Yhden illan jutut jakavat mielipiteitä

Kaupallinen yhteistyö: RFSU

Himocastin kolmannessa jaksossa puhutaan yhden illan jutuista ja vieraana jaksossa myös RFSU:n seksuaaliasiantuntija Susanna Ruuhilahti.

Ihan ensimmäiseksi haluaisin tarttua yhden illan juttu -määritelmään. Mitkä kohtaamiset lopulta lasketaan yhden illan jutuksi? Jenni puhui podcastissa yhden illan juttujen hienouden kiteytyvän siihen nimenomaiseen seikkaan, että kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaa toisensa tietyssä kohtaa elämää jakaen yhteisen hyvän hetken, eikä tämän jälkeen enää koskaan. Sitten he lopulta kuolevat tietämättään toisistaan sen enempää. Että koko jutun juju on nimenomaan siinä ”eikä koskaan enää” -ajatuksessa. Mielenkiintoista.

DSC_0829.jpg

Jos yhden illan juttu määritellään niin, ettei kohtaamisen jälkeen laitella viestejä tai edes vaihdeta numeroita, omat yhden illan juttuni rajautuvat aika pieneen otokseen. Ja niiden perustella en voi kyllä sanoa, että olisin varsinaisesti yhden illan juttujen fani. Yksittäisessä seksikerrassa toisen nautinnon saloista ei voi päästä kovin syvällisesti perille, enkä näe, miten itse voisin ammentaa kiihkoa ilman minkäänlaista toisen tuntemista. Moni toki voi.

Toinen yhden illan jutuissa mietityttävä asia on se, että tällöin käsittääkseni sänkyyn usein päädytään ilman, että seksistä ja omista arvoista siihen liittyen ollaan puhuttu ensin. Minulle seksistä puhuminen potentiaalisen seksikumppanin kanssa kun on jo puoli ruokaa. Tokihan uuden tuttavuuden kanssa voi vaikkapa baaritiskillä alkaa puhua seksuaalisista mieltymyksistä, mutta luulen, ettei asiaa siinä kontekstissa otettaisi Kaisan vaatimalla vakavuudella, vaan homma tulkittaisiin hekohee-flirttailuna. Voin tietysti olla täysin väärässä – pitänee kokeilla ennen kuin aliarvioi miehiä näin yleisesti.

DSC_0861.jpg

Vielä yksi konseptia kyseenalaistava pointti: mikäli seksi on hyvää, miksei sitä haluaisi uudestaankin? Onko siis yhden illan jutun määritelmä oikeastaan sellainen, että testattiin kemiaa, mutta lopulta kumpikaan (tai toinen) ei ollut kovin vakuuttunut siitä, että sitä tarvitsisi tehdä uudelleen?

Toki joskus kiihkeät kohtaamiset jäävät yhden illan jutuiksi esimerkiksi maantieteellisistä, elämäntilanteellisista tai seksuaaliseen mieltymykseen liittyvistä seikoista. Toisille seksi voi olla tapa kokea uusia tilanteita ja ihmisiä sekä oppia itsestä. Ei siinä tarvitse välttämättä sen kummemmin kiintyä keneenkään tai miettiä sitä onko seksi huonoa vai hyvää. Kaikki eivät muuten välttämättä ylipäätään ajattele että olisi olemassa hyvää tai huonoa seksiä, vaan heille kaikki kohtaamiset ovat merkityksellisiä.

Mielenkiintosta podcastin äänityksessä oli se, että meillä oli Jennin kanssa eriävät kokemukset aiheesta. Jenni pitää yhden illan jutuista, minulle ne ovat hieman vieraampia. Tämä oli mielestäni loistavaa ensinnäkin siksi, että syntyi mielenkiintoista keskustelua sekä siksi, että se näyttää hyvin sen, ettei kaikki näe seksiä ja seksuaalisuutta samalla tavalla ja silti siitä voidaan keskustella niin, että molemmat ovat fiiliksissä aiheesta.

Pohdin yhden illan juttu -teemaa myös erään miehen kanssa. Hän sanoi, että hänen kohdallaan niihin liittyy vahvasti tunne vapaudesta. Kun toinen ei tiedä hänestä mitään, hän saa halutessaan käyttäytyä täysin uudella tavalla tai kokeilla uutta roolia. Hän myös sanoi, ettei koe yhden illan jutuissa yhtä suurta tarvetta ja velvollisuutta keskittyä toisen nautintoon, vaan molemmat saa pelata himpun verran enemmän omaan pussiin, mikä osaltaan luo tilanteeseen yhteneväistä teemaa ja itsevarmaa kiihkoa. Kumpikin on tilanteessa ottamassa sitä mitä tarvitsee, ja se on molemmille täysin selvää.

DSC_0831.jpg

Kuvat: Veera Bianca

Olen iloinen siitä, että moni kokee yhden illan jutut elämää rikastuttavina kauniina kohtaamisina. Terve seksuaalisuus ei ole sitä, mitä yleisesti ajatellaan olevan tervettä ja hyväksyttävää, vaan sitä, että itse tuntee olonsa hyväksi, terveeksi ja turvalliseksi, muodostuipa oma seksuaalisuuden kokeminen mistä hyvänsä.

Kuuntele jakso alhaalta, Simplecastista, Spotifysta tai Apple Podcastista!

Kommentit (8)
  1. Mun mielestä (tai siis mulle) yhden yön jutut toimii vain ulkomaan matkoilla. Olen siellä ylipäätäänkin vapautuneempi, ja lisäksi jää hyvä mieli pienestä seikkailusta, joka ei pääty siksi, ettei kiinnosta, vaan siksi, ettei se edes voisi jatkua. Varsinkin jos ja kun toinen on tarpeeksi mukava loppuun asti ja esittää sopivalla tavalla olevansa harmistunut siitä, ettei romanssi voi jatkua. (tosin onhan ne joskus jatkuneetkin!) Kotimaassa, eikä varsinkaan kotikaupungissa, kohtaaminen ei ole tarpeeksi romanttinen mun makuun, ja kun ei ole mitään ”Nyt tai ei koskaan” -kannustinta en jaksa innostua. 

  2. kkkfzsfjfkf
    4.1.2019, 20:40

    kommenttini ei liity tähän postaukseen vaan koko blogiisi, someesi ja podcastiinne ja niiden seksuaalisen vapautumisen sanomaan. ensinnäkin: ihailen sua tosi paljon ja oon nähnyt susta mm. mukavia unia. äsken lenkillä aloin miettiin, miks mulle tulee niin ristiriitainen olo sun jutuista ja tajusin ehkä jotain. kirjotat tosi fiksusti ja allekirjotan lähes kaiken mitä oon sulta lukenut rakkaudesta ja seksuaalisuudesta, monesti oon ollut tosi inspiroitunut sun juttuja luettuani eli itse sanomaa vastaan mulla ei oo mitään. silti oon myös ärsyyntynyt monesti joistain sun teksteistä. ja nyt tajusin, että syy siihen on se, että välillä musta tuntuu, että saatat unohtaa, ettei kaikilla ole tismalleen samanlaisia lähtökohtia toteuttaa juttuja käytännössä. tavallaan oot aika etuoikeutetussa asemassa, kun oot todella kaunis, fiksu, sosiaalinen ja rohkea tyyppi. sulle esim. vapaat suhteet toimii varmasti mainiosti, uskoisin. itse kärsin monista mt-ongelmista esim. vaikeasta masennuksesta, paniikkihäiriöistä, ahdistuksesta ym. vaikken oo 100% tyytyväinen parisuhteeseeni ja seksuaalisuuteni toteutumiseen tällä hetkellä elämässäni, niin vakavat keskustelut kumppanini kanssa, joissa on sivuttu eron mahdollisuutta on saaneet mut niin suunniltani, että olen jopa käyttäytynyt itsetuhoisesti. olen myös melko yksinäinen, kumppanini lisäksi ei ole juurikaan tukiverkkoja ympärillä. samaan aikaan luen blogistasi, miten ”pitää uskaltaa erota huonosta suhteesta” ja onni on kaikille mahdollista jos vain uskaltaa.. niin toivoisinkin, mutta sitten kun oma pää on ihan liian sekaisin niin tuollaisista neuvoista vain syyllistyy lisää. kun vaikka kuinka haluaisi niin ei vain tavoita sitä onnea samalla tavalla, ei uskalla ottaa riskejä, koska ei luota siihen, että itse pysyisi kasassa liian suurissa ja äkillisissä muutoksissa. siksi olen nyt opetellut hyväksymään oman rajallisuuteni ja sen, että elämäni ei nyt ole yhtä ekstaasia ja seksuaalista ilotulitusta, mutta siinä voi silti olla myös jotain hyvää ja mulle tekee tällä hetkellä enemmän hyvää hidas itseni hoitaminen kuntoon eikä räväkät pikaratkaisut (kuten ero pitkästä, turvallisesta suhteesta), tätä mieltä on myös terapeuttini. mutta tosiaan, en tätä tarkoita kritiikkinä sua kohtaan, kunhan pohdin ääneen 🙂

    1. Sinulla on kuitenkin parisuhde. On varmasti muitakin lukijoita, joilla ei ole ollut mitään suhteeseen viittaavaakaan vuosiin. Joku on kuitenkin hyväksynyt sinut ihan suhteeseen saakka. On sellaisiakin masentuneita, joilla ei ole ollut minkäänlaista suhdetta tosi pitkään – joillain ei koskaan. Eli kukin on sokea sille, mitä itsellä on. Koska olen joutunut selviämään kaikesta vuosia ilman ketään, ihmetyttää miten joku jolla on seurustelukumppani kuitenkin kokee masennusta ja yksinäisyyttä….

    2. Tosi hyvää pohdintaa! Näinhän se onkin, ettei kenenkään opit ole toiselle sellaisenaan sopivia eli kannattaa olla kriittinen sen suhteen, kuka sanoo ja mitä sanoo ja miten hänellä itsellään menee kyseisellä elämän osa-alueella. Tätä oon itse kans opetellut. Ja ei todella oo seksuaalista ilotulitusta aina ja joka päivä tämä elämä. Eritoten sillon kun on rankempi ajanjakso, niin turva nousee vahvemmaksi arvoksi kuin vaikkapa seikkailu. Uskon näin käyvän aika monella. Kiitos kommentista ja kaikkea hyvää sinulle, toivon että paremmat päivät koittavat sinulle pian. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *