Unelmien omenapiirakka proteiinilla ladattuna

IMG_8756.jpg

Pyydän jo valmiiksi anteeksi tulevaa hehkutusta. Myönnän, että tapanani on hehkuttaa omia reseptejäni, mutta nyt hehkutus nousee ihan uusille leveleille: niin nousi nimittäin reseptikin.
Julkaisin taannoin reseptin proteiinileivoksista, joihin eräs lukija sitten kommentoi että kyseinen taikinahan olisi oiva piirakkapohja! Idea oli ihan loistava. En itse ollut tullut edes ajatelleeksi moista. Juuri kun suunnittelin tekeväni taikinasta omenapiirakkaa, eräs toinen lukija kommentoi kokeilleensa reseptistä piirakkaa, jonka sekaan oli pilkkonut omenakuutioita. Mulla on ihan mahtavia lukijoita! Nyt vihdoin sain itse aikaiseksi kokeilla tätä piirakkaversiota (tein tosin pieniä muutoksia reseptiin) ja voi hyvä luoja: taivaallista! Uskallan väittää tätä parhaaksi reseptiksi tässä blogissa tähän mennessä.
Piirakka ei siis sisällä lainkaan vehnäjauhoja, sokeria tai rasvaa. Silti se löi jääkaapissa olleen ”oikean” luumupiirakan ihan mennen tullen, kun mielenkiinnon vuoksi maistoin sitä tämän jälkeen varmistaakseni, etten ole sokeutunut omille leipomuksilleni. Luumupiirakka oli siis mitä ilmeisimmin muun perheen iloksi siellä jääkaapissa. No, kuinkas kävikään. Tämä piirakka hävisi jääkaapista alta aikayksikön, kun sitä ”oikeaa” piirakkaa on sielä vieläkin. Siinä siis todiste siitä että tämä piirakka maistuu varmasti jokaiselle, oli sitten terveysintoilija tai ei!

IMG_8699.JPG

IMG_8707.JPG

IMG_8702.JPG

IMG_8715.JPG

IMG_8709.JPG

IMG_8725.JPG

IMG_8737.jpg

IMG_8746.jpg

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta. esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken. Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä


Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa. Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan. Pese ja pilko omenat. Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan. Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia. Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.  Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

IMG_8750.jpg

IMG_8759.JPG


Piirakkaa voi nauttia esim. vaniljakastikkeen ja mulperimarjojen kera. Omatekoisen ja terveellisen vaniljakastikkeen saa tehtyä luonnonjugurtista ja vaniljaherasta. Myös stevialla makeutettu luonnonjugurtti on raikas ja maukas kastike. 


Tämän piirakan syömistä on ihan älyttömän vaikea lopettaa. Ensinnäkin tieto siitä, että koko piirakassa on vain 950 kaloria on melkein liian hyvä syy vetää puolet yhdeltä istumalta. Toisekseen, maku on niin hämäävän epäterveellistä piirakkaa muistuttava, että on syötävä ainakin 3 palaa ennen kuin pystyy edes uskomaan makunystyröitään. Mikäli piirakan jakaa kymmeneen osaan, tulee kaloreita siis per pala 95 kcal. Not bad if you ask me!
Ja myös tämä piirakka on ehdottomasti parhaimmillaan seuraavana päivänä muhittuaan yön jääkaapissa.  Ja protskuleivoksien ja tämän piirakan reseptejen ero on siinä, että tähän vähensin kanelin määrää ja lisäsin puoli desilitraa maitorahkaa, THAT’S IT! Maitorahkan lisäys rakenteen ja mehevyyden vuoksi, kanelin määrän vähennus muun tilbehöörin (omenoiden) vuoksi. 



IMG_8772.JPG


Mikäli et ole saanut vielä aikaiseksi kokeilla yhtäkään reseptiäni, tätä suosittelen todella lämpimästi! Muutenkin jos vasta aloittelet totuttelua terveellisten herkkujen makuun, tämä on hyvä startti!

Hope you like it! <3

PS. Katso myös tästä piirakkapohjasta sovellettu mustikkapiirakan ohje!

x kaisa

Kommentit (99)
  1. Vanha postaus, mutta pakko hehkuttaa! Tein tätä läksäriksi työpaikalle ja kaikki diggas tosi paljon tästä. Suosittelen siis kaikille, joilla on mietinnässä, mitä tarjoaisi suurelle joukolle 🙂

  2. Aivan loistava resepti!! Tämä on tullut jäädäkseen omaan reseptivihkoon! 🙂
    Pieni vinkki muillekin, jos haluat saada tästä herkullisesta makuelämyksestä maidottoman sekä munattoman! Korvaa rahka/maustamaton jogurtti Alpron maustamattomalla soijajogurtilla ja kananmuna, kananmunakorvikkeella. Kokemuksesta voin kertoa, että toimii loistavasta näillä muutoksilla! 🙂 Lisäksi aito vanilja antoi kivasti makua piirakkaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *