrskyisen parisuhteen, epävarman pelailuparisuhteen, ja omistamisparisuhteen. Kaiken kaikkiaan olen seurustellut kahdestakymmenestäkahdesta ikävuodestani kuusi vuotta. Kaikki seurustelusuhteet ovat lopulta ajaneet minut hulluuden partaalle. Olen ajatellut, etten minä vain yksinkertaisesti en ole parisuhdeihminen, ja olen onnellisimmillani sinkkuna, mutta oikeastihan kyse ei ole siitä olemmeko parisuhde- vai sinkkuihmisiä. Kyse on siitä, tuoko elämäntapamme meille, vai viekö se meiltä. Sinkkuuteen liitetty vapaus itsensä rajattomaan toteuttamiseen on täten minulla aina ”voittanut” seurustelun, vaikka rakkaus maailman ihaninta onkin.

Olen käyttänyt elämästäni useita päiviä turhanpäiväiseen riitelyyn, draamailuun, mustasukkaisuuteen, mököttämiseen, itkemiseen, emotionaaliseen puutokseen ja seksuaaliseen frustraatioon. Ja vaikka draamailu on kivaa, koska istuessaan pelkkä ulkotakki ja alkkarit päällä keittiön lattialla neljältä aamuyöllä silmät tulikuumina kyynelistä ja ylähuuli turvonneena räästä katulampun hohkaen valoa ikkunasta sisään tuntee kyllä elävänsä, niin uskomatonta kyllä, mutta jossain vaiheessa sitä vain ei jaksa enää. Jotenkin sitä kai huomaa, ettei se varsinaisesti vie mihinkään. Se ei vie kohti unelmia, vaan kuluttaa aikaa ja energiaa. (Ellei haaveena ole sitten näytellä oman elämänsä teinirakkausdraama-elokuvan päätähteä, kuten minulla oli usean vuoden ajan.) Niin, jossain vaiheessa ei vain jaksa enää kitua, eikä kiduttaa muita.

Moni ajattelee, että että rakkauteen nyt vain kuuluu riitelyä, anteeksipyytelyä, väärinkäsityksiä ja oikeutta olla vihainen. Että se on rakkauden hinta. Oikeasti niillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Niillä on kyllä paljon tekemistä sen kanssa, ettei kykene ilmaisemaan omia tunteita, haluaa omistaa toisen, kontrolloida häntä ja hakea turvaa ja varmuutta lupauksista. Mikäli rakkautta ei löydä itsestä, sitä hakee ”puutteessa” itsensä ulkopuolelta, muista ihmisistä.Kuvat Samuel Glassar

Niin, olen aina halunnut olla vapaa ja rakastaa. Rakastaa vapaudesta käsin. En voinut uskoa, että maailman ihanin asia, rakkaus, maksaisi meille niin paljon, että olisi fiksumpaa olla sinkku. Ja siitä ajatuksesta löysin jotain hyvin arvokasta. Löysin tavan rakastaa, joka ei vie minulta, eikä siltä toiselta mitään pois, vaan ainoastaan tuo meille molemmille täyttymystä, runsautta, vapautta, kiitollisuutta ja rajattomasti rakkautta.

PS. Meidän elämää ja suhdetta voi seurata youtubessa KAISAMBU-kanavalla.

Lisää aiheesta:
Seurusteleeko Kaisaminni? vol. 1
Kuinka eroon mustasukkaisuudesta?
Ajatuksia rakkaussuhteista
Uuden ajan parisuhde
Onko jokaiselle olemassa se oikea?
Opetellaan rakastamaan kivuttomammin
Mitä on rakkaus?
Rakasta rakastamista
Erosta ja rakkaudesta

Kommentit (14)
  1. Teksti töksähti erityisesti tähän: “Moni ajattelee, että että rakkauteen nyt vain kuuluu riitelyä, anteeksipyytelyä, väärinkäsityksiä ja oikeutta olla vihainen. Että se on rakkauden hinta. Oikeasti niillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.”

    Ajatteletko oikeasti muiden ajattelevan noin, mistä olet huomannut asian? Ainakaan itse en ole törmännyt teini-iän jälkeen tuollaiseen ajattelumaailmaan ihmisten parissa. Enemmänkin olen huomannut, että vapaaehtoisuus, toisen kunnioittaminen ja oman itsenäisyyden säilyttäminen ovat lähempänä yleistä käsitystä parisuhteista, elämän jakamisesta toisen kanssa ja rakkaudesta, kuin sinun maalaama kuva. Tosin suhde kuin suhde, kunhan molemmat osapuolet on sinut ajatuksen ja määritelmän tai määrittelemättömyyden kanssa ni kaikki hyvin 😀

    1. Upeeta että sulle asia on näyttäytynyt noin! Se on munkin mielestä ihanne. 🙂

  2. Siis sulla on vaan yksinkertaisesti todella katsetta avaavia tekstejä! Itse olen ”parisuhde-tyyppiä” ja jokseenkin vanhanaikainenkin siihen liittyen, mutta näitä sun tekstejä lukiessa saan uusia näkökulmia siihen, miten voin omaa ajatusmaailmaani kehittää monessakin asiassa. Kuten vaikka siinä, että välillä en osaa sanoa suoraan mitä ajattelen ja mökötän vaan, ja tiedostan sen itse, ettei sellaisessa ole järkeä. En osaa selittää mikä näissä uppoaa muhun, mutta tuntuu kuin heräisin jostain omasta kuplasta miettimään näitä asioita aivan uusin silmin.
    Kiitos!<3

    1. Ah, huikee kommentti! Kiitos!! <3 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *