Näin tein aloittelevan sijoittajan tyypillisimmät virheet ja kuinka korjasin ne

Aloitin sijoittamisen viimein tammikuussa 2020 pitkän empimisen jälkeen. Olin halunnut aloittaa jo kauan, mutta siihen oli kaksi isoa estettä. Ensinnäkin kaikki aiheeseen liittyvä tieto yms. tuntui hirveän vaikealle ymmärtää, ja toisena pelotti että sijoittaisin väärin ja menettäisin kaikki siihen käytetyt varani. Näin jälkikäteen olen ymmärtänyt että oikeastaan kaikki sijoittamisesta kiinnostuneet ajattelee ihan samoin. Päätin kuitenkin että jotain järkeä tässä sijoittamishommassa on pakko olla (jopa minä tiesin Warren Buffetista), joten rohkaisin mieleni ja ryhdyin toimiin.

Nyt puoli vuotta myöhemmin olen oppinut yllättävän paljon, tosin virheiden kautta. Ja silti täytyy sanoa että vaikeinta hommassa oli ihan vain se että konkreettisesti aloitti sijoittamisen, sillä virheiden korjaaminen oli loppujen lopuksi aika yksinkertaista.  Siksi halusin avautua aiheesta tänne, sillä ehkä joku aloittelija vihdoin uskaltautuisi myös aloittaa, ja samallä välttää minun mokani.

Aloitetaan alusta. Tammikuussa 2020 olin siis päättänyt että minusta tulee kunnon aikuinen ja alan viimein sijoittaa. Vaikka sijoittamisesta en tiennyt juuri mitään tiesin kuitenkin sen että: 1) sijoittamiseen minulla oli varaa noin 100 euroa kuussa ja 2) halusin käyttää sijoittamista lähinnä keinona säästää eläkeikää varten.

Mitä virheitä tein ja kuinka niihin päädyin:

Läytännössä lähdin liikkeelle siitä että tein sijoittajatestin pankkini nettisivuilla. Tiesin testin jälkeen sen että rahastosijoittaminen olisi minulle se turvallisin, ja minun budjetillani  myös sopivin vaihtoehto. Suorat osakkeet sain siis unohtaa, ainakin näin alkuun. Sijoittajatyypiltäni olin testin mukaan maltillinen. Tämän jälkeen menin suoraan pankkiin, siis ihan fyysiseen pankkiin pankkivirkailijan juttusille koska en siedä puhelinkeskusteluja tuntemattomien kanssa.  Rahastoista tiesin tähän mennessä sen että niitä on olemassa. Sitä en tiennyt että niitä on myös erilaisia.

Tästä johtuen tein kolme isoa virhettä:

Virhe 1: Pankissa päädyin ottamaan sen rahaston jonka virkailija minulle ekaksi suositteli sijoittajaprofiiliini nojautuen (joka oli siis maltillinen eli alhaisen riskitason rahasto). Olen nyt oppinut että ensinnäkin kun kyseessä on pitkä 40 vuoden sijoitusaika, maltillinen sijoittaminen ei tule tuottamaan kovin hyvin, vaan noin pitkällä aikavälillä kovemmatkin riskit yleensä tasaantuvat ja tuottavat mukavemmin rahaa. Olisin siis voinut valita hyvillä mielin korkeamman riskitason rahastoja jotka olisivat tuottaneet aikojen saatossa paremmin.

Virhe 2: Ja kun en tiennyt rahastoista mitään päädyin valitsemaan yhdistelmärahaston jossa oli mukana indeksi- sekä korkorahastoja. Tämä oli virhe koska korkorahastot ovat aika pienituottoisia (eli matalampiriskisiä), niin järkevämpää olisi ollut heti sijoittaa ainoastaan indeksirahastoihin vaikka niissä sitä riskiä enemmän onkin niin pitkällä aikavälillä ne tuottavat paremmin. (jos et tiedä mikä ero näillä kahdella on mene kuuntelemaan esim. Mimmit sijoittaa podia, sain itse tietää sen ensimmäistä kertaa heiltä)

Virhe 3: Ja mikä pahinta rahaston hallintokulut olivat 1,25%, eli ihan järkyttävän suuret kun vertaa tätä lukua 0,5 prosenttiin jota ne sijoittajat joiden oppeja myöhemmin kuuntelin suosittelevat olevan maximi hallintokuluprosentti. Opin että aina kannattaa katsoa nämä kulut rahaston avaintietoesitteestä ennen kuin rahaansa alkaa syytämään niihin.

Tein siis perus aloittelijan virheet ja mikä ärsyttävintä olisin voinut estää kaikki jos olisin ollut enemmän selvillä miten sijoittaminen oikeasti toimii. Eli oikeastaan kaikki nuo kolme edellämainittua virhettä pohjautuu tähän yhteen megavirheeseen. Mutta no, kun puoli vuotta myöhemmin aloin ajankuluksi kuunnella spotifystä sijoittamiseen liittyviä podcasteja, esim. edellämainittua Mimmit sijoittaa, opin niistä valtavasti. Tähän mennessä olin lukenut vain nettiä, mutta tälleen kerrotussa muodossa asiat avautui minulle ihan eri tavalla.

Näin korjasin virheeni:

Järkytyksestä selvittyäni lakkautinkin koko rahaston ja vedin rahat sieltä ulos. Tosin puolessa vuodessa tosin olin saanut tuottoa korkeat 11 euroa! Tämän jälkeen avasin tilin Nordnettiin ja aloitin indeksirahastosijoittaimisen. Rahaa sijoitan kuukausisäästösopimuksella edelleen sen 100 euroa/kk mutta podeista inspiroituen  innostuin sijoittamisesta niin paljon että olen alkanut sysätä sinne kaikki ylimääräiset kuukausisäästöni tämän lisäksi! Säästösopimus hajauttaa rahani useampaan indeksirahastoon maantieteellisesti hajautettuna. Suurin osa menee USA:n indeksirahastoon ja sitten Nordnetin omiin Suomen ja Ruotsin indeksirahastoihin (joissa hallintokulut on sen kuuluisan 0%) sekä myös Euroopan ja Japanin indeksirahastoihin. Nordnetilla olisi tosin ollut valmiina Indeksirahasto Maailma joka sijoittaa juuri Usaan, Eurooppaan ja Japaniin mutta valitsin nuo erilliset rahastot sillä näin voin säädellä prosenttiosuuksia itse. Jos haluat päästä helpommalla tuo Maailma – rahasto on siihen ihanan simppeli.

Jatkoa ajatellen ETF:iin eli pörssinoteerattuihin rahastoihin sijoittaminen kiinnostaisi myös, mutta uskon että niiden aika on sitten kun minulla on enemmän varaa sijoittaa. Todennäköisesti sitten kun olen asustosäästämisen saanut vietyä maaliin ja siihen nykyisin menevä 200e/kk vapautuu muuhun käyttöön.

Joten jos sinua kiinnostaa samanlainen pitkäaikainen sijoittaminen, ja varsinkin rahastosijoittaminen kannattaa miettiä ainakin nämä asiat rahastojen valinnassa ja sijoituksessa muutenkin:

  • Tee tutkimusta ennen kuin ryhdyt toimeen. Etsi sinulle parhain mahdollinen tapa oppia, kun tietoa onneksi on saatavilla niin eri paikoissa, kuten podcasteissä, youtubessa, lehdissä, kirjoissa, pankeissa, blogeissa yms.
  • Tutki tarkkaan mitä eri rahastotyyppejä on olemassa ja mikä niistä sopii sinun säästötavoitteeseen. Esim korkorahastot saattavat olla hyviä kun haluat rahoillesi niin sanotun lyhyen ajan säilyttämispaikan mutta et halua pitää rahaa tavallisella tilillä tai laittaa sitä korkeampiriskisiin indeksi- yms. rahastoihin
  • Katso indeksirahastojen kulut tarkkaan. Pieneltäkin tuntuvat prosentit kun voivat todellisuudessa olla rahanarvossa mitattuna isoja. Yleensä olen kuullut suositeltavan ettei kalliimpia kuin 0,5 prosentin hallinointikuluja sisältäviä indeksirahastoja kannata harkita kuin oikein hyvästä syystä.
  • Kun sijoitat muista hajautus, hajautus ja vielä kerran hajautus. Tätä on esim. juuri se että sijoittaa säännöllisesti joka kuukausi (jopa näin poikkeusaikana) ja että sijoittaa indekseihin jotka sisältävät osakkeita eri puolilta maailman yrityksiä.

Mutta tässä tämänkertainen selostukseni pähkinän kuoressa. En kyllä voinut vuosi sitten kuvitella että tietäisin sijoittamisesta edes näin paljoa ja toivon että vuoden päästä tiedän vieläkin enemmän.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *